Tiina Lundbergin huoltamo

Tiina Lundbergin huoltamo: Elintavat vaikuttavat enemmän kuin geenit!

  • 54 min
  • toistaiseksi

Millä keinolla voisi saavuttaa 100 vuoden maagisen iän? Millainen on hyvinvoiva nainen?
Aivot, vatsa, lihakset, luusto - miten niistä voisi pitää hyvää huolta? Huoltamolla vieraana on urheilulääkäri Pippa Laukka, joka itse liputtaa neljäkymppisen rennon elämän puolesta:

- Nelikymppisenä jostain pilkistää järjen ääni - tulee armollisuus ja vapautus itselle, että ei tarvitse aina olla täydellinen ja myös ymmärrys, siitä että kukaan ei ole täydellinen, hän kuvaa.

Pippa Laukka toivoo, että löytäisimme jostain kunnioituksen omaa kehoa kohtaan. Toisaalta tarvitaan armollisuutta, että ei tarvitse grillata itseään tai pakottaa tekemään asioita, mutta kuitenkin siten, että otetaan vastuu oman kehon hyvinvoinnista.

Hyvinvoiva ihminen lihaksistoineen, luineen ja vatsoineen syntyy monipuolisesti syöden, omaa kehoa kuunnellen ja positiivisesti ajatellen.

Lähetykset

  • to 20.4.2017 15.05 • Yle Puhe

Jaksot

  • Saada aikaan asioita ja mennä eteenpäin elämässä, mutta pitää lempeällä otteella huolta itsestä. Kuulostaako vaikealta yhtälöltä? Sen ei tarvitse olla hankalaa, kertoo mindfulness kouluttaja Hanne Laasala.

    Mindfulnessin ja itsemyötätunnon yhdistelmä on nimittäin tällä hetkellä parasta, mitä tutkimus tarjoaa hyvinvoinnin tukemiseksi, oman henkisen vahvuuden kehittämiseksi.

    Itsemyötätunto on oman itsen hyväksymistä ja lohduttamista - sitä, että suhtautuu omaan itseensä kuin hyvään ystävään. Monilla arki on hektistä ja suorittamisen kulttuuri näkyy kovana itsekriittisyytenä - sisäinen ääni on usein todella vaativa. Kannattaakin miettiä, mikä on paras tapa elää oma ainutlaatuinen elämä - hyväksyen vai piiskaten, toteaa Hanne Laasala.

    Entinen huippu-urheilija Mika Poutala kertoo, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on tuonut näköpiiriin kokoajan lisää hyviä asioita. Kun positiivisia asioita bongasi tietoisesti, löytyi niitä kokoajan lisää!

    FM Hanne Laasala on Euroopan ainoita UCLA:n kouluttamia mindfulness kouluttajia. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa Helsingin yliopistoon tutkien mindfulnessin ja itsemyötätuntotaitojen vaikutuksia hyvinvointiin ja tunneälyyn.

    Mika Poutala on entinen huippu-urheilija, joka urheilu-uransa jälkeen on työskennellyt puhujana ja sparraajaana, joka haluaa auttaa, opettaa ja innostaa ihmisiä sekä yrityksiä saavuttamaan tavoitteet konkreettisten työkalujen avulla.

  • Aikuiset ovat keinottomia tämän ajan kasvatuskulttuurin keskellä, toteaa tunne- ja vuorovaikutustaitojen kouluttaja Elina Kauppila. Jos ei pysty käsittelemään omia tunnetilojaan, on vaikea johdattaa lasta eri tunneskaalojen läpi.

    Vanha autoritäärinen kasvatus on väistynyt uuden keskustelevan kulttuurin tieltä - hyvä niin, mutta monilla vanhemmilla ei ole oman menneisyytensä takia työkaluja käydä tilanteitä läpi. Monilla ei myöskään ole aikaa pysähtyä kuuntelemaan mitä perheelle oikeasti kuuluu.

    Läsnäolo on kaunein sana, toteaa puolestaan valmentaja Anne Karilahti ja neuvoo perheitä ottamaan aikaa yhdessäololle ja pitämään tiimipalavereita.

    Nyt huoltamolla saadaan vinkkejä toimivampaan arkeen!

  • Aktiivisen kuntoliikkujan kroppa tarvitsee huoltoa. Tukilihaksistosta täytyisi pitää huolta ja liikkuvuutta kannattaisi kehittää, jotta pahimmilta vaivoilta vältytään.

    Pääkysymys Huoltamolla kuuluu, miten kuntoilla niin ettei urheile itseään rikki?

    Sitä pohditaan urheilufysioterapeutin vastaanotolla, pilatessalilla ja lopuksi vielä yritetään ennaltaehkäisiä tulevien sukupolvien krempat. Lasten liikuntavammat ovat lisääntyneet. Miten niitä voidaan ennaltaehkäistä?

    Vieraina ovat sertifioitu urheilufysioterapeutti Juha Koistinen, Suomen Pilatesyhdistyksen puheenjohtaja Kati Kauravaara sekä tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mari Leppänen UKK-instituutin ja Tampereen urheilulääkäriaseman Terve urheilija -ohjelmasta.

  • Mistä koostuu “hyvä kunto” ja miksi kehonpainoharjoittelu kannattaa?

    Valmista kehosi pikkuhiljaa kohti uutta liikettä - on se sitten joogaa tai maratonharjoittelua. Äkkipyrähdykset aiheuttavat usein kremppoja ja uupumusta.

    - Kevyesti liikkeelle, mutta rohkeasti kohti uuden oppimista, näin vinkkaa liikunta-alan kouluttaja ja personal trainer Jarno Härkönen.

    Tankotanssija Oona Kivelän kanssa ponnahdetaan pääalaspäin käsinseisontaan ja puhutaan myös tankotanssin tuulista ympäri maailman.

  • Miten arjen kuormituksesta palautuu parhaiten? Entä miten treenistä? Nukkumisesta on tullut trendikästä ja sometileillä esitellään omia unikäppyryitä, mutta miten hyvää unta voi metsästää?
    Tänään Huoltamolla puhutaan palautumisesta niin fyysisestä kuin psyykkisestä kulmasta. Vieraana ovat hyvinvointialan yrittäjä Kaisa Jaakkola, valmentaja ja toimitusjohtaa Taneli Rantala sekä liikuntafysiologi Petri Jalanko.

  • Milloin kaivat kännykän esille? Laulatko iltalaulut ja iltasadut ilman puhelimen vaativaa läsnäoloa? Annatko lapselle kännykän, kun hän valittaa, että ei ole mitään tekemistä tai annatko lapselle sen kuvan, että kun tiskit on koneessa ja pöydät on pyyhitty niin aikuinen rentoutuu sohvalla selaten kännykästä instagramia?

    Tänään elvytetään keskittymiskykyä ja saadaan kolme erilaista näkökulmaa keskittymisen ongelmiin. Digilaitteet eivät ole ainoita ihmisiä kuormittavia asioita. Avokonttoreissa kaikuvat äänet ja vaeltelevat ihmiset vaikuttavat huonontavasti keskittymiskykyyn, sanoo aistiystävällisen tilasuunnittelun edelläkävijä, konseptisuunnittelija Margit Sjöroos. Hänen lisäkseen sosiaalipsykologi Eeva Raita kertoo omat vinkkinsä digitaitoihin ja lopuksi tavataan psykologian professori Kimmo Alho Helsingin yliopistosta ja kysytään, mitä aivoissa tapahtuu kun ihminen yrittää selvitä monesta eri asiasta yhtä aikaa.

  • Yrittäjä Annastiina Hintsa juoksee ultramatkoja pitääkseen huolta itsestään ja jaksamisestaan. Psykoterapeutti Kirsi Valastille juoksu on ominaisin tapa liikkua - se on laji, josta hän saa eniten voimaa.

    Miten nämä naiset psyykkaavat itseään pitkillä juoksumatkoilla?

    Nyt Tiina Lundbergin huoltamolla jatketaan juoksuteemalla. Miten juoksu vahvistaa mieltä ja toisinpäin - kuinka mielen voima auttaa jaksamaan?

  • Juokseminen kehittää kuntoa, vähentää sydän- ja verisuonitautiriskiä ja masennusta - juoksu tekee hyvää aivoille ja lisää luovuutta. Tässä muutama hyvä syy harrastaa lenkkeilyä.

    Tiina Lundbergin huoltamolla kirjailija Karo Hämäläinen avaa omaa juoksijan identiteettiään. Mieheltä ilmestyi alkuvuodesta kirja “Miksi juoksen”.

    - Juoksu antaa mahdollisuuksia niin moneen. Moni ajattelee, että juoksu on monotonista ja tylsää, mutta sehän on kaikkea 100 metrin spurtista 160 kilometrin polkujuoksuun, innostuu kirjailija Karo Hämäläinen kuvaamaan harrastustaan.

    Maratonbuumin perässä tullut polkujuoksubuumi on saanut monet juoksijat laajentamaan reviiriään ultramatkojen puolelle. Yksi ultramatkojen konkari on espoolainen Mikael Heerman, jonka kotiovelta avautuvat Nuuksion loputtomat polut ja treenimahdollisuudet. Mitä juokseminen on hänelle tuonut ja millä mielin hän valmistautuu uuteen yritykseen ehkä maailman oudoimmassa ultrassa - Barkley marathonissa?

    Nyt tarjolla on juoksutarinoita, inspiraatiota ja ultramatkoja.

  • Voimaharjoittelu kuulostaa sangen yksinkertaiselta. Laitetaan rautaa tankoon ja nostetaan ylös, mutta jos keitokseen lisätään kestävyys-, maksimi- ja nopeusvoimaominaisuudet, progressiivisuus, konsentrinen, eksentrinen tai isometsinen lihastyö niin monella meneekin homma hankalaksi.
    Nyt Tiina Lundbergin huoltamolla otetaan haltuun voimailubiologi Tuomas Rytkösen kanssa voimaharjoittelun perusteet. Mieheltä on ilmestynyt juurí Voimaharjoittelun käsikirja.

    Lisäksi piipahdetaan Crossfit Nuijala salilla tapaamassa liikuntafysiologi Petri Jalankoa. Millaista on treeni crossfit-salilla?

  • Suomalainen urheiluvalmennuskulttuuri on muuttunut viime vuosikymmeninä lajin ja tekniikan opettamisesta kohti vuorovaikutusta ja kasvattajuutta - toisen ihmisen kuuntelemista ja empatiaa. Tiina Lundbergin huoltamolla etsitään nyt näkökulmia hyvästä junnuvalmennuksesta niin futiskentältä, voimistelusalilta kuin Eerikkilän urheiluopistosta!

    Käpylän Pallossa valmentava Jesse Martin jakaa valmentamisen kahteen teemaan: jalkapallon opettaminen ja jalkapallo opettajana.

    - Valmentajan tehtävä on opettaa peliä ja tekniikkaa - tietoa ja taitoja - mutta myös tutustuttaa lapset peliin, sillä jalkapallo itsessään opettaa tärkeitä elämäntaitoja: pettymyksiä, ryhmässä toimimista, toisten kunnioittamista ja sitä, että kun tehdä kovasti töitä jonkun asiaan niin siitä seuraa jotain - voimme oppia uutta!
    Suomen valmentajien varapuheenjohtaja ja voimisteluvalmentaja Pulmu Puonti puolestaan toteaa, että yli lajirajojen valmentajia puhuttaa ja mietityttää arvot. Mitä on suomalainen hyvä valmennus? Millainen on hyvä valmentaja?

    Urheilupsykologian maisteri ja valmentaja Aleksi Tossavainen valmentaa Eerikkilän urheiluopiston Sami Hyypiä akatemiassa ja Floorball academyssa. Hän kertoo, että heidän näkökulmansa urheilijanpolulla kasvamiseen rakentuu kahdestä näkokulmasta:

    - Ensinnäkin nuoria itseään pyritään auttamaan ja tukemaan itsetuntemuksessa, jotta nuoret löytävät keinoja ja ajatusmalleja, jotka vievät eteenpäin. Toisaalta tuetaan valmentajia, luomaan harjoitteluun hyvä motivaatioympäristö, joka tukee kasvua ja kehittymistä.

  • Suomalaiset ravitsemussuositukset ovat hyvä juttu ja niitä noudattamalla on helppoa syödä terveellisesti erilaisten ruokauskomusten viidakossa. Lautasmalli myös taipuu moneen eikä ole niin tylsä, kuin miltä se usein kuulostaa.

    Ei se niin harmaata ole - suomalaisista ravitsemussuosituksista voi laatia vaikkapa hienoja etnisiä ruokia käyttämällä mausteita ja etsimällä reseptejä, toteaa ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen, jolta on ilmestynyt kirja Pötyä pöydässä. Kirjassa käydään läpi muutamia ruokaan liittyviä harhaanjohtavia väitteitä.

    Miksi suomalaisia ruokasuosituksia kritisoidaan? Miksi maito tai sokeri nostetaan tikunnokkaan yksittäisenä “pahiksena”? Tai miksi gluteiiniton ruokavalio ei ratkaissutkaan ylipaino-ongelmaa? Muun muassa näistä keskustellaan Reijo Laatikaisen kanssa.

    Lisäksi Huoltamolla kysytään, mistä nirsoilu johtuu. Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan aistinvaraisen havaitsemisen apulaisprofessori Mari Sandell kertoo laajasti, mistä kaikista tekijöistä suhde ruokaan ja syömiseen muodostuu.

  • Vaikka monella suomalaisella liikunta on osa elämää ja arkea, silti vain harva saavuttaa liikuntasuosituksen mukaisen minimimäärän liikuntaa. THL:n mukaan vain joka kymmenes saavuttaa sekä kestävyysliikunnan että lihaskunnon suosituksen. Viime vuosina on alettu puhua myös terveyttä edistävästä liikunnasta kuntoliikunnan rinnalla. Millaista se on?

    Liikkumattomien lisäksi Suomessa on ihmisiä, jotka liikkuvat todella paljon ja jopa uupuvat työn ja vapaa-ajan stressin alle. Keski-iässä kroppaa myös saattaa alkaa kolottaa sieltä täältä ja uusia motivaattoreita liikkumiselle täytyy löytää. Miten omaa kroppaa pitäisi kuunnella? Ja miten ruuhkavuosiin saa lisättyä liikettä?

    Tiina Lundbergin huoltamolla tavataan UKK instituutin tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jaana Suni, Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori Nelli Hankonen sekä liikunnanohjaaja ja valmentaja Sanni Nyberg.

Klipit

  • Valmentaja Anne Karilahti toteaa läsnäolon olevan kaunein sana. Se pätee myös taisteluissa, joita perheissä käydään digilaitteiden käytöstä. Jos haluat lapsen istuvan vähemmän puhelin kädessä sohvannurkassa, kehitä hänelle vaihtoehtoista tekemistä. Tehkää asioita yhdessä!

    Seuraavassa Anne Karilahti kertoo käytännön vinkkejä puhelinajan vähentämiseen ja puhuu myös omasta suhtautumisestaan ruutuaikaan.

  • Nukkuminen ja sen mittaaminen on kova juttu tällä hetkellä hyvinvointipiireissä. Ja nyt jo muutaman vuoden ajan on järjestetty unen SM-kisat, jossa mitataan palauttavaa unta.

    - Kisa on hauska tapa muistuttaa unen merkityksestä, sanoo järjestävän yrityksen Liftedin toimistusjohtaja Taneli Rantala, joka kertoo mistä näissä unen sm-kisoissa on kyse.

  • Migreeniä sairastaa joka kymmenes - naisilla se on kolme kertaa yleisempää kuin miehillä. Migreenin oireet ovat moninaisia, ne voivat vaihdella potilaasta toiseen mutta paljon on yhteistäkin - näköhäiriöitä, pahoinvointia, aistiyliherkkyyttä jne. Migreeni vaikeuttaa elämän suunnittelemista ja se aiheuttaa tehottomuutta niin arjessa kuin työssäkin

    Migreeniyhdistyksen neuvontahoitaja Marja Hassinen kertoo oirekirjon vaikeuttavan myös diagnosointia: Migreeni on niin monimuotoinen sairaus ja kenelläkään ei ole täysin samanlaista migreeniä joten lääkäreiden on vaikea joskus tehdä diagnoosia.

    Lääkkeistä monet saavat apua ja ja aika usea migreenipotilas allekirjoittaakin seuraavan: ennen ovesta ulosmenoa käydään taskut ja pussukat läpi - onhan migreenilääkkeet pakattu mukaan? Tämän allekirjoittaa myös migreeniä sairastava Rigina Ajanki:

  • Millaista on hyvä suomalainen urheiluvalmennus? Sitä pohditaan huoltamolla tammikuussa.

    Ohjelmassa ääneen pääsee pitkän linjan intohimoinen voimisteluvalmentaja, Suomen valmentajien varapuheenjohtaja ja ammattivalmentajia Kisakalliossa opettava Pulmu Puonti.

    Hänen työtään valmentajana ohjaavat arvot - se, että tytöt olisivat onnellisia ja oppisivat tekemään työtä unelmansa eteen. Myös turvallisuus on tärkeää. Fyysisesti se tarkoittaa oikeanlaista harjoittelua ja psyykkisesti sitä, että jokaisesta voimistelijasta pidetään huolta ja huomioidaan myös ryhmän sisäisiä tunnetiloja.

    Tiina tapasi Pulmu Puonnin OVO Training Centerissä Espoossa.

  • Valmennusta on tänä päivänä paljon tarjolla perinteisen urheiluseuratoiminnan ulkopuolella. Personal trainerit tarjoavat palvelujaan ja jos tämä ei riitä voi lähteä vaikkapa motivaatiovalmentajan tai elämäntaitovalmentajan juttusille.

    Motivaation lisäksi päivän sana on tavoite ja tavoitteellisuus. Omaan kalenteriin tai bullet journaliin tulisi merkitä lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita.

    Seuraavaksi tapaamme elämäntaidon ja itsensä johtamisen valmentajan Ilkka Koppelomäen - hän on sanonut että meillä on nykypäivänä vaihtoehtoja elämässä niin paljon, että ihmisen on vaikea valita, ja tähän halutaan valmennusapua - tukea omannäköisen elämän luomiseen.

    Tiina Lundberg tapasi Ilkan ja kysyi miksi tavoitteita oikein kannattaa asettaa?

  • Käpylän pallossa valmentavan Jesse Martinin mukaan vuorovaikutustaidot ja lapsen kehityksen ymmärtäminen ovat avainasemassa, kun puhutaan juniorivalmentajan työkalupakista. Nämä ovat kuitenkin asioita jotka valmentajakoulutuksessa jäävät paitsioon.

    Lisää Jesse Martinin ajatuksia valmentamisesta ja jalkapallosta kuullaan Tiina Lundberin huoltamolla tammikuussa.

  • Suomalainen urheiluvalmennus on ollut tänä syksynä esilla paljon - mitä huipulle tähtäävältä urheilijalta voidaan vaatia? Millainen on hyvä valmentaja? Huudetaanko, haukutaanko vai pyritäänkö vahvistamaan urheilijan sisäistä motivaatiota? Tästä puhutaan tammikuussa huoltamolla.

    Huippu-urheilu on kovaa, näin toteaa Suomen sulkapalloliiton päävalmentaja Anu Nieminen, jolla on itsellään huippu-urheilijan ura takana. Tiukkuus ja vaativuus voi olla myös positiivista. Tiina Lundberg tapasi Anu Niemisen ja kysyi miksi tämä alunperin halusi alkaa valmentaa.

  • Heli Harjanne on poliisi, jolla on on myös personal trainerin koulutus sekä uintivalmentajan pätevyys. Tämän lisäksi hän on - ainoana suomalaisen naisena - suorittanut kolmostason valmentajakoulutuksen amerikkalaisessa jalkapallossa.

    Mikä muu kuin valmentajan oma rakkaus lajiin yhdistää näin erilaisia lajeja? Miten joukkueen valmentaminen eroaa yksilövalmennuksesta? Tiina Lundberg tapasi Heli Harjanteen ja kysyi, miksi poliisi haluaa vielä valmentaa päivätyönsä ulkopuolella?

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä