Kuuluttajan vieras

Tuottaja Elina Roms

  • 8 min
  • toistaiseksi

Kansanmusiikkia, etnoa, populaari- ja viihdemusiikkia, klassista ja kevyttä, Bachia ja Bowieta. Kuuluttaja Tuija Kurvisen vieras, tuottaja Elina Roms on opinnoissaan ja töissään tutustunut musiikkiin laaja-alaisesti. Aluksi kuullaan, mitä musiikkituottajan työhön kuuluu.

Lähetykset

  • ke 15.2.2017 10.50 • Yle Radio 1

Jaksot

  • - Elämä ei pääty diagnoosiin, vaan elämä vaan muuttuu, kertoo toimittaja Tuula Rajavaara äitinsä todenneen muistisairaudestaan. Tuula Rajavaara on ollut toimittamassa muistisairaudesta kertovaa Olen jossain –ohjelmakokonaisuutta, johon voi tutustua osoitteessa yle.fi/olenjossain. Toimittaja Tuula Rajavaara on työskennellyt Ylellä 1990-luvulta saakka, häntä jututtaa Heikki Puskala.

  • Kiireestä puhuminen ei hyödytä ketään, sanoo Yle Kulttuurin ja viihteen päällikkö Minna-Mari Parkkinen. Hän on saanut tehdä ja oppia paljon saman työnantajan palveluksessa ja kannustaa muita hyödyntämään kaikkia taitojaan työnteossa. Minna-Mari Parkkinen laulaa kakkosalttoa ja toimii tarvittaessa tenorivahvistuksenakin. Marja Vehkanen uteli ensiksi, milloin musiikista tuli osa hänen elämäänsä.

  • Kai Ristola aloitti Ylellä 16-vuotiaana juoksupoikana, jatkoi sittemmin levynpesijänä, musiikkitoimittajana, ja lopulta kulttuuritoimittajana. Nuoruuden matkailuopinnoista on ollut hyötyä sittemmin Matkakuume-ohjelman innoittajana. Vapaaherraksi siirtyvä Kai Ristola muistelee 50-vuotista uraansa Ylessä Kuuluttaja Maaria Holman vieraana.

  • Ylen radioiden tuore soundipäällikkö Petri "Lowland" Alanko hieroi soundeja jo koulupoikana ensimmäisellä syntetisaattorillaan, mutta radion mullistavuus liittyy hänen muistoissaan Kraftwerk-yhtyeeseen. Radio 1:n lähetyksessä vieraillessaan hän ei päätynyt puhumaan ainakaan suoraan vanhoista yhtyeistään Hausmylly ja Neon 2. Kuuluttaja Tatu Tammiselle Alanko kertoi myös varovansa radiokanavien äänimaiseman liiallista uudistamista.

  • Yle Radio 1:n kuuluttamossa kävi vierailulla Ylen Uutis- ja Ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokinen. Hän keskustelee kuuluttaja Jari Aulan kanssa uutisista ja median roolista uutisten välittämisessä, ja kertoo myös, mitä hän odottaa uutistoiminnalta ja mikä on valeuutinen.
    Yle Radio 1:n Ykkösaamut maaanantaista 12.3. alkaen klo 7.30.

  • Millaista on radion uutistenlukijan työ? Toimittaja Minna Uusi-Eskola tietää. Hän ehti kesken päivävuoronsa kuuluttaja Tuija Kurvisen vieraaksi.

  • Kulttuuritoimittaja Pia-Maria Lehtola rakastaa rokokoo-värejä ja innoittuu antiikista, mutta myös nykymuodista. Suomea hän on katsellut monesta kulmasta, mutta työhuoneensa seinälle hän on ripustanut muiston Ranskasta, Saint Rémy de Provencesta. Pia-Maria Lehtolan tapasi Maaria Holma.

  • "AV-kääntäjän työn ydin on pyrkiä tuottamaan käännös, jota lukiessaan katsoja kuvittelee ymmärtävänsä alkutekstin", kertoo Yleisradion suomentajatoimittaja Sanna Väre. Englantiin ja saksaan erikoistunut kääntäjä vieraili Yle Radio 1:ssä kertomassa työstään kuuluttaja Tatu Tammiselle.

  • Jo 40 vuotta pyörineestä TV1:n Ulkolinjasta tuttu toimittaja Marko Lönnqvist on kiertänyt maailmaa yli 20 vuoden ajan. Hän on tullut tutuksi myös Venäjän kirjeenvaihtajana. Marko kävi vuoden 2017 loppupuolella reportaasimatkalla Libanonissa, mutta ennätti kiireiltään juuri ennen matkaansa käymään myös kuuluttamossa Jari Aulan pakeilla. Millaista unelma-ammatissa toimiminen on ollut ja mitä konkreettista on jäänyt toimittajakonkarin mieleen?
    Ulkolinja-ohjelma "Libanonin ruutitynnyri" lähetetään maaliskuussa 2018 Yle TV1.ssä ja löytyy myöhemmin Yle Areenasta.

  • Abitreenit tunnetaan maamme abiturienttien henkireikänä, mutta koko nykyinen nettikattaus ajankohtaisine puheenaiheineen synnytetään huomattavan pienellä tekijäryhmällä. Radio 1:n vieraana käväissyt Abitreenien toimittaja Jenni Honkanen puhuu työstään kuuluttaja Tatu Tammisen kanssa.

  • Tuottaja Kimmo Sahramäen alaa ovat nykyisin Ylen viihde- ja popmusiikkiohjelmat. Uran alkutaipaleelle mahtuu kesätoimittajan työtä, paikallisradiota ja tiedotusoppia. Kuuluttaja Juha Salomaan vieraana Yle Radio 1:ssä Kimmo Sahramäki ehätti käydä kesken työpäivän ja editointihommien.

  • Miten metsänistutusputki liittyy radiotyöhön? Yle Puheen vastaava tuottaja Jani Kortti poikkesi Kuuluttajan vieraana ja jutteli Timo Teräsvuoren kanssa myös olympialaisista, Porilaisten marssista ja muustakin Yle Puheen musiikista.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä