Pörssipäivä

Nettiajan verkostot sijoittajan apuna

  • 53 min
  • toistaiseksi

Keskustelemassa toimitusjohtaja Sari Lounasmeri Pörssisäätiöstä, tutkija ja vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo Ompeluseuran Talousguruista sekä Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Maria Ohisalo perusti naisverkosto Ompeluseuran yhteyteen Talousgurut -ryhmän, jotta naisilla olisi matalan kynnyksen paikka keskustella taloudesta. Ryhmä toimii Facebookissa, mutta järjestää myös tapahtumia. Syyskuun teemana on vastuullinen sijoittaminen.

Suvi Tuppurainen muistuttaa, että vastuullinen sijoittaminen voi tarkoittaa monia eri asioita. Yleisesti ottaen säästäminen ja sijoittaminen on vastuullista jo itsessään, hän sanoo. Tuppurainen kertoo Nordnetin julkaisemista tilastoista, joista saa käsityksen piensijoittajien liikkeistä.

Sijoittamisesta puhutaan tällä hetkellä paljon, ja monet ovat löytäneet alhaisten kustannusten indeksirahastot. Sari Lounasmeren mukaan indeksisijoittamista ei kannata nyt aloittaa pikavoittojen toivossa. Onko vaarana, että osakkeista innostuneet tulevat markkinoille syklin huipulla?

Lisäksi haastateltavana on Nuorten Osakesäästäjien Jamilla Heiskanen. Osakesäästäjien Keskusliiton yhteyteen perustettu verkosto on tarkoitettu alle 30-vuotiaille.

Toimittajana Mikko Jylhä.

Lähetykset

  • ti 29.8.2017 16.00 • Yle Puhe

Jaksot

  • Keskustelemassa sijoittaja, livetwiittaaja Tomi Lahti ja ex-meklari, sijoittaja Kimmo Matikainen.

    Osakepoiminta on sijoittamisen Mestareiden liiga, luonnehtii osakepoiminnasta nauttiva Tomi Lahti. Hän kertoo hajauttavansa laajasti: Lahden osinko- ja näkemyssalkuista löytyy yli viidenkymmenen yhtiön osakkeita. Tänä vuonna Lahti on osallistunut Kojamon, Altian, Harvian ja Viafin Servicen listautumisanteihin.

    Kimmo Matikainen käy kauppaa aktiivisesti, mutta ei luokittele itseään päiväkauppiaaksi. Matikainen hyödyntää velkavipua, panostaa vahvoihin osakkeisiin ja hyökkää, kun käsi on vahva. Tällä hetkellä Matikaisen salkusta löytyy Sammon, Tokmannin, Bittiumin ja Marimekon osakkeita.

    Viime vuosina ulkomailta on tehty ostotarjous useasta suomalaisesta pörssiyhtiöstä. Minkä yhtiön Lahti ja Matikainen nostavat todennäköisimmäksi seuraavaksi ostokohteksi?

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: Bern, Sveitsi. Photo by Timon Studler on Unsplash.

  • Vieraina sijoittaja, yrittäjä, bloggaaja Mika Koivisto ja sijoittaja Seppo Pennanen. Keskustelun pohjana Pennasen kirja Köyhästä rikkaaksi.

    Seppo Pennanen on vuosikymmenten aikana perustanut kymmeniä yrityksiä, ja harjoittanut samalla myös sijoittamista. Pennanen puhuu kustannustehokkaan ja pitkäjänteisen indeksisijoittamisen puolesta - pörssikurssit ja liituraitamiehet kannattaa hänen mielestään unohtaa. Elä tässä ja nyt, rohkaisee Pennanen, jonka mielestä sijoittaminen on hyvä peruskoulu tässä hetkessä elämiseen.

    Mika Koivisto havahtui säästämään ja sijoittamaan vuonna 2012 huolestuttuaan tulevasta eläketurvastaan. Ensimmäiseksi Koivisto maksoi pois kulutusluottojaan ja kasvatti säästöjään, nykyisin häneltä löytyy sijoituksia vertaislainoihin, osakkeisiin ja asuntoon. Viimeiset vuodet Koivisto on pitänyt Matkalla vaurauteen -blogia. Kuinka lähellä tavoitettaan hän tällä hetkellä on?

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: Barcelona, Espanja. Photo by Sergi Ferrete on Unsplash.

  • Kuka lanseerasi Suomeen termin kasinotalous? Milloin talousrikoksista ja väärinkäytöksistä kirjoittaminen tuli osa talousjournalismia? Miten hyvin talouden ja politiikan toimitukset sopivat yhteen?

    Keskustelemassa historioitsija, filosofian tohtori Jouni Yrjänä ja Ylen taloustoimittaja Aapo Parviainen. Keskustelun pohjana Yrjänän uusi kirja Rahan perässä, vallan kintereillä: Suomalaisen talousjournalismin historia.

    Lisäksi haastateltavana sijoittaja, viestinnän ammattilainen Merja Mähkä, jonka kanssa pohditaan 2010-luvun talousmediaa sijoittajan näkökulmasta.

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki SKOP, Aleksanterinkatu, Helsinki 1991. Kuvaaja: Pekka Sipilä.

  • Rakennusala ajautuu luultavasti taantumaan ensi vuonna, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Tilastokeskuksen mukaan uusia rakennuslupia myönnettiin heinä-syyskuussa 5,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä on yli neljänneksen vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

    Asuntomarkkinoilla ollaan siirrytty vaakalentoon voimakkaan kasvun jälkeen, aloittaa hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola Vuokraturvasta. Hän pitää markkinoiden viimeaikaista jäähtymistä terveenä, mutta vierastaa puheita romahduksesta. Metsolan mukaan markkinoilla on edelleen runsaasti kysyntää varsinkin pienille, 15-35 neliön asunnoille.

    Pankkisääntely tulee vaikuttamaan rakennusyhtiöiden mahdollisuuksiin saada rahoitusta asuntohankkeisiin, jatkaa toimitusjohtaja Ari Pauna Hyposta. Parhaillaan neuvotellaan 2020-luvun kohteista, ja vuokra-asuntojen rakentaminen markkinaehtoisesti on kovien pääomavaatimusten alla, Pauna kertoo.

    Analyytikko Matias Rautionmaa OP:sta kommentoi puhelimitse SRV Yhtiöiden, YIT:n, Cityconin ja Kojamon tilannetta. Rautionmaan mukaan toimitilarakentaminen kannattelee yhtiöiden tuloksia asuntorakentamisen hiipuessa.

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle.

  • Vieraina pörssikolumnisti, yrittäjä Henri Elo ja toimitusjohtaja, bloggaaja Jari Saarhelo. Keskustelun pohjana kaksikon uusi kirja Osakesijoittajan maailmanvalloitus. Toimittajana Mikko Jylhä.

  • Keskustelemassa sijoittaja, bloggaaja Jarkko Aho eli Random Walker, strategi Juha Kinnunen Inderesiltä ja osakestrategi Antti Saari OP:sta. Lisäksi haastateltavana Bloomberg Newsin toimittaja Hanna Hoikkala Tukholmasta. Toimittajana Mikko Jylhä.

  • Keskustelemassa kehittyvien markkinoiden rahastonhoitaja Hertta Alava FIMiltä, päästrategi Antti Saari Nordea Varallisuudenhoidosta ja markkina-analyytikko Jouni Saario Taalerilta.

    Lokakuisen kurssilaskun taustalta löytyvät Yhdysvaltain keskuspankin korkopolitiikka, kauppasota ja tuloskasvun tasaantuminen, aloittaa Antti Saari. Nordean näkemyksen mukaan kyseessä ei ole pysyvämpi käänne, vaan osakekurssit lähtevät nousuun muutaman kuukauden tähtäimellä.

    Kehittyvissä talouksissa ollaan karhumarkkinassa ja tunnelmat ovat aika lohduttomat, jatkaa Hertta Alava. Hän kertoo, että P/E-luvuilla mitatttuna nyt ollaan tasoilla, joista kehittyvillä markkinoilla ollaan perinteisesti käännytty ylöspäin.

    Käteisen osuus korostuu tällä hetkellä Taalerin allokaatiossa, sanoo Jouni Saario. Hän pitää tiukasti kiinni näkemyksestä, että Yhdysvallat ja Kiina pystyvät lopulta ratkaisemaan kauppakiistansa.

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: Shanghai, Kiina. Photo by James Coleman on Unsplash.

  • Studiovieraina osaketutkimusjohtaja Henri Parkkinen OP:sta, director macroeconomics Lasse Sinikallas RISI:stä ja analyytikko Antti Viljakainen Inderesiltä.

    Kysyntä globaaleilla sellumarkkinoilla kasvaa vajaan kahden prosentin vuosivauhtia, kertoo Lasse Sinikallas. Hänen mukaansa sellun kysyntä ja tarjonta on tällä hetkellä varsin hyvin tasapainossa, eikä merkittävää uutta kapasiteettia ole lähiaikoina tulossa markkinoille.

    Jos kasvu jatkuu entisen tapaan, niin yksi iso uusi sellutehdas mahtuisi markkinoille joka vuosi, jatkaa Henri Parkkinen. Stora Enson, UPM:n ja Metsa Boardin strategioista Parkkista miellyttää eniten Metsä Board, joka on keskittynyt pakkausmateriaaleihin eikä valmista enää ollenkaan paperia.

    Kustannusinflaation noususta on puhuttu paljon, mutta Antti Viljakainen luottaa tuloskauden alla metsäteollisuuden hinnoitteluvoimaan. Hänen mukaansa kapasiteetin käyttöasteet ovat korkeita, kysyntä on hyvällä tasolla ja lähes kaikkien tuotteiden hinnat nousevat.

    Metsäteollisuuden hyvä vire näkyy selvästi myös puukaupassa, kertoo puhelimitse johtaja Petri Pajunen Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta.

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: UPM Fray Bentos, Uruguay. Photo by Leo La Valle / EPA.

  • Vieraina talousvalmentaja, bloggaaja Nina Nordlund ja toimittaja, bloggaaja Julia Thurén. Keskustelun pohjana on Thurénin uusi kirja Kaikki rahasta - Näin säästin kymppitonnin vuodessa.

    Julia Thurén kaipaa Suomeen avoimempaa puhetta rahasta. Hänen mielestään se purkaisi arvolatauksia, ja auttaisi ihmisiä paremmiksi rahankäyttäjiksi. Thurén aloitti tavoitteellisen säästämisen suunnitellessaan oman asunnon ostoa, ja kiinnostus talouteen on vain kasvanut tavoitteen saavuttamisen jälkeen. Tänään Thurén on myös asunto- ja osakesijoittaja.

    Nina Nordlund aloitti parikymppisenä osakkeista, ja ryhtyi vuonna 2009 myös asuntosijoittajaksi. Hänen mukaansa velkavivutettu asuntosijoittaminen on edelleen toimiva resepti, kunhan kohde on valittu huolella. Nordlundin mielestä suomalaiset keskustelevat rahasta aiempaa vapautuneemmin, ja siihen on vaikuttanut sosiaalinen media sekä pitkään jatkunut nousumarkkina.

    Taloudellisesta riippumattomuudesta ja firettämisestä (financial independence, retire early) on kasvanut muoti-ilmiö. Onko vaarana, että puhe sijoittamisesta menee liiallisen hehkuttamisen puolelle?

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Photo by rawpixel on Unsplash.

  • Keskustelemassa toimittaja, tietokirjailija Marko Erola ja rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta.

    Marko Erola on tottunut luottamaan passiivisiin indeksirahastoihin, joista hän on kirjoittanut esimerkiksi vuonna 2009 ilmestyneessä kirjassaan Paras sijoitus - Itsepuolustusopas sijoittajille. Tänään Erola arvioi, että indeksisijoittamisen nopeasti kasvanut suosio on osaltaan nostanut pörssikursseja. Hän aikoo itse välttää markkinoiden pahimmat iskut, ja on jo keventänyt osakepainoa.

    Vesa Puttonen on arvosijoittaja, joka valitsee salkkuunsa usein altavastaajayrityksiä ja niin sanottuja tupakantumppeja. Puttonen kertoo vuosien varrella oppineensa hajauttamaan, ja välttämään holtittomia riskejä. Omaksi heikkoudekseen hän nostaa kavereiden listaamattomiin yrityksiin tehdyt sijoitukset.

    Mitä Erola ja Puttonen ajattelevat keskuspankkien toimista ja viimeaikaisesta osakeinnostuksesta?

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Photo by Jason Leung on Unsplash.

  • Hallituksen sopimasta uudistuksesta keskustelemassa SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér, kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ja Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius.

    Osakesäästötili on tervetullut askel kohti kansankapitalismia ja laajempaa veroremonttia, aloittaa Elina Lepomäki. Hänen mielestään uudistusta ei voi tarkastella yksittäisenä veroratkaisuna, vaan laskelmissa pitää ottaa huomioon sen dynaamiset vaikutukset koko kansantalouteen.

    Lauri Finér arvioi, että osakesäästötili puhkoo veropohjaa, hyödyttää varakkaita, eikä tavoitteestaan huolimatta lisää osakesijoittajien määrää. Hänen mukaansa demarit eivät vastusta säästämistä ja kansankapitalismia, mutta ovat eri mieltä niihin liittyvistä keinoista.

    Esitetty malli on saanut runsaasti positiivista palautetta osakesijoittajien keskuudessa, kertoo Timo Rothovius. Kiitosta herättää varsinkin se, että osinkotulot saatiin tilin sisään. Rothoviuksen mielestä kyseessä on win-win-tilanne, josta hyötyvät jatkossa sekä sijoittajat että verottaja.

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: Matinkylä, Espoo. Photo by Joakim Honkasalo on Unsplash.

  • Kryptovaluuttamarkkinat piikkasivat viime vuoden lopulla, kun yksi bitcoin maksoi parhaimmillaan 16 727,68 euroa. Tänä vuonna hype on hiipunut, ja kryptovaluuttojen hinnoista on pyyhitty pois kymmeniä prosentteja. Samalla puhe lohkoketjuteknologioiden kaikkivoipaisuudesta on laantunut.

    Kryptovaluuttoja välittävän Prasoksen toimitusjohtajan Henry Braden mielestä kyse on bitcoinille tyypillisestä aaltoliikkeestä. Brade uskoo edelleen, että kymmenen vuoden kuluttua yhden bitcoinin hinta voi olla 100 000 euroa.

    Tähän mennessä paras lohkoketjusovellus on ollut markkinointi, vitsailee digitalisaation neuvonantaja Aleksi Grym Suomen Pankista. Hän mukaansa koko lohkoketju-sanasta olisi hyvä päästä eroon, ja puhua sen sijaan vaikka hajautetuista järjestelmistä.

    Finanssisektorin lisäksi lohkoketjut kiinnostavat varsinkin logistiikka-alalla, sanoo pääomamarkkinoihin erikoistunut konsultti Jukka Myllyaho Accenturesta. Hän kertoo, miten pankit hyödyntävät esimerkiksi Ripple-maksuprotokollaa, johon liittyy myös XRP-rahake.

    Toimittajana Mikko Jylhä.

    Kuva: Shibuya, Tokio. Photo by Darren Chan on Unsplash.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä