Aristoteleen kantapää

Paljon melua änkytyksestä

  • 24 min
  • toistaiseksi

Vaikeneminen ei auta änkyttäjää. Aristoteleen kantapään vieraana oleva puheen sujuvuuden häiriöiden ja neurologisten kommunikaatiohäiriöiden erikoispuheterapeutti Auli Laiho kertoo mistä änkytyksessä on kysymys. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

--------------

Reilut 30 vuotta sitten brittikoomikko John Cleese otti yhteyttä elokuvaohjaaja Charles Crichtoniin ja kertoi, että hän halusi tehdä elokuvan. Keskusteluissa kävi ilmi, että Cleesellä oli idea elokuvasta, jossa henkilö kertoo toiselle jotain todella tärkeää asiaa, mutta kertoja änkyttää ja kuuntelijalla ei ole kärsivällisyyttä. Crichton taas oli aina halunnut tehdä elokuvan, jossa pahis tapetaan höyryjyrällä.

Näin tarkoista lähtökohdista syntyi elokuva A Fish Called Wanda, joka menestyi erinomaisesti ja sai useita palkintoja. Änkyttäjää, Keniä, esitti Michael Palin, Cleesen vanha kaveri Monty Python -ryhmästä. Cleese muisti, että Palinin isä oli kärsinyt änkytyksestä, joten ilmiö oli Palinille tuttu. Kevin Klinen esittämä psykopaattinen konna Otto taas oli se kärsimätön tyyppi, joka lakkaamatta kiusasi Keniä tämän puhetavasta. Ja elokuvan lopussa Ken pääsi listimään Oton sillä höyryjyrällä.

Michael Palin teki roolinsa niin hyvin, että neljä vuotta elokuvan julkaisun jälkeen hänet kutsuttiin keulakuvaksi änkytyksestä kärsiviä lapsia auttavan Michael Palin Center For Stammering Childrenin -keskukselle.

Myös kuuluisat filmimaailman änkyttäjät Marilyn Monroe, Nicole Kidman, Julia Roberts, Bruce Willis, Rowan Atkinson ja Hugh Grant juhlivat lokakuun lopulla kansainvälistä änkytyspäivää. Mutta mitä änkyttäminen on? Mistä änkytys tulee? Voiko änkyttämisestä päästä eroon? Puheen sujuvuuden häiriöiden ja neurologisten kommunikaatiohäiriöiden erikoispuheterapeutti Auli Laiho kertoo.

Pasi Heikura
aristoteles@yle.fi

Lähetykset

  • ke 18.10.2017 17.15 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Ovatko vieraat vaikutteet kielelle uhka vai mahdollisuus? – Ne ovat sille suorastaan elinehto, koska kieli kehittyy koko ajan, tietää suomen kielen tutkija ja opettaja Lari Kotilainen. Suomen kielellä on ollut historiansa aikana todellisia vaaran paikkoja, jolloin se olisi voinut kadota, mutta sen sijaan sen vaiheet ovat osoittautuneet menestystarinaksi. Aristoteleen kantapään ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén. Kuva: Yle / Veikko Kähkönen

  • Vierasta kieltä opiskeleva yrittää oppia ääntämään samalla tavalla kuin kieltä äidinkielenään puhuva, mutta se ei ikinä onnistu täydellisesti. Aina sattuu pieniä äännevirheitä, josta voi lahjomattomasti päätellä, mikä on puhujan oma äidinkieli. Tutkimusasisstentti Saara Terva kertoo miten Pronauncer -ohjelma kehitettiin ja miten se toimii. Mutta voiko se erehtyä?
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Pasi Heikura

  • Kaikkihan tietävät humalaisten hauskat jutut. Niitä riittää, vaikka jalat eivät enää kantaisi. Lisääkö alkoholi siis kielellisiä kykyjä? Aristoteleen kantapää selvittää tällä viikolla, syntyykö humalassa parempaa tekstiä kuin selvin päin. Päihdetutkija ja neuropsykologi Pekka Rapeli tietää, ettei alkoholi ole tehnyt kenestäkään parempaa kirjailijaa. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Lauri Viita Pispalassa, Yle / Antero Tenhunen

  • Millaista viestiä kauppakeskuksen nimi kertoo kuluttajalle? Nimi voi viitata sijaintiin, kokoon tai valikoimaan, tai se voi yrittää luoda mielikuvia laadusta ja kansainvälisestä meiningistä. Kurssipäällikkö ja kielen tarkastelija Sonja Konttinen kertoo Aristoteleen kantapään kuuntelijoille, miten kauppakeskukset ovat saaneet nimensä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Yle / Helena von Alfthan

  • Millaista viestiä kauppakeskuksen nimi kertoo kuluttajalle? Nimi voi viitata sijaintiin, kokoon tai valikoimaan, tai se voi yrittää luoda mielikuvia laadusta ja kansainvälisestä meiningistä. Kurssipäällikkö ja kielen tarkastelija Sonja Konttinen kertoo Aristoteleen kantapään kuuntelijoille, miten kauppakeskukset ovat saaneet nimensä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Yle/Helena von Alfthan
    -------------

    Kauppa se on, joka kannattaa, sanoi jo vanha sanonta. Suomessa onkin käyty kauppaa mahdollisesti jo siitä saakka, kun kansaa tänne alkoi jääkauden loputtua saapua. Ja koska ensimmäiset rahat ovat peräisin hiukan yli 2500 vuoden takaa, sitä ennen kauppa oli vaihtokauppaa.

    Tosin suomen kielen germaaninen lainasana raha on Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan tarkoittanut alun perin kuivattua eläimennahkaa, mahdollisesti oravannahkaa. Nahkoja käytettiin vaihdon välineenä siis muuallakin kuin metsien Suomessa. Kantelettaressa viitataan tähän elinkeinotoimintaan säkeillä: Oravat orolle nosta, rahat rannoille ajele.

    Sana kauppa on niin ikään kielessämme tuontitavaraa, jollei lainattu niin vaihdettu johonkin. Sen alkuperää ei tarvitse kaukaa etsiä, ruotsissa on köp, saksassa Kauf ja Gotlannin murteessa tai kielessä on kaup.

    Jos sana kauppa vie ajatukset sanaan kaupunki, on aivan oikeilla jäljillä. Kaisa Häkkisen etymologinen sanakirja jäljittää lainasanan tulleen jostain muinaisruotsin murteesta, mahdollisesti muinaisgotlannin sanasta kaupungr, jota nykyruotsissa vastaa sana köping, eli kauppala. Ja alun perin sana on tarkoittanut kauppapaikkaa, kuten sanojen ilmiasustakin voi päätellä.

    Suomalaisissa kaupungeissa on tällä hetkellä meneillään montakin kaupanteon vallankumousta. Jos kauppa siirtyi menneinä vuosikymmeninä pienistä kivijalkaliikkeistä teiden varsien jättikauppoihin, nyt suuria ostoskeskuksia avataan kaupunkien keskustoihin. Ja samalla kaupanteko on siirtymässä yhä enemmän nettiin, jossa kiinalaisten Alibaba ja amerikkalaisten Amazon kisaavat maailman kauppiaan tittelistä.

    Mutta ennen kuin nuo kaksi jakavat maailman kaupustelun keskenään, mietitään kotoisten kauppakeskustemme nimiä. Kurssipäällikkö ja kielen tarkastelija Sonja Konttinen on tutkinut kauppakeskusten nimistöä. Pitääkö kauppakeskuksen nimen olla englantia? Pitääkö kauppakeskuksen nimessä puhua kauppakeskuksesta? Pitääkö kauppakeskuksen nimen herättää suuria mielikuvia? Sonja Konttinen kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Kielioppi voi olla tylsää, tai sitten se voi olla hauskaa ja kiinnostavaa. Kielibaari on paikka, johon voivat kokoontua kaikki suomen janoiset. Se on vuorovaikutteinen verkkopalvelu, joka haluaa olla mukana tukemassa suomen kielen elinvoimaisuutta. Pasi Heikuran haastattelemat Kielibaarin kehitysjohtaja Jenny Tarvainen ja baarimestari Sari Tiiro kertovat, että Kielibaariin ovat kaikki tervetulleita, ikään ja kielitaitoon katsomatta. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Kielibaari, Hannele Törrö

    --------------

    Suomi täytti viime vuonna sata vuotta satojen juhlallisuuksien voimin. Virallista Suomi Finland 100 -tunnusta haki yhdeksänsataa järjestäjää ja sadat erilaiset hankkeet saivat sen. Niinpä itsenäistä vuosisataamme juhlittiin muun muassa lasten sävellyspajoissa, nuorten yrittäjien kilpailuilla, Bioaika-tulevaisuusrekan kiertueella, Koko Suomi luistelee -tapahtumalla, 1917 miehen tanssiesityksellä, kansallispukujen näyttelyllä, erilaisilla elokuvilla ja koko vuoden kestäneellä kokonaisturvallisuuden juhlahankkeella.

    Juhlallisuudet toteuttivat mainiosti sitä ideaa, mikä valtion itsenäisyydellä voi ajatella olevankin: valtio on olemassa kansalaisiaan ja heidän erilaisia toimintojaan varten.

    Myös kirjallisuus ja runous saivat omat tapahtumansa. Hakusana ’kieli’ tuottaa Suomi Finland 100 -hankkeen sivustolla 29 sivua erilaisia tapahtumia. Mukana on suomen kielen lisäksi viittomakieltä, ruotsin kieltä, saamenkieltä, selkokieltä, irania, arabiaa, monikielisiä kielikahviloita ja Kielibaarin tapahtumia.

    Minkä ihmeen Kielibaarin? Baarin internetsivuilla kerrotaan, että ”Kielibaari on kaikille suomen janoisille avoin kohtauspaikka.” Mistä nyt on kysymys, baarittelusta vai kielikeskustelusta? Miksi Kielibaari, miksei Kielibistro, Kielidisko tai Kieliräkälä? Mitä Kielibaarissa tarjoillaan? Mistä Kielibaarissa juovutaan? Kysytään Kielibaarin kehitysjohtaja Jenny Tarvaiselta ja baarimestari Sari Tiirolta?

  • Merisääasemien nimien taustoja selvittävän ohjelmaparin jälkimmäisessä osassa kuljetaan Ahvenanmaalta pohjoiseen aina Perämeren pohjukkaan asti. Kotuksen nimistön erityisasiantuntija Sirkka Paikkala muun muassa paloittelee ymmärrettäviksi osasiksi kutkuttavan Kuuskajaskarin ja paljastaa, että Valassaaret eivät ole saaneet nimeänsä valaista, eikä Tankar ajattelusta, vaikka saarien ja luotojen nimet ovatkin usein kuvailevia. Molemmat osat löytyvät myös Yle Areenasta. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Yle/Anna Ruda

  • Puhuminen ja äänen tuottaminen puhallinsoittimella eivät poikkea toisistaan paljoakaan. Saksofonisti Juhani Aaltonen hakee inspiraatiota ja rakennetta musiikkiinsa runoudesta ja raamatusta. Aaltonen soittaa haastattelun lomassa pääsiäiseen sopivaa, psalmeihin perustuvaa musiikkia.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: TOM, Maarit Kytöharju

  • Naisasia ja ihmisten tasa-arvo ovat asioita, jotka usein yhdistetään Minna Canthiin - onhan Minna Canthin päivä myös tasa-arvon päivä. Mutta Canth oli myös merkittävä suomalaisen kirjallisuuden uudistaja, ja ilman nais-etuliitettä, mikä valitettavan usein sivuutetaan. Miksi naisasia on Canthista puhuttaessa niin korostunut? Siitä ja muustakin kertoo tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija Minna Maijala. Aristoteleen kantapään ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: Museovirasto

    ------------

    Voi tätä juhlapäivien tulvaa. Erilaisten satavuotismuisteloiden lisäksi muistutettakoon, että tasan 140 vuotta sitten ilmestyi näytelmä nimeltään Murtovarkaus. Se oli lähtölaukaus Minna Canthin kymmenen näytelmän tuotannolle, joka elää maamme teattereissa yhä voimakkaasti.

    Suomalaisen teatterin tietopankki ILONA:n mukaan Canthin näytelmiä on esitetty näiden yli sadan vuoden aikana yli kolmesataa kertaa, kun Aleksis Kiven näytelmistä tehtyjen esitysten lukumäärä pyörii reilussa 500:ssa ja Mika Waltarin alle 300:ssa. Näytelmät olivat 1800-luvun matalan lukutaidon Suomessa otollisempi tapa saada yleisöä kuin romaanit, mutta julkaistiin 53-vuotiaaksi eläneeltä Canthilta myös yhdeksän kokoelmaa kertomuksia ja novelleja.

    Minna Canth muistetaan muun muassa ensimmäisenä suomalaisena naiskirjailijana, ensimmäisenä naispuolisena sanomalehtikirjoittajana ja ensimmäisenä suomalaisena naisena, joka sai liputuspäivän. Kyseinen liputuspäivä maaliskuussa on myös tasa-arvon päivä.

    Vaikuttaakin siltä, että Minna Canthin sukupuoli on saanut pääosan suuressa osassa häntä koskevaa kirjoittelussa. Kun tämän vuoden Minnan päivästä alkaa Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuosi, niin yhä Tellervo Krogerus joutuu toteamaan häntä käsittelevässä tekstissä Suomalaisen Kirjallisuuden seuran Kansallisbiografiassa, että ”Canth leimautui naiskirjailijaksi ja samalla poikkeusilmiöksi, jota ei täysin suhteutettu varsinaiseen kirjallisuuteen” ja että ”Minna Canthin kaunokirjallista tuotantoa on toistaiseksi tutkittu vain vähän”.

    Canth kuoli parikymmentä vuotta ennen Suomen itsenäistymistä ja sisällissotaa. Oliko hänen aikanaan jo ajatuksia itsenäisestä Suomesta? Näkikö kaupunkielämän nurjistakin puolista kirjoittanut Canth jo sisällissotaan johtaneet jakolinjat? Miksi naisasia on Canthista puhuttaessa korostunut? Tietokirjailija Minna Maijala kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Kotka Rankki itä kolme miinus viisi selkeää viisitoista. Merisää paikannimineen ja säätietoineen on sekä lukijalle että kuulijalle meditatiivinen kokemus. Sääasemien nimet kertovat rannikkoalueiden historiasta ja kanssakäymisestä naapurimaiden välillä. Kotuksen nimistön erityisasiantuntija Sirkka Paikkala kertoo mitä nimistä tiedetään.

    Koska paikannimiä on niin paljon, haastattelu kuullaan kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa kuljetaan Haapasaaresta Kumlingeen ja huhtikuun neljäntenä kuultavassa jälkimmäisessä osassa Nyhamnista Ajokseen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Jussarö Yle, Hans-Erik Nyman

    ----------------

    Radio Suomen Merisää on vanha ohjelma. Se on itse asiassa vanhempi kuin Yleisradio: säätiedotusta merenkulkijoille alettiin lähettää maaliskuun 15. päivänä vuonna 1926 rannikkoradioasema Hanko-radiossa, kun taas Yleisradion ensimmäinen ohjelma lähetettiin syyskuussa puoli vuotta myöhemmin.

    Merisää luetaan viisi kertaa päivässä vuoden jokaisena päivänä. Koko kolmenkymmenenkahdeksan rannikolla ja saaristossa sijaitsevan säähavaintoaseman mittaamat lämpötila, tuulen suunta ja nopeus, sanallinen säätyyppi ja näkyvyys kuullaan kolme kertaa päivän aikana. Niinpä tuo paikannimien luettelo on syöpynyt vuosikymmenten varrella miljoonien radiota kuuntelevien maakrapujenkin mieliin.

    Yle Radio Suomen vastaavan tuottajan Minna Hannulan mukaan tiedotuksen maine kuulijoiden keskuudessa on vahva. Takavuosien Yle Kulmilla -kiertueilla Merisää-karaokeen oli säännönmukaisesti jonoa. Hannula kertoo, että myös kanavan juontajat suhtautuvat tiedotuksen lukemiseen kunnioittavasti. Etenkin klo 12.45 sääpaketin lukeminen käy fyysisestä urheilusuorituksesta, jonka jälkeen ”melkein menee t-paita vaihtoon”.

    Oma taiteenlajinsa on se, miten lausua säätietojen luettelo niin, että se ei kuulosta luettelolta, sanoo Hannula. – Lausumisen läsnäolon merkityksestä kertoo se, kun aikoinaan tiedotusta koetettiin hiukan lyhentää jääkiekkokierroksen vuoksi. Juontaja luki litanian kolmisenkymmentä sekuntia nopeammin, mutta hyvin pian päädyttiin siihen, että tiedotuksesta ei sillä tavalla saa mitään selvää ja vanhaan, pidempään tyyliin palattiin.

    Merisäästä on vuosien varrella tullut pelkkää säätiedotusta suurempi asia. Mutta mitä ovat nuo myyttiset paikat, joiden nimet meille ovat tuttuja, mutta joissa kukaan ei ole käynyt? Kotuksen nimistön erityisasiantuntija Sirkka Paikkala otti selvää ja kertoo niistä meille seuraavassa. Koska paikannimiä on niin paljon, kuulemme haastattelun kahdessa osassa. Tänään matkaamme Haapasaaresta Kumlingeen ja toinen osa Nyhamnista Ajokseen on vuorossa huhtikuun alussa. Olkaa hyvä!

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Itsenäisyyteen pyrkivän Katalonian isänmaallisuuden tärkeä kulmakivi on oma kieli. Mistä kieli on peräisin? Miten se säilyi espanjan yhdistymisen jälkeen? Helsingin yliopiston iberoromaanisten kielten emeritusprofessori Timo Riiho tietää. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva: All Over Press

    --------------

    Näin kevättalvella jalkapallosarjat ovat Euroopassa kiihkeimmillään. Eri maiden omien liigojen lisäksi pelataan maanosan kansallisten sarjojen parhaimmiston kesken Mestarien liigaa, jota seurataan innolla myös täällä Pohjolassa.

    Mestarien liigan viidesti voittanut, yksi kuuluisimmista eurooppalaisista jalkapallojoukkueista on katalonialainen ja espanjalainen FC Barcelona. Joukkue on niin maineikas, että monesta suomalaisesta urheiluliikkeestä on vaikeampi löytää paikallisen jalkapalloseuran fanituotteita kuin Barcelonan sinipunaisia paitoja, housuja, vesipulloja tai avaimenperiä.

    FC Barcelonan toiminta on kansainvälistä liiketoimintaa, sillä on toimistot sekä Hong Kongissa että New Yorkissa, ja pelaajat Lionel Messi etunenässä ovat miljonäärejä, mutta niinpä joukkueen perustajakin oli sveitsiläinen liikemies Hans Gamper. Vuonna 1899 hän julkaisi barcelonalaisessa urheilulehdessä ilmoituksen, jonka mukaan hän aikoo perustaa kaupunkiin jalkapallojoukkueen. Gamper oli pelannut itse Zürichissä ja hän varmaan näki, että joukkueen perustamiselle oli kysyntää, koska tuon aikaisessa Barcelonassa ei pelattu jalkapalloa ollenkaan.

    Laji kuitenkin kotiutui Barcelonaan nopeasti ja syvällisesti. Sisällissodan jälkeen 1930-luvun lopulla Francon aikana Katalonian itsehallintoa karsittiin ja katalaanien isänmaalliset tunteet kanavoituivat FC Barcelonan toimintaan. Joukkueen motto més que un club, enemmän kuin seura, istuu joukkueelle niin hyvin, että yhäkin joukkueen kannattajat huutavat kotiotteluissa itsenäisyyttä vaativaa iskulausetta, kun peliä on pelattu 17 minuuttia 14 sekuntia. Vuonna 1714 nimittäin Katalonian joukot joutuivat antautumaan niin sanotussa Espanjan perimyssodassa ja maakunta joutui kuningas Filip V:n hallintaan.

    Toinen Katalonian isänmaallisuuden kulmakivi on oma kieli, katalaani. Onko katalaani sukua enemmän espanjalle vai ranskalle? Eikö Espanjassa aikoinaan jo satoja vuosia sitten sovittu yhteisestä kielestä? Miten lausutaan katalaanissa usein esiintyvä t- ja x-kirjainten yhdistelmä? Helsingin yliopiston iberoromaanisten kielten emeritusprofessori Timo Riiho tietää.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Viro juhlii tänä vuonna 100-vuotiasta itsenäisyyttään. Sen kunniaksi Aristoteleen kantapää syventyy viron kielen historiaan. Siitä on kertomassa Helsingin Yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal. Hän tietää myös mitä Suomen lähisukulaiskielelle kuuluu tänään. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.
    Kuva Yle / Markku Värtö
    -----------
    Viro juhlii 100-vuotista itsenäisyyttä, joten paljon onnea Eesti rahvas! Rahvas saattaa kuulostaa hiukan halventavalta nimitykseltä seudun asukkaista, mutta Virossa sana rahvas on säilyttänyt itämerensuomalaisen merkityksen kansa.

    Kaisa Häkkisen Etymologisen sanakirjan mukaan rahvas merkitsee kansaa kaikissa lähisukukielissä, niin karjalassa, virossa, vatjassa kuin vepsässä. Sen lähtökohta on yhdistetty sanaan raavas, joka taas merkitsee ’täysikasvuinen, täysi-ikäinen, voimakas’.

    Kielitieteen mielestä kumpikin sana on lainaa kantagermaanista, jonka sana prawwaz tulee teonsanasta kasvaa, kukoistaa. Etymologinen sanakirja päättelee, että ”täysikasvuista ja voimakasta merkitsevä sana olisi siis saanut täysi-ikäisen ihmisen ja tällaisista ihmisistä koostuvan joukon merkityksen”. Hiukan samaan tapaan on käynyt suomen kielessä sanalle väki: se on tarkoittanut alun perin voimaa, mutta ajan myötä se on muuttunut merkitsemään ihmisjoukkoa.

    Tänään suuntaamme katseemme etelään ja muistelemme juhlan kunniaksi viron kielen historiaa Helsingin Yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthalin kanssa. Aluksi ajattelin, että keskustelisimme viron kielen menneisyydestä ja vaiheista nykyisyyteen korostaen kielen itsenäisyyttä, ilman viittauksia omaan kieleemme suomeen. Pian kuitenkin huomasin, että etenkin suomalaisen on helpompi suhteuttaa asioita, kun välillä käytetään suomen kielen vaiheita vertailukohtana, ja ovathan kielet läheistä sukua toisilleen.

    Joten: mitä sukua viro on suomelle? Mitä murteita virossa on? Onko viro uhanalainen kieli? Mikä on varhaisin merkki viron kielestä?

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

Klipit

  • Helsingin yliopiston iberoromaanisten kielten emeritusprofessori Timo Riiho kertoo Pasi Heikuralle miten poliittisesti hankala tilanne on katalaanin kielisillä alueilla.

  • Kirjallisuudentutkija, Topelius-seuran puheenjohtaja ja kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä kertoo mitkä ovat hänen viisi suosikkiaan Zacharias Topeliuksen sadoista saduista.

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä