Kuusi kuvaa

Pepi Reinikainen on hyväksynyt elämäntarinassaan myös kurjat vaiheet

  • 44 min
  • toistaiseksi

Kirjailija Pepi Reinikaisen keskeinen elämäntyö on ollut luoda elämänkaarikirjoittamismalli, jota lukemattomat ihmiset ovat opiskelleet kursseilla ja Pepin kirjoittamien kirjojen kautta. Elämänkaarikirjoittamisessa tutkitaan oman elämän tapahtumia ja etsitään syitä ja niiden seurauksia – kuitenkaan syyllistämättä ketään. Tarinan kirjoittamisella haetaan armollisuutta ja ymmärrystä sekä itseään että lähipiiriä kohtaan.

Omaa tarinaa peilataan suvun kautta ottamalla selvää isovanhempien ja isoisovanhempien vaiheista tai jos se ei ole mahdollista, ainakin tutkimalla sitä aikakautta, millä aikaisemmat sukupolvet ovat eläneet. Oma elämä alkaa näyttäytyä pitkän ketjun yhtenä osana ja moni asia on helpompi hyväksyä. Pepi Reinikaisen motto onkin: ”Mitä ei voi muuttaa, se tulee hyväksyä – uhriutumatta.”

Pepi Reinikainen syntyi vuonna 1949 Pohjois-Karjalan Valtimossa. Jo pienenä tyttönä hän muistaa miettineensä elämäntehtäväänsä ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että hänestä pitää tulla joko lähetyssaarnaaja tai näyttelijä.

- Näyttelijäntyöstä tuli minulle pitkäaikainen unelma ja nuorena pääsinkin amatöörinä mukaan turkulaisiin teattereihin. Unelma näyttelijän ammatista murskaantui, kun ymmärsin kahden yrittämisen jälkeen, etten tule koskaan pääsemään Teatterikorkeakouluun sisälle. Päätin sulkea  teatterinoven lopullisesti. Lähetyssaarnaajaakaan minusta ei tullut, mutta ehkä olen näiden molempien ammatin vaatimia taitoja käyttänyt elämässäni muulla tavalla, Pepi miettii.

Merkittävä elämänvaihe Pepillä oli sisäoppilaitosvuodet Porvoon naisopisto- ja tyttölukiossa, jota kutsuttiin Nunnalaksi. Pepin isä laittoi Pepin vastoin tämän tahtoa Nunnalaan. Nunnala oli aikoinaan ollut edistyksellisen koulun maineessa ja Armi Kuuselan mainostettiin sitä käyneen.

- Mutta kun minä aloitin Nunnalan 60-luvun loppupuolella, koulu eli jo rappion aikaa. Opettajat olivat ikääntyneitä ja elivät vanhaa maailmaa, vaikka yhteiskunta koulun ulkopuolella oli jo modernisoitumassa. Jo pelkästään ruuan suhteen elettiin vanhaa sota-aikaa. Ruoka oli ala-arvoisen huonoa. Koko lukion aikana emme nähneet salaatteja tai mitään tuoretta, Pepi moittii. Nuukuuden nimissä ruokaa jatkettiin aina päivästä päivään ja lämmitettiin vanhaa ruokaa uudestaan.

Opettajat ihailivat kauniita, iloisia, varakkaista perheistä tulevia tyttöjä. Ne, jotka tähän ihanteeseen eivät sopineet, heitä alettiin jopa vainota. - Itse koin olleeni opettajien kiusaama, jatkuvasti heidän hampaissaan. Opettajat eivät nähneet meitä millään lailla yksilöinä, eivät nähneet, miten yksinäisiä ja ahdistuneita meistä monet olivat. Koulussa tapahtui useita itsemurhayrityksiäkin, eivätkä opettajat puuttuneet pahoinvointiin mitenkään. Koin nuo neljä lukiovuotta Nunnalassa suorastaan traumaattisiksi, Pepi pahoittelee. Nyt hän valmistelee parhaillaan romaanikäsikirjoitusta, joka liittyy Nunnalaan.

Toinen ”erämaavaihe” Pepin elämässä olivat vuodet Hollannissa, minne hän muutti aviomiehensä perässä 70-luvun lopussa. Pariskunta asettui miehen kotipaikkakunnalle Maastrichtiin, jonka murre oli siihen aikaan jopa muiden hollantilaisten mielestä käsittämätöntä. Pepi puhui miehensä kanssa englantia, mutta muutoin kielimuuri ympäröi hänet tiiviisti.

- Olin yksinäinen ja ulkopuolinen. Toisaalta tuona aikana tajusin, että osaan sentään suomea hyvin! Aloin muokata Nunnala-vuosina kirjoittamiani päiväkirjoja ja sain julkaistua ensimmäisen fiktiivisen kirjani "Hullu ihana lintu –metsäkyyhky". Siinä tosin en vielä pystynyt kertomaan Nunnalasta suoraan, vaan vertauskuvin.”

Pepin ja hänen miehensä liitto päättyi eroon ja Pepi muutti poikansa kanssa Suomeen. Alkoi sinnittely. Tässä vaiheessa Pepi oli julkaissut jo useampia kirjoja, mutta varsinaista läpimurtoa ei ollut syntynyt. Työttömyyden ja satunnaisten keikkatöiden jälkeen Pepi päätyi kouluavustajaksi kouluun, missä hän oli aiemmin vieraillut kirjailijan ominaisuudessa. Koulun rehtori ehdotti, että Pepi alkaisi pitää lapsille kirjoittajaryhmää.

- Olin ottanut kouluavustajan työn ilolla vastaan ja päätin, että teen kaikkeni työni ja koulun eteen. Niinpä innostuin tästä kirjoituskerhoideastakin. Keksin, että laitan lapset kirjoittamaan oman elämänsä tarinan, mutta niin, että heidän täytyy ensin haastatella vanhempiaan ja isovanhempiaan ja vasta sitten mennä oman elämänsä vaiheisiin. Huomasin, että tämä malli toimi! Samaa mallia sovelsin sitten Vanajaveden opiston kurssilla, mitä minulta pyydettiin. Tästä alkoi elämäntyöni elämänkaarikirjoittamiskurssien vetäjänä, Pepi kiteyttää.

Pepi sanoo työnsä kirjoittajakurssien vetäjänä olleen valtava rikkaus. - Olen oppinut näiltä ihmisiltä valtavasti. On hienoa olla todistamassa, millaisia löydöksiä ja oivalluksia ihmiset tekevät elämästään. Nämä kirjoittajat ovat se suku, minkä olen tässä maailmassa saanut. Nämä ihmiset, joita kiinnostaa elämä ja jotka haluavat olla rehellisiä oman elämänsä ja omien valintojensa suhteen. Ihmiset, jotka oppivat antamaan arvon elämälleen ja antamaan anteeksi itselleen mahdolliset virheet eivät uhriudu. Olen hyväksynyt omassa elämäntrinassani myös kurjat vaiheet, sanoo Pepi Reinikainen.

Lähetykset

  • la 17.6.2017 8.06 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta asui lapsuutensa kodissa, jossa arvostettiin tietoa ja lukemista. Johanna oppi jo lapsena ajattelemaan, että hänestä voi tulla mitä vain ja että koko maailma on hänelle avoin. Sieltä hän sai myös kipinän opiskella useita kieliä. Ja niin hänestä on tullut väitellyt tohtori, joka on kolunnut varsinkin Eurooppaa monesta suunnasta. Maisteriksi hän valmistui Lontoosta ja Istanbul on ollut hänelle tärkeä kaupunki. Sari Valto tapasi Johanna Vuorelman hänen elämänsä kuvien äärellä.

  • Korusuunnittelija Tytti Bräysy ikuistaa Lapin luontoa koruihin ja valokuviin. Inariin asettuneen oululaisen päivät kuluvat sotkuisissa merkeissä työpajalla tai kuvausretkillä karun kauniissa maisemissa. Polku mainosalalta korusuunnittelijaksi on vaatinut tilaisuuksiin tarttumista ja sattumiin luottamista. Paljosta käy kiittäminen myös pientä korpiorvokkia. Tytti Bräysyn tapasi Inarissa toimittaja Anna Nevalainen.

  • Opettaja ja kirjoittaja Arno Kotron elämässä on ollut hurjia käänteitä. Vastavalmistuneesta, lähes syrjäytyneestä humanistista tuli 2000-luvun alussa hetkessä koko kansan tuntema esikoiskirjailija, jota kutsuttiin vierailemaan televisioon, radioon ja erilaisiin kissanristiäisiin niin tiheään, että taksin ovet paukkuivat ja kioskilta haettu jäätelötuuttikin alkoi näyttää mikrofonilta, jolle hän tilitti elämäänsä. Lopulta boheemi ja viinanhöyryinen taiteilijaelämä sai jäädä, kun mies havahtui elämänsä holtittomuuteen, raitistui ja löysi rakkauden. Nyt on kirjailijan urakin telakalla ja Kotro viettää keskiluokkaista perhe-elämää ja nauttii siitä. Hän toimii filosofian, psykologian ja elämänkatsomustiedon opettajana. Toimittaja Eelis Bjurström tapasi Kotron tämän työpaikalla Herttoniemen yhteiskoulussa Helsingissä.

  • Kirjailija Eve Hietamies tunnetaan erityisesti Yösyöttö-trilogiastaan, joka kertoo yksinhuoltajaisä Antti Pasasen elämästä. Uusikin kirja on tekeillä. Even kirjailijatarina on tarina sinnikkyydestä: Koulu meni penkin alle, mutta kotona oli kirjoituskone, jota Eve takoi teini-iästä lähtien. Ensimmäistä romaaniaan hän kirjoitti viisi vuotta, kun kuuluisan sukunimen takia kustantamo piti julkaisukynnystä tavallista korkeammalla. Ohjelman on toimittanut Sari Valto.

  • Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksessa pitkän uran tehnyt Jukka Petäjä on haastatellut lähes kaikkia aikamme huomattavia kirjailijoita. Petäjä tunnetaan erityisesti kirjallisuuskriitikkona, mutta myös montaa muuta taiteenalaa tutkivana toimittajana ja esseistinä. Mielenkiinnon kohteet liikkuvat kaikkialla Euroopan ja Amerikan kansainvälisissä tuulissa. Tohtorinväitöskirjansa hän teki v. 2010 kanadalais-yhdysvaltalaisen kirjailijan Saul Bellow’n romaanista Herzog. Hän kertoo olevansa vahvaa helsinkiläsissukua - jo viidennessä polvessa ja suuri Italian kulttuurin tuntija ja matkailee siellä säännöllisesti. Toimittaja on Sini Sovijärvi.

  • Kulttuurityöntekijä Anna Lumikivi halusi pienenä rokkitähdeksi ja merimieheksi. Musiikkihaaveet toteutuivat aikuisiällä koltansaamen kautta. Kielen takaisinottoon rohkaisi kotikylässä yllättänyt Amorin osuma. Nyt Lumikivi opettelee ja elvyttää uhanalaisen koltansaamen katoavia murteita musiikin avulla. Pioneerityötä tekevän muusikon sielu lepää suvun lohiapajilla, Jäämeren rannalla. Toimittaja Anna Nevalainen tapasi Anna Lumikiven Keväjärven kylässä Inarissa.

  • Kirsimaria E. Törönen on saanut kuvataiteilija monta kertaa kokea, miten tie nousee pystyyn, mutta jo kymmenvuotiaana, orastavana feministinä Saudi-Arabian aavikolla hän aavisti kutsumuksensa. Koulussa hän ilmoitti aikovansa paaviksi, mutta havahtui pian että taiteilijana hän voi paremmin muuttaa maailmaa. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Kirsimaria E. Törösen hänen työhuoneellaan Studio Wäkevässä Mikkelissä.

  • Valotaiteilija Kari Kola valaisee poikkeuksellisia paikkoja ympäri maailmaa. Suunnitelma yhdeksäntuhannen kilometrin pituisen Kiinan muurin yhden päivän valotaideteokseen odottaa toteutustaan ja suunnitelmat Grönlannin jäätikön valaisusta etenevät. Huiman rohkeana ja ennakkoluulottomana joensuulainen valotaiteilija luo yhteyksiä niin ministereihin, pormestareihin kuin prinsessoihin toteuttaakseen suunnitelmiansa. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Kari Kolan Joensuun kasvitieteellisessä puutarhassa Botaniassa.

  • Professori ja pappismunkki Serafim Seppälä opettaa, tutkii ja kirjoittaa kirjoja. Hän hallitsee arabiaa, hepreaa, arameaa sekä syyriaa, joita jokaista kirjoitetaan omalla aakkostollaan. Armenia ja armenialaiset ovat lähellä hänen sydäntään. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Serafim Seppälän työhuoneellaan Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.

  • Joulussa tärkeintä kansanmuusikko ja Joensuun kulttuurijohtaja Sari Kaasiselle on olla yhdessä rakkaittensa kanssa. Tänä vuonna hän rauhoittuu jouluun viettoon lapsuuden maisemissa Rääkkylässä. Toimittaja Lisa Enckell tapasi Sari Kaasisen Joensuun Taitokorttelin punaisessa salongissa.

  • Historia herää eloon pianotaiteilija ja -pedagogi Meri Louhoksen seurassa. Yli yhdeksäänkymmeneen vuoteen mahtuu monipuolisen pianotaiteilijan niin arkea ja juhlaa, kuin tv- ja radiojuontajan uran käänteitä. Toimittaja Lisa Enckell tapasi taiteilijan hänen kotonaan Helsingin Käpylässä.

  • Muotisuunnittelija ja matkatoimittaja Jaakko Selin rakastaa muodin monimuotoisuutta. Kuudenkympin kynnyksellä hän nauttii tyylien moninaisuudesta ja pukeutumisen vapaudesta. Kuolema on vienyt viime vuosina Jaakko Selinin elämästä monia läheisiä, mutta rakkaus kantaa.
    Toimittaja Lisa Enckell tapasi Selinin Helsingissä.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä