Radio Suomen Iltaohjelma

Pyrin ulos mukavuusalueeltani rönsyilemällä eri sektoreilla

  • 25 min
  • toistaiseksi

"Istun tyhjässä huoneessa, on huoneessa hämärää. Yhtä hämärää kuin sisälläni, itken tyhjyyttäni."
Näin kuului Anssi Kelan ensimmäisen biisin "Väärällä tiellä" ensimmäiset rivit. Siitä on kulunut jo yli 30 vuotta, kun Kela näin riimitteli. Toukokuussa juhlistetaan muusikon uraa "30 vuotta Kelaa - konsertilla".

En väkisin jahtaa uutta biisin ideaa, kertoo Kela sävellysmetodistaan.
- Korvat ja aistit pitää olla valmiina. Idea saattaa lähestyä minua todella oudoistakin paikoista ja mielenkiintoisista kulmista. Välillä täytyy vaan zenimäisesti odotella ja jossain vaiheessa biisi tulee luokseni.

Anssi Kela ei lepää vanhojen meriittiensä varassa, vaan jatkuvasti pyrkii haastamaan itseään ja mielellään kokeilee uusia kujeitakin. Kela haluaa näyttäytyä artistina, jolta yleisö ei koskaan osaa odottaa, millaista musiikkia seuraavaksi tulee.
- Olen tykännyt haastaa itseäni ja pyrin mielelläni mukaavuusalueeltani pois. On hauskaa rönsyillä ja toivon, että yleisö uteliaana odottaisi, että mitähän se nyt on keksinyt.
Toimittajana Maija Salminen.

Lähetykset

  • ma 20.3.2017 19.05 • Yle Radio Suomi Kuopio

Jaksot

  • Makuasian raaka-aineena on etikka. Keittiössä puhutaan Hanna-Kaisa Hämäläisen kanssa kotitalousopetuksesta. Kesäsarjan toimittajina ovat Justus Laitinen ja Petri Rinne.

  • Kesätelttavieraana taiteilijaprofessori Jorma Uotinen. Juontajana Maija Salminen.

  • Makuasian raaka-aineena on sipuli. Keittiössä puhutaan Katariina Suvimetsän kanssa budjettiruuasta. Kesäsarjan toimittajina ovat Justus Laitinen ja Petri Rinne.

  • Kesätelttavieraana fonetiikan professori Martti Vainio Helsingin yliopistosta. Toimittajana Paula Jokimies.

  • Makuasian raaka-aineena on kahvi. Keittiössä puhutaan Hanna-Maria Mäkelän kanssa allergioista.
    Kesäsarjan toimitajina ovat Justus Laitinen ja Petri Rinne.

  • Kesätelttavieraana juontaja, toimittaja Juuso "Mäkkäri" Mäkilähde. Juontajana Paula Jokimies.

  • Makuasiassa raaka-aineena on tällä viikolla naudanliha. Anu Hopian kanssa puhutaan keittiössä molekyyligastronomiasta.
    Kesäsarjan toimittavat Justus Laitinen ja Petri Rinne

  • Kesätelttavieraana kuoronjohtaja Marjukka Riihimäki. Juontajana Paula Jokimies.

  • Laulaja-viihdyttäjä Marko Maunukselalla on monta rautaa tulessa: on keikkoja, teatteria, radiota ja vaikka mitä. Ei ihme, että välillä pitää miettiä jaksamisen rajoja - ja opetella ei-sanan käyttöä.
    Toimittajana Maija Salminen.

  • Näyttelijä, käsikirjoittaja Sanna Stellan on kantajäsen televisio-sarjassa Siskonpeti. Parhaillaan kuvataan kolmatta tuotantokautta ja se nähdään televisiossa ensi syksynä.
    Kuvaustauon lomaan järjestyi yhteinen juttutokio toimittaja Maija Salmisen kanssa.

    Stellan kuvailee Siskonpetin kuvausrupeamaa leirikouluksi.
    - Meillä on tosi hauskaa kuvauksissa ja teemme työtämme suurella kunnianhimolla. Varman päälle tekemisen tuntua ei ole tullut, vaan yritämme kehitellä myös uusia jutttuja. Työryhmämme on ihmeellinen ja hirveän taitava.

    Lokerointi naisviihteen tekemisestä ärsyttää Stellania, mutta toisaalta hän pitää hyvänä sitä, että asiasta keskustellaan.
    - En usko, että miehiltä koskaan kysytään, teettekö miesviihdettä tai mikä teidän agendanne on.
    Kun naisille esitetään nämä kysymykset, taustalla on usein se, että saako nainen olla hauska vai ei, ja miksi naisia on vähemmän hauskan tekijöinä.

    "Kaikki äitini, kaikki tyttäreni" teatteriesityksen tekstin Sanna Stellan työsti yhdessä Pirjo Heikkilän ja Miitta Sorvalin kanssa Kodin Kuvalehden lukijatekstien pohjalta. Keväällä 2017 esityksessä meni 60 000 katsojan raja rikki, mikä on iso määrä näinä päivinä, kun yhtenäiskulttuurin aika on mennyt.

  • Mikä tapahtuma saa joka vuosi liikkelle pitkälti yli 100 000, joskus jopa yli 200 000 suomalaista?
    Ei, kyse ei ole ilmaisista ämpäreistä, eikä erikoistarjouksessa olevasta juhlamokasta, vaan kyse on Asuntomessuista.

    Asuntomessut on yksi Suomen suurimmista tapahtumista, jota on järjestetty jo vuodesta 1970. Tänä vuonna messut kansoittavat Mikkelin heinäkuun 14. päivä alkaen.

    Mihin Asuntomessujen tenho perustuu? Onko kyse tirkistelyn halusta, uteliaisuudesta vai puhtaasti kateudesta?
    Sanna Pirkkalainen tutkaili Asuntomessujen sielunelämää yhdessä Osuuskunta Suomen Asuntomessujen tj. Harri Tuomaalan sekä kehitys- ja tutkimuspäällikkö Kari Tervosen kanssa.

  • Juhlien järjestäminen jos mikä on korkeamman asteen matematiikkaa. Odotuksia juhlista on yhtä monta kuin osallstujaakin ja silti juhlan pitäisi olla sankarinsa näköinen. Entä jos tunnelma laskee kesken kaiken kuin lehmän häntä? Miten kurssin saa korjattua?
    Kokeneet juhlien järjestäjät Annakaisa Kelokorpi (Bom Oy) ja Tea Lindberg (Juhlat.fi) antavat ohjeita onnistuneiden juhlien järjestämiseen. Juontajana Paula Jokimies.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä