Hyppää sisältöön

Maj Lind 2017

2 jaksoa · konsertti · musiikki

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia järjestää neljännen kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun Helsingissä 17.- 31.8.2017. Vuonna 1945 perustetussa ja vuonna 2002 kansainväliseksi laajennetussa kilpailussa kokoontuvat nuoret pianistit eri puolilta maailmaa viiden vuoden välein kilpailemaan Helsinkiin. Tänä vuonna hyväksytty mukaan 44 kilpailijaa, joista kuusi on Suomesta. Ylen lähetysten asiantuntijana toimii pianisti ja pianopedagogi Niklas Pokki ja toimittajina ovat Timo Asikainen, Lotta Emanuelsson ja Riikka Holopainen.

Katso myös