Lapsuus 100 vuotta sitten

Kolmiosainen historiasarja lasten elämästä 1900-luvun alun Helsingissä, kertojina ovat Martta Salmela-Järvinen, Kullervo Linna ja Tyyni Tuulio, jotka elivät lapsuutensa autonomian ajan sortovuosina ja sisällissodan taistelujen melskeissä. Heitä yhdistää paitsi aika, myös se, että he ovat asuneet ainakin osan lapsuuttaan Helsingissä.

Yleisradion arkistoissa on tallella iso pala suomalaisten historiaa, noin puoli miljoonaa televisio- ja filmitallennetta ja vielä hiukan enemmän radioääntä, eli 0,75 miljoonaa äänitallennetta. Osa näistä materiaaleista on vielä julkistamatonta.

Lapsuus 100 vuotta -sarja perustuu osin aiemmin julkistamattomiin materiaalinauhoihin.

Jaksot

  • Osa 3/3. Tyyni-tyttönen vietti varhaislapsuutensa Karvian pappilassa kappalaisen perheen kuopuksena. Hän muistaa Helmikuun manifestin aiheuttaman levottomuuden vuonna 1899. Koululaisena hän seurasi aikuisten riemua, kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus hyväksyttiin vuonna 1906.

    Tässä ohjelmassa lapsuudestaan kertoo kirjailija, kääntäjä Tyyni Tuulio. Ohjelma on koottu vuosien varrella radiossa julkaistujen haastattelujen ja Tyyni Tuulion pitämien esitelmien pohjalta.
    Ohjelman on toimittanut Virpi Väisänen.

  • Osa 2/3. Kuusivuotias Kullervo seurasi aitiopaikalta Vallilan kallioilta, miten saksalaiset joukot lähestyivät Helsinkiä sisällissodan loppuvaiheissa huhtikuussa 1918. Lapsuuttaan hän eli sodasta toipuvassa kaupungissa, jossa jokapäivänen leipä oli tiukassa. Iloa elämään toivat Vallilan puutalokortteleiden vilkas naapurusto ja musiikkiharrastukset.

    Kullervon kertomus alkaa eräänlaisesta maailmanhistorian risteyskohdasta lokakuussa 1917.

    Toimittajat Aila Rantala ja Tapio Ruotsi haastattelivat Kullervo Linnaa vuonna 1983, kun Linna oli 71-vuotias.
    Ohjelman on tämän materiaalinauhan pohjalta koostanut Virpi Väisänen.

  • Osa 1/3. Pieni Martta-tyttö elää lapsuuttaan 1900-luvun alun Helsingissä, poliittisesti kiihkeään aikaan. Hän on todistamassa Senaatintorilla asevelvollisuusmellakkaa vuonna 1902 ja marssii pari vuotta myöhemmin punaisen lipun perässä työväen mielenosoituksessa.

    Sosiaalineuvos, kansanedustaja Martta Salmela-Järvinen (1892–1987) kertoo omasta lapsuudestaan työläiskodissa Pitkänsillan pohjoispuolella.

    Martan tarina alkaa Hämeen Kylmäkoskelta, Naalin kylästä vuonna 1897.

    Toimittajat Aila Rantala ja Tapio Ruotsi haastattelivat Martta Salmela-Järvistä vuonna 1983, kun Salmela-Järvinen oli 90-vuotias.
    Ohjelman on tämän materiaalinauhan pohjalta koonnut Virpi Väisänen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä