Ykkösaamun kolumni

Reetta Räty: Sukunimen valinta ei aina ole helppoa

  • 5 min
  • toistaiseksi

Sukunimen valinta avioituessa kuulostaa simppeliltä: pari saa päättää vapaasti, ottaako naisen, miehen, oman nimen tai uuden yhteisen nimen. Vireillä oleva uusi sukunimilaki laajentaisi vaihtoehtoja muun muassa niin, että lapsellekin voi antaa yhdysnimen. Myös avopareille ja rekisteröidyissä parisuhteissa eläville kaavaillaan mahdollisuutta hakea yhteistä nimeä .

Noin 65 prosenttia pareista päätyy siihen, että otetaan miehen nimi. Naisen nimen ottaa alle 2 prosenttia pareista. Oman nimen pitäminen avioliitossa tuli mahdolliseksi 1985, ja on lisääntynyt vähitellen. Reilut kymmenen vuotta sitten viidennes piti omat nimensä, nyt noin kolmannes.

Kysyin tuttaviltani Facebookissa, miten he olivat päättäneet nimestään. Vastauksia tuli toistasataa. Jokaisella on ihan oma tarinansa, mutta lajittelin perusteluista listan syitä nimivalinnalle:

Jotkut sanovat, että lapsuuden nimi ei tunnu omalta.

Eräs nainen perustelee valintaansa näin:

“Mua ärsytti jo pienenä, että mulla oli isäni sukunimi. Etenkin, kun vanhempani erosivat ja äiti otti takaisin tyttönimensä. Naimisiin mennessä oli selvää, että vaihdan nimeä. Koin, että se on mun itse valitsema. Toisin kuin isäni nimi.”

Osa kertoo haluavan omasta nimestä eroon.

Esimerkiksi näin:

“Inhosin aina isäni sukunimeä. Se ei kertonut minusta mitään, enkä kokenut olevani Nieminen. Murrosikäisenä halusin ottaa äitini sukunimen, mutta en uskaltanut, kun isän suku olisi närkästynyt. Parikymppisenä olin jo vaihtamassa mummini sukunimen mutta naimisiinmeno ratkaisi ongelman. Tätä sukunimeä rakastan.”

Moni nainen ilmoittaa, että feministi ei voi vaihtaa nimeä:

”Ei feministi voi ottaa miehen nimeä”, ystäväni puuskahtaa. ”Patriarkaatti pitää räjäyttää, eikä osallistua sen tukemiseen. Miksi ihmeessä minulla olisi mieheni nimi, eikä oma?”

Ja toisaalta: nimeään vaihtaneet sanovat, ettei valinta liity mitenkään feminismiin.

Tässä yhden naisen kokemus:

“Epäilen, että nimenvaihtajaa pidetään patavanhoillisena. Olen erittäin feministi, enkä ymmärrä miksi nimen vaihtaminen halventaisi minua, varsinkin kun aiempi nimi oli isäni suvun.”

Monelle nimivalinnan ratkaisee nimen kauneus tai harvinaisuus:

“Sukunimen harvinaisuus velvoittaa”, yksi vastaaja sanoo. ”Meitä on parikymmentä tällä sukunimellä elossa. Harras toiveeni olisi, että lapseni saisivat sukunimeni, mutta neuvottelut isäehdokkaan kanssa ovat kesken”.

On yleistä perustella nimivalintaa sillä, että perheelle halutaan yhteinen nimi. Jotkut taas ihmettelevät, miksi näin.

“Jumalauta on hataralla pohjalla perhe, jos se on nimestä kiinni”, sanoo yksi nainen.

Varsinkin uusperheissä on totuttu siihen, että sekä vanhemmilla että lapsilla on keskenään eri sukunimiä.

Yhteinen nimi saatetaan kokea romanttisena.

”Kun menin toista kertaa naimisiin, pari päivää ennen häitä tuli voimakas ja selittämätön tunne, että vaihdan nimeä. 34 vuotta ja äärimmäinen rakkauden tunne tarvittiin siihen, ettei tyttönimellä ollut enää väliä.”

Myös ex-puolisot vaikuttavat nimen valintaan.

Nainen kertoo:

”Uusperheessä olisi ollut kätevämpää olla yhteinen nimi, mutta en halunnut olla rouva Salmi numero 2. Miehen ex-vaimo piti mieheni nimen, ehkä lasten takia.”

Toinen uusperheellinen sanoo, että ”halusimme näyttää ulospäin, että olemme perhe, vaikka kaikki eivät liittoamme hyväksyneet. Nimi yhdisti.”

Nimiin liittyy valtaa, draamaa ja rakenteita. Kaikki yllä nimivalintaansa perustelevat ovat naisia – miesten nimiä ei perustella. Ne vain ovat. Nainen ”pitää nimensä” tai vaihtaa ”yhteiseen nimeen”. Naisilla on ”tyttönimi”, miehillä ei ole ”poikanimeä”, josta hankkiudutaan aikuisena eroon.

Uskoisin, että moni mies ajattelee, kuten ystäväni, nainen:

”Oman nimen pitäminen on tuntunut luonnolliselta eikä miltään statementilta, tämä nyt vaan on nimeni.”

Miehen sukunimi perheen nimenä ei ole pitkä historiallinen traditio. Lakiin perustuva pakko ottaa miehen nimi oli voimassa vain 55 vuotta.  Historiassa oli tavallista, että sukunimiä ei ollut lainkaan, sukunimenä oli tilan nimi ja perheissä oli eri nimisiä. Kaikissa maissa ei ole sukunimiä ja Suomeen muutettuaan ihmiset käyttävät sukunimenä esimerkiksi isänsä etunimeä tai omaa toista nimeä.

Mutta historia ei auta tositapauksissa, joissa isä kieltää tytärtään vaihtamasta äidin tyttönimeen tai aviomies uhkaa erolla, jos lapset eivät saa hänen nimeään.

On humpuukia väittää, että sukunimellä ei ole mitään väliä. Emme myöskään voi päättää toisten puolesta, mitä väliä nimillä heille on. Eräs suomalaispariskunta arpoi häissään, kumman sukunimi otetaan. Valinta osui naisen nimeen.

----

Korjaus 27.9.: Muokattu kolumnin mainintaa vireillä olevasta sukunimilaista. Aiemmin kohdassa mainittiin sen tuovan mahdollisuuden yhdysnimeen myös miehille. Tämä on kuitenkin mahdollista tietyissä tapauksissa myös nykylainsäädännön puitteissa.

Lähetykset

  • ke 27.9.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä