Koe uusi yle.fi
Ajantasa

Vahvista lapsen hyviä hetkiä

  • 57 min
  • toistaiseksi

Piispainkokous pohtii Jyväskylässä mm kirkon vihkioikeudesta luopumista.
Nappaa lapset kiinni hyvänteossa, sankaruushetkissä. Tee numero siitä kun asiat sujuvat.
Kouluttaja ja tohtorikoulutettava Kaisa Vuorinen kertoo esimerkkejä.

Eduskunta palaa lomilta. 
Hybridikeskus käynnistelee toimintaansa.
Toimittaja Kati Lahtinen.

Lähetykset

  • ti 5.9.2017 10.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Miten meni presidenttiehdokkailta illan vaalitentti? Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kommentoi. Onko johtajan iällä merkitystä? Vuoden nuori johtaja Laura Järvinen vastaa. Eduskunnan äänestys alkoholilain muutoksista alkaa klo 10. Se päättää muun muassa alkoholijuomien verotuksesta ja oluen alkoholipitoisuudesta. Kansanedustajilla on äänestyksessä niin sanotusti vapaat kädet ja äänestyksestä ennakoidaan tiukkaa. Tunnelmat eduskunnasta. Suomi jakoi illalla Brysselissä suuren tasa-arvopalkinnon Saksan liittokansleri Angela Merkelille. Palkintolautakunnan puheenjohtaja Paulina Ahokas kertoo perustelut sille, miten palkittu valittiin. Miten käy soten valinnanvapauden? Entä EU:n suhtautumisen Eurooppaan haluaviin ja jo tänne tulleisiin? Haastattelussa valtiovarainminiseri Petteri Orpo, Kok. Vaalitentti on pidetty ja tästä alkoivat Ylen vaaliohjelmat. Presidentinvaalien vastaava tuottaja Petri Kejonen kertoo, mitä on tarjolla ja tulossa. Toimittaja Aki Laine.

  • Joulu lähestyy, mutta kaikille sen odotus ei ole iloa. Kadulla elävät asunnottomat ovat yksi ryhmä, jolle joulu on juhlista pahimpia - silloin kun monet julkiset tilat ja erilaiset palvelut ovat kiinni.

    Vailla vakinaista asuntoa ry sekä kerää rahaa että myy kirjaa Naamat turvatakseen asunnottomille jouluyöt yökahvilassa, jossa saa myös ruokaa. Asuntoneuvoja Ulla Pyyvaara on toinen kirjan tekijöistä, hän tietää ja tuntee mitä asunnottomuus Suomessa on.

    Toimittajana Jari Mäkäräinen

  • Mitä kirurgia on? Siihen vastaa arvostetun Faltin-luennon kirurgipäivillä pitänyt professori Ari Leppäniemi. Hän on päivätyökseen Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan päivystyskirurgian ja kirurgisen tehohoidon ylilääkärinä Meilahden sairaalassa. Hän on monen muun tehtävän ja tutkinnon lisäksi suorittanut katastrofilääketieteen diplomin Lontoossa ja hänellä on Yhdysvaltojen puolustusvoimien yliopiston liitännäisprofessuuri.

    Richard Faltin puolestaan oli Suomen Kirurgiyhdistyksen perustaja. Tutkimustyö kohdistui alussa urologiaan ja abdominaalikirurgiaan, myöhemmin sotavammojen hoitoon ja plastiikkakirurgiaan.
    Faltin oli maineikas sotakirurgi, joka osallistui ambulansseineen neljään sotaan ennen omia sotiamme, joissa hän toimi armeijan neuvoa antavana kirurgina ja sotasairaalan leukakirurgisen osaston ylilääkärinä.

  • Tämän vuoden alusta lähtien työtömät työnhakijat on haastateltu säännöllisesti. Miten malli on toiminut? Toimittaja Jakke Holvas kävi työ- ja elinkeinoministeriössä kysymässä asiaa. Tukes tutki hittilahjojen turvallisuuden. Presidentti Putin vastaa venäläisten kysymyksiin. Turussa vietetään ekumeenistä joulua yhdessä. Pietari Kylmälä esittelee Runeberg-palkintoon ehdolle nimetyt kirjat. Seija Vaaherkumpu valmistautuu vaalitenttiin. Juontajana Jari Mäkäräinen.

  • Vaalikone ja -galleria avautuvat. Vailla vakinaista asuntoa ry:n asumisneuvoja Ulla Pyyvaara kertoo asunnottomien joulusta. EU:n huippukokous keskustelee talous- ja rahaliitosta sekä pankkiunionista. Topeliuksen jäljissä matkaamme Karjalohjalle. Studiossa Jari Mäkäräinen.

  • Iltapäivän Ajantasassa puhutaan Nettineutraliteetista ja siitä, mitä se on. Yhdysvalloissa äänestetään torstaina poistuuko niin sanottu nettineutraliteetti, joka on taannut tasanopeuksisen pääsyn internetin eri palveluihin kuten esimerkiksi Netflixiin ja Facebookiin. Mitä koko nettineutraliteetti tarkoittaa ja voiko se vaikuttaa Suomeen? Iltapäivän lähetykseen selvitämme myös sen, miten syrjintä ja häirintä ilmenee ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden keskuudessa. Lisäksi puhetta Itä-Karjalaan suuntautuvatsa hyväntekeväisyyskeräyksestä. Ajantasan toimittaa Tuukka Pasanen.

  • Useimmissa maissa terveydenhuoltojärjestelmän yksi keskeisimpiä tavoitteita on terveyspalveluiden oikeudenmukainen jakautuminen väestöryhmien välillä. Vaikka väestön yleinen terveydentila on parantunut sekä terveydenhuollon toimintakyky ja teknologia on huomattavasti kehittynyt viime vuosikymmeninä, palvelut jakaantuvat edelleen sosiaalisen aseman mukaan epäoikeudenmukaisesti.

    THL:n erikoistutkija Sonja Lumme kävi Ajantasan vieraana. Toimittajana Jari Mäkäräinen

  • Kansallispuistot - Maamme luonnon helmet -kirja esittelee kaikki Suomen 40 kansallispuistoa Saaristomereltä Lemmenjoelle, uusimpana kesäkuussa 2017 avattu Hossa.

    Kirja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 virallista ohjelmaa ja osa laajempaa hanketta, johon kuuluu myös koulukierroksien ja luontoiltojen järjestäminen eri puolilla Suomea sekä kiertävä valokuvanäyttely.

    Jari Mäkäräinen tapasi kirjan tekijän valokuvaajan ja toimittajan Tea Karvisen

  • Kirjailija Raija Orasen tuotanto on laaja: romaaneja, novelleja, satuja, kuunnelmia, näytelmiä, musiikkidraamaa ja tv-käsikirjoituksia. Viime vuosien aikana laajat historialliset romaanit ovat olleet leipälaji, kirjoja on syntynyt niin Kekkosesta, Paasikivestä kuin Aino Acktéstakin.

    Jari Mäkäräinen tapasi kirjailijan ja puhe alkoi uudesta romaanista "Kreivin aikaan".

  • Ajantasassa puhutaan Bitcoineista. Ne ovat olleet viime päivinä esillä, mutta miltä Bitcoinien kauppa näyttää, mihin se perustuu ja mitä todellisuudessa voimme odottaa tulevaisuudelta? Ja jos nyt todella ruljanssiin haluaa lähteä, niin mihin kannattaa varautua? Maamme kirjassa paneudutan Imatraan. Kolumnistivuorossa on Aleksi Salusjärvi. Ajantasan toimittaa Tuukka Pasanen.

  • Hector muistelee, kirjassa ja studiossa. Omanlaisen musiikin löytämiseen vaikutti Yleisradion tarjonta. Päihteet lisäävät ennenaikaisen kuoleman riskia; vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen kertoo A-klinikkasäätiön raportista. Mistä kaikessa on kysymys Helsinkiin suunnitellussa suurmoskeijassa; Liisa Liimatainen pohtii. Jari Mäkäräinen juontaa.

  • Suomalaisten naisten päihteiden käyttö on lisääntynyt, samoin päihderiippuvaisten naisten itsemurhat. Tämä käy ilmi A-klinikkasäätiön raportista, joka käsittelee päihderiippuvaisten kuolleisuutta. 20 vuoden seurannassa oli 10 898 päihdeongelmaista.
    Hoitoon hakeutuvissa päihderiippuvaisissa on entistä enemmän riippuvuutta aiheuttavien kipulääkkeiden, opioidien, käyttäjiä. Näin kertoo A-klinikkasäätiön vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen. Toimittaja on Jakke Holvas.

    Kuva: Museokeskus Vapriikki/ Timo Palm

Klipit

  • Lauluntekijä Hector on saanut yhdessä toimittaja Heikki Harman kanssa muistelmansa valmiiki. Asfalttihippi vie 50-luvun Töölöön, 60-luvun folk-keikoille ja 70-luvun järisyttävän suosion vuosiin. Se on kaunis kuvaus kotiseuturakkaudesta ja rehellinen tilitys timanttilevyjen ja loppuunmyytyjen keikkojen lunnaista. Hector myös tunnustaa kanssamuusikoiden arvon ja merkityksen.

    Haastattelu alkaa arviolla suurista ikäluokista, he pääsivät pitkälle jo nuorena.

    Toimittaja on Jari Mäkäräinen.

  • Ulkosuomalaisia asuu maailmalla noin 1,6 miljoonaa, erityisen paljon Pohjois-Amerikassa, Etelä-Euroopan aurinkorannikoilla ja Australiassa.

    Marja Ala-Kokko tapasi Etelä-Amerikkaan Peruun kotiutuneen huilutaiteilija ja kouluttaja Ulla Suokon.

    Kouvolassa syntynyt Suokko asui ensin 20 vuotta New Yorkissa Manhattanilla, mutta tiesi jo nuorena, että Machu Picchu vuoren juurella on hänen kotinsa.

  • Psykiatri ja aktivisti Ilkka Taipale on julkaissut muistelmansa. Suomella on 100-vuotisjuhlat, mutta kuinka on menneinä vuosikymmeninä edes tavalliseen arkeen saatu mukaan osattomat? Taipale on mielisairaalan lääkärinä puolustanut erityisesti köyhiä miehiä ja mielenterveyspotilaita. Toimittaja Jari Mäkäräinen haastattelee.

    Museovirasto - Musketti, kuva: Seppo Suhonen

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan hopeavettä ei ole tarkoitettu otettavaksi suun kautta, eikä sitä saa käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin, eikä elintarvikkeiden lisäaineena. Jo muutama ruokalusikallinen voi johtaa myrkytykseen.

    Silti hopeavettä käytetään mm. antibiootin sijaan, jopa lapsille.

    Svenska Ylen Spotlight-ohjelma kertoi sunnuntaina 19.11., että viranomaiset ovat ryhtyneet suitsimaan hopeaveden markkinointia. Lääketurvallisuusvirasto Fimean mukaan joidenkin hopeavettä myyvien ja markkinoivien yritysten markkinointi on ollut lainvastaista.

    Ajantasan haastattelussa toksikologian professori Kirsi Vähäkangas Itä-Suomen yliopistosta. Toimittaja Kati Lahtinen.

  • Lasten oikeudet jäävät helposti aikuisten oikeuksien jalkoihin. Lasten oikeuksien loukkauksilla voi olla pitkäkestoisia, yli sukupolvisia ja vaikeita seurauksia, muistuttaa erityisasiantuntija Kirsi Pollari Lastensuojelun keskusliitosta.
    Meillä puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta - kaikilla lapsilla on samanlaiset mahdollisuudet yhteiskunnassa. Mutta toteutuuko tämä mahdollisuuksien tasa-arvo Suomessa? Ajantasassa vieraana erityisasiantuntija Kirsi Pollari Lastensuojelun keskusliitosta. Toimittaja on Kati Lahtinen.

  • Peruskoulun ydin on kadonnut. Siitä hyvästä mikä oli, ei ole enää paljon jäljellä. Uudistuksia tehdään mielikuvien, ei empiiristen testausten perusteella. Arviointi on sattumanvaraista, opetuksesta on kadonnut yhtenäisyys. Samaa ainetta opetetaan eri kouluissa eri tavoin. Kokonaiskäsitys peruskoulun opetuksen nykytilasta on hukassa.

    Kouluhistorian tutkija, kasvatustieteen dosentti Jari Salminen Helsingin yliopistosta ilmaisi huolensa peruskoulun suunnasta viikonlopun Helsingin Sanomissa. Salmisen mukaan uudistusten keskellä on jopa hyljitty koulun perustehtäviä.

    Siitä on hyvä aloittaa. Mitä tehtäviä on hyljitty?
    Toimittajana Kati Lahtinen

  • Valitsijayhdistyksen nimissä ehdolle lähtevä Sauli Niinistö on Ylen tuoreessa kannatuskyselyssä ylivoimainen suosikki ensi vuoden alun presidentinvaaleissa. Niinistön kannatus on 76%, Pekka Haaviston 14% ja Laura Huhtasaaren 3%. “Matti Vanhasen kahden ja Tuula Haataisen prosentin kannatuslukemat ovat poliittisia kriisejä, joita ei voi kiertää ja joiden käsittelyt näissä puolueissa alkaa tänään”, ennustaa toimittaja Jussi Lähde.
    Presidentintekijäksikin nimetty Lähde sanoo, että gallupit kertovat nyt kahdesta asiasta: Niinistön poikkeuksellisesta kansansuosiosta ja politiikan evoluutiosta. “Persoonat ja henkilöt ovat nyt luotetuimpia kuin poliittiset puolueet. Puolueita ei koeta enää omaksi. Koska puolueilla ei ole enää aatepohjaa näkyvissä, koko maailma muuttuu kuluttajan suoriksi valinnoiksi. Ei kuluttaja tarvitse puoluetta kertomaan, ketä hänen tulisi äänestää. Olen varma, että seuraavissa presidentinvaaleissa kuuden vuoden kuluttua enemmistö ehdokkaista on kansanliikkeiden ehdokkaita. Puolueet tulevat jäämään tai joutuvat jättäytymään pois presidentinvaalien aktiivitoimijoista”.
    Jussi Lähdettä haastattelee Kati Lahtinen. Kuva:Yle uutisgrafiikka

  • Miki Liukkonen julkaisi keväällä suurromaaninsa "O", joka sai heti ylistäviä arvioita - HS: "Yksi vuosikymmenen tärkeimmistä romaaneista".

    Ajantasan Aleksis Kiven päivän vieras Liukkonen ei usko väitteisiin joiden mukaan uudet sukupolvet eivät lukisi. Digitaalisuus muuttaa kirjallisuutta, mutta lukeneisuus on taas muotia. On myöskin erittäin epäcoolia olla tyhmä.

    Jari Mäkäräinen haastatteli.

  • Ylen uutistoiminnan johtajaksi on nimitetty Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen. Häntä haastattelee Petra Ketonen.

  • Ruisleivän paisto onnistuu sekä sähkö- että leivinuunissa, vaan miten välttää kivikova leipä. Varpulan luomutilan emäntä Riitta Rantanen opettaa, mistä tunnistaa kypsän leivän. Leipäkurssilla vieraili toimittaja Mira Stenström.

  • Ruisleipätaikinan alustaminen käy kuntoilusta. Samettisen pehmeä taikina on valmista, kun taikinasta kuuluu tietynlainen ääni. Näin opastaa ruisleivän tekoa opettavan Varpulan luomutilan emäntä Riitta Rantanen.

    Varpulan luomutilalle Sipooseen on saapunut naisjoukko opiskelemaan, miten kansallisruokaamme valmistetaan. Osaa heistä arveluttaa ennakkoon ruisleivän työläys. Toimittajana Mira Stenström.

  • Ruisleipä valittiin taannoin Suomen kansallisruoaksi. Leiväntekoa opetetaan edelleen erilaisilla kursseilla, vaikka kaupasta ei hapanleipävalikoimaa puutu.

    Toimittaja Mira Stenström tutustuu minisarjassa ruisleivän tekoon Varpulan luomutilalla Sipoossa. Aluksi perehdytään taikinajuureen, jonka kanssa monelta aloittelijalta on usko loppua kesken. " Turhaan", opastaa tilan emäntä Riitta Rantanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä