Kuusi kuvaa

Pepi Reinikainen on hyväksynyt elämäntarinassaan myös kurjat vaiheet

  • 44 min
  • toistaiseksi

Kirjailija Pepi Reinikaisen keskeinen elämäntyö on ollut luoda elämänkaarikirjoittamismalli, jota lukemattomat ihmiset ovat opiskelleet kursseilla ja Pepin kirjoittamien kirjojen kautta. Elämänkaarikirjoittamisessa tutkitaan oman elämän tapahtumia ja etsitään syitä ja niiden seurauksia – kuitenkaan syyllistämättä ketään. Tarinan kirjoittamisella haetaan armollisuutta ja ymmärrystä sekä itseään että lähipiiriä kohtaan.

Omaa tarinaa peilataan suvun kautta ottamalla selvää isovanhempien ja isoisovanhempien vaiheista tai jos se ei ole mahdollista, ainakin tutkimalla sitä aikakautta, millä aikaisemmat sukupolvet ovat eläneet. Oma elämä alkaa näyttäytyä pitkän ketjun yhtenä osana ja moni asia on helpompi hyväksyä. Pepi Reinikaisen motto onkin: ”Mitä ei voi muuttaa, se tulee hyväksyä – uhriutumatta.”

Pepi Reinikainen syntyi vuonna 1949 Pohjois-Karjalan Valtimossa. Jo pienenä tyttönä hän muistaa miettineensä elämäntehtäväänsä ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että hänestä pitää tulla joko lähetyssaarnaaja tai näyttelijä.

- Näyttelijäntyöstä tuli minulle pitkäaikainen unelma ja nuorena pääsinkin amatöörinä mukaan turkulaisiin teattereihin. Unelma näyttelijän ammatista murskaantui, kun ymmärsin kahden yrittämisen jälkeen, etten tule koskaan pääsemään Teatterikorkeakouluun sisälle. Päätin sulkea  teatterinoven lopullisesti. Lähetyssaarnaajaakaan minusta ei tullut, mutta ehkä olen näiden molempien ammatin vaatimia taitoja käyttänyt elämässäni muulla tavalla, Pepi miettii.

Merkittävä elämänvaihe Pepillä oli sisäoppilaitosvuodet Porvoon naisopisto- ja tyttölukiossa, jota kutsuttiin Nunnalaksi. Pepin isä laittoi Pepin vastoin tämän tahtoa Nunnalaan. Nunnala oli aikoinaan ollut edistyksellisen koulun maineessa ja Armi Kuuselan mainostettiin sitä käyneen.

- Mutta kun minä aloitin Nunnalan 60-luvun loppupuolella, koulu eli jo rappion aikaa. Opettajat olivat ikääntyneitä ja elivät vanhaa maailmaa, vaikka yhteiskunta koulun ulkopuolella oli jo modernisoitumassa. Jo pelkästään ruuan suhteen elettiin vanhaa sota-aikaa. Ruoka oli ala-arvoisen huonoa. Koko lukion aikana emme nähneet salaatteja tai mitään tuoretta, Pepi moittii. Nuukuuden nimissä ruokaa jatkettiin aina päivästä päivään ja lämmitettiin vanhaa ruokaa uudestaan.

Opettajat ihailivat kauniita, iloisia, varakkaista perheistä tulevia tyttöjä. Ne, jotka tähän ihanteeseen eivät sopineet, heitä alettiin jopa vainota. - Itse koin olleeni opettajien kiusaama, jatkuvasti heidän hampaissaan. Opettajat eivät nähneet meitä millään lailla yksilöinä, eivät nähneet, miten yksinäisiä ja ahdistuneita meistä monet olivat. Koulussa tapahtui useita itsemurhayrityksiäkin, eivätkä opettajat puuttuneet pahoinvointiin mitenkään. Koin nuo neljä lukiovuotta Nunnalassa suorastaan traumaattisiksi, Pepi pahoittelee. Nyt hän valmistelee parhaillaan romaanikäsikirjoitusta, joka liittyy Nunnalaan.

Toinen ”erämaavaihe” Pepin elämässä olivat vuodet Hollannissa, minne hän muutti aviomiehensä perässä 70-luvun lopussa. Pariskunta asettui miehen kotipaikkakunnalle Maastrichtiin, jonka murre oli siihen aikaan jopa muiden hollantilaisten mielestä käsittämätöntä. Pepi puhui miehensä kanssa englantia, mutta muutoin kielimuuri ympäröi hänet tiiviisti.

- Olin yksinäinen ja ulkopuolinen. Toisaalta tuona aikana tajusin, että osaan sentään suomea hyvin! Aloin muokata Nunnala-vuosina kirjoittamiani päiväkirjoja ja sain julkaistua ensimmäisen fiktiivisen kirjani "Hullu ihana lintu –metsäkyyhky". Siinä tosin en vielä pystynyt kertomaan Nunnalasta suoraan, vaan vertauskuvin.”

Pepin ja hänen miehensä liitto päättyi eroon ja Pepi muutti poikansa kanssa Suomeen. Alkoi sinnittely. Tässä vaiheessa Pepi oli julkaissut jo useampia kirjoja, mutta varsinaista läpimurtoa ei ollut syntynyt. Työttömyyden ja satunnaisten keikkatöiden jälkeen Pepi päätyi kouluavustajaksi kouluun, missä hän oli aiemmin vieraillut kirjailijan ominaisuudessa. Koulun rehtori ehdotti, että Pepi alkaisi pitää lapsille kirjoittajaryhmää.

- Olin ottanut kouluavustajan työn ilolla vastaan ja päätin, että teen kaikkeni työni ja koulun eteen. Niinpä innostuin tästä kirjoituskerhoideastakin. Keksin, että laitan lapset kirjoittamaan oman elämänsä tarinan, mutta niin, että heidän täytyy ensin haastatella vanhempiaan ja isovanhempiaan ja vasta sitten mennä oman elämänsä vaiheisiin. Huomasin, että tämä malli toimi! Samaa mallia sovelsin sitten Vanajaveden opiston kurssilla, mitä minulta pyydettiin. Tästä alkoi elämäntyöni elämänkaarikirjoittamiskurssien vetäjänä, Pepi kiteyttää.

Pepi sanoo työnsä kirjoittajakurssien vetäjänä olleen valtava rikkaus. - Olen oppinut näiltä ihmisiltä valtavasti. On hienoa olla todistamassa, millaisia löydöksiä ja oivalluksia ihmiset tekevät elämästään. Nämä kirjoittajat ovat se suku, minkä olen tässä maailmassa saanut. Nämä ihmiset, joita kiinnostaa elämä ja jotka haluavat olla rehellisiä oman elämänsä ja omien valintojensa suhteen. Ihmiset, jotka oppivat antamaan arvon elämälleen ja antamaan anteeksi itselleen mahdolliset virheet eivät uhriudu. Olen hyväksynyt omassa elämäntrinassani myös kurjat vaiheet, sanoo Pepi Reinikainen.

Lähetykset

  • la 17.6.2017 8.06 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Musiikki tuli säveltäjä Kaija Saariahon elämään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vanhemmat antoivat esikoisensa leikkiä perheen isolla radiolla. Siitä tuli hyvin rakas, koska hän pystyi itse kanavia vaihtamalla valitsemaan mieleistään musiikkia. Toimittaja Lisa Enckell tapasi säveltäjän jolle elämä ilman säveltämistä on hukattua elämää.

  • Kaksi väitöskirjaa tehnyt filosofi Mikko Lahtinen löysi 2010-luvulla kehollisuutensa uudelleen. 45-vuotiaana hän aloitti uudestaan juoksemisen ja siirtyi sitten kehonrakennukseen. Lahtisen bodaamiseen löytyy myös akateemiset syyt. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Mikko Lahtisen Tampereen yliopistolla.

  • Taidehistorioitsija Anna Kortelainen asuu Helsingin Kalliossa ja rakastaa sen tarinoita. Albert Edelefeltin maalausten mallien ja erityisesti Virginien tarina on kiehtonut häntä. Myöhemmin hän löysi oman äitinsä suvun tarinasta liittymäkohtia hylkäämisten historiaan.Toimittaja Lisa Enckell tapasi Anna Kortelaisen Kallion kirjastossa.

  • Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann alkoi saavuttaa menestystä, kun hän hylkäsi perinteisen johtamistavan, johon liittyi huutojohtamista ja käskyttämistä. Täyskäännöksen ansiosta hän ei lähestynyt peliä enää menestyksen kautta, vaan pelaajalähtöisen valmentamisen avulla. Suomenruotsalaisessa perheessä varttunut Henrik Dettmann harrasti nuorena monenlaisia urheilulajeja kuten keihäänheittoa, pihalätkää, jalkapalloa ja koripalloa. Lopulta koripallo vei miehen sydämen. Toimittaja on Rita Trötschkes.

    Ohjelma on osa Yle Radio 1:n Uuden maailman heinäkuuta.

  • Japanilaisen majatalon pitäjä ja kulttuurivaihtaja Riitta Oikawa on tutustuttanut suomalaisia jo 50 vuoden ajan japanilaiseen kulttuuriin. Hänestä Japani tarjoaa loputtomasti esteettisiä elämyksiä. Haaveensa japanilaisesta majatalosta hän toteutti 20 vuotta sitten hankittuaan ensin perinteisen hinokipuisen kylpyammeen. Riitta Oikawan kiinnostus Japania kohtaan syntyi jo lapsuudessa osittain sattuman kautta. Kun Riitan eno lähti Amerikkaan, jätti hän pikku-Riitalle kirjansa, joista löytyi Japanin satumainen maailma. Toimittaja on Rita Trötschkes.

  • Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom kuvailee oopperakokemusta kummalliseksi tapahtumaksi. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Söderblom herkistyy kun puhutaan äidin merkittävästä roolista uralle. Toimittajana Lisa Enckell.

  • Outi Airola puhaltaa henkeä Kokkolan Ykspihlajan kaupunginosaan pelastamalla vanhoja rakennuksia ja pyörittämällä asukas- ja kulttuuriyhdistyksiä, joissa ovet ovat avoinna ihan kaikille. Outi Airolan valitsemien kuvien kautta kuljetaan Ykspihlajan työläis- ja satamakortteleiden värikkäisiin vaiheisiin ja puhutaan siitä, millaisia raitoja elämä on räsymattoon kutonut. Toimittajana on Leena Peltokangas.

  • Näyttelijänkään elämässä kaikki ei mene aina kuin elokuvissa. Jari Ahola oli hyvin vähällä luovuttaa unelmansa suhteen, kun pääsykoepettymykset Teatterikorkeakouluun ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselle toistuivat keväästä toiseen. Pääsykoenöyryytykseen kyllästynyt kapinallinen päätti vielä kerran kokeilla onneaan, ja ovet Teatterikorkeakouluun avautuivat kuin avautuivatkin. Ura lopulta johdatti hänet tähdittämään ennätyksiä rikkonutta manserock-musikaalia Vuonna 85. Yleisön rakastaman Mauno Pepposen sijaan Aholan elämän tärkein rooli on kaikesta huolimatta olla hyvä isä ja aviomies. Toimittaja Eelis Bjurström tapasi Aholan Tampereen Työväen Teatterissa.

  • Orivedellä asuva monipuolinen kulttuuripersoona Esa Kallio tuntee Tuusulan Rantatien taiteilijakohteet kuin omat taskunsa. Aleksis Kivi, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt ovat Esa Kallion taidesuosikkeja. Myös Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa, Kalelassa, hän on vieraillut usein. Orivedellä Esa Kallio kunnostaa vanhoja taloja, toimii puutarhurina ja tekee itsekin taidetta. Piha-aittaan hän on tehnyt isovanhempiensa tavaroista kotimuseon. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Arkkitehdin työ edellyttää kommunikointi- ja johtamiskykyä, sillä se on ennen kaikkea ryhmätyötä. Näin ajattelee pitkän uran tehnyt arkkitehti ja professori Rainer Mahlamäki. Toimittaja Lisa Enckell tapasi monia palkintoja voittaneen ja viime vuosina kansainvälisiin projekteihin keskittyneen Mahlamäen hänen toimistossaan eteläisessä Helsingissä.

  • Kun tanssija Jukka Haapalainen näki pienenä poikana tanssikohtauksen mustavalkoelokuvassa, hän ei saanut seuraavana yönä unta. Jokin oli pysyvästi muuttunut hiljaisen ja rauhallisen lapualaispojan mielessä. Tuosta unettomasta yöstä syntyi tahto ja urkeni ura, jota ihaillaan paitsi Suomessa myös ympäri maailmaa. Mutta miten tähän pisteeseen on tultu? Se on vaatinut ankaraa työtä ja tanssiuran lopettamisenkin. Toimittaja Mirva Lahtimaa tapasi Jukka Haapalaisen Jukan ja hänen vaimonsa Sirpan perustamassa tanssikoulussa Helsingissä.

  • Karismaattinen Anneli Saaristo osaa eläytyä ja mennä syvälle laulujen tulkinnassa. Ura on kestänyt tähän asti 50 vuotta, ja ääni toimii edelleen. Parhaita muistoja uran varrelta on edelleen osallistuminen Euroviisuihin ja vaikeuksien keskellä onnistuminen siellä. Toimittajana Rita Trötschkes.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä