Sari Valto

Miten suitsia itsekkyyttä?

  • 53 min
  • toistaiseksi

On helppo paheksua rikkaita, jotka kiertävät veroja. Millaista itsekkyyttä! Tai ärsyyntyä työkaverista, joka ottaa tiimiprojektin saavutuksista kunnian itselleen. Miten itsekäs tyyppi! Niin, se itsekkyys tuntuu olevan ilmiselvä piirre aina muissa. Mutta onko sitä sittenkin myös meissä jokaisessa, jos rehellisiä olemme? Kuinka usein nimittäin oikeasti laitamme oman etumme syrjään ja teemme ratkaisuja yhteisön edun mukaan? Onko itsekkyys itse asiassa ihmisluonteelle vääjäämätön evoluution kehittämä piirre? Jos näin on, voisimmeko oppia suitsimaan itsekkyyden haitallisia puolia? Onnistuisiko se empatiakykyämme herkistämällä?

Näistä kysymyksistä keskustelevat Sari Valton kanssa runoilija ja kriitikko Jukka Koskelainen sekä moraalipsykologiaan erikoistunut filosofi Elisa Aaltola. Koskelaiselta on hiljattain ilmestynyt kirja Mahtava minä – itsekkyyden voima ja vastavoimat ja Aaltolalta yhdessä Sami Kedon kanssa Empatia – myötäelämisen tiede.

Lähetykset

  • ti 14.11.2017 10.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Miten on mahdollista, että ihmisen kärsimät oireet paranevat, vaikka hänelle annettaisiin pelkkiä kalkkitabletteja vaikuttavan aineen sijaan? Näin saattaa käydä siinäkin tapauksessa, että ihminen tietäisi saavansa lumelääkettä. Tällaisia tuloksia on saatu lumelääketutkimuksissa. Aivokuvaukset osoittavat, että lumelääke aktivoi aivoissa samoja neurokemiallisia prosesseja kuin oikea lääke. Kyseessä on siis fysiologisesti mitattavissa oleva asia. eikä vain psykologinen ilmiö. Esimerkiksi Parkinsonin taudissa lumelääke aktivoi välittäjäaine dopamiinin erittymisen aivoissa, kipupotilailla taas morfiinin kaltaisten opioidien vapautumisen. Plasebon tiedetään vaikuttavan jopa immuunijärjestelmään ja haavan paranemiseen. On tehty myös ”onnistuneita” kirurgisia toimenpiteitä, joissa esimerkiksi potilaan polvea ei ole todellisuudessa operoitu, mutta potilas on silti kokenut polvensa parantuneen.
    Pelkkä lääke tai leikkaus ei kuitenkaan tehoa, vaan kyse on kokonaisuudesta: potilaan on saatava puhua luotettavan asiantuntijan kanssa oireistaan. Lääkäri ja lääke yhdessä synnyttävät hänen mieleensä hoito-odotuksen ja kun hän alkaa odottaa olonsa kohentuvan hoidon ansiosta, niin se todella koheneekin.
    Plasebo on osoitus siitä, että mieli ja keho toimivat yhdessä saumattomasti. Mutta voitaisiinko plaseboa tietoisesti hyödyntää lääketieteessä enemmän? Onhan hyvä, jos ihminen saa lumelääkkeestä apua, mutta ei ikäviä haittavaikutuksia. Ja miksi lääkärit saattavat suhtautua ilmiöön väheksyen: jos tutkimuksissa todetaan hoidolla olevan ”vain” pelkkä plasebovaikutus, se todetaan tehottomaksi.
    Tästä kiinnostavasta ilmiöstä keskustelevat Sari Valton kanssa lääketieteen etiikan dosentti Pekka Louhiala Helsingin yliopistosta sekä plasebon neurobiologista taustaa tutkinut professori Eija Kalso HUS:n kipupoliklinikalta.

  • Joka minuutti maailman meriin kipataan rekkalastillinen muovijätettä. Sitä kertyy sinne 12 miljoonaa tonnia vuosittain. Muovista irtoaa veteen pieniä hiutaleita eli mikromuovia, jota kalat syövät ja joka sitten lopulta päätyy kala-aterian mukana ihmisen elimistöön. Vaatteistamme ja pesuaineistamme irtoaa mikromuovia jätevesiin ja sitä kautta meriin. Mikromuovi ei sinänsä ole myrkyllistä, mutta vedessä se imee itseensä erilaisia kemikaaleja ja myrkkyjä.
    Mitä on tehtävissä? Ensimmäiseksi muovin kippaaminen kaatopaikoille olisi lopetettava kaikkialla maailmassa. Suomessa sitä ei ole tapahtunut enää pitkään aikaan, vaan suuri osa muovijätteestä poltetaan energialaitoksissa muun sekajätteen joukossa. Vain 15 prosenttia muovista kierrätetään, koska muovin keräämisessä on ongelmia, samoin kierrätysmuovin hyödyntämisessä. Ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa. Suomessa ollaan myös paraikaa kehittämässä erilaisia uusia materiaaleja, joilla voitaisiin ainakin osittain korvata muovi.
    Ehkä emme hukukaan muoviin? Voisiko Suomi olla globaalin muovijäteongelman ratkaisemisessa suunnannäyttäjä?
    Vieraina Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n professori Ali Harlin sekä Muoviteollisuus ry;n toimitusjohtaja Vesa Kärhä.
    Kuva: EPA

  • "Ei huivin pitäminen ole minulle aina itsestäänselvyys. Välillä tulee epäilyksen hetkiä. Valitsen joka aamu, puenko huivin. Puen sen, koska se on islamilaisten arvojen mukaista. Hijab on osa islamia."
    Näin sanoo Nahla Hewidy, Nuoret muslimit ry:n puheenjohtaja. Hän korostaa, että jokaisella tytöllä tai naisella on omat syynsä pitää tai olla pitämättä huivia ja että kyseessä on jokaisen vapaa valinta.

    Nuoret muslimit ry:n siskotapaamisissa huiviasiasta keskustellaan Nahlan mukaan usein, koska huiviin kohdistuu niin paljon ympäristön ennakkoluuloja ja niiden kanssa tytöt joutuvat kamppailemaan päivittäin. Siskot puhuvat myös feminismistä keskenään, eikä huivin pitämistä ja feminismiä nähdä mitenkään toisiaan pois sulkevina asioina.

    Turun yliopistossa poliittista historiaa opiskelevan kurditaustaisen Seida Sohrabin mielestä Suomessa huivikysymystä ja tyttöjen asemaa islamilaisessa kulttuurissa hyssytellään liikaa. Hän sanoo näkevänsä jatkuvasti maahanmuuttajaperheissä asioita, jotka sotivat maassa vallitsevaa tasa-arvokäsitystä vastaan.
    "Jo pienet tytöt hunnutetaan. Ei se ole aina tyttöjen oma valinta. Jos tarkoitus on suojata tyttöjä miesten seksuaalivoimalta, niin eikö tämän ongelman ratkaisua pitäisi etsiä miesten suunnasta, eikä tyttöjen? Tyttöjä kontrolloidaan muutoinkin, heidän vapauttaan rajoitetaan. Heille on ihan eri säännöt kuin pojille", sanoo Seida.

    Suomessa ei toistaiseksi ole puututtu musliminaisten pukeutumiseen, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa, missä huivien käyttö on kielletty kouluissa ja täyshuntujen käyttö kaikilla julkisilla paikoilla. Huivikeskustelu saattaakin olla meillä vasta edessä, kun muslimien osuus väestöstä jatkaa kasvuaan.
    Kuva: EPA

  • "Minua ahdistaa, kun ei minua seurustelujutut vielä kiinnosta ja toiset pojat aina yllyttävät minua menemään puristamaan tytön takapuolta", sanoi eräs nelosluokkalainen poika tutkija Tuija Huukin vetämässä taidelähtöisessä työpajassa. Akatemiatutkija Tuija Huuki vetää tutkimusta, jossa pyritään selvittämään alakouluikäisten, noin 10-12 -vuotiaiden lasten seurustelunomaisia suhteita ja niihin liittyviä ilmiöitä. Viisivuotinen tutkimus on vielä kesken, mutta nyt on jo tullut selväksi, että jo alakouluikäiset lapset kokevat ikätoveriensa taholta seksuaalistyyppiseksi luokiteltavaa häirintää.

    Nelosluokkalaisen pojan kommentti kertoo Huukin mukaan siitä, miten häirintä ei ole pelkästään sitä, että tytöt tulevat poikien puristelemiksi, vaan se on myös poikien kokemaa painetta siitä, että pitäisi olla "tosi poika" ja mennä kukkoilevan ryhmän mukana tai tulee heitetyksi poikien keskinäisessä hierarkiassa pohjimmaiseksi. Työpajoihin osallistuneet lapset ovat kertoneet, että ovat ihan yksin näiden hämmentävien asioiden kanssa. Aikuiset eivät niihin puutu.
    Ollaanko tässä seksuaalisen häirinnän alkujuurilla? Lapset alkavat esimurrosiässä kiinnostaa toisiaan uudella tavalla, mutta heitä ei aikuisten taholta kasvateta kohti tasa-arvoisuutta, toisen kunnioittamista ja vapautta olla sellainen kuin haluaa ilman sukupuoleen sidottuja paineita. Aikuiset eivät puutu lasten keskinäisiin valta-asetelmiin ja niin nämä asetelmat saavat vahvistua, kunnes lapset ovat itse aikuisia ja sitten ollaankin jo #metoo-kampanjassa.
    Tuija Huukin lisäksi ohjelmassa on vieraana Helsingin Tyttöjen talon johtaja Mari Uusitalo-Herttua. Tyttöjen talossa käy murrosikäisiä tyttöjä, joiden itsetunto on usein murentunut ja rajat rikottu.

    "Keskustelu ja luottamuksen rakentaminen ovat avainasioita, kun heidän itsearvostustaan aletaan rakentaa uudestaan. Olen perustanut Tyttöjen talon 17 vuotta sitten ja yhä näissä ongelmissa on paljon samaa kuin silloin. Mutta nykyaika on tuonut lasten ja nuorten elämään uusia paineita. On ulkonäköpaineita, yhteiskunta on yliseksualisoitunut ja somessa vaanii hyväksikäytön vaara. Avoin keskustelu on kehityksessä ainut avain, sekä yksilön että laajemmin yhteiskunnan" hän sanoo.
    Jos seksuaalisen häirinnän mahdollistavia rakenteita haluaa purkaa, onko seurattava sukupuolisensitiivisen kasvatuksen viitoittamaa tietä? Että tytöt voimaantuisivat pistämään hanttiin ja pojat uskaltaisivat olla herkkiä?

  • Työmme on yhä enemmän tietotyötä, jota tehdään konttorissa koneen äärellä istuen. Digitalisaatio ei välttämättä ole tuonut odotettuja parannuksia työn kuormittavuuteen. Ihmiset halajavat paitsi menestystä työssä myös onnellisuutta ja hyvinvointia. Näistä molemmista teemoista on viime vuosina puhuttu paljon – työelämän muuttumisesta ja ihmisen hyvinvoinnista – mutta vähemmän on puhuttu siitä, mistä tämä kaikki on riippuvainen: aivoistamme. Todellinen hyvinvointi sijaitsee aivoissamme. Aivojen täysipainoinen käyttö on tie kaikkeen menestykseen. Mutta tunnemmeko aivomme? Tiedämmekö, miten pitää niistä huolta? Ymmärrämmekö aivojen toimintaa, joka ei ole itse asiassa muuttunut sitten kivikauden? Miten voisimme paremmin hyödyntää kivikautisten aivojemme ominaisuuksia nyky-ympäristössä? Voisiko työnteko olla mielekkäämpää, jos ymmärtäisimme, millaisia tehtäviä varten aivomme ovat kehittyneet ja muokkaisimme työelämää aivoille enemmän sopivaksi?
    Keskustelijoina ovat Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori ja kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä työskentelevä Minna Huotilainen sekä Aivotaidot Oy:n toimitusjohtaja ja neuropsykologi Nina Uusitalo.

  • Haluaisitko muuttaa elämäntapojasi, mutta huomaat palaavasi nopeasti vanhojen ja tuttujen tapojesi pariin, eikä mikään muutu? Tai halajatko isompaa elämänmuutosta, esimerkiksi ammatin vaihtamista? Mutta et uskalla, koska uuden opiskeleminen tuntuu juuri nyt mahdottomalta panostukselta.Tai uuteen heittäytyminen on vain liian pelottavaa. Tuloksena on molemmissa tapauksissa ärtynyt olo, kun et pysty tekemään pysyviä muutoksia kohti itsellesi sopivaa elämää.

    Muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen sekä filosofi Frank Martela neuvovat pysähtymään muutoshalun äärelle, ennen kuin tekee mitään. Miksi haluat muutosta? Mitä merkityksellistä muutoksessa onnistuminen toisi sinulle? Mikä on tähän mennessä estänyt muutoksen? Osaatko määritellä itsellesi oikeanlaisen tavoitteen? Millaisia uusia rutiineja tarvitsisit päästäksesi tavoitteeseesi? Kuinka paljon muutoksessa on kysymys tahdonvoimasta? Millaisia jarruttavia sisäisiä uskomuksia sinulla on itsestäsi? Mistä voisit päästää irti, että uudelle olisi tilaa? Mihin olisit valmis sitoutumaan, jotta saavuttaisit tavoitteesi? Oletko valmis hyväksymään, että ”yksi askel eteen ja kaksi taaksepäin” ei ole epäonnistumista, vaan se on kasvamista kohti muutosta ja mielen viisasta varmistelua?

    Jos parhaillaan pohdiskelet elämänmuutosta, aloita kuuntelemalla tämä keskustelu!

  • Vuosituhannen vaihteessa alkoi suunnitteluinsinööri Tero Murtoniemen oireilu: uupumusta, alakuloa, väsymystä. Diagnoosiksi annettiin masennus. Seurasi vuosia kestävä periodi, jossa sairaslomat ja työnteko vuorottelivat, kunnes Teron työsuhde purettiin ja hänelle myönnettiin määräaikainen työkyvyttömyyseläke.
    Nelisen vuotta sitten tapahtui käänne, kun psykiatri alkoi ihmetellä, miksi psyykelääkkeet tuntuivat vain pahentavan Teron oireilua, eikä levosta ollut apua. Tolkuttoman uupumuksen syyksi löydettiin krooninen väsymysoireyhtymä. Kun sitä alettiin lääkitä oikealla tavalla, Teron kunto alkoi nousta. Samaan aikaan Tero sattui pääsemään Ilmarisen ja Varman yhteisprojektiin, jossa kokeiltiin uudenlaista kuntoutusmallia. Siinä uutta oli mahdollisuus tehdä tavanomaista pidempi työkokeilu ja saada työhönvalmentajan tiivistä apua ja tukea koko kuntoutuksen ajan.
    -Sain ensin työkokeilupaikan harrastukseni parista eli automuseosta. Oli tärkeää, että sain alussa tehdä vain muutaman tunnin työpäiviä ja että oli rauhassa aikaa toipua ja totuttautua työelämään. Vuoden jälkeen työhönvalmentajani alkoi etsiä minulle oman alani työtä. Se ei ollut helppoa, mutta lopulta pääsin insinööritoimisto Jimexoon työkokeiluun ja nyt olen vakinaistettu sinne kokopäiväiseksi työntekijäksi,” kertoo Tero.
    Vuonna 2016 työkyvyttömyyseläkettä sai 152 900 henkilöä. Heistä 42 prosenttia sai eläkettä mielenterveydellisistä syitä. Määrä on vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana.
    Yhä kuitenkin mielenterveysongelmiin puututaan liian hitaasti. Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijalääkäri Jan Schugkin mukaan työterveyshuollon rooli on tässä olennainen. Työterveyshuollolla pitäisi hänen mielestään olla mahdollisuus tehdä tiivistä yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kanssa, jotta kaikilla hoitavilla tahoilla olisi oikeat tiedot potilaan asioista. Lisäksi Schugk toivoo, että nykyistä enemmän kiinnitettäisiin huomiota oireilevan olemassa oleviin kykyihin tehdä työtä, eikä vain katsottaisi häntä ongelmien kautta. Jos nykyinen työ on kuormittanut häntä liikaa, ei ole järkeä sairasloman jälkeen yrittää jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan työtehtäviä pitäisi olla mahdollisuus muokata vähemmän kuormittaviksi mutta kuitenkin sellaisiksi, että ihminen saa käyttää työssään asiantuntemustaan.
    Työ saattaa olla yksi sairastumisen aiheuttajista, mutta se on myös oikein mitoitettuna yksi parhaista kuntouttajista.

  • Pidätkö perhettä tärkeimpänä asiana elämässäsi? Ja huomaat kuitenkin, että suurin osa ajastasi kuluu työpaikalla tai työasioita kotonakin miettien? Pidätkö kunnostasi huolehtimista tärkeänä arvona? Ja huomaat ilta illan jälkeen lösähtäväsi mieluummin sohvalle kuin lähteväsi kuntosalille? Entä onko kaikki periaatteessa hyvin, mutta tunnet elämäsi merkityksettömäksi ja tyhjäksi?

    Näissä kaikissa esimerkeissä on kysymys arvojen ja tekojen ristiriidasta tai siitä, että emme ylipäätään tunnista arvojamme. Psykologi ja psykoterapeutti Katja Myllyviidan vastaanotolle tulee tämän tästä ihminen, jolla on edellä kuvatun kaltaisia kokemuksia. Psykologi, psykoterapeutti Arto Pietikäinen puolestaan on kirjoittanut aiheesta kirjankin "Kohti arvoistasi - suuntaa mielekkäisiin muutoksiin".

    Myllyviita ja Pietikäinen kertovat, millaisten prosessien ja harjotteiden kautta ihminen voi muuttaa elämäänsä merkityksellisemmäksi. Ensin on löydettävä itselleen tärkeät arvot, sitten pohdittava, millaiset asiat oikeastaan estävät toimimasta näiden arvojen mukaisesti ja lopulta alettava tekemään harjoituksia, joiden avulla omaa käyttäytymistä aletaan muuttaa arvojen suuntaisiksi. On myös opittava tulemaan toimeen sellaisten ajatusesteiden kanssa kuin "ei sinusta kuitenkaan tähän ole" tai "ei mikään muutu kuitenkaan, anna olla". Omalle ystävälle osaamme kenties olla kannustavia, itsellemme emme.

    Myllyviidan ja Pietikäisen puheista kuullaankin myös nyt psykologian kentällä niin muodikkaat sanat kuin "itsemyötätunto" ja "tietoisuustaidot". Yksi asia on Myllyviidan ja Pietikäisen mielestä selvä: pelkästään jotain ulkoisesti päättämällä asiat eivät muutu. On tutustuttava itseensä syvällisemmin.
    Ohjelma on uusinta viime tammikuulta.

  • Toisen lapsuusmuistoissa jouluaattoaamuna vietiin ensin metsän eläimille ruokaa ja laitettiin sitten hevoselle kulkuset ja lähdettiin reen kyydissä halki lumisen metsän isoäidin luo hiljentymään joulun viettoon. Toisen joulumuistot taas liittyvät isoihin ylellisiin lahjakasoihin ja suvun iloiseen ja äänekkääseen juhlimiseen, josta ei bling-blingiä puuttunut. Ei ehkä ole vaikeaa arvata, kumpi muistoista kuuluu kummalle vieraalle: Sari Valton jouluhaastateltavina ovat köyhässä virolaisessa maalaiskylässä lapsuutensa elänyt toimittaja, kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Paju sekä vauraassa Kanadassa varttunut lakimies, tietokirjailija ja kouluttaja Andre Noël Chaker. Paju on asunut Suomessa vuodesta 1991, jolloin hän tuli tänne opiskelemaan ja Chaker vuodesta 1992 saatuaan täältä työtarjouksen.

    Imbi Paju syntyi Neuvosto-Virossa vuonna 1959. Hänen vanhempiensa elämää Stalinin vainot olivat vaurioittaneet mitä suurimmassa määrin: äiti oli viety 18-vuotiaana pakkotyöleirille siskonsa kanssa kuudeksi vuodeksi. Isän lähes koko suku oli viety Siperiaan. Imbi muistaa kuitenkin lapsuutensa onnellisena. Perhe asui pienessä maalaiskylässä lähellä Peipsijärveä. Kylä sai elää rauhassa puoluekoneiston tarkkailulta. Jouluakin pystyi siksi viettämään melko avoimesti, vaikkakaan koulussa juhlaa ei saanut mainita, eikä kouluun tuotu joulukuusta. Imbin perheessä joulua vietettiin laulamalla ja suomalaisia joululauluja Suomen radiosta kuuntelemalla. ”Kuuntelin radiota ja Suomesta tuli minulle sitä kautta joulun maa!” kertoo Imbi. Isoäiti korosti joulun iloisuutta ja opetti tuntemaan kiitollisuutta elämän tärkeistä asioista. Jouluna huolehdittiin lähimmäisistä ja jopa metsän eläimistä.

    Andre Noël Chaker syntyi Kanadan Montrealissa ranskankielisen perheen iltatähdeksi. Hän oli pitkään suvun ainoa pieni lapsi ja muistaa siksi tulleensa hemmotelluksi. ”Jos sain 20 isoa pakettia, se oli vähän!” hän nauraa. Joulua vietettiin lähes kolmenkymmenen ihmisen voimin. ”Se oli party-party –meininkiä! Iloista juhlimista, munatoteja, musiikkia, viihtymistä. Toki myös katolinen usko oli tärkeää. Koulussa puhuttiin joulun tärkeydestä jo kahden edeltävän kuukauden ajan. Ja kaikki me menimme totta kai jouluyönä messuun.”

    Nykyään Chaker viettää joulunsa Espoossa perheensä kanssa. Aluksi täkäläinen tapa hiljentyä ja sulkeutua kotiin tuntui ahdistavalta pohjois-amerikkalaiseen hälyisään juhlimiseen tottuneelle. ”Mutta nykyään ajattelen, että suomalainen tapa on hyvä! Olemme kaikki syksyn töistä väsyneitä, on ihanaa levätä ja rauhoittua joulunpyhät,” hän sanoo.

    Imbi Paju viettää edelleen joulunsa Virossa vanhempiensa luona. ”He ovat aina olleet sydämeltään luonnonsuojelijoita ja nykyään he ovat vieneet sen niin pitkälle, etteivät enää edes halua oikeaa joulukuusta, vaan ovat hankkineet tekokuusen,” hymyilee Imbi Paju.

    Imbi Paju on tehnyt useita kirjoja ja elokuvia, mm Stalinin vainoista sekä suomalaisista ja virolaisista lotista. Hän on myös toiminut virolaisten sanomalehtien Suomen kirjeenvaihtajana.

    Andre Noël Chaker on lakimies ja tietokirjailija ja toimi aiemmin pitkään Veikkauksen johdon neuvonantajana. Hän on nykyään yksi Suomen kysytyimmistä businesspuhujista.

  • Aira Samulin ja Jorma Uotinen löysivät toisensa tanssin kautta 1980-luvun alussa ja ovat siitä lähtien olleet parhaita ystäviä keskenään. Reilun parinkymmenen vuoden ikäero ei ole koskaan merkinnyt heille mitään. He jakavat samat kiinnostuksen kohteet ja samanlaisen huumorintajun. Heitä yhdistää samanlainen palo ja mielenkiinto elämän ilmiöitä kohtaan. He ihailevat toisiaan, mutta ovat myös toistensa tukena ja neuvovat välillä toisiaan. ”Kaikilla pitäisi olla yksi näin hyvä ystävä. Yksi riittää, jos hänelle voi puhua kaikista asioista,” Jorma Uotinen on sanonut.

    Joulut ja juhannukset ystäväkaksikko viettää yleensä Airan Nummi-Pusulaan rakentamassa rajakarjalaistyylisessä hirsitalossa. Siellä on tilaa rauhoittua. Siellä ei tarvitse olla koko ajan toisen seurana, vaan ystävyys sallii myös hiljaa olemisen.

  • Yhteiskuntamme on näennäisen salliva, mutta miksi sitten salailemme niin paljon asioita? Häpeämme alkoholistivanhempiamme, perheessämme olevaa mielenterveysongelmaa, kokemiamme konkursseja tai potkuja, häpeämme jälkikasvumme tekemiä virheitä ja rikoksia, häpeämme sitä että tulemme kotonamme hakatuiksi ja siksi vaikenemme perheväkivallasta – eli kaikkea sitä hävetään, mikä ei ole ihanne-elämän malliin sopivaa. Ikävistä asioita vaietaan ja häpeä saa vaikenemisesta elinvoimansa.
    Häpeän tunteminen on universaalia. Ihminen oppii häpeämisen ”taidon” jo lapsena. Se, että tuntee häpeää ja sen myötä ikään kuin kaventaa itseään, ei tarvitse edes mitään dramaattista syytä. Elämme suorituskeskeisessä kulttuurissa, jossa kaiken voi aina tehdä paremmin. On siis aina mahdollisuus, että et ole tehnyt jotain tarpeeksi hyvin ja siksi sisäinen häpeän tunne on valmiina aktivoitumaan.
    Häpeästä keskustelevat Sari Valton kanssa yhteiskuntatieteiden tohtori, tutkija Saara Särmä sekä psykoterapeutti, psykoanalyytikko Elina Reenkola.

  • Suomessa lapsilla ei ole koulupukua, vaan verkkareissa ja farkuissa mennään koululaitos läpi ja sama linja jatkuu opiskelun ja työelämänkin parissa. Loskan ja viiman keskellä arvostamme käytännöllisyyttä tyylikkyyden sijaan. Mutta olemmeko jo liiankin rentoja pukeutumisen suhteen? Muutama vuosi sitten jopa eduskunnan puhemies joutui huomauttamaan kansanedustajille näiden liian huolettomasta pukeutumistyylistä.

    Yhä useampi tekee työtä, jossa pitää ottaa vastaan ulkomaalaisia vieraita tai käydä itse markkinointimatkoilla ulkomailla. Vieläkö suomalaiset erottuvat lentokentillä pukeutumisensa takia? Olisiko syytä katsoa tarkemmin, mitä päälleen pukee? Toimittaja Jani Niipolan mielestä kyllä. Hän on kirjoittanut yhdessä Minna Kiistalan kanssa Menesty tyylillä –kirjan, jossa pyrkii nostamaan suomalaisen businesspukeutumisen tasoa. ”Menestyksessä on kysymys siitä, että antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan jo ensitapaamisella. Jos pukeutuu siten, että näyttää menestyvältä, alkaa myös menestyä.”

    Mukana keskustelussa on muotitoimittaja Sami Sykkö, joka arvostaa pukeutumisessa persoonallisuutta. Kun tyylisäännöt taitaa, niitä voi myös rikkoa. Yksi Sykön lempiharrastuksista on istua kahvilassa ja tarkkailla ohikulkijoiden tyyliä, varsinkin ulkomailla. Mitä ajatuksia hänellä herää suomalaisista ohikulkijoista?

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä