Juuso Pekkinen

Väärinymmärrettyä taidetta

  • 56 min
  • toistaiseksi

Tänään ohjelmassa puhutaan tulkinnan filosofiasta. Kuinka paljon tekijä voi vaikuttaa oman teoksensa tulkintaan ja missä määrin tulkintaan vaikuttavat esimerkiksi ne olosuhteet, joissa tulkinta tehdään? Juuri vellonut niin kutsuttu Juhlaraha-kohu oli kiinnostava esimerkki tapauksesta, jossa teosta tulkittiin eri tavalla ja eri lähtökohdista kuin mitalin tehnyt taiteilija oli ajatellut. Nykyään kynnys kysyä taiteilijalta: “mitä sä itse asiassa tällä tarkoitit” on madaltunut koska sosiaalisessa mediassa tämä on helpompaa kuin aikaisemmin. Mutta kuka sanoo viimeisen sanansa teoksen tulkinnasta jos taiteilija onkin kuollut?
Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

Lähetykset

  • ma 8.5.2017 10.03 • Yle Puhe

Jaksot

  • Juuso Pekkinen maalaa isolla pensselillä itää ja länttä. Ovatko länsimaiden kohtalonpäivät käsillä? Miltä näyttävät talouden, politiikan ja teknologian tulevaisuushorisontit Itä-Aasiasta käsin tarkasteltuna? Haastaako Kiinan nousu länsimaisen filosofisen ja yhteiskunnallisen tradition? Vieraana ohjelmassa Sitran johtava Itä-Aasian asiantuntija Teppo Turkki.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Juuso Pekkinen paneutuu ohjelmassaan elinsiirtoihin. Vieraana jaksossa on Krister Höckerstedt, joka on Helsingin yliopiston kirurgian emeritusprofessori. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän toimi Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan elinsiirto- ja maksakirurgian klinikan ylilääkärinä. Höckerstedt oli aikoinaan mukana Pohjoismaiden ensimmäisessä maksansiirrossa vuonna 1982.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Bakteriofagit eli faagit ovat viruksia joilla voidaan infektoida ja tappaa bakteereja. Tulevaisuudessa ne voivat olla yksi vaihtoehto mm. taistelussa antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja vastaan. Minkälainen on faagien tutkimisen historia ja miten faagiterapia toimii? Juuso Pekkisen vieraana on Helsingin yliopiston bakteriologian professori Mikael Skurnik.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Juuso Pekkisen ohjelmassa keskustellaan ajan hengestä. Miten saada ajan hengestä otetta ja mistä tässä ajassa on kyse? Ketkä ovat ennen tätä hetkeä osanneet aavistaa sen mihin maailma on menossa? Vieraana ohjelmassa kuullaan Sam Inkistä. Inkinen on taiteen tohtori, tutkija, kirjailija, kirjoittaja, semiootikko, teknologia- ja tulevaisuusalan asiantuntija sekä aktiivinen puhuja. Inkinen on jäljittänyt ajan henkeä Synteesi-lehdessä (1-2/2017) julkaistussa artikkelissaan Aikakaudet, henget, merkitykset.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Valokuvaaja ja akateemikko Caj Bremer on urallaan kuvannut niin kadulla kuin kabineteissakin. Vuonna 1929 syntyneen Bremerin esikuva oli aluksi ison kameransa kanssa kulkeva, sikari suussa salamavaloa käyttävä amerikkalainen lehtikuvaaja - myöhemmin ihanteeksi tuli taustalla vaikuttava, vallitsevassa valossa kinokameransa kanssa maailmaa tutkiva visuaalinen tarinankertoja. Löytyvätkö Bremerin omat suosikkikuvat tunnetuimpien kuvien joukosta ja mitkä ovat ne historialliset hetket joiden tallentamisesta valokuvaaja on erityisen ylpeä? Valkokuvaajalegenda Caj Bremer Juuson vieraana.

  • Minkälaisia rooleja ja käyttötarkoituksia kuvilla on tämän päivän mediatodellisuudessa? Onko kamera vain sensori sensorien joukossa? Minkälaisia konventioita tämän päivän uutiskuvassa esiintyy? Juuso Pekkinen keskustelee valokuvasta kolmen kuvan kanssa työskentelevän ihmisen kanssa. Jaksossa ovat mukana Helsingin Sanomien kuvapäällikkö Markku Niskanen, valokuvaaja ja tyylivaikuttaja Janita Autio sekä visuaalisen kulttuurin tutkija Asko Lehmuskallio.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Juuso Pekkinen luovii ohjelmassa kohti niitä rajapintoja joissa konemusiikkitraditio kiinnittyy osaksi laajempaa kulttuurista viitekehystä. Minkälainen on suomalaisen konemusiikin historia, mitä näkökulmia se avaa teknologiaan ja miten konemusiikki on integroitunut osaksi lähes kaikkea populaarimusiikkia? Studiossa vieraana toimittajat Iida Sofia Hirvonen sekä Kalle Kinnunen. Kalle Kinnunen on toimittanut Kone-Suomi -kirjan.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Juuso Pekkinen paneutuu ohjelmassa meriliikenteen autonomisoitumiseen ja laivojen etäohjaukseen. Miten uudet teknologiat muuttavat merenkulkua ja merialaa? Studiossa Turun yliopiston Jouni Saarni sekä Rolls-Royce -yhtiön Esa Jokioinen. Äänessä myös Turun yliopiston sensoriteknologiaan perehtynyt erikoistutkija Jonne Poikonen.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Miltä näyttää suomalainen asevienti 2010-luvulla? Tätä Juuso pohtii tänään ohelmassaan vieraidensa kanssa. Lisäksi etsitään vastauksia siihen, että minkälainen osa asevalvontaa asekaupan seuraaminen nykyisellään on ja minkälaisia haasteita muuttuva maailma ja teknologia tuo asevalvonnalle. Juuson vieraana on SaferGlobe -ajatushautomon tutkija Kari Paasonen. SaferGlobe julkaisee Suomen asevalvontaraporttia, jossa seurataan Suomen asevientiä. Studiossa on myös Tommi Koivula, joka on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti ja erikoistutkija. Koivula tutkii asevalvonnan nykytilaa, kehitystä ja uhkia erityisesti Euroopassa.

  • Juuso Pekkinen keskustelee vieraidensa kanssa vedestä. Riittääkö turvallista juomavettä kaikille ja minkälaiset asiat vaikuttavat veden saatavuuteen ja turvallisuuteen? Minkälaista roolia juomavesi näyttelee tulevaisuuden konfilikteissa? Vieraina ohjelmassa ovat Aalto-yliopiston vesitalouden professori Olli Varis sekä vesialaan erikoistunut ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantaja Antti Rautavaara.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Tänään Juuso paneutuu jälleen tietoturvaan, mutta nyt keskitytään ennen kaikkea langattomien yhteyksien mukanaan tuomia haavoittuvuuksiin. Juusolla on vieraana Oona Räisänen, joka toimii ohjelmistokehittäjänä it-alalla sekä Benjamin Särkkä, joka on puhuja ja tietoturva-asiantuntija. Räisänen tunnetaan erityisesti signaalihakkerina ja Särkkä on tullut tutuksi muun muassa Disobey-hakkeritapahtuman pääjehuna. Tänään keskustellaan tietoturvasta, erityisesti suhteellisen tuoreen WPA2-haavoittuvuuden innoittamana. Kyseessä on siis haavoittuvuus, joka koskee langattomia WLAN-verkkoja käyttäviä laitteita eli matkapuhelimia, tabletteja, tietokoneita sekä esimerkiksi wifiin kytkeytyviä älykelloja ja IoT-laitteita. Lisäksi aiheena on se, miten tietoturvasta puhutaan ja miten siitä olisi hyvä puhua.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

  • Juuso Pekkinen keskustelee vieraidensa kanssa taideväärennöksistä, väärennetyn taiteen markkinoista sekä Suomen taidemarkkinoita ravistelleesta valtavasta väärennösvyyhdistä jota keskusrikospoliisi on tutkinut vuosien ajan. Jättikokoisessa jutussa taulukauppaa on käyty teoksilla joita on väitetty merkittävimpien suomalaisten taiteilijoiden maalaamiksi. Vieraina ohjelmassa ovat Kimmo Nokkonen ja Kirsi Hiltunen. Nokkonen on taiderikoksia tutkiva KRP:n rikosylikonstaapeli ja Hiltunen Kansallisgallerian johtava konservaattori.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon maanantaista keskiviikkoon kello kymmenestä yhteentoista.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä