Akuutti

Kenkkuileva kilpirauhanen rasittaa kehoa ja mieltä

  • 47 min
  • toistaiseksi

Kilpirauhanen on tärkeä elin ihmisen aineenvaihdunnan säätelyssä. Sen ongelmat voivat johtua nykyisestä elämäntyylistämme - mm.jodittoman suolan käyttö voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka oireilee väsymyksenä ja painonnousuna. Mimmi kertoo kuinka hän sai ensin diagnoosin masennuksesta, joka olikin kilpparin vajaatoimintaa. Viiville puolestaan parikymppisenä puhjennut kilpirauhasen liikatoiminta aiheutti mm.ärtyisyyttä ja sydämen tykytystä. Asiantuntijana lääkäri, filosofian tohtori Erkki Antila. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

Lähetykset

  • su 26.2.2017 16.10 • Yle Radio Suomi Hämeenlinna

Jaksot

  • Millaista on liikkua mikroprosessoirilla varustetulla proteesilla? Helena Skogström menetti onnettomuudessa jalkansa, jossa tilalla on nyt huipputeknologiaa. Kuinka kantasoluista kasvatetaan uutta luuta? Solubiologi Bettina Mannerström kertoo kantasoluhoidoista suu- ja leukakirurgiassa. Professori ja lääketieteen tohtori Riitta Seppänen-Kaijansinkko on ensimmäisenä maailmassa kiinnittänyt kasvojen murtumia biohajoavilla ruuveilla ja kehittänyt myös rasvaista luuta. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

    Kuva: Helena Skogsterin proteesista löytyy mikroprosessori, hallinnanvakausjärjestelmä, gyroskooppi ja magnetismia. Huipputekonologia lukee dataa ja huolehtii siitä, että Helena Skogtröm ei kaadu yllättävissäkään tilanteissa. (Minna Korhonen/Yle)

  • Botoxista tulee mieleen ryppyjen siloitus, mutta botuliinipistoksia käytetään myös terveydenhoidossa. Miten ne auttavat lihaskireyksiin, krooniseen migreeniin ja dystoniaan eli aivojen liikesäätelyn häiriöihin? Kokemuksistaan kertovat Emeliina Kaukolinna ja Stefan Taubert. Kenelle botuliinihoitoja voidaan julkisella puolella määrätä ja miten se vaikuttaa potilaaseen? Asiantuntijana neurologi Petra Keski-Säntti. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen

    Kuvassa: Emeliina Kaukolinna saa botuliinihoidoista apua migreeniin.
    (Yle/Minna Korhonen)

  • Ykköstyypin diabetes ei pysäyttänyt Olli Rahnaston uraa tenniksen huipulla. Parhaimmillaan Olli oli maailmatilastossa sijalla 88 ja teki pelireissuja 250 vuodessa. Säännölliset ruokailut ja verensokerin mittaaminen auttoivat pärjäämään sairauden kanssa kuin myös huippu-urheilijana. Koripalloa harrastava nuori Justus Purma sairastui jo 5- vuotiaana ja diabeteksen hoito on hänelle osa arkipäivää. Lastentautiopin professori ja diabeteslääkäri Mikael Knip kertoo alan viimeisimmistä tutkimuksista. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

  • Sanna sai fibromyalgiaansa lääkekannabisreseptin erityisluvalla, kun mitkään muut hoidot eivät tehonneet. Kansanedustaja ja syöpätautien erikoislääkäri Sari Raassina toivoo neutraalimpaa asennetta potentiaalisia lääkkeitä kohtaan. Näkemyksensä aiheesta tuo esiin myös Suomen Kannabisliiton Tuomas Karhunen.

  • Matkan pilaa yhä useammin turistiripuli, miten se voisi välttää? Infektiosairauksien professori Anu Kantele tutkii turistiripulien lisäksi superbakteereja, jotka ovat antibiooteille vastustuskykyisiä. Mistä maista niitä voi saada? Ohjelmassa kerrotaan myös Länsi-Afrikan Beninissä toteutettavasta rokotetutkimuksesta, jossa oli mukana ensimmäisten joukossa Reetta Aarre-Ahtio ja Jussi Nygren. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

  • Yli miljoona suomalaista kärsii pitkäaikaisista kivuista. Radion Akuutissa kuullaan kivun hoitojen kehittymisestä ja myös kivun helpotuksesta lääkeettömin keinoin: mitä itse voi tehdä kivun tunteen lievittämisessä. Asiantuntijana on kipuja pitkään tutkinut lääkäri Helena Miranda, jolla on omakohtaistakin kokemusta kivuista. Nuori Anna Giss kertoo miten hän pärjää monimuotoisen kipuoireyhtymän eli CRPS:n kanssa.

  • Joskus yksikin ihminen riittää pelastamaan häiriköivän nuoren parempaan elämään. Tämän tietävät omasta kokemuksestaan rosoisen nuoruuden eläneet Anna ja Jermu. Aikuisten roolia nuorten tukemisessa pohtivat perhepsykoterapeutti Mari Louhi-Lehtiö sekä Icehearts-valmentaja Vellu Kilpala. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

    Kuva: Shutterstock

  • Kuinka paljon ja millaista liikuntaa tarvitaan, jotta mielenterveys pysyy tasapainossa? Mielialahäiriöön sairastunut Mikko kertoo kuinka urheilu on tuonut iloa ja jaksamista elämään. Hanna puolestaan toipui työuupumuksesta ja avioerosta mm.salibandyn ja joogan avulla. Psykofyysiseen psykoterapiaan erikoistunut huippu-urheilija Kirsi Valasti kertoo mitä mielessä ja kehossa tapahtuu, kun liikkuu. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

    Kuva: Shutterstock

  • Ero koettelee kovalla kädellä sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä. Miten siitä selviää hengissä? Kaksi kokijaa kertoo omat keinonsa jaksamiseen ja neuvoja antaa myös perhepsykoterapeutti Mari Louhi-Lehtiö. Toimittajina Minna Korhonen ja Hilla Blomberg.

    Kuva: Shutterstock

  • Tutkimusten mukaan joka toinen meistä pelkää jollakin tavalla hammaslääkäriä, joten tästä on syytä puhua. Millä kaikilla tavoilla potilaiden pelkoa pyritään lievittämään? Kuulemme entisen pelkopotilaan Susannan kokemuksista. Lisäksi psykologi Marita Hyttinen ja vastaanottovirkailija Sari Ebeling kerrovat ideoita pelkojen vähentämiseen ja päästään vielä hammaslääkäri Lauri Ebelingin hoitotuoliinkin. Pelkoja pöyhivät Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

  • Alexandra Orrman sai koiristaan voimaa vaikeassa elämäntilanteessaan. Hän vahvistaa lemmikkiensä avulla myös muiden terveyttä käymällä eri laitoksissa esim. erityisnuoren luona. Lemmikkien vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin kertoo eläinlääketieteellisen farmakologian professori ja eläinlääkäri Outi Vainio Helsingin yliopistosta. Toimittajina Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

  • Kovat kokemukset voivat jättää meihin traumoja. Nyt vieraillaan rivitalossa, joka paloi parisen vuotta sitten. Kotinsa tulipalossa menettäneet naapurukset kertovat millaisia jälkiä tapahtuma heihin jätti. Psykologi Katri Kanninen kertoo, milloin kannattaisi lähteä ammattilaisen pakeille traumojaan purkamaan. Paikalla ovat Hilla Blomberg ja Minna Korhonen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä