Kalle Haatanen

Valistuksen aika

  • 53 min
  • toistaiseksi

Valistusaatteiden leviäminen 1700-luvun Ranskassa johti lopulta Suureen vallankumoukseen.

Juho Koivisto sanoo, että valistusfilofofia syntyi kuitenkin jo 1600-luvulla, mutta silloin se pysyi vielä pienten salaisten piirien harrastuksena.

Porvariston vahvistuminen synnytti vähitellen sanomalehdistön, kahvilat ja keskustelusalongit, joiden kautta uudet aatteet levisivät nopeasti laajalle ja joissa valistusajatuksista tuli julkisia.  Näillä uusilla yhteiskunnan areenoilla alettiin pohtia kriittisesti kirkon ja kuninkaan valtaa ja vanhoja oppeja ja dogmeja.

Nykyajalle on tyypillistä että asiantuntijoiden ja tietoa tuottavien instituutioiden tietämystä ja auktoriteettia jatkuvasti kyseenalaistetaan.

Onko kansalaisten valistaminen nykyisessä ”totuuden jälkeisessä ajassa” täysin mahdotonta?

Valistusfilosofiaa tutkinut dosentti Juho Koivisto muistuttaa että eurooppalainen valistusaate syntyi nimenomaan vanhojen auktoriteettien, esimerkiksi kirkon oppien kyseenalaistamisesta.

Koivisto on sitä mieltä, että meidän aikamme virallisen tai tieteellisen tiedon kyseenalaistamisen merkitystä ei pidä liioitella. Yhteiskunnan kehityksestä käydään jatkuvaa kamppailua ja keskustelussa pitää olla mukana.

Lähetykset

  • la 5.8.2017 10.01 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Jatkosodan aikana Suomessa tapahtui asioita, joita ei olisi voinut tapahtua missään muualla.

    Suomen juutalaiset taistelivat saksalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan ja kolme heistä palkittiin jopa saksalaisten Rautaristillä. Saksalaisia ja juutalaisia oli jopa samoilla rintamaosuuksilla. Myös ystävyyssuhteita syntyi, koska monet juutalaiset osasivat saksaa.

    Tietokirjailija John Simon sanoo, että Suomen juutalaisen yhteisön syntykin on erikoinen. Suomi on ainoa maa, johon juutalaisyhteisö ei syntynyt vainojen aiheuttaman pakolaisuuden seurauksena vaan juutalaiset saapuivat Suomeen Venäjän armeijan sotilaina. Aleksanteri II antoi luvan Venäjän armeijan Suomeen sijoitetuille sotilaille luvan asettua Suomeen pysyvästi.

    Suurimmat juutalaisyhteisöt syntyivätkin varuskuntakaupunkeihin mm. Helsinkiin, Viipuriin ja Turkuun. Tosin Suomen kansalaisuuksia juutalaisille alettiin myöntää vasta 1920-luvulla. Suomen juutalaiset olivat ammatiltaan useimmiten räätäleitä tai kauppiaita.

    Vaikka 1930-luvulla Suomessakin tapahtui äärioikeiston nousu, ei antisemitismi saanut merkittävää vaikutusvaltaa politiikassa. Sodan puhjettua Suomen juutalaiset lähtivät epäröimättä taistelemaan Suomen puolesta. John Simonin mielestä tämä oli ymmärrettävää, sillä he olivat jo hyvin lujasti integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisaalta sotaan lähtö oli myös pakko. Jos juutalaiset olisivat kieltäytyneet taistelemasta, olisi koko yhteisö leimattu epäluotettaviksi.

    Tietokirjailija John Simon on tutkinut Suomen juutalaisten vaiheita sota-aikana. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Joulukuu 1917 oli Suomessa monella tapaa dramaattinen kuukausi. Punakaartit ja suojeluskunnat varustautuivat. Monin paikoin oli levottomuuksia. Suomen senaatti valmisteli itsenäisyysjulistusta, mutta osa senaatin jäsenistäkin empi ratkaisevan askeleen ottamista.

    Itsenäisyyden alkua tutkinut historiantutkija Janne Könönen sanoo, että ratkaisevan siirron teki lopulta saksalaiskenraali Erich Ludendorff, joka ehdotti Suomen Saksan edustajalle Edward Hjeltille nopeaa itsenäisyysjulistuksen antamista. Tämän jälkeen myös senaatin puheenjohtaja Svinhufvud alkoi voimakkaasti ajaa itsenäisyysasiaa.

    Miten ja millaisissa olosuhteissa Suomi lähti itsenäisyyden tielle? Kalle Haatasen vieraana on tietokirjailija, historiantutkija Janne Könönen.

  • Vaikka kaikilla eläimillä on jonkinlaisia kommunikaatio järjestelmiä, on ihmiskieli viestinnän välineenä monella tapaa ainutlaatuinen. Ihminen osaa sekä erottaa eri äänteitä toisistaan että kategorisoida kielen avulla ympäröivää maailmaa. Ihmiskielen erikoisuus on se, että se osaa yhdistää nämä kaksi elementtiä toisiinsa. Kieli on systeemi joka yhdistää äänen ja merkityksen systemaattisella tavalla.
    Aiemmin kielitieteilijätkin jakoivat hanakasti kieliä ”primitiivisiin” kieliin ja ”kehittyneisiin” kieliin. Ajateltiin esimerkiksi, että latina on ilmailultaan tarkin kieli ja siksi se sopii parhainten tieteen kieleksi. 1900-luvun kielitieteen suuri oivallus on se, että ei ole rakenteeltaan primitiivisiä tai kehittyneitä kieliä. Kaikilla kielillä pystytään ilmaisemaan mitä tahansa, kun kieltä käytetään paljon ja monipuolisesti.
    Kieliä kuolee koko ajan. Aina edes suhteellisen suuri kieli ei säily hengissä. Esimerkissä Andeilla puhuttu ketšuan kieli on uhanalainen vaikka sillä on miljoonia puhujia. Sen sijaan islannin kieltä ei uhkaa mikään vaikka puhujia on reilusti alle miljoona.

    Toimittaja Hannu Reime on perehtynyt kielitieteen teorioihin kielen synnystä ja kielten universaaleihin ominaisuuksiin.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Historialliset soturiryhmät ja soturisankarit elävät yhä kirjoissa, elokuvissa ja peleissä. Tunnetuimpia soturimyyttejä  ovat viikinkisaagat ja samuraitarinat.
    Uskontotieteen tutkija Karolina Kouvola on tutkinut eri kansojen soturikulttuureita.
    Viikinkisaagoissa esiintyvistä berserkkisotureista on tutkijoillakin ristiriitaisia tulkintoja. Jotkut ovat sitä mieltä että tarinat haavoittumattomista ”berserkkiraivon” tilassa taistelevista viikinkisankareista ovat puhdasta fiktiota. Osa tutkijoista uskoo, että berserkit saattoivat olla  kuninkaiden henkivartiokaartien eliittisotilaita, joihin liitettiin yliluonnollisia ominaisuuksia.
    Miten myyttiset soturiheimot syntyivät, ja mitä muinaisten sotureiden elämästä oikeasti tiedetään? Tutkija Karolina Kouvola on Kalle Haatasen vieraana.

  • Perinteisesti sosiaali- ja terveyspolitiikan tehtävän on ollut markkinariippuvuuden vähentäminen. Kun markkinatalous on eri tavoin kolhinut ihmisiä, heidän tilannettaan on pyritty parantamaan erilaisilla tulonsiirroilla ja palveluilla.

    Nyttemmin on alettu pohtia myös sitä mitä kaikkea hyvinvointivaltio ja sen sosiaalipolitiikka tekee ihmisille. Voiko olla myös niin että hyvinvointivaltio tuottaa myös itse osan ongelmista? Hyvinvointivaltiota kritikoivaa keskustelua on viime vuosina ollut monessa massa, myös Suomessa. Suomessakin on alettu epäillä, että sosiaaliturva voisi passivoida ihmisiä ja tehdä heistä sosiaaliturvariippuvaisia.

    Köyhyyttä ja sosiaaliturvaa pitkään tutkinut Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari on sanoo, että Suomessa ei ole varsinaista köyhyyskulttuuria. Tutkimuksia ei ole löytynyt yhtään sukua, joka sukupolvesta toiseen rakentaisi elämänsä sosiaaliturvan varaan.

    Saaren mukaan Suomen hyvinvointivaltion keskeinen kysymys on se, miten sosiaalimenojen kustannusten kasvun hillintä voidaan tehdä järkevällä tavalla.

    Sosiaalimenot ovat kasvaneet vuoden2008 jälkeen on kasvaneet 20 miljardia ja saaman aikaan bruttokansantuote on kasvanut vain saman verran. Suomalaiset sosiaalietuudet eivät ole mitenkään erityisen anteliaita. Ongelma on siinä että tulosiirtoja saavien määrä on kasvanut.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Kuopiolainen Joonas Tolvanen opiskeli perinteistä kiinalaista taistelulajia kungfuta Kiinassa yhteensä parin vuoden ajan.
    Kungfu on olennainen osa kiinalaista kulttuuriperintöä. Sitä opetetaan lukemattomissa kungfu –kouluissa ja myös monissa buddhalaistemppeleissä.
    Kungfu-koulut ovat sisäoppilaitoksia, joissa on usein karut asumisolosuhteet ja hyvin ankara kuri. Ruoka on huonoa ja ruumiillinen kuritus arkipäivää.
    Kalle Haatasen ohjelmassa Joonas Tolvanen kertoo kokemuksistaan kungfu-kouluista ja kiinalaisesta yhteiskunnasta.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä