Hyppää sisältöön

SuomiLOVE: Klamydia mukana ylistämässä toveruutta – katso, miten suomalaismies osoittaa ystävyytensä!

· musiikki · viihde · koskettava · lämminhenkinen

Kausi 3, jakso 5. Mikko ja Juha ovat olleet kavereita pikkunaskaleista saakka. Yläasteella Mikolla oli vaikeaa ja hän ajautui tämän tästä hankaluuksiin. Juha suhautti mopollaan paikalle, kun Mikko tarvitsi apua. - Hän oli suojelusenkeli, joka piti musta huolta, Mikko sanoo. Asetelma kuitenkin heilahti muutamia vuosia myöhemmin päälaelleen, kun Mikko muutti Helsinkiin opiskelemaan. - Silloin Juhalla alkoi koettelevampi vaihe elämässään. Hän tarttui aika helposti voimajuomaan ja työttömyyskin tuli tutuksi. Silloin oli mun vuoroni ja niin huollettavasta tulikin huoltaja, Mikko kertoo Välittäminen on vaikea pukea sanoiksi. Siksi Mikko järjesti ystävälleen SuomiLOVE-yllätyksen. - Halusin osoittaa mun välittämisen sanoilla, jotka merkitsivät meille paljon lapsuudessa, Mikko sanoo. Hänen mukaansa Klamydian Pilke silmäkulmassa kertoo ihmisen kasvusta. Siitä, mitä kaksi nuorta poikaa ajattelee aikuistumisesta. - Juha on tajunnut, että vaikka mä nykyään kuljen kauluspaita päällä ja solmio kaulassa, en ole muuttanut mitenkään suhtautumistani häneen eikä hän suhtautumistaan muhun, Mikko kertoo. Kun Klamydia astuu heidän eteensä, herkistää kuin herkistääkin se nämä sanattoman välittämisen sankarit. Katso kaikki SuomiLOVEn kappaleet pitkinä versioina Areenasta!

käynnistyskerrat 994

Katso myös