Ykkösaamu

Euroopan uudet tuulet 2017

  • 50 min
  • toistaiseksi

Britit tekevät eroa EU:sta, Ranska saa uuden presidentin, Saksassa Merkelin asema puntarissa. Euroopan ensi vuoden näkymiä arvioimassa europarlamentaarikko Heidi Hautala ja kansanedustaja Matti Vanhanen. Huumetakavarikot ovat lisääntyneet, taistelusta huumerikollisuutta vastaan kertovat rikosylikomisario Jukka Paasio ja Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen. Toimittaja Päivi Neitiniemi.  

Lähetykset

  • ke 28.12.2016 8.10 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Suomiko haluaa olla tekoälyn kärkimaa maailmassa? Tietokirjailija Antti Merilehto.

    Ulkoasiainvaliokunnan delegaatio Turkissa. Valiokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.).

    Fortum, Uniper, Nord Stream ja Venäjä. Jean Monet -professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta ja Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori Katri Pynnöniemi sekä Nord Stream 2 -hankkeen Suomen sidosryhmäsuhteista vastaava Minna Sundelin.

    Voitetut tartuntataudit palaavat. Tiedetoimittaja Leena Mattila, Yle.

    Kolumnistina Rysky Riiheläinen. Meillä on Venäjä, muttei Venäjä-politiikkaa.

    Juontaja Päivi Neitiniemi. 

  • Arkadianmäen kirstunvartija. Pertti J. Rosilan muistelmat.

    Kuuba Castrojen jälkeen? Mikael Wigell.

    Ranska EU:n suunnanäyttäjänä. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen ja Jyväskylän ja Strasbourgin yliopiston professori Niilo Kauppi.

    Lasten lukutaito ja lukemisharrastus. Opettaja Sissi Yli-Hukkala ja kirjailija Juha Itkonen.

    Uusi Bosen-Einsteinin kondensaatti luotu. Siis mitä? Akatemiaproferssori Päivi Törmä.

    Kolumnistina Kari Enqvist. MIstä luonnontieteilijä saa puhua? Juontaja Nicklas Wancke.

  • Entisen FBI-johtaja James Comeyn mustelmat ja Donald Trump? Ulkopoliittisen instituutin tutkija.Ville Sinkkonen.

    Työsopimuslaki uusiksi. Pienten yritysten työntekijöille ja alle 30-vuotiaille huonommat ehdot. PAM:n puheenjohtaja Ann Selin ja työmarkkinajohtaja Janne Makkula, Suomen yrittäjät.

    Sallitaanko Putinille tähtihetket jalkapallon MM-kisoissa? Kirjailija Lasse Lehtinen.

    Golf-virta oikkuilee. Tutkimusprofessori Jari Haapala, Ilmatieteen laitos.

    Kolumnistina Heli Vaaranen. Hyvinvointiyhteiskunta katoaa epäitsekkäiden sukupolvien myötä.

    Juontaja Päivi Neitiniemi.

  • Vanha kansanusko näyttää löytäneen uutta tilaa kristinuskon katveessa? Emeritus professori Veikko Anttonen ja professori Terhi Utriainen.

    Syyria. Mikko Patokallio, konfliktinratkaisujärjestö CMI.

    Millä perusteella yksityisete sote-keskukset saavat rahoituksensa maakunnilta? Alivaltiosihteeri Päivi Nerg.

    Barcelonassa suurmielenosoitus katalonialaisten poliittisten vankien vapauttamiseksi. Toimittaja Ismo Nykänen seuraa.

    Kun lataat känykkään sovelluksen tai läppäriin ohjelman, tiedätkö mitä kaikkia oikeuksia annat niille? Asiaa selvittänyt Yle toimittaja Teemu Hallamaa.

    Kolumnistina Heikki Hiilamo. Verolait lobbareiden armoilla.

    Viikon luontoäänenä riekko. Juha Laaksonen esittelee. Juontaja Nicklas Wancke.

  • Vakoilun ja tiedustelun historiaa. Mikko Porvali.

    Pitääkö salasana vaihtaa usein? Petteri Järvinen.  

    Ulkovaltojen kamppailu vallasta Syyriassa. Mika Aaltola ja Jyri Raitasalo.

    EU ja Afrikka. Rilli Lapplainen.

    Suomi 100. Yhteenveto. Pekka Timonen.

    Blogi Sanna Ukkola. Rokotuskriittiset hoitajat - uhka yleiselle terveydelle?

    Juontaja Päivi Neitiniemi.

  • Kehysriihen jälkeen. Pääministeri Juha Sipilä.

    Työmarkkinajohtajat kehysriihestä? Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja SY:n työmarkkinajohtaja Janne Makkula.

    Kapkaupunki varoittava esimerkki. Pula juomavedestä uhkaa monia kaupunkeja maailmassa. Apulaisprofessori Matti Kummu Aalto-ylioistosta.

    Ulkomaalehtikatsaus Espanjasta. Jyrki Palo.

    Kolumnistina Tuija Siltamäki. Näitkö marketissa ihanan naisen? Pidä se omana tietonasi.

    Juontaja Nicklas Wancke.

  • Hallitus pui eilen kehysriihensä loppuun.Mistä kehysriihessä oli vaikeinta saavuttaa yhteisymmärrys hallituspuolueiden kesken? Pääministeri Juha Sipilää haastattelee Nicklas Wancke.
    Kuva: Lehtikuva

  • Siviilit Syyrian sodan jaloissa. Avustustyöntekijä Päivi Hurttia, Suomen Punainen Risti.

    Facebookin toimitusjohtaja ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mark Zuckerberg Yhdysvaltain kongressin kuultavana. Media-asiantuntija Harto Pönkä kommentoi.

    Mikä olisi nyt hyvää talouspolitiikkaa? Pääekonomisti Aki Kangasharju  ja taloustieteilijä, VTT Sixten Korkman.

    Presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkin suunnittelukilpailun voittaja, kuvataiteilija Perttu Saksa kuultavana.

    Kolumnistina Taneli Heikka. Juontaja Päivi Neitiniemi.

  • Miten Amazon vaikuttaa Suomen päivittäistavarakauppaa? Professori Lasse Mitronen, Aalto-yliopisto ja kaupallinen johtaja Timo Hansio, Lidl. 

    Miksi Nobelin kirjallisuuspalkinnot jakavassa Ruotsin Akatemiassa kuohuu? Lehdistö- ja kulttuurineuvos Niina Hyrsky.

    Mitä kehysriihessä pitäisi puida? Simon Elo (sin.), Timo Heinonen (kok.) ja Eero Heinäluoma (sd.).

    Itä-Ghoutassa surmattiin kemiallisella aseella? Professori Paula Vanninen, VERIFIN (Kemiallisen aseen kieltosopimuksen intittuuti) ja strategian pääopettaja Jaakko Jäntti, Maanpuolustuskorkeakoulu.

    Kevät saapuu pihoille ja puutarhoihin. Hortonomi Outi Tynys.

    Kolumnisti Aleksis Salusjärvi. #metoo ei koske kulttuurialaa sattumalta. Juontaja Nicklas Wancke. 

  • Unkarin vaalitulos. Turun yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori Heino Nyyssönen.

    Sosiaali- ja terveysalan kehysriihisuosituksia. Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas.

    Aktiivimalli, soteriidat ja yritystukiremontti median politiikkaraadissa. Vapaa toimittaja Eeva Lehtimäki, Talouselämän päätoimittaja Emilia Kullas ja Verkkouutisten päätoimittaja Alberto Claramunt. 

    Muslimisaarnaaja Fethullah Guleniä tapaamassa Yhdysvalloissa Ylen ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen.

    Blogistina Paula Tiessalo. Puolet parisuhteessa elävistä suomalaisnaisista saa liian vähän seksiä.

    Viikon luontoäänenä isokäpylintu. Risto Nevanlinna esittelee. Juontaja Päivi Neitiniemi.

  • Pankkitoiminnan tulevaisuus. OP-ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

    Yhdysvallat haluaa Iranin ydissopimuksen muuttamista. Hajoaako koko monenlkeskinen sopimus? Rauhantutkija Tarja Cronberg.

    Miksi yritystukiremontti meni mönkään. Kansanedustajat Harri Jaskari (kok.), Lauri Ihalainen (sd.) ja Katri Kulmuni (kesk.).

    Kolumnistina Erkki Virtanen. Yritystukiuudistus tuli ja meni.

    Unkari käy parlamenttivaaleihin. Suurlähettiläs Jari Vilen ja yliopistolehtori Heino Nyyssönen. 

    250-vuotista sirkusperinnettä edustava Sirkus Finlandia lähtee kiertueelleen. Calle Jernström.

    Pankkitoiminnan tulevaisuus. Uusinta.

    Juontaja Seija Vaaherkumpu.

  • Toimivatko EU:n rakennerahastot järkevästi? Europarlamentaarikko Nils Torvalds (r.) ja EU:n alueiden komitean varapuheenjohtaja Markku Markkula (kok.)

    Syyrian tilanne. Professori Hannu Juusola.

    Aktiivimalli alkaa tuottaa ensimmäisiä työttömyystuen leikkauspäätöksiä. Oikein vai väärin? Kansanedustajat Touko Aalto (v.) Johanna Ojala-Niemelä (sd.) ja Ben Zyskowicz (kok.).

    Helsingin kaupunginvaltuuston maakunta- ja sote-kannanotto.

    Kolumnistina Jussi Viitala. Linnén perintö.

    Ulkomaanlehtilkatsaus Kerstin Kronvall. Juontaja Nicklas Wancke.

Klipit

  • "Kun lakataan pitämästä huolta, että tauti pysyy poissa, niin takuulla se tulee takaisin. Maailmasta ei ole hävinnyt kuin isorokko, ja sekin erittäin kattavalla rokotuskampanjalla", kertoo tiedetoimittaja Leena Mattila. Mutta miksi vanhat taudit heräävät uudelleen eloon? Päivi Neitiniemi haastattelee.

  • Näyttää siltä kuin jäykiksi moititut työmarkkinat olisivat saaneet oman personal trainerinsa Sipilän hallituksesta, joka pyrkii notkistamaan työmarkkinoita aina kun se vaan on mahdollista. Viimeksi kehysriihessä hallitus päätti siis helpottaa irtisanomista alle 20 hengen yrityksissä ja sallia alle 30-vuotiaiden, vähintään kolme kuukautta työttömänä olleiden nuorten palkkaamisen pätkätöihin ilman perusteluja. Tavoitteena on lisätä työllisten määrää. Asiasta keskustelevat Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin ja työmarkkinajohtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.

  • Sosiaali- ja terveysuudistuksessa saa vapaasti valita, missä sote-keskuksessa asioi. Sote-keskuksen vastuulle kuuluu pitkälti samoja palveluja, joita nyt saa terveyskeskuks esta.
    Viime päivinä on keskustelu siitä, millä perusteella nämä sote-keskukset saavat rahoituksensa maakunnilta. On puhuttu asiakkaiden eli kansalaisten pisteyttämisestä. Aiheesta keskustelevat maakunta- ja soteuudistuksen projektijohtaja, alivaltiosihteeri Päivi Nerg valtiovarainministeriöstä ja Ykkösaamun toimittaja Nicklas Wancke.

  • Viikon takainen Syyrian kaasuisku kiristää suurvaltojen välejä. Uhkailut ovat sinkoilleet Venäjän ja Yhdysvaltain välillä. Ykkösaamussa ssiaa setvivät ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta Instituutista ja yleisen sotataidon sotilasprofessori Jyri Raitasalo Maanpuolustuskorkeakoulusta. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.
    Kuva: Epa

  • Hallitus jatkaa kehysriihtään, mutta millaisia päätöksiä talouskasvun varmistamiseksi oikein tarvitaan? Ratkaisuja etsitään työllisyyden kohentamiseen ja eriarvoistumisen pysäyttämiseen. Satsauksia on odotettavissa täydennyskoulutukseen ja ylivelkaantuneiden aseman helpottamiseen. Lisäksi hallitus viilannee myös työttömien aktiivimallia, joka tuli voimaan vuoden alussa. Talousnäkymistä keskustelevat Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ja pitkän uran talousasiantuntijana tehnyt valtiotieteiden tohtori Sixten Korkman. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.

  • Ruotsalaislehti Dagens Industri kertoi maaliskuussa, että yhdysvaltalainen verkkokaupan jätti Amazon saapuu Ruotsiin. Amazonilla on suunnitelmissa rakentaa varasto Ruotsiin ja aloittaa pikatoimitukset Suomeen, Ruotsiin sekä Tanskaan. Tällä hetkellä Pohjoismaita lähimpänä oleva Amazonin varasto on Saksassa. Virallista vahvistusta Amazonin saapumisesta ei ole saatu. Kuinka yhdysvaltalaisen verkkokaupan Amazonin tulo Suomen markkinoille voisi uudistaa suomalaisten kulutuskäyttäytymistä? Asiasta keskustelevat professori Lasse Mitronen Aalto-yliopistosta ja Lidlin kaupallinen johtaja Timo Hansio. Toimittaja on Nicklas Wancke.

  • Unkarin pääministerin Viktor Orbánin oikeistopopulistinen Fidesz-puolue on voittanut odotetusti maan eiliset parlamenttivaalit. "Viktor Orbán on pieni mies, jolla on suuri valta. Voimakas tahtopoliitikko, joka ei lainkaan arkaile konflikteja kotimaassa eikä kansainvälisillä areenoilla", kuvailee yliopistonlehtori Heino Nyyssönen.
    "Hän on arvaamaton, hyvä taktikko ja terävä poliitikko. EU:n ja Unkarin kädenvääntö jatkuu".
    Vaalituloksesta ja sen seurauksista kertoo Turun yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori Heino Nyyssönen. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.

  • Hallitus halusi selventää ja harventaa yritystukiryteikköä ja asetti parlamentaarisen työryhmän asiaa hoitamaan. Näin tehtiin puolisen vuotta sitten ja eilen työryhmän työ päättyi siihen, että yhteistä esitystä karsittavista yritystuista ei löytynyt. Ykkösaamussa asiaa ruotivat työryhmän jäsenet, kansanedustajat Katri Kulmuni keskustasta, Harri Jaskari kokoomuksesta ja Lauri Ihalainen SDP:stä. Toimittaja on Seija Vaaherkumpu.

  • "On irvokasta, että puolet maailma väestöstä ei saa millään tavalla ääntään kuuluviin. Ymmärrystä, että naisten pitäisi olla rauhantyössä mukana on, mutta käytäntöönpano on hankalaa. On jo suuri saavutus, että saadaan riitapukarit saman pöydän ympärille, ja meidän tehtävä on pitää heidät siinä", sanoo CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie. Syyria ja Jemen nousevat ensimmäisenä, kun pohditaan, missä inhimillistä kärsimystä pitäisi kaikin keinoin lievittää. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.

  • Eduskunta saa käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan perintö- ja lahjaveron poistamista. Aloitteen tekijöiden mukaan erityisesti perintöveroon liittyy paljon ongelmia. Asia jakaa myös puolueita. Asiasta keskustelemassa kansanedustajat kokoomuksen Elina Lepomäki, keskustan Esko Kiviranta ja SDP:n Eero Heinäluoma. Toimittaja on Nicklas Wancke.

  • Onko ihmisen kohtalo kirjoitettu geeneihin? Näin ainakin sanotaan, mutta ihan niin yksinkertaista asia ei ole, sillä lääketiede pyrkii valjastamaan genomitiedon osaksi terveydenhoitoa. Ykkösaamussa vieraili Helsingin yliopiston professori Samuli Ripatti. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.

  • EU:n toimeenpanemat Venäjän diplomaattien karkotukset ja Suomen linjasta keskustelevat kansanedustajat Erkki Tuomioja SDP:stä, Pertti Salolainen kokoomuksesta ja Matti Vanhanen keskustasta. Miten Venäjän ja länsimaiden välille syntynyt kuilu ylitetään? Hätiköitiinkö karkotusten kanssa? Toimittaja on Marja-Alakokko.
    Kuva: EPA

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä