Radio Suomesta poimittuja

SuomiLOVE'n tekeminen on järjetöntä palapelia

  • 18 min
  • toistaiseksi

Yli 300 yllätystä on jo järjestetty ja merkityksellisiä biisejä on roppakaupalla kuultu SuomiLOVE -ohjelmassa. Marko Miettinen kävi jututtamassa ohjelman tekijöitä.

Ohjaaja Aleksi Sariola kertoo, miten sai ujutettua itsensä sarjan tekoon.
- Sitkeyteni palkittiin, kävin kinuamassa vastaavalta tuottajalta mukaan pääsyä. Mukavaa oli että pääsin mukaan työryhmään jo formaatin suunnitteluvaiheessa.

Kapellimestari Ako Kiiski kehua retostelee törkeen hyvää bändiään.
- Sain itse valita muusikot, heistä jokainen lähti innolla mukaan SuomiLOVE'en. Kaikki ohjelman biisit ovat muuten live-vetoja, jopa studion ulkopuolella tehdyt musiikkiesitykset.

SuomiLOVE' n juontajat Mikko Leppilampi ja Jenni Pääskysaari kertovat aamutreenien merkityksestä.
- Saamme ohjelman käsikset yöllä ja seuraavana aamuna harjoitellaan. Illalla ollaan sitten jo tositoimissa nauhoituksessa, eikä ole oikein varaa mokailla. Yllätettävien henkilöiden ensireaktiot pitää saada kerralla purkkiin.

Lähetykset

  • ma 28.8.2017 16.45 • Yle Areena

Jaksot

  • Mikko Maasola puhuu. Onko Suomessa viikonloppuisin luolasukeltajia ja miten heidät pelastetaan? Ja miten huono ohrasato voi saada keski-ikäisen miehen niin liikuttuneeseen tilaan?

  • Mikko Maasola puhuu. Televisio on parhaimmillaan näyteikkuna ulkopuoliseen maailmaan. Miten jalkapallopelejä voi katsella turistina, jos itse pallopelistä ei ymmärrä mitään?

  • Mikko Maasola puhuu kesän aluksi. Kesä on lyhyt ja kesäloma vielä lyhyempi. Herra Maasola muistuttaa, mitä pitää ainakin tehdä kesäloman aikana.

  • Mikko Maasola puhuu. Hämeenlinnassa tavattiin harvinainen Kyläpöllönen, mutta mitä muita kesäisiä hahmoja on jo bongattu?

  • Mikko Maasola puhuu. Viikonloppuna vietetään kuninkaallisia häitä. Miksi ne tuntuvat paremmilta kuin oman sukulaisen häät?

  • Mikko Maasola puhuu. Alkuperäiskansoja ei saa loukata, mutta mitä tässä uskaltaa enää leikkiä? Ja mitä kannattaa ? Maasola on leikkinyt Lännen miestä lähes 50 vuotta - ja huonolla menestyksellä.

  • Mikko Maasola puhuu. Ovatko eritteet suomalainen bioase - vai viimeinen hätähuuto tyhjennysharjoitusta tekevältä kuntouimarilta?

  • Mikko Maasolan puheenvuoro. Vappu on suomalainen karnevaali, johon hyyytävän kylmä sää sopii tavattoman hyvin. Mutta miksi keski-ikäisen on niin vaikea saada irrotteluvaihdetta pykälään, isompaa vaihdetta pienempään silmään?

  • Mikko Maasola puhuu viikonvaihteeksi. Mestaruuspokaalin seikkailut ovat jääkiekon viimeinen arvoitus. Ja niin sen kuuluu ollakin.

  • Mikko Maasola puhuu suunsa puhtaaksi. Oletko saanut viime aikoina pisteitä? Jos olet, niin onneksi olkoon. Olet osa yhteiskuntaa ja omaat markkina-arvoa.

  • Mikko Maasola puhuu hiljaisen viikon päättämiseksi. Mitä mahdollisuuksia tarjoaa uusi vapaaehtoistyö, jossa käydään saattamassa tuntematonta hautaan. Nyt, jos koskaan, on hyvä hetki pohtia kuolemaa ja olemista.

  • Saara Aalto on harjoitellut lauantain UMK-showta Metro Areenalla tämän viikon. Iiris Arjanne nappasi Saaran kiinni ja kysyi miten vaatevaihdot,joille on kellotettu kuusi minuuttia, onnistuivat?

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä