Ykkösaamun kolumni

Jani Kaaro: Voiko natseista puhua neutraalisti?

  • 4 min
  • toistaiseksi

Yksi päivä kävi niin, että minuun otti yhteyttä uusnatsi. Hän oli harmissaan siitä, että media ei kohdellut heitä neutraalisti. Se tuomitsi heidät ja sai heidät näyttämään naurettavilta. Mikä pahinta, media ei kertonut totuutta. Voisinkohan minä tehdä jotakin asian korjaamiseksi?

Olin liemessä. Mitä minun pitäisi tehdä? Mitä neutraliteetti tässä tilanteessa ylipäänsä tarkoittaisi? Tulisiko minusta natsien äänitorvi? Koska asia oli suuri, mutta oma ymmärrykseni pieni, päätin kääntyä historian opetuksiin. Mitä toimittajat ovat tehneet ennen tällaisissa tapauksissa?

Hitleristä tuli Saksan valtakunnankansleri vuonna 1933. Siitä oli vielä useampi vuosi toiseen maailmansotaan ja keskitysleireihin. Näinä vuosina Berliini oli Euroopan sykkivä keskus täynnä kulttuuria, intellektuelleja, vapaata seksiä  ja tietenkin ulkomaisia toimittajia.

Mitä amerikkalaiset toimittajat Hitleristä kirjoittivat, siitä kertoo Andrew Nagorskin kirja Hitlerland, Tarina on karmivalla tavalla tutun oloinen. Ensin toimittajat nauroivat koomiselle hahmolle. Sitten tuli ihailu. Hitler saattoi olla hassu, mutta hän oli tuonut Saksaan järjestyksen ja kaupunkien kadut olivat siistit. Hitleristä tehtiin lifestyle-juttuja, joissa häntä kuvattiin kotioloissa tai kävelyllä maaseudulla, ja joissa hän kertoi vegetarismistaan.

Entäpä Hitlerin puheet juutalaisista verenimijöistä? Toimittajat eivät ottaneet niitä vakavasti. He kirjoittivat, että puheet kyllä muuttuisivat, kunhan Hitler joutuisi kohtaamaan kovat poliittiset realiteetit. Katukuvassa yhä voimakkaammin näkyvä militarismi ei ollut uhka, vaan jotakin saksalais-eksoottista. Entä juutalaisiin kohdistuneet hyökkäykset? No, eivät toimittajat lähde mustamaalaamaan ketään pelkkien huhujen perusteella.

Kriittisiäkin ääniä toki oli, mutta vähemmistössä. Sitten tuli kristalliyö ja todellisuus valkeni, myös toimittajille.

Jälkipolvien tuomio amerikkalaisten journalistien toiminnasta sotaa edeltäneessä Saksassa on ollut selvä. Journalistit epäonnistuivat karkeasti siinä, mitä heidän olisi pitänyt tehdä; kertoa totuus siitä, mitä Saksassa tapahtuu.

Pari vuosikymmentä myöhemmin Yhdysvaltain syvässä etelässä kiehuu. Mustat taistelevat itselleen kansalaisoikeuksia, mutta rotuerottelun kannattajat panevat vastaan. Kansalaisoikeusaktivisteja murhataan, mustien kirkkoihin heitetään pommeja ja punaniskasheriffit suojelevat tappajia.

Valtamedia lämpenee hitaasti raportoimaan aiheesta, mutta sitten se ei voi enää lopettaa. Toimittajat koettavat ensin säilyttää objektiivisuutensa, mutta heittävät sen sitten romukoppaan. Monet ovat häpeämättä mustien aktivistien puolella ja rotuerottelun kannattajia vastaan.

Äärioikeistolaiset lähettävät päätoimittajille vihaisia kirjeitä: Ovatko toimittajat unohtaneet, että heidän on oltava neutraaleja? Reportterit kyseenalaistivat koko käsitteen. Pulitzer-palkinnon saanut toimittaja Ralph McGill väitti, että objektiivisuus peräti esti näkemästä totuutta? Todellakin, eikö se ollut jo filosofi Leibniz, joka sanoi, että totuus ei sijaitse kahden vastakkaisen näkemyksen puolivälissä?

Mitä me ajattelemme näistä toimittajista nyt? Heistä tuli sankareita ja monen toimittajapolven esikuvia. He tunsivat moraalinsa. He puolustivat sitä, minkä tiesivät varmasti oikeaksi.

Miten olla neutraali toimittajana, jos ei voi olla neutraali ihmisenä? Moraali on kuin ilmakehä; se ympäröi meitä kaikkia, eikä sen ulkopuolelle pääse vaikka miten rimpuilisi. Uskomme ihmisarvoon perustuu hyvin yksinkertaiseen moraaliin: siihen, että olemme ihmisiä. Koska me kaikki olemme ihmisiä, meitä koskee yhteinen ihmisyyden moraali.

Pahin loukkaus ihmisyyttä vastaan on kohdella ihmisiä, niin kuin he eivät olisi ihmisiä. Jos kohtelemme ihmisiä, niin kuin he eivät olisi ihmisiä, suljemme heidät moraalin ulkopuolelle, ja se mitätöi koko moraalin. Ensimmäinen askel tällä tiellä on ihmisten nöyryyttäminen. Toinen askel on väkivalta ja julmuudet nöyryytettyjä kohtaan. Näin natsit kohtelivat juutalaisia ja Ku Klux Klan mustia. Missä tässä on tilaa olla neutraali?

Osaisiko toimittajarobotti sitten olla neutraali? Tänä päivänä puhumme älypuhelimista, vaikka puhelimilla ei ole älyä. Ainoa äly, joka älypuhelimesta löytyy, on ihmisen sinne laittamaa. Siksi minua kiinnostaisi tietää, miten toimittajarobotti ohjelmoitaisiin neutraaliksi. Ainoa objektiivisuus, mitä sillä voisi olla, olisi ihmisen siihen ohjelmoimaa?

Miten se siis tehtäisiin? Olisiko robotti vain tiedottaja, joka toistaa mitä sille sanotaan, ilman ymmärrystä siitä, mitä se itse sanoo? Vai olisiko siihen ohjelmoitava moraali, että se tietäisi millaisten arvojen välillä sen täytyy pysyä neutraalina? Kuten huomaatte, toimittajan työ, se on syvästi inhimillistä toimintaa. 

Ykkösaamun kolumni . Jani Kaaro: Neutraalisti natseista

 

 

 

 

 

 

Lähetykset

  • ma 13.2.2017 9.00 • Yle Areena

Jaksot

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä