Ykkösaamun kolumni

Heli Vaaranen: Miniät ja anopit

  • 4 min
  • toistaiseksi

Näin hänet unessa tässä muutama yö sitten. Anoppi oli unessani mystinen, nelikymppinen nainen. Hänen vaaleat, kiharat, lyhyet hiuksensa erottuivat mustassa yössä, pienen puutalokaupungin katukuvassa.Hänellä oli yllään musta poplari, tiukasti vyötettynä, ja hän käveli mustaa asfalttikatua alas korkeissa avokkaissaan. Oli talvi, mutta lunta ei ollut. Vain kostea asfaltti, rapisevaa  hiekkaa, ja anopin askeleet hiljaisuudessa. Katuvalo valaisi hänen kulkuaan.

Anoppi kävi minua unessa katsomassa niin kauniina ja nuorena. Voi, miten kiva että hän kävi. Hänen käyntinsä toi palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Hän oli minulle niin hyvä anoppi. Kauhean teräväkielinen, mutta minä opin olemaan hermostumatta hänen puhetapaansa. Se oli tapa puhua, ei mitään muuta.

 "Olet syönyt pullaa ja se näkyy!" hän sanoi,~ ja tottahan se oli. Elimme seurusteluajan alkuaikoina erään kesän pullapitkoilla, mies ja minä.~ Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin ikävöin anoppiani hyvin paljon. Ajattelen, miten hyvältä tuntuisi jakaa asioita hänen kanssaan.

Anopit ovat tärkeitä perinteiden jatkajia sukujen yhdistyessä. Mies ei tuo juhlapöytään "meidän suvun laatikkoa" tai "meidän perheen tavalla tehtyjä korvapuusteja", mutta anoppi tuo. Anoppi antaa reseptejä, halusit tai et, ja tarjoaa herkullista ruokaa ja pojan (lue: aikuisen miehen) lempikakkua.

Hän on säästänyt joulukoristeet, vanhat esineet ja rajan takaa pelastetun seinäkellon. Hänen perinteensä ajavat pilkuntarkkuudessaan miniän hulluuden partaalle, kunnes miniä huomaa, että marjamehut voi tehdä anopin tapaan, ja hyvää tulee. Ja että lapsetkin osaavat jo kysellä anopin lihapullien perään. Jouluvalot laitetaan itsenäisyyspäiväksi ja joulutorttujen kanssa tarjoillaan kermavaahtoa.

Miniät ja anopit ovat usein sotajalalla. Ongelmia tulee, kun kaksi naista rakastaa samaa miestä. Veri on vettä sakeampaa, ja liian usein anoppi poikineen asettuu yhdelle puolelle pöytää ja miniä yksin toiselle.Anopin luona aikuinen poika voi tankata itseensä rauhaa, itsetuntoa ja voimaa. Vaimo on paljon vaikeampi ja vaativampi pakkaus.

Anoppi ja poika voivat pahimmillaan liittoutua miniää vastaan. "Miniä on väärässä!", "miniän vaatimukset ovat kohtuuttomia!" Miten sellaisesta voisi syntyäkään mitään perherauhaa? Anoppi osaa käsitellä poikaansa. Pojan rakkauden ja lojaalisuuden varjolla anoppi saa aikuisen poikansa aikaa ja apua pienemmällä pyytämisellä kuin oma vaimo. Miksi näin on, sitä ei tiedetä.

Freud sanoi, ettei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Freudin ajatusta seuraillen on järkeenkäypää, että aikuinen poika hakeutuu sinne, missä saa ehdotonta rakkautta eli äidin luo. Samalla hän hakeutuu pois sieltä, missä rakkaudelle asetetaan ehtoja, eli pois vaimon luota.

Anopin luona aikuinen poika voi tankata itseensä rauhaa, itsetuntoa ja voimaa. Vaimo on paljon vaikeampi ja vaativampi pakkaus. "Tee tämä" ja "tee tuo", miniä sanoo, ja taas anoppi rypistää otsaansa.

Tai sitten ei. On anoppeja, jotka näkevät poikansa ihan tavallisena, virheitä tekevänä ihmisenä ja lurjuksena muiden joukossa. Kun ylistäminen ja yksilönpalvonta rajataan muutamaan lauseeseen ja sitten palataan arkipäivään, miniän ja anopin välinen sota jää syttymättä.

Miniänsä hyväksyvästä ja poikansa puutteet tunnustavasta anopista tuli ainakin minulle rakas esikuva ja ystävä. Päivänä muutamana minulla kävi maalla vieraita. Tarjoilin itse tehtyä marjamehua ja selitin "se on tehty anopin ohjeen mukaan". Hyvää oli, makeampaa kuin meillä kotona. Ja taas vihlaisi ikävä, ikävä hyvää anoppia.

Heli Vaaranen, Ykkösaamun kolumni 28.12.2016

Lähetykset

  • ke 28.12.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä