12 diktaattoria

Lähihistoriamme kuuluisia ja vähemmän tunnettuja hirmuhallitsijoita

Ohjelmasarjassa pohditaan, kuinka niin monesta ”munkkirinkelin myyjästä” ja ”mainiosta hepusta”, joista osa nousi valtaan jopa demokraattisesti vaaleilla ja alkuun teki mittavia uudistuksia maansa talouden kohentamiseksi, kuoriutui lopulta hirmuhallitsijoita, jotka naulasivat vastustajansa kiveksistä ladon seinään ja tarjoilivat toisinajattelijat paahtopaistina vierailleen. Sarjaan on julkaistu kymmenen uutta diktaattoria aikaisempien 12 lisäksi. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

Jaksot

  • Harvan maan nykyhistoria on niin surkea kuin Etiopian, jonka kansalaisia ovat piinanneet pahat nälänhädät ja sanoinkuvaamattomia julmuuksia toteuttanut Mengistu Haile Mariamin marxilainen diktatuuri.

    Vuodesta 1930 Etiopiaa hallinnut keisari Haile Selassie kukistui vuonna 1974 sotilaskaappauksessa. Eversti Mengistu Haile Mariam osallistui keisari Haile Selassien syrjäyttäneeseen ja kadottamiseen omakätisesti.

    Valtaan noustuaan diktaattori pisti hihat heilumaan ja Mengistun johtamana juntta käänsi maan ulkopoliittista kurssia 180 astetta hankkimalla taloudellista ja sotilaallista apua mm. Neuvostoliitosta ja Kuubasta. Etiopian salaisen poliisin organisointi annettiin urakaksi poliittisesti samoin ajattelevalle DDR:n Stasille.

    Mengistu Haile Mariam poikkesi useimmista despooteista siten, että hän halusi johtaa esimerkkiä näyttäen ja riisti hengen omin käsin useilta vastustajiltaan. Vainoharhainen diktaattori lähetti aluksi kuusikymmentä keisari Haile Selassien tärkeintä virkamiestä teloitusryhmien eteen ilman oikeudenkäyntiä. Sitten oli puoluetovereiden vuoro. Mengistu murhautti omat ministerinsä konepistoolilla ja tämän jälkeen muutaman kuukauden kuluttua murhattiin Etiopian ortodoksikirkon patriarkka. Mengistun edessä kaikki olivat yhtä syntisiä, niin rikkaat kuin köyhätkin.

    Vuonna 1976 Mengistu piti puheen valtavalle väkijoukolle maan pääkaupungissa Addis Abebassa. Hän piteli käsissään suuria lasipulloja, joiden hän väitti olevan täynnä vihollistensa verta. Tästä muodostui sitten Mengistun diktatuurisin ottein johtaman uuden hallinnon tapa toimia. Kaikkialla Etiopiassa perustettiin paikallisia komiteoita tutkimaan ja nimeämään vallankumouksen vihollisia. Naapurit pantiin valvomaan toisiaan, vanhemmat lapsiaan ja lapset vanhempiaan. Epäiltyjen nimet kirjattiin ylös keskushallinnossa ja pian valtion palkkaamat miliisit kävivät noutamassa kyseiset henkilöt. Moni löytyi seuraavana päivänä tai seuraavina viikkoina kuolleena; monia ei löydetty koskaan. Mikäli ruumis palautettiin hautausta varten, komiteat vaativat uhrin perhettä maksamaan ne luodit, joilla heidän omaisensa oli tapettu.

    Mengistun tuhlasi maan bruttokansantuotteesta sotilasmenoihin yli 60 prosenttia. 1980-luvun runsaan kehitysavun Mengistu kanavoi suurelta osin sotilas- ja ylellisyysmenoihin. Koko muun yhteiskunnan rakenteet kärsivät. Vuosina 1984-85 Etiopian kurjuus paljastui koko maailmalle kuivuuden aiheuttaman nälänhädän ajettua miljoonia pakolaisia naapurimaihin.

    Monille 1980-luvulla eläneelle nuorelle vuosikymmen on jäänyt mieleen siitä, että Länsimaailma lauloi Live Aidia. Live Aid oli usealla paikkakunnalla yhtaikaa 13. heinäkuuta 1985 järjestetty konserttien sarja, jolla kerättiin rahaa Etiopian nälänhädän uhreille. Konsertteja pidettiin mm. Wembleyllä Lontoossa (72 000 katsojaa paikalla), JFK Stadionilla Philadelphiassa (90 000 katsojaa) sekä pienempiä tapahtumia useissa muissa kaupungeissa, kuten Sydneyssä ja Moskovassa. Televisiosta konsertteja seurasi noin 1,5 miljardia katsojaa sadassa maassa. Konsertin pääjärjestäjinä toimivat Bob Geldof ja Midge Ure. Suurin osa kerätyistä varoista taisi mennä diktattorin omiin taskuihin.

    Mengistu Haile Mariamin on esimerkki siitä, miten ihminen voi vieraantua omasta kansastaan ja ihmisten hädästä niin täydellisesti, kertoo Israelin Ystävät ry:n toiminnanjohtaja ja Shalom-lehden päätoimittaja Ilkka Vakkuri. 12 diktaattoria sarjaa toimittaa Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: Wikipedia

  • Nykyään katkera viha suurta saatanaa eli Yhdysvaltoja ja länttä kohtaan sekä antisemitismi ovat Iranin koossapitävät voimat. Mutta toisin oli aiemmin. Mohammad Reza Pahlavi nousi Iranin valtaistuimelle toisen maailmansodan aikana 1941 brittien ja neuvostoliittolaisten syrjäytettyä hänen natsimielisen isänsä vallasta. Iranin öljy oli länsimaille äärettömän tärkeä ja se piti länsimaiden teollisuuden rattaat pyörimässä. Varaa virheille ei ollut, ja shaahista tuli länsimaiden öljynsaannin korvaamaton takuumies. Britannian M16:sta ja Yhdysvaltojen CIA:sta tuli puolestaan shaahin vallan takuumiehiä lähes 40 vuodeksi.

    Shaahi oli viettänyt nuoruutensa vahvan äitinsä johtamana ja isäänsä peläten. Pelko oli eräs shaahia ohjaava voima. Tultuaan valtaan Reza Pahlavi oli idealisti. Shaahin tarkoitus oli tehdä Iranista johtava moderni länsimaalainen maailmanvaltio. Ei ainakaan itsevarmuutta ja kunnianhimoa nuorukaiselta puuttunut, mutta ehkä järkeä hivenen. Shaahi antoi kansalle toivon mutta vei sen itse. Iranin salainen palvelu SAVAK tukahdutti poliittiset vastalauseet kovin ottein ja tästä kidutus- ja murhakoneistosta tuli vallan säilymisen vahtikoira, ei niin kovin länsimainen tapa.

    Yritystä kuitenkin oli. Vuonna 1963 shaahi aloitti Iranissa niin sanotun valkoisen vallankumouksen, johon kuului paljon uudistuksia. Mm. huntupakko poistettiin ja naisille luvattiin tasa-arvo, naiset saivat äänestää, ajaa autoa ja käydä töissä. Naiset myös pääsivät ehdokkaiksi parlamenttivaaleihin. Näin shaahi sai lisänimen äijäfeministi.

    Iranin uudistusohjelmat kuitenkin epäonnistuivat, koska shaahin vastustajista yhdet syyttivät Irania demokratian puutteesta ja toiset perinteisen šiiapapiston syrjäyttämisestä uudistuksia tehtäessä. Shaahin kerrotaan valitelleen julkisesti, että kun en hoitanut asioita minua sanottiin playboyksi ja kun ryhdyin hoitamaan asioita minua sanottiin itsevaltaiseksi. Iranin nykyisen virallisen kannan mukaan shaahi oli homo ja länsimaissakin shaahia pidettiin vähintäänkin biseksuaalina, mutta tätä ei haluttu turhaan korostaa, koska Iran on muslimimaa.

    Shaahin voimakas länsimaalaistamispolitiikka ja Israelin tunnustaminen sai monelta iranilaiselta kupin nurin. Shaahi halusi saavuttaa nopeasti Ruotsin elintason ja olla itsevaltias modernissa länsimaisessa Iranissa. Shaahin mukaan vain diktatuuri pystyi takaaman länsimaalaisuuden. Niinpä shaahi rupesi pönkittämään asemaansa diktaattorimaisin ottein ja poliittinen oppositio tehtiin toimintakyvyttömäksi muun muassa lakkauttamalla kommunistinen Tudeh-puolue. Tehtiin myös maauudistus, metsien kansallistaminen ja teollisuuden voitot jaettiin osittain työntekijöille. Aikaisemmin teollisuuden omistus oli jaettu pääosaltaan yläluokille, joista tulikin sitten älyttömän rikkaita. Vuonna 1976 vähemmän kuin yksi prosentti väestöstä omisti 80 prosenttia kaikesta yksityisomaisuudesta Iranissa. Epäsuhta oli kestämätön. Shaahi lapioi rahaa omiin taskuihinsa ja shaahin tulonlähde oli jopa kolehti, jota kerättiin pyhiinvaelluspaikalla, jonka suojelija shaahi oli. Englantilainen lehtimies Robert Graham on onnistunut jäljittämään kolmen ja puolen sivun mittaisen listan Pahlevi-säätiön omistamista osakkeista, joille arvoa kertyi likimain 3 miljardia dollaria. Totuutta Iranin korruptiosta on kuitenkin vaikea sanoa, sillä perinteisesti Lähi-idän monarkioissa on ollut vain vähän eroa hallitsijan ja kansakunnan aarteiden välillä.

    Shaahin motto oli, että jos totuuden puhuminen on vaarallista, sen puolustaminen on uhkarohkeaa. Shaahi puhui niin kuin eli. Väestön pitämiseksi kurissa tarvittiin uudenaikainen kalusto armeijalle ja siihen tuhlattiinkin rahaa valtavat määrät, samaan aikaan kun maanviljelys oli kuokka-asteella ja maaseudulta tapahtui valtaisa pako.

    Shaahi, jonka sanotaan katsoneen paljon televisiota ja pääosin täyttä roskaa - länkkäreitä, salapoliisielokuvia ja huonoja romansseja, ei kyennyt näkemään ruudun takaa kuinka syvästi kansalaiset vihasivat korruptiota ja poliisiterroria, kuinka vakavasti länsimaistuminen uhkasi islamilaisia perinteitä, kuinka paljon keskiluokka, johon hän oli kohdistanut toiveensa, kaipasi poliittista ilmaisunvapautta ja aineellista vaurautta. Shaahi oli rakentanut ympärilleen muurin, jonka yli hän ei kyennyt näkemään. Shaahista oli tullut M16:ta ja CIA:n tukema despootti operettikeisari ja länsimaat kompastuivat omaan ahneuteensa, kertoo Israelin Ystävät ry:n toiminnanjohtaja ja Shalom-lehden päätoimittaja Ilkka Vakkuri. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: YLE

  • Chilessä sotilaskaappauksen kulku 11.syyskuuta 1973 sekä sitä seuranneet murhat ja karkotukset nostivat komentajakapteeni Augusto Pinochetin aikansa voimakkaimmaksi oikeistolaisen sotilasdiktatuurin symboliksi. Naapurimaa Argentiinan sotilasjohtajat tappoivat enemmän ihmisiä, mutta heidän väkivaltansa vaikuttaa summittaisen järjettömältä. Pinochet eteni toimissaan kylmän järjestelmällisesti ja päättäväisesti ja kutsui menetelmäänsä autoritääriseksi demokratiaksi.

    Diktaattorit voisikin jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Ensimmäiset keskittyvät tappamisen määrään toiset sen laatuun. Augusto kuului jälkimmäisiin.

    Pinochet tuli myös tunnetuksi lentävistä lauseistaan. Minä kuolen joskus, myös seuraajani täytyy kuolla, mutta vaaleja ei pidetä ikinä! Lehtikään ei liikahda tässä maassa, ellen minä liikuta sitä!

    Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että USA:n tukema diktaattori Pinochet oli ihastunut Friedmanin talousoppeihin, koska ne olivat diktaattorin mielestä epäpoliittisia. Niissä ei ollut ideologiaa ja ne olivat puhdasta tiedettä. Yhdysvaltalaiset Chicagon koulun taloustieteilijät sorvasivat CIA:n myötävaikutuksella Pinochetille uusliberaalin shokkitalousohjelman, jonka lopputuloksena tapahtui tulonsiirto megarikkaille ja rahaa virtasi ulkomaille. Chilen valtionyhtiöt yksityistettiin samoin kuin terveydenhoito ja sosiaaliturvan palvelut. Chilen tuontirajoitukset poistettiin kokonaan, samoin teollisuuden valtiontuet. Näin koetettiin rohkaista kotimaista teollisuutta, jonka palkkakustannusten alhaisuutta pidettiin hyvänä kilpailuvalttina.

    Dramaattisen valtion menojen leikkaamisen jälkeen Chicagon pojat pystyivät näyttämään vaikuttavia lukuja. Hyperinflaatio putosi, budjetin alijäämä oli korjaantumassa ja maksutasekin oikenemassa. Syntyi jopa uutta vientiä, joka paransi keskiluokan taloustilannetta.

    Nopea talouden suunnanmuutos toi siis Chilen talouteen buustia. Varallisuuden nopealle kertymiselle ei ollut kuitenkaan järkeviä suunnitelmia vaan tuhlaus oli Chilessä tolkutonta. Rahat käytettiin ulkomaisiin tuotteisiin. Vuonna 1981 maahan tuotiin hyviä skottilaisia viskejä seitsemän miljoonaa pulloa. Chileläisistä tuli hetkessä väritelevisioiden, stereoiden ja ranskalaisten hajuvesien suurkuluttajia, mutta vain hetkeksi.

    Kun sotilasvalta alkoi vuonna 1973 ulkomaanvelka oli 4 miljardia dollaria. Vuonna 1981 ulkomaanvelka oli 18 miljardia. Kulutusjuhlien ja rahan ulkomaille pumppaamisen seurauksena Chilen talous romahti 1983, jolloin havaittiin että pankit olivat lainanneet enemmän rahaa ulos kuin niillä oli pääomaa. Pankkilaitos meni nurin. Chicago on enempi tunnettu gangstereistaan kuin taloustieteilijöistään ja kyynisesti voisi sanoa että ehkä ihan syystä.

    Muista diktatuureista poiketen Chilen erikoisuus kuitenkin oli, että vallan kaapannut sotilasjuntta lähti Pinochetin johdolla uudistamaan Chilen taloutta ennakkoluulottomasti, ottaen ensimmäisenä maailmassa käyttöön uusliberaalin talousohjelman. Chile toimi koelaboratoriona talousuudistuksille, joita Britannian Margaret Thatcher ja USA:n Ronald Reagan myöhemmin toteuttivat. Augusto Pinochet on myös yksi niistä harvoista diktaattoreista, jotka ovat kirjoittaneet muistelmat, kertoo tietokirjailija, filosofi Leif Sundström.
    12 diktaattoria sarjaa toimittaa Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: EPA, Kuvaaja VINCENTE GODOY

  • Kenraali Francisco Franco, Espanjan generalissimo vuodesta 1939 vuoteen 1975, on tietyllä tavalla unohdettu tyranni, sillä hänen tekonsa jäävät Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin varjoon. Hän kuitenkin oli yksi historian todellisista hirviöistä. Tämä fasistinen sotaherra pääsi Hitlerin avittamana valtaan 1930-luvulla julman sisällissodan kautta ja jatkoi Espanjan siviiliväestön terrorisointia kuolemaansa asti.

    34-vuotiaana Francosta tuli Euroopan nuorin kenraali. Omiin kätösiin Franco otti sitten Espanjan sisällissodan puhdistukset ja ne hän teki perusteellisesti. Jopa 500 000 henkilöä kuoli. Francon vastustajat olivat enimmäkseen vasemmistolaisia, mutta myös älykköjä, ateisteja ja sotilashenkilöitä. Niitä, joita ei heti tapettu, vainottiin. Kidutus ja sotilastuomioistuinten sanelemat teloitukset olivat 1960-luvulle asti yleisiä.

    Toisen maailmansodan jälkeen Franco teki Espanjasta kuningaskunnan mutta ei nimennyt kuningasta. Franco kyllä pukeutui kuninkaalliseen univormuun, asui kuninkaan palatsissa ja eli muutenkin kuin kuningas ja piti vallan itsellään. Franco painatti naamansa rahoihin ja postimerkkeihin sekä käytti arvonimissään kuninkaallista lisämäärettä, Jumalan armosta. Franco toimi ikään kuin sijaishallitsijana. Mitä suotta kiirehtiä kuninkaan nimittämistä jos on diktaattori.

    Francon Espanjassa kaikki demokratia lakkautettiin ja kritiikin esittämistä pidettiin maanpetoksena. Lakot ja kilpailevat poliittiset puolueet kiellettiin ja parlamentti oli pelkkä valtaapitävien nukketalo. Länsimaille Franco kertoi, että Espanjassa oli orgaaninen demokratia ja se selitys kelpasi, koska siihen kuului kommunismin vastustaminen.

    Francon aikakaudella mikään ei liikkunut: avioliitot olivat ikuisia, työpaikat pysyviä, yritykset eivät voineet mennä konkurssiin eivätkä asuntojen vuokrat nousta. Franco kannatti myös naisen perinteistä roolia synnyttäjänä ja kotiäitinä. Espanjassa kiellettiin niin homoseksuaalisuus kuin aborttikin. Ehkäisyvälineet tulivat luvallisiksi vasta Francon kuoleman jälkeen.

    Eräs Francon ajan kuvottavista julmuuksista oli, että vastikään synnyttäneiltä varastettiin suunnitelmallisesti vauvoja noin viidenkymmenen vuoden ajan. Vauvat myytiin kovaa korvausta vastaan lapsettomille pareille. Varastettujen ja myytyjen vauvojen määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arvaukset asettuvat 300 000 lapsen tuntumaan.

    Francon valtakauden vainajia etsitään yhä joukkohaudoista vapaaehtoisvoimin. Ihmisoikeusjärjestöt ja YK ovat toistuvasti vaatineet Espanjaa selvittämään Francon ajan rikoksia tehokkaammin.

    Espanjassa Francon patsaat on poistettu, kadut nimetty uudelleen, ja lopulta vuonna 2007 Francon valtakauden positiivinen muisteleminenkin kiellettiin lailla. Kauheita rikoksia ympäröi kuitenkin yhä hiljaisuus, kertoo tietokirjailija, filosofi Leif Sundström. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: Wikimedia

  • Filippiinien diktaattori Ferdinand Marcos oli korruptoitunut ja rosvoiluun taipuvainen luonne. Ferdinand Marcos syntyi Havaijilla 11.9.1917 ja kuoli 28.9.1989 niin ikää Havaijilla. Tilinsä hän teki kuitenkin Filippiineillä. Marcos oli Filippiinien kymmenes presidentti ja diktaattori eli hän ei ollut mikään yksittäistapaus Filippiinien historiassa vaan pikemminkin maan perinteiden jatkaja, tosin Marcosin moderni kädenjälki oli omaa luokkaansa. Marcos hallitsi Filippiinejä vuosina 1965 - 1986, kunnes hänet syrjäytettiin.

    Marcosin harrastuksena sanotaan olleen Maailmanpankin avokätisten lahjoitusten ohjaaminen omaan taskuun. Hän anasti Filippiineille myönnetyistä lainoista itselleen jopa kolmanneksen erilaisina komissioina ja voitelurahoina. Marcos myös valvoi maahansa suunnattuja ulkomaisia investointeja, korvausta vastaan.

    Yhdysvaltalaisen vuonna 2016 ilmestyneen Forbes-talouslehden mukaan Ferdinand Marcos on maailmanhistorian toiseksi korruptoitunein johtaja Indonesian presidentti Suharton jälkeen. Marcosien diktatuurihallinnon uskotaan kavaltaneen jopa kymmenen miljardia dollaria maan kassasta, joista osan on jäljitetty menneen Marcosin sveitsiläisille pankkitileille.

    Diktaattorin vaimo Imelda Marcos tuli tunnetuksi hillittömistä ostoskierroksistaan. Kansakunnan äiti oli erikoistunut kenkiin, pukuihin ja rintaliiveihin. Imeldaa on kuvattu henkilöksi, jolla oli timantteja kuin Saban kuningattarella, jonka ruokapöytään kuului kaviaaria Kaspianmereltä, paahdettua fasaania Afrikasta ja pöytähopeita Damaskoksesta. Tämän määrittelyn on tehnyt Filippiinien hallituksen entinen tiedottaja.

    Diktaattori Marcosin johdolla tapatettiin tuhansia ja kidutettiin kymmeniä tuhansia ihmisiä hänen parinkymmenen valtavuotensa aikana. Myöhemmin luettavissa olleet oikeuden asiakirjat ovat raskasta luettavaa. Ne kertovat vuosien mielivaltaisista pidätyksistä, systemaattisesta ja julmasta kidutuksesta sekä teloitettujen ruumiiden tuhoamisesta. Tavallisia kidutuskeinoja olivat sähköiskut, venäläinen ruletti, elävältä hautaaminen, raiskaukset, seksuaalinen väkivalta, pahoinpitely, ihon polttaminen savukkeilla ja eristyssellissä pitäminen. Vihollisten käsittelyssä Marcosin keinovalikoimaan kuuluivat myös mm. sukuelinten polttaminen niin miehillä kuin naisillakin.

    Filippiiniläisten kyvyllä unohtaa ja antaa anteeksi ei tunnu kuitenkaan olevan mitään rajaa. Marcosin perhe syöstiin vallasta yli 30 vuotta sitten. Kesäkuussa 2016 valtaan astunut presidentti Rodrigo Duterte on Marcosin perheen läheinen ystävä. Hän antoi heti luvan haudata uudelleen ja sankarimenoin Ferdinand Marcos. Päämääränä näyttää olevan painaa villaisella Marcosin kauden julmuudet: tapot, kidutukset ja mielipidevainot. Marcosin suvun suosio onkin kasvanut Filippiineillä. Marcosin poika Ferdinand Bongbong Marcos, joka on yksi Ferdinandin ja Imeldan kaikkiaan kolmesta lapsesta, hävisi vain täpärästi vaalit varapresidenttiydestä vuonna 2016, kertoo Kauppalehden uutispäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: Wikimedia

  • Irakin diktaattori Saddam Hussein oli kuumaverinen idealisti ja kylmäverinen pyöveli ja ehkä juuri siksi pysyi Lähi-idän valtapelin keskiössä vuosina 1979 - 2003.

    Saddam halusi olla arabien sankari ja valloittaja, mutta hänen pitkälle hallintokaudelleen oli tyypillistä häikäilemätön sorto, sadistinen julmuus, rikollinen korruptio, tarpeettomat sodat, joukkomurhat sekä mieletön henkilökultti. Tämä johti sarjaan poliittisia väärinarviointeja, jotka aiheuttivat hänen hallintonsa tuhon ja hänen oman kuolemansa hirsipuussa.

    Saddamin itsevaltaisuutta osoittaa tarina, jonka mukaan Saddam kysyi kerran myöhään illalla ulkoministeri Tariq Tariq Azizilta, paljonko kello on? Niin paljon kuin te haluatte herra presidentti, kuului Azizin vastaus.

    Saddam jätti perintönä jopa kaksi miljoonaa sotien seurauksena syntynyttä ruumista, tuntemattoman määrän tapettuja toisinajattelijoita ja arviolta 500 000 talouspakotteiden takia kuollutta irakilaislasta sekä kirjoittamansa bestsellerin Zabibah ja kuningas, joka kertoo hyväntuulisesta itsevaltiasta, joka rakastuu ilkeän miehen vaimoon. Tätä Saddamin rakkausproosaa täytyi opiskella myös kouluissa.

    Sukulaisten ja heimolaisten suosiminen oli Saddamin tyylilaji ja niinpä hän nimitti mm. poikansa Udayn sekä Irakin olympiakomitean että jalkapalloliiton johtoon. Udayn metodi oli, että niitä jotka eivät menestyneet odotetusti, hakattiin rautatangoilla selkään ja ruokokepeillä jalkapohjiin, minkä jälkeen heidät upotettiin jätevesialtaaseen, jotta haavat varmasti tulehtuisivat. Kun Irak ei päässyt mukaan vuoden 1994 MM-lopputurnaukseen, Uday laittoi joukkueen harjoittelemaan betonisella pallolla.

    Saddam käytti säännöllisesti rentoutumismaskia vähentääkseen ryppyjä ja hänen intohimonsa kohdistui kalliisiin kenkiin. Saddamin suosikkielokuva oli Kummisetä ja mieluisin harrastus kalastus. Ajan puutteen vuoksi Saddamilla ei ollut kuitenkaan aikaa onkimisen hienouksiin, joten hän tiputteli mieluummin käsikranaatteja veteen ja lähetti sukeltajan hakemaan kuolleet kalat.

    Saddam Hussein oli 1980 lupaavimpia kansanjohtaja ja ns. hyvä jätkä, jota Yhdysvallat ja arabit rahoittivat, kun Saddamin Irak kävi veristä sota Irania vastaan. Uskonnollista sitoutumistaan Saddam todisti palkkaamalla hovikalligrafikon tekemään Koraanista kopion, jonka musteena käytettiin hänen omaa vertaan. 605-sivuisen kirjan tekeminen vei kolme vuotta ja 50 tuoppia verta, jota Saddam luovutti tuoppi kerrallaan.

    Hyvän jätkän vaiherikas elämä päätyi kuitenkin läpimitaltaan viisi senttimetriä paksun köyden jatkoksi. Ennen kuin hirttolava kolahti auki ja kuolema saapui, itsepäinen Saddam ehti vielä haukkua pyövelit, kertoo Kauppalehden uutispäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: EPA, Kuvaaja ERIK DE CASTRO/POOL

  • Keski-Aasiassa sijaitsevan Turkmenistanin presidentti Saparmurat Nijazov oli Aasian läpitunkevin itsevaltias. Hän johti Turkmeniaa, vanhan Neuvostoliiton raunioista syntynyttä itsenäistä valtiota sen presidenttinä vuodesta 1990 kuolemaansa saakka vuoteen 2006, jolloin kuolema keskeytti hänen elämäntyönsä eli rahan lapioimisen omille tileille.

    Nijazov rakensi hallintoaan eniten arvostamansa asian ympärille: itsensä. Hän terrorisoi omaa kansaansa salaisen poliisin avulla ja köyhdytti maan rakennuttamalla mielettömiä palatseja sekä kullattuja mahtipontisia muistomerkkejä.

    Nijazovin kunniaksi on nimetty kaupunkeja, moskeijoita, tehtaita, voimalaitoksia, yliopistoja, lentokenttiä, partavesiä, alkoholijuomia, jogurtteja, teetä ja jopa meteori. Johtaja löytyy myös postimerkeistä ja rahoista.

    Näiden tekojen jälkeen Turkmenistanin presidentti Nijazov onnistui vielä yllättämällä kaikki. Diktaattori kielsi kalenterit, uudisti viikonpäivät, määritteli uudelleen nuoruuden ja iän sekä lanseerasi kansallisen lomapäivän, melonin. Perusteluna oli, että tällä taivaan lahjalla melonilla oli loistokas historia.

    Eniten huomiota on saanut kuitenkin diktaattorin kirjoittamaksi sanottu ja Koraanin jatko-osaksikin kutsuttu vuonna 2001 julkaistun Ruhnama. Nijazov allekirjoitti vuonna 2004 asetuksen, joka teki Ruhnaman opiskelemisen pakolliseksi kaikissa oppiasteissa. Kirja oli uutistoimisto AP:n mukaan yhdistelmä latteaa runoutta, satunnaisia filosofisia huomioita sekä vääristeltyä historiaa. Nijazov jäljitti teoksessaan mm. turkmeenien kansan juuret viisituhatta vuotta taaksepäin itseensä Nooaan. Opiskelu- ja työpaikat jaettiin Ruhnama-tuntemuksen perusteella, ja ajokortistakin oli turha haaveilla ilman eepoksen ulkoalukua.

    Pyhän kirjan lisäksi, ikään kuin kaupan päälle, Nijazov lanseerasi uudet, turkmenistanilaiset aakkoset. Kesti aikansa, ennen kuin maahan saatiin uusilla kirjaimilla kirjoitettua oppimateriaalia ja opiskelijat pääsivät opiskelemaan isukin ihmekirjaa. Päätöksen seurauksena Turkmenistanissa kasvoi muutama lukutaidoton sukupolvi, ja matematiikan opiskeluhan siellä oli jo aiemmin korvattu Sielun kirjan opiskelulla, kertoo Kauppalehden uutispäällikkö Mikko Metsämäki. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: Wikipedia

  • Robert Mugabe aloitti uransa vapaustaistelijana ja Afrikan sankarina, mutta tämä WHO:n
    hyväntahdonlähettilääksikin hetkeksi nimetty opettaja turmeltui yhdeksi aikamme pahimmista tyranneista ja johti kansakuntansa tuhoon. Mugaben aikakaudella Zimbabwe koki henkisen ja taloudellisen romahduksen.

    Mugabella oli kaikki edellytykset olla Zimbabwen mustan enemmistön sankari. 1960-luvun alussa hänestä tuli Etelä-Rhodesiana tunnetun maan valkoisen vähemmistön hallintoa vastustavan liikkeen keulakuva, ja hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen valtion vastaisesta toiminnasta.

    Vankilassa Mugabe käytti aikaansa etäopiskeluun. Hän luki muun muassa lakia ja taloustiedettä, ja suorastaan keräili tutkintoja. Samalla Mugabe suunnitteli salaa sissisotaa vapauttaakseen entisen Etelä-Rhodesian, nykyisen Zimbabwen, brittien ikeestä.

    Mugaben tullessa pääministeriksi 1980 70 % maan viljelymaasta oli valkoisten uudisasukkaiden hallussa. Ennen vuosituhannen vaihdetta Mugabe toteutti suuria uudistuksia, joiden myötä valkoiset maanviljelijät karkotettiin maasta ja tilat siirrettiin mustien kansalaisten haltuun. Pirstottujen suurtilojen uusilla omistajilla oli harvoin viljelykokemusta tai varoja lannoitteiden tai maatalouskoneiden hankkimiseen. Tämä johti maataloustuotannon romahtamiseen.

    Vuonna 2005 Mugabe ajoi arviolta 700 000 ihmistä kodeistaan ja työpaikoiltaan. Hökkelikaupungit tuhottiin sellaisilta alueilta, joilla oppositio oli ollut vahvimmassa asemassa. Teon motiivina arvellaan olleen ehkäistä protesteja, jotka kytivät Mugaben ajettua maan talouden kaaokseen. Mugabe syytti maan ongelmista imperialismia. Zimbabwen dollari menetti arvonsa. Pahimmillaan 230 miljoonan prosentin vuosittainen hyperinflaatio johti siihen, että Zimbabwe luopui kokonaan omasta valuutasta vuonna 2009.

    Vuoteen 2010 mennessä Zimbabwesta oli tullut yksi maailman köyhimmistä maista. Maa on nykyään jos ei maailman korruptoitunein niin ainakin lähelle, työttömyys lähentelee sataa prosenttia ja suuri osa kansasta elää kansainvälisen avun varassa.

    Kun sanotaan, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen, niin Mugabe näytti toteen, että myös jokaisen epäonnistuneen miehen takana voi olla nainen.

    Mugaben vallassaolon ensimmäiset kymmenen vuotta olivat kuitenkin Zimbabwen historian parasta aikaa, mistä on paljolti kiittäminen Mugaben vaimoa Sallya. Juuri Sally oli Mugaben omatunto. Hän piti tämän hillittömyydet kurissa ja oli käytännössä ainoa, joka pystyi sanomaan hänelle, että nyt stop tykkänään ja järki käteen. Sally kuoli vuonna 1992. Mugabe paitsi suri Sallya valtavasti, myös menetti tasapainonsa, otteensa ja poliittisen suuntavaistonsa Sallyn kuoleman myötä. Mugabe herpautui, pidätelty raivo ja intohimot vapautuivat.

    Sitten tilalle tuli nuorempi ja paljon Sallya älyllisesti ja moraalisesti köyhempi, mutta vallanhimoisempi eduntavoittelija Grace. Mugaben entinen sihteeri, joka osasi taitavasti hyödyntää jo vähän höpertyvän, mutta yhä viriilin vanhemman herran haluja. Niinpä niin, alamäki alkoi.

    Robert Gabriel Mugabe toimi pääministerinä 1980–1987 ja maan järjestyksessään toisena presidenttinä 1987–2017. Hän erosi tai erotettiin presidentin tehtävästä 21. marraskuuta 2017. Tilalle nousi Emmerson Mnangagwan, Mugaben luottomies jo 1960-luvulta. Emmerson on aiemmin johtanut Mugaben käskystä Zimbabwen opposition tappamista ja pieksemistä sekä vaalitulosten väärentämistä, kertoo toimittaja, tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: EPA, Kuvaaja STR

  • Kongoa ja sittemmin Zairea yli 30 vuotta hallinnut diktaattori Mobutu Sese Seko oli tyylipuhtaasti kaikkea sitä, mitä afrikkalaiset tarkoittavat puhuessaan vahvoista miehistä, Big Man.

    Mobutu vuokrasi Ranskasta Concorden viedäkseen perheensä kuukausittaisille ostosmatkoille Eurooppaan. Lennätti itselleen vaaleanpunaista samppanjaa Pariisista, simpukoita Belgiasta ja prostituoituja Skandinaviasta. Rakentaakseen itselleen mallitilan Zairen viidakkoon, hän lähetti hallituksen koneen 32 kertaa Venezuelaan hakemaan 5000 pitkäkarvaista lammasta.

    Vuonna 1965 Mobutu käynnisti aitouskampanjan tehdäkseen pesäeron maansa kolonialistiseen menneisyyteen. Kaikki, joilla oli eurooppalainen nimi, täytyi nimetä uudelleen afrikkalaisesti: talot, ihmiset jne. Länteen viittaavat puhemuodot kuten herra ja rouva kiellettiin. Kaikkia piti puhutella kansalaisina. Mobutu kielsi länsimaiset vaatteet ja julisti Mao-tyylisen abacost-asun uudeksi kansallispuvuksi. Sanotaan, että Mobutu itse oli kuitenkin parhaiten pukeutunut diktaattori sitten Mussolinin.

    Ihmisenä Mobutua voisi kuvailla vaikka äiti Teresan vastakohdaksi. Hänen valtakautensa Kongon eli Zairen johdossa oli täynnä mahdollisuuksia, jotka hän myös käytti - omaksi hyväkseen. Mobutu kansallisti yksityisen omaisuuden, muun muassa tuottoisat timantti- ja kuparikaivokset, jotka hän sitten piti itse tai lahjoitti sukulaisilleen ja liittolaisilleen. Näin Mobutusta tuli yksi maailman rikkaimmista ihmisistä. Hänen omaisuutensa arvo vuonna 1980 oli arviolta reilut neljä miljardia euroa. Sanotaankin, että Mobutu antoi aina kaikkensa, saadakseen lisää.

    Raha oli Mobutu Sese Sekolle rakkainta, mutta ei hän henkilökulttiakaan vierastanut. Mobutulla oli käytettävissään valtavan paljon enemmän rahaa kuin useimmilla yksinvaltiailla ja niinpä hän huomasi että oli mukavampaa ja yleensä ainakin yhtä tehokasta ostaa, kuin nuijia ihmiset kuuliaisiksi.

    Mobutu oli myös aika mukavuudenhaluinen, eikä hän ilmeisesti sinänsä nauttinut tappamisesta tai tarpeettomasta piinaamisesta, mikä on aika monen diktaattorin innoittaja urallaan. Kyllä valta turmelee, mutta kyllä se väsyttääkin, kertoo toimittaja, tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: EPA, Kuvaaja Stf

  • Malawin diktaattori tohtori Hastings "yksi puolue, yksi johtaja ja pulinat pois" Banda retosteli syöttävänsä poliittiset vastustajansa krokotiileille. Useimmiten he kuitenkin kuolivat hämärissä auto-onnettomuuksissa.

    Tohtori Banda oli anglofiili, jota miellyttivät erityisesti Homburgh-hatut. Hän taisteli pitääkseen nykyajan maansa ulkopuolella. Banda hukkasi maansa koulutusbudjetin lähes kokonaan erikoislaatuiseen ”viidakon Etoniin”, jossa pelattiin krikettiä, otettiin kylmiä suihkuja ja opiskeltiin klassisia aineita latinaksi ja kreikaksi. Hän palkkasi lentokenttäpartureita leikkaamaan maahan saapuvien pitkätukkaisten miesten hiukset ja vaati, että lyhythiuksiset naismatkailijat kaivavat välittömästi matkalaukustaan vaatteet, jotka peittivät heidän povensa. Banda määräsi myös paikallisen chichewan maansa uudeksi viralliseksi kieleksi. Hän oli kuitenkin unohtanut, ettei itse osannut sanaakaan chichewaa ja joutui koko 30-vuotisen presidenttikautensa ajan kommunikoimaan tulkin välityksellä.

    Bandan tuhkimotarina oli komea. Etelä-Afrikan kautta Yhdysvaltoihin, lääkärinä Englantiin ja lopulta kotiin, jossa odotti brittien siirtomaahallinnon vankila. Kansa nosti hänet juuri itsenäistyneen Malawin ensimmäiseksi johtajaksi 1964 ja presidentiksi 1966. Ja ns. omakätisesti hän teki itsestään maansa diktaattorin.

    Banda hallitsi Malawia kovaotteisesti ja tukahdutti opposition ilmaukset. Elokuvia, radiota ja lehdistöä valvottiin tarkasti, ja Bandaa vastaan puhuminen oli kiellettyä. Kaikkien täysi-ikäisten kansalaisten tuli olla jäsen kongressipuolueessa, jota Banda johti.

    Bandan kohtelias ja herrasmiesmäinen ulkokuori, seesteinen käytös ja lääkärin pehmeät sairasvuoteen vieritavat peittivät alleen kunnianhimoisen, arvaamattoman ja häikäilemättömän miehen.

    Bandan aikana Malawi oli Afrikan Kainuu, jonne sopi hyvin oma savupirtin pojasta jylhäksi maanisäksi noussut Kekkonen, joka näytti muille torpan paikan, kertoo toimittaja, tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: Wikipedia

  • Pol Pot loi Demokraattiseksi Kamputseaksi kutsutun mielivaltaisen murhaamisen helvetin. Hän hallitsi Kambodzaa vain neljä vuotta, mutta onnistui tuona lyhyenä aikana murhaamaan 2 miljoonaa viatonta ihmistä, kolmanneksen maan väestöstä.

    Sissiliike, joka muodostui Pol Potin ympärille, koostui yhteiskunnan kaikkein sivistymättömimmistä kerroksista ja sai nimekseen maanalaisen kommunistisen vastarintaliikkeen tavoin "Punaiset khmerit"
    Pol Potin korkeintaan 5.000 miehen huonosti organisoitu ja varusteltu rosvojoukkio kasvoi hiljalleen ja huomaamatta 70.000 miehen armeijaksi.

    1975 kuningas Sihanouk syrjäytettiin. Väkijoukot riemuitsivat kaduilla Pol Potin joukkojen marssiessa pääkaupunki Phnom Penhiin. Seuraavina päivinä Phnom Penhissä ei enää riemuittu. Pol Pot aloitti koko maan läpäisevät sosialistiset reformit ja alkoi toteuttaa kommunismin eri tyylisuuntia yhdistelemällä omaa mielipuolista agraaristalinistista ideologiansa. Pol Pot käytti hyväkseen khmerien kansallista perinnettä, täydellisestä alistamisesta ylimmän johdon tahtoon, ryhtyessään toteuttamaan kansallista ja etnistä puhdistusohjelmaansa.

    Punaisten Khmerien yksilöllisyyden tuhoamiseen tähtäävä hallinto saa Stalinin Neuvostoliiton kuulostamaan paratiisilta maan päällä. Pol Pot nollasi ajanlaskun, lakkautti rahatalouden ja poltti kansalaisten henkilöpaperit. Älymystöön kohdistui säälimätön, summittainen vaino ja terrori. Pol Potin uudessa uljaassa maailmassa ihmisiä kidutettiin niin pitkään että ihmiset kirjallisesti pakon edessä tunnustivat jotain sellaista mikä johti uusiin pidätyksiin. Jos kiduttaja ei onnistunut tehtävässään, häntä epäiltiin sabotaasista. Tuhansia poliitikkoja ja byrokraatteja tapettiin. Monet muut kuolivat nälkään, sairauksiin tai teloituksiin.

    Kuolemanrangaistuksen arvoisiksi rikkeiksi luettiin muun muassa liian löysästi työskentely, elinolosuhteista valittaminen, ruoan varastaminen, jalokivien käyttö, seksisuhteeseen ryhtyminen, sukulaisten tai ystävien kuolemien sureminen, uskonnollisten tunteiden esittäminen, vieraan kielen osaaminen ja silmälasien käyttö.

    Kamputsean päätöntä menoa ja Pol Potin edesottamuksia pohtii populismiin perehtynyt, Israelin Ystävät ry:n toiminnanjohtaja ja Shalom-lehden päätoimittaja Ilkka Vakkuri. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: DCCAM, EPA

  • Mao Zedong oli diktaattori, jonka julmuus, itsekeskeisyys, utopistinen radikalismi, täydellinen ihmiselämän ja ihmisten kärsimysten halveksunta sekä suuruudenhullut suunnitelmat johtivat yli 40 miljoonan kiinalaisen kuolemaan. Mao oli synnynnäinen manipuloija ja häikäilemätön vallan tavoittelija. Hän nautti kiduttaessaan omia puoluetovereitaan, teloittaessaan ja antaessaan miljoonien kuolla nälkään. Hän oli valmis vaikka ydinsotaan edistääkseen omia marxilais-stalinistisia maolais-näkemyksiään suurvalta Kiinasta, jota hän johtaisi henkilökulttinsa avulla.

    Mao Zedong toimi Kiinan kansantasavallan puhemiehenä 27 vuotta eli vuodesta 1949 kuolemaansa eli vuoteen 1976 asti. Hän onnistui kohahduttamaan monin eri tavoin ja keveimmästä päästä oli se, että Mao kielsi vuonna 1968 Sound of Music-musikaalin, kuvaten sitä ”Räikeäksi esimerkiksi länsimaisesta pornografiasta”
    Kovemmasta päästä ovat sitten ne puheet, joiden mukaan Mao Zedong kannusti puna-armeijan sotilaita syömään vihollistensa lihaa, mikä osoittaisi heidän olevan täysin luokkatietoisia.

    Mao oli myös urheilumies, sillä vuonna 1956 puhemies Maon liikunta- ja kulttuurikomitea hyväksyi uuden yleisurheilulajin käsikranaatin heiton, jonka tarpeellista taitoa hän perusteli mm. sitaattikokoelmassaan ”Pieni punainen kirja”

    Tämä entinen sissipäällikkö ja oopiumsodan julma suitsija lanseerasi sanonnan ”Antaa kaikkien kukkien kukkia”

    Mao ymmärsi myös suhteellisuusteoriaa ja laski, että talonpoikija ja maatyöläisiä oli paljon ja heidät oli saatava muutoksen etujoukkoihin, niinpä Mao teki heistä tiedemiehiä, kun taas tiedemiehistä ja professoreista, joita oli huomattavasti paljon vähemmän, Mao teki maanviljelijöitä. Tälle katastrofille annettiin nimeksi Suuri harppaus 1958 - 1960.

    Mao rakensi itselleen henkilökultin, johon kuului, että yli 90 prosenttia kiinalaisista käytti puhemies Mao Zedongia esittäviä rintamerkkejä. Rintamerkkejä on laskettu tuotetun 2,5 - 5 miljardia kappaletta. Niitä nähtiin aikanaan myös avaramielisten suomalaispoliitikkojen rinnuksilla.

    Kiinan armeija marssi Maon vatsan tahtiin, sillä Maon vatsan toiminta oli päivittäinen puheenaihe Kiinan hallituksen korkeimmalla tasolla. Mao uskoi myös siihen että hän voisi pidentää elinikäänsä lisäämällä seksipartnereittensa määrää, niinpä hänelle tuotiin koko ajan alastomia nuoria naisia.

    Suuren Ruorimiehen Mao Zedongin aikakautta arvioi populismia tutkinut Israelin Ystävät ry:n toiminnanjohtaja ja Shalom-lehden päätoimittaja Ilkka Vakkuri. Toimittajana Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: RoleX Dela Pena, EPA

Klipit

  • 12 diktaattoria sarja saa jatko-osia ja sarjan nimenä pysyy 12 diktaattoria. Uudet jaksot ilmestyvät tälle Yle Areenan sivulle pe 2.3.2018.

    Yle Puheella sarjaa lähetetään sunnuntaisin 11.3.2018 alkaen kello 12 uutisten jälkeen.

    Historiasta löytyy monia todellisia hirviöitä, jotka ovat jääneet suotta Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin varjoon. Nämä generalissimot, joita voisi kuvailla vaikka äiti Teresan vastakohdiksi, olivat aina valmiita antamaan kaikkensa saadakseen lisää.

    He näkivät mahdollisuutensa, jotka osasivat myös käyttää, omaksi hyväkseen.

    Raha oli monille rakkainta, mutta eivät he henkilökulttikaan vierastaneet.

    Diktaattorit ovat kautta aikain olleet kuumaverisiä idealisteja ja kylmäverisiä pyöveleitä, jotka ovat rakentaneet hallintoaan eniten arvostamansa asian ympärille: itsensä.

    Kyllä valta turmelee mutta kyllä se väsyttääkin, toteavat sarjan asiantuntijavieraat.

    12 diktaattoria sarjaa toimitta Raimo Tyykiluoto.

    Kuva: The Johannesburg Star, EPA

  • 12 diktaattoria sarja saa jatko-osia keväällä 2018. Sitä odotellessa kuuntelukokemuksen antaa sarja Rotuopin kahdeksat kasvot, jossa mm. seurataan kahden diktaattorin Hitlerin ja Stalinin jalanjäljissä sankarista sadistiksi. Sarja lähetetään Yle Puheella sunnuntaisin klo 12.07 ja se on nyt kuultavissa kokonaisuudessaan Yle Areenassa https://areena.yle.fi/1-4255663

    1 osassa aiheena on Raamattu ja rasismi. Raamatun tulkinnoilla on historian saatossa perusteltu kolonialismia, apartheidia, kansanryhmien orjuuttamista, väkivaltaa, rasismia ja syrjintää. Raamatulla on puolustettu juutalaisvihaa ja kasteella on yritetty pelastaa mustan afrikkalaisen sielu, jonka tuli muuttua valkoiseksi.

    2 osassa aiheena on Jalosukuisten synty. Ihmisrodun jalostus eli eugeniikka kehittyi evoluutioteorian inspiroimana 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäisiä alan tutkijoita oli Charles Darwinin serkkupuoli Francis Galton. Hän loi eugeniikka-termin klassisen kreikan sanasta eugenes, joka tarkoittaa jalosukuista tai syntyperältään hyvää. 1865 Galton kirjoitti mm. ”jos ihmisrodun parantamiseen käytettäisiin edes kahdeskymmenes osa niistä kustannuksista ja ponnistuksista, jotka käytetään hevos- ja nautarotujen jalostamiseen, saataisiin aikaan todellinen älyn galaksi.

    3 osassa aiheena on ääri-ilmiö ja absoluuttinen julmuus joiden nousu vanhasta kulttuurikansasta Saksassa on paitsi järkyttävä myös kiehtova tarina ihmismielen hulluudesta, jolle Adolf Hitler antoi kasvot.

    4 osassa kuljemme Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin matkassa hänen tiellään sankarista sadistiksi. Mikä oikein oli miehiään tämä kukkia rakastava kirkkokuorolaulaja ja rakkausrunoja kirjoittava gruusialainen pankkirosvo, joka rahoitti ryöstöillään bolsevikkipuolueen ja hurmasi kaikki. Valtaan päästyään Stalinista tuli tunteeton hirviö. Stalin totesi mm. että Jumala esti Iivana Julmaa menemästä loppuun asti. Häntä Jumala ei estä.

    5 osassa aiheena on rotupuhdas Ruotsi. Koska sikojakin jalostetaan niin miksi ei ihmisiä. Tämän ajatuksen siivittämänä 1921 Ruotsin valtiopäivillä päätettiin, että Ruotsista tulee maailman ensimmäinen valtio, johon perustetaan valtiollinen rotubiologinen instituutti edistämään rotubiologista tutkimusta ja pohtimaan sen sovellusmahdollisuuksia humaanisen lopullisen ratkaisun löytämisessä. Ruotsin instituutti toimi esikuvana mm. natseille.

    6 osassa kuullaan kuinka 1900- luvun alussa rotuopit ja erityisesti rotuhygienia hiipivät myös Suomeen tiedemiesten ja filosofien ajatusten mukana. Tuolloin tieteen terävimmän kärjen mukaan mm. naisella oli olemassa erityinen geeni, joka aiheutti vaellusvietin. Merimiehillä oli puolestaan erityinen geeni, joka veti merille. Tällainen ajattelu oli siis 1900-luvun alun huipputiedettä, josta kehiteltiin positiivinen ja negatiivinen rotuhygienian, jotka olivat pääosin luterilaisten maiden ratkaisu moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin, näin kävi myös Suomessa.

    7 osassa kuulemme tarina rotuoppien ja käsitysten kohteeksi joutuneista afrikkalaisista toiseuden edustajista. Eurooppalaisten luoma näkemys afrikkalaisista tuotti afrikkalaisille itselleenkin vääristyneen tietoisuuden omasta arvostaan, kulttuuristaan ja paikastaan maailmassa. Tämän seuraukset on nähtävissä nyt pakolaisvirtoina, kun suuri joukko nuoria haluaa Afrikasta Eurooppaan, se on heidän Eldoradonsa. Kuitenkin monille Eurooppa on mahdollisuus, joka on enää jäljellä.

    8 osassa todetaan, että kun ihmiset jakavat toisiaan rotuihin, on se jokseenkin teennäistä, tarkoitushakuista tai poliittista. Se miten asiat voivat olla tulevaisuudessa onkin sitten jo ihan eri luokan asia, sillä mukaan on tulossa tiede ja sen uusimmat menetelmät ihmisrodun jalostuksessa. Ihmisten perimän muokkaus on viekoittelevan helppoa, mutta vielä mietitään, saako ihmistä muunnella. Muuntogeenisistä eli gm-ihmisistä on tullut siis realistinen mahdollisuus. Nyt olisi ensi kertaa teknisesti kyllin helppoa muokata ihmisen geenejä niin, että muutos periytyy sukusoluissa jälkeläisille.

    Kuva: SA-kuva metro

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä