Kuusi kuvaa

Kuvataiteilija Anita Jensen kuvaa teoksissaan mielen teatteria

  • 43 min
  • toistaiseksi

Kuvataiteilija Anita Jensenin lapsuusperheeseen kuuluivat äiti, isä, isosisko ja isoveli. Kun Anita syntyi vuonna 1957 tähän helsinkiläiseen perheeseen, tunnelma ei ollut onnellinen ja iloinen. Äiti oli sairastunut mieleltään; hän oli yrittänyt ensimmäistä kertaa itsemurhaa viiltämällä kaulavaltimoaan. Myöhemmin hän hyökkäsi miehensä kimppuun veitsi kädessä ja riehui niin, että paikalle tarvittiin poliisit.  Anita muistaa lapsuudestaan ahdistavan tunteen siitä, että heidän perheensä oli jotain erilaista ja että heistä supistiin naapureissa.

Jokainen perheenjäsen otti erilaisen roolin suhteessa äitiin. Isosisko yritti ylläpitää iloisuudellaan ja positiivisuudellaan hyvää ilmapiiriä. Anita otti hiljaisen tarkkailijan roolin.

Äiti oli alkanut vihata kaikkea sitä, mitä hänen miehensä eli lastensa isä edusti. Äiti oli lähtöisin kurjista ja köyhistä maaseudun oloista ja tullessaan kaupunkiin töihin hän oli isään rakastuttuaan toivonut elämänsä kohentuvan kertaheitolla. Anitan isä kun puolestaan oli vaurasta,  Amerikasta tullutta ja alun perin Tanskasta lähtöisin olevaa sukua. Isän isoisä oli menestynyt liikemies, joka bisnesten ohella oli kanssa perustamassa Suomeen mm. Talin golfkenttää.  Hänen poikansa jatkoivat hänen jalanjäljissään. Anitan isä kuitenkin teki omat valintansa sodan sytyttyä hänen oman isänsä lähdettyä Amerikoihin etsimään onneaan,  jättäen kaksi murrosikäistä poikaa äidilleen ilman minkään maan kansalaisuutta. Sodan pyörteissä Anitan isäkin oli vuoden sitten internointileirillä etelä Ruotsissa.  Suomeen palattuaan hän  tapasi kauniin tytön Karjalohjalta ja he menivät naimisiin joukkohäissä  Helsingin suurkirkossa. Hän koki sosiaalisen pudotuksen kaiken tämän  seurauksena ja teki koko ikänsä töitä varastomiehenä. Tämä kaikki oli Anitan äidille vaikeaa kestää vuosien varrella.

Vanhemmat erosivat, kun Anita oli teini-iässä. Äiti eristi Anitan ja isän toisistaan kymmenen vuoden ajaksi, mutta kun Anita sitten aikuisena sai uudelleen yhteyden isäänsä, he jatkoivat läheistä suhdettaan siitä, mihin se oli jäänyt. Isä kävi tuolloin lähes päivittäin Anitan ateljeessa katsomassa tämän työskentelyä.

Anitasta tuli kuvataiteilija, vaikka äiti oli tuhahdellut, että tuosta ei mitään tule. Teini-iästä lähtien Anita alkoi omatoimisesti hankkia itselleen kuvataiteen koulutusta erilaisilta kursseilta ja myöhemmin Kulttuuritalon kuvataidepiiristä. Hän päätti hakea Taideakatemian kouluun grafiikkalinjalle ja pääsi sisään. Valmistuttuaan hän on elättänyt itsensä vapaana taiteilijana ja syväpainografiikan opettajana  Taideteollisessa Korkeakoulussa /Aalto-yliopistossa.

Anita Jensen on huomannut käsittelevänsä lapsuutensa vaikeita asioita taiteessaan. Hän alkoi tehdä taidetta omalla versiollaan musteläiskätesteistä. Esteettisesti kauniit ja erikoiset teokset saivat kiitosta, mutta kun Anita yritti niiden kautta analysoida itseään, häneltä loppuivat voimat ja jalat menivät alta.  Hän päätti mennä psykoanalyysiin, koska pelkäsi mielenterveytensä romahtavan kuten äidille oli käynyt.  Vuosien mittaan Anita onkin huomannut, että hänen mielensä kyllä kestää, mutta elämän kuormittaessa se on keho, joka häneltä herkästi pettää.

Anita sai opintostipendin Japaniin 1990-luvun puolivälissä ja tuosta matkasta tuli hänelle käännekohta. Japanista tuli hänelle maa, johon hän palaa säännöllisesti. Japanissa yllätti se, että hän törmäsi lapsuutensa ilmapiiriin ja ulkopuolisuuden tunteeseen. Hän tunsi tulevansa torjutuksi ihmisten taholta, vaikka pintapuolisesti kaikki vaikuttivat ystävällisiltä. Ihmiset näyttivät hänelle hymyileviä kasvoja, mutta heidän todellisia tunteitaan hän ei pystynyt aistimaan. Tutulta tuntui myös japanilaisten tapa pitää kulissia yllä. Toisaalta kylpiessään Japanissa maalaiskylässä yhdessä paikallisten mummojen kanssa hän koki yhtymäkohtia lapsuutensa hyviin hetkiin yhdessä isoäidin kanssa.

Japanissa Anita Jensen kiinnostui valokuvista ja alkoi keräillä niitä kirpputoreilta. Hän löysi kokonaisia vanhoja perhealbumeja. Kuvista hän etsii vihjauksia perheenjäsenten välisistä siteistä ja tunteista pinnan alla. Valokuvat paljastavat teatterin, jota perheenjäsenet esittävät toisilleen ja ulkopuolisille.Näitä valokuvia hän käyttää nykyään pigmenttivedoksissa ja yhdistelee niitä yllättäviin arkisiin asioihin. Kuvissa on rinnastettu esineitä Anitan lapsuudenkodista ja satavuotiaita japanilaisia perhepotretteja.

Japanilaisessa estetiikassa häntä kiehtovat esteettiset ääripäät. Kuihtunut ja lakastunut on siellä yhtä arvostettua ja kaunista kuin tuore ja kukoistava ja hienostunut ja groteski ovat liitossa keskenään.

Tänä vuonna Anita Jensenistä julkaistaan kirja "Silmä elämän sydämessä" (Maahenki), jossa tulkitaan hänen taidettaan.

Lähetykset

  • la 6.5.2017 8.06 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä on ehtinyt toimia jo monessa roolissa ja ammatissa elämänsä aikana. Nykyisen työn ohessa hän tekee useammassa paikassa vapaaehtoistyötä, toimii pappina, sijaisäitinä sekä äitinä omille lapsilleen. Hänet headhantattiin Kirkon Ulkomaanavun palveluksesta äitiysloman aikana Marttojen keulakuvaksi, vaikka ruoanlaitto ja kotitalous eivät olleet hänen vahvuuksiaan. Mariannen aurinkoinen olemus saa kiitosta, sillä hänellä on hyvin lämmin ja mutkaton tapa kohdella muita. Marianne toivoo olevansa sellainen johtaja, joka antaa muille tilaa loistaa ja toteuttaa itseään.
    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Tunnettu keramiikkataiteilija, muotoilija ja yrittäjä Anu Pentik on toteuttanut haaveensa kovalla työllä, sitkeydellä ja luovuudella. Aina energistä Anu Pentikiä ei kiinnosta menneisyys, vaan tulevaisuus, uudet näytöt ja jatkuva onnistuminen. Posiolle kotiutuneen Pentikin voimakaksikon toinen puoli on aviomies Topi Pentikäinen, jonka kanssa hän on kulkenut yhteistä taivalta yli 50 vuotta. Toinen tärkeä ihminen Anun elämässä on Pentikin brändijohtaja Auli Harjama. Pentikin tuotteiden keskeisiä viestejä ovat lämpö, koti, turvallisuus ja pitkä käyttöikä. Keramiikkataiteilijana hän on saanut valtavasti uutta energiaa joka suuntautuu nyt jo seuraavaan näyttelyyn vuonna 2020. Vapaa-ajalla Anu on kulinaristi, jonka suurinta herkkua ovat äyriäiset. Niiden tarina liittyy jo lapsuuteen, jossa hän oli innokas ravustaja ja saattoi elää viikkoja vain rapuja syöden.

    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Lapsuusmuistoissaan lääketieteen tohtori ja esikoiskirjailija Heidi Mäkinen siirtyy Kiuruvedelle, jossa tärkeinä henkilöinä hänen elämänsä liittyivät isovanhemmat. Savosta on jäänyt jäljelle elinikäisiä ystävyyksiä. Sieltä tulevat myös monet muistot, jotka elävät osittain myös hänen kirjassaan "Ei saa mennä ulos saunaiholla". Heidi Mäkinen julkaisi ensimmäisen romaaninsa syksyllä 2016.

    Mistä hauska kirjan nimi on peräisin, ja mitä kaikkea muuta Heidin Mäkinen kantaa mukanaan? Hän on sitä mieltä, että huumori auttaa monessa kohtaa ja että melkein mille tahansa voi nauraa. Ei kuitenkaan ihan kaikelle eikä millä tavalla vaan. Vakava paikka hänelle on ollut tyttären halu korjata sukupuoltaan. Siihen Heidi suhtautuu avoimesti ja myönteisesti, mutta esiin nousee monia kysymyksiä.

    Heidi Mäkinen on elämänsä tärkeiden valokuvien äärellä toimittaja Maarit Lehtosen kanssa.

  • Lähetystyöntekijä ja kätilö Kirsti Kirjavainen oli päättänyt lähteä nuorena avustustyöhön ulkomaille, mutta Nepal valikoitui kohteeksi sattumalta. Uusiin tehtäviin hän valmistautui nuorena kätilönä Englannissa ja suuntana piti olla Pakistan, mutta viisumia ei kuulunut ja sitä odotellessa aukesi kätilölle paikka Nepalissa.Siellä hän on viettänyt yli 30 vuotta ja siitä on tullut hänelle toinen kotimaa.Hyväntekeväisyyteen Kirstiä kannustivat erityisesti isovanhemmat, jotka toimivat aktiivisesti Punaisessa ristissä. Nepalissa lapsikuolleisuus oli korkealla tasolla ja lukutaito heikko, joten työtä riittää ja tuloksiakin on tullut. Hän ei jättänyt Nepalia edes sisällissodan tai maanjäristysten aikana. Työtä lukutaidon ja terveydenhoidon eteen hän on tehnyt kaikkein syrjäisimmissä alakastisten nepalilaisten kylissä ja vammaisten keskuudessa.

    Ohjelman on toimittanut Ari Meriläinen.

  • Luontokuvaaja Hannu Hautala on tehnyt elämäntyönsä metsässä. Hänen suosikkikuvauskohteita ovat kuukkeli, joutsen, palokärki, kotka ja uivelo. Hannu Hautala rakastaa kuvaamista talven valossa ja kesän valoisissa öisissä metsissä. Hannu Hautala lienee eniten valokuvakirjoja julkaissut suomalainen luonnonvalokuvaaja. Hänen kirjojaan on julkaistu yli 50, ja niitä on käännetty useille kielille ja myyty ympäri maailmaa. Luontokuvaus vaatii ennakkovalmisteluja, sillä hyvä luontokuva ei useinkaan synny sattumalta. Hyvän kuvan saaminen voi Hautalalla kestää jopa vuosia. Hautalan kuusi kuvaa on nauhoitettu Hannun jäljet –valokuvakeskuksessa Kuusamon keskustassa. Toimittajana on Rita Trötschkes.

  • Iro Haarla on poikkeuksellinen muusikko suomalaisittain, sillä hän on saanut levyttää jo kolme levyä suurelle kansainväliselle ECM-levymekille. Musiikin tekeminen alkoi hänellä jo pienenä tyttönä, kun hän haki lohtua yksinäisyyteensä improvisoimalla pianolla lauluja. Ison osan urastaan hän teki yhteistyössä edesmenneen miehensä Edward Wesalan kanssa. Pianon rinnalla harppu on hänen soittimensa. Musiikki on hänelle ollut kuin ratsuhevonen, jonka selässä hän on ratsastanut läpi elämän myrskyjen. Iro Haarlan tapasi toimittaja Sari Valto.

  • Pepi Reinikainen on kirjailija, toimittaja, psykoterapeutti ja elämänkaarikirjoitusmallin kehittäjä. Jo ainakin tuhat ihmistä on vuosien varrella osallistunut hänen vetämilleen elämänkaarikirjoituskursseille. Elämäkaarikirjoittamisessa kirjoitetaan omasta elämästä tarina, jossa selvitellään tapahtumien syy- ja seuraussuhteita. Omassa elämässään Pepi Reinikainen on oppinut hyväksymään, että kaikki unelmat eivät toteudu Hän on oppinut näkemään kurjatkin elämänvaiheet arvokkaina, koska niiden ansiosta osaa arvostaa pieniäkin hyviä asioita. Ohjelman on toimittanut Sari Valto.

  • Kurinalainen, älykäs, rohkea, huumorintajuinen, menestynyt - siinä vain muutama adjektiivi, jotka kuvaavat Lenita Airistoa. Virtaa ja työtä on riittänyt siitä lähtien kun hänet kruunattiin 17-vuotiaana Suomen Neidoksi vuonna 1954. Hän kertoo rakastavansa myrskyjä ja saavansa niistä virtaa. Jos hän jotain vihaa, se on keskinkertaisuus. Vanhemmiltaan perinnöksi hän on saanut luottamuksen siihen, että pärjää ja voi tehdä mitä haluaa.
    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Näyttelijä, ohjaaja, laulaja ja teatterinjohtaja Kari Arffman sai suuren haasteen astuessaan vuodenvaihteessa Helsingin Kaupunginteatterin johtajaksi Asko Sarkolan jälkeen. Arffman on 'Kotkan poikii' ja opiskellut näyttelijäksi Tampereella. Johtajakokemusta hänellä on aikaisemmin kotikaupungistaan Kotkasta ja Jyväskylästä. Helsingissä hänet tunnetaan mm. kaupunginteatterin musikaalin Schreck ohjaajana ja näyttelijänä. Johtajana hän haluaa olla mutkaton ja helposti lähestyttävä ja näyttelijänä hän ainakin tietää sen, millaista on olla näyttämöllä kun juttu ei kiinnosta yleisöä. Ohjaustyönsä kautta hän on päässyt tutustumaan jo alaisiinsa ja Kaupunginteatterin toimintaan. Erityisen lähellä Kari Arffmanin sydäntä ovat musikaalit ja niiden suosio on kovassa kasvussa.

    Ohjelman on toimittanut Ari Meriläinen

  • Huolettoman lapsuuden Tesomalla Tampereella viettänyt Ari Hjelm pelaili kouluaikana kaikkia pallopelejä. Muistoissa on yhteinen menestys Timo Jutilan kanssa koulun joukkueessa. Omien sanojensa mukaan herkkä ja kiltti pikkupoika ei silloin osannut haaveillakaan kansainvälisestä jalkapallourasta. Uran yksi huippuhetki lempinimen "Zico" saaneella pelimiehellä oli maajoukkueessa maali Brasilian verkkoon. Jalkapallovalmentajana hän saavutti Tampereella useita mestaruuksia, mutta nyt pelaaminen on enää harrastus ja hän soveltaa taitojaan yrityselämässä.
    Ohjelman Ari "Zico" Hjelmin kuudesta kuvasta on toimittanut Tiia-Kaisa Hasa.

  • Psykologi Aku Kopakkala sanoo eläneensä uneliaita ja vikkeliä kausia. Unelias kausi oli perhekeskeinen elämä Karjalohjalla, missä Kopakkala muun muassa oli perustamassa yksityistä Steiner-koulua. Vikkelä kausi puolestaan tarkoittaa 14 vuoden aikaa, jolloin Kopakkala toimi Mehiläisen työpsykologina ja psykoterapian palvelujohtajana, kunnes hänet irtisanottiin MOT-ohjelmassa esittämiensä kommenttiensa vuoksi. Ultrapitkien matkojen juoksemista harrastava Aku Kopakkala on nyt tyytyväinen potkuihin. Ne ravistelevat arvioimaan elämänsuuntaa uusiksi.
    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Paras tapa parantaa maailmaa on kehittää koulua. Näin ajattelee idealistiksi tunnustautuva Saku Tuominen, joka haluaa kertoa onnistumisista maailman kouluissa. Hän vetää HundrED-projektia, jonka tarkoitus on etsiä ja tunnistaa parhaat kouluihin liittyvät innovaatiot ja levittää niistä tietoa muiden käyttöön. Suuri rakkaus hänelle on myös jääkiekko, jota hän pelaa aktiivisesti edelleen. TV-tuottajana uransa aloittanut Saku Tuominen tunnetaan myös luovuuskonsulttina ja italialaisen ruoan ystävänä. Kokkaaminen on hänelle tärkeää joka päivä.
    Kuuteen kuvaan Saku Tuomisen elämästä johdattelee Ari Meriläinen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä