Koe uusi yle.fi
Ajantasa

Lapsityön kitkeminen ja merikotkan nousu

  • 57 min
  • toistaiseksi

Saavatko rohingyat palata kotiin? Myanmarin ja Bangladeshin kerrotaan päässeen sopuun Bangladeshiin paenneiden satojen tuhansien rohingya-muslimien mahdollisuudesta palata koteihinsa Myanmariin. Onko paluu mahdollinen?
Maailmassa on arviolta 168 miljoonaa lapsityöläistä. YK:n tavoite on lopettaa lapsityö vuoteen 2025 mennessä. Haastattelussa ohjelmajohtaja Annette Gothóni Suomen World Visionista.
Suomeen tuotavista vaatteista noin kuudesosa tulee Bangladeshista. "Made in Bangladesh" tarkoittaa usein ihmisoikeusloukkauksia mm. lapsityövoimaa. Siitä kertovat Eettisen kaupan puolesta ry:n vieraina Suomessa olevat bangladeshilaiset naisten oikeuksia edistävän järjestön johtaja Rokeya Rafique ja ammattiliittojohtaja Kutubuddin Ahmed.
Merikotka leviää uusille alueille pohjoiseen ja sisämaahan. Haastattelussa Metsähallituksen merikotkaraportin tekijä, ylitarkastaja Tuomo Ollila ja WWF:n merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokki.
Kunnanjohtajuus perheessä. Äiti ja poika naapurikuntien kunnanjohtajina. Haastattelussa eteläsavolaisen Rantasalmen kunnan johtaja Kristiina Järvenpää sekä hänen poikansa Juho Järvenpää, joka valittiin hiljattain Sulkavan kunnan johtoon.
Orleansin neitsyt Jeanne d'Arc tunnetaan myös Ranskan vapaustaistelijana ja katolisen kirkon pyhimyksenä. d'Arcin polttoroviolle vieneestä oikeudenkäynnistä on nyt saatavilla alkuperäistietoa suomeksi. Jeanne d´Arcin kohtaloa valottavat oikeudenkäyntipöytäkirjat suomentanut varatuomari Matti Norri ja Helsingin yliopiston roomalaisen oikeuden ja oikeushistorian professori Jukka Kekkonen.

Toimittaja Kati Lahtinen.

Lähetykset

  • to 23.11.2017 14.03 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Hector muistelee, kirjassa ja studiossa. Omanlaisen musiikin löytämiseen vaikutti Yleisradion tarjonta. Päihteet lisäävät ennenaikaisen kuoleman riskia; vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen kertoo A-klinikkasäätiön raportista. Mistä kaikessa on kysymys Helsinkiin suunnitellussa suurmoskeijassa; Liisa Liimatainen pohtii. Jari Mäkäräinen juontaa.

  • Suomalaisten naisten päihteiden käyttö on lisääntynyt, samoin päihderiippuvaisten naisten itsemurhat. Tämä käy ilmi A-klinikkasäätiön raportista, joka käsittelee päihderiippuvaisten kuolleisuutta. 20 vuoden seurannassa oli 10 898 päihdeongelmaista.
    Hoitoon hakeutuvissa päihderiippuvaisissa on entistä enemmän riippuvuutta aiheuttavien kipulääkkeiden, opioidien, käyttäjiä. Näin kertoo A-klinikkasäätiön vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen. Toimittaja on Jakke Holvas.

    Kuva: Museokeskus Vapriikki/ Timo Palm

  • Lauluntekijä Hector on saanut yhdessä toimittaja Heikki Harman kanssa muistelmansa valmiiki. Asfalttihippi vie 50-luvun Töölöön, 60-luvun folk-keikoille ja 70-luvun järisyttävän suosion vuosiin. Se on kaunis kuvaus kotiseuturakkaudesta ja rehellinen tilitys timanttilevyjen ja loppuunmyytyjen keikkojen lunnaista. Hector myös tunnustaa kanssamuusikoiden arvon ja merkityksen.

    Haastattelu alkaa arviolla suurista ikäluokista, he pääsivät pitkälle jo nuorena.

    Toimittaja on Jari Mäkäräinen.

  • Ensimmäinen lapsi saadaan yhä vanhempana ja nuoret näkevät lapsiperhe-elämän melko vaihtoehdottomana, kertoo tutkija Venla Berg Väestöliiton perhebarometrin keräämistä tiedoista. Erikoistutkija Sonja Lumme THL:stä kertoo, että terveydenhuollon palvelut jakaantuvat edelleen sosiaalisen aseman mukaan ja epäoikeudenmukaisesti. Topelius nimesi Punkaharjun Suomen kauneimmaksi retkipaikaksi. Miltä siellä näyttää nyt? Jari Mäkäräinen juontaa.

  • Pelaatko rahapelejä? Miten pelaat? Aiheutuuko siitä ongelmia? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tutkinut, miten suomalaiset pelaavat rahapelejä ja kysellyt rahapelien ongelmista. Kysely tehtiin tuhansille suomalaisille. Sekin on tutkittu, miten yläkoululaiset suhtautuvat tupakkaan ja nuuskaan. Nuorisotutkimusseuran tutkija Mikko Piispa esittelee tutkimustaan "Sammuuko savuke, nouseeko nuuska?" Tutkimuksen tilasi Suomen syöpäyhdistys. Keski-Euroopan talvimyrskyt matkalla myös Suomeen? Meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo, mitä säässä on luvassa. Brexit-neuvottelut ja naisurheilijan tienesti verrattuna miesurheilijaan. Haastattelussa Eurooppa- ja urheiluministeri Sampo Terho, Sin. Suomi mukaan avaruusteollisuuteen. Euroopan avaruusjärjestö ESA avaa Espoon Otaniemeen avaruusteollisuuden start-upeihin keskittyvän kiihdyttämön. Haastattelussa apulaisprofessori Jaan Praks Aalto-yliopistosta. Kolumnistina on Reetta Räty. Hänen kolumninsa otsikko on: Tiedätkö, kuka asui kodissasi ennen sinua ja millaista hänen elämänsä oli? Ajantasan Topelius-sarjassa on vuorossa Tampere. Tutkivan journalisimin MOT-ohjelma on tänä iltana otsikoitu "Sota omasta ASO-kodista". Ajantasan toimittaa Aki Laine.

  • Suomen maaseutu tyhjenee. Samaan aikaan pienten kylien ja kuntien palvelut siirtyvät yhä kauemmas tai heikkenevät entisestään. Toimittaja Jenni Räinä ja kuvaaja Vesa Ranta ovat dokumentoineet yli kahden vuoden ajan tätä muutosta ja sivukylien asukkaiden elämää. Jari Mäkäräinen tapasi tekijät, Tieto-Finlandia -finalistit Suomalaisen kirjallisuuden seuran tiloissa Helsingissä.

  • Lasten liikennelaulu ja kampanjat - kuten "Jos otat, et aja" tai Ensio Itkosen TV-ohjelmat valistivat. Liikennevalistusta on ollut ja on monenlaista. Toiset valistustempaukset ja ohjelmat osuvat ja jäävät mieleen, toiset eivät.

    Millainen liikennevalistus on jäänyt sinun mieleesi niin tiukasti, että pysyy siellä vielä vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin? Millainen on hyvä valistuskampanja tai liikenneturvallisuustempaus? Kuka on ollut liikennevalistajien ykkönen? Vieläkö valistus tehoaa nykyihmiseen?

    Keskustelua liikennevalistuksesta käydään Ajantasan Suorassa linjassa maanantaina 11.12. klo 10.03. Kuuntelijoiden kanssa keskustelemassa on Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen. Ohjelman toimittaa Aki Laine.

    Maanantaina voit ottaa osaa suoraan keskusteluun soittamalla numeroon 0203 17600 tai lähettämällä tekstiviestin numeroon 16149 tunnuksella RS (välilyönti) AJANTASA. Keskustella voit myös Yle Radio Suomen lähetysikkunassa tai Twitterissä tunnisteella #ajantasa.

    Jo etukäteen voit kertoa kommenttisi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: ajantasa@yle.fi

  • Suomi100 -juhlavuotta on vielä hetki - 23 päivää jäljellä -mutta aika monelle se huippuhetki oli keskiviikkona.
    Nyt kun kaikki on vielä tuoreena mielessä, teemme välitilinpäätöstä, mitä tämä vuosi antoi suomalaisille ja milllaista Suomea saimme markkinoitua ulkomaille?
    Vieraana ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman. Kuulemme myös kulttuurin valtionpalkintojen saajia. Topelius-sarjassa suuntaamme Ouluun.
    Toimittajana on Kati Lahtinen.

  • Ilmaston lämpeneminen uhkaa maapalloa. Mitä itse voin tehdä ympäristön hyväksi, vieraana johtaja Mari Pantsar Sitrasta ja toiminnanjohtaja Jouni Keronen Climate leadership councilista. Rakennuksilla on paljon ulkomaalaisia töissä, esimerkiksi käsityönä tehtävä rappaus ei monelta onnistu, espoolaisen taloyhtiön rappaustyöhön palkattiin romanialaisia. Kysy Ylestä osuudessa radiopäällikkö Marja Keskitalo. 

    Toimittaja Kati Lahtinen. 

  • Sata vuotta sitten suurlakko paljasti syvän railon sosialistien ja porvarien välillä. Mitä kertoivat maakunnissa ilmestyneet sanomalehdet silloin, kun Suomi antoi itsenäisyysjulistuksen ja katkaisi siteensä Venäjään. Lukijoina ovat Katariina Lahtonen ja Hannu Särkkä. Toimittaja Kaija Kellman. Lisää lehtiä sadan vuoden takaa voi lukea osoitteessa digi.kansalliskirjasto.fi

  • "Vaietut ja vaiennetut", vuoden karjalaiseksi kirjaksi valittu, kertoo suunnilleen kaiken karjalan asemasta sodanjälkeisessä Suomessa. Kotoperäisen kielen asemaa ei ole tunnustettu, moni ei tiedä edes sen olemassaolosta. Nyt on viime hetki elvyttää kieli, sanoo kirjan tekijä, Mainzin yliopiston professori Anneli Sarhimaa. Katariina Lahtonen haastattelee.

  • Suomalaisen arkkitehtuurin menneisyys on upea, mutta miltä näyttää tuleva? Ark-lehden päätoimittaja Jorma Mukala pohtii. Vaiettujen ja vaiennettujen karjalankielisten asemaa on tutkinut professori Anneli Sarhimaa. Nyt on hänen mielestään viime hetki elvyttää kieli. Matkaamme Topeliuksen jäljissä Limingan niityille. Jari Mäkäräinen juontaa

Klipit

  • Ulkosuomalaisia asuu maailmalla noin 1,6 miljoonaa, erityisen paljon Pohjois-Amerikassa, Etelä-Euroopan aurinkorannikoilla ja Australiassa.

    Marja Ala-Kokko tapasi Etelä-Amerikkaan Peruun kotiutuneen huilutaiteilija ja kouluttaja Ulla Suokon.

    Kouvolassa syntynyt Suokko asui ensin 20 vuotta New Yorkissa Manhattanilla, mutta tiesi jo nuorena, että Machu Picchu vuoren juurella on hänen kotinsa.

  • Psykiatri ja aktivisti Ilkka Taipale on julkaissut muistelmansa. Suomella on 100-vuotisjuhlat, mutta kuinka on menneinä vuosikymmeninä edes tavalliseen arkeen saatu mukaan osattomat? Taipale on mielisairaalan lääkärinä puolustanut erityisesti köyhiä miehiä ja mielenterveyspotilaita. Toimittaja Jari Mäkäräinen haastattelee.

    Museovirasto - Musketti, kuva: Seppo Suhonen

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan hopeavettä ei ole tarkoitettu otettavaksi suun kautta, eikä sitä saa käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin, eikä elintarvikkeiden lisäaineena. Jo muutama ruokalusikallinen voi johtaa myrkytykseen.

    Silti hopeavettä käytetään mm. antibiootin sijaan, jopa lapsille.

    Svenska Ylen Spotlight-ohjelma kertoi sunnuntaina 19.11., että viranomaiset ovat ryhtyneet suitsimaan hopeaveden markkinointia. Lääketurvallisuusvirasto Fimean mukaan joidenkin hopeavettä myyvien ja markkinoivien yritysten markkinointi on ollut lainvastaista.

    Ajantasan haastattelussa toksikologian professori Kirsi Vähäkangas Itä-Suomen yliopistosta. Toimittaja Kati Lahtinen.

  • Lasten oikeudet jäävät helposti aikuisten oikeuksien jalkoihin. Lasten oikeuksien loukkauksilla voi olla pitkäkestoisia, yli sukupolvisia ja vaikeita seurauksia, muistuttaa erityisasiantuntija Kirsi Pollari Lastensuojelun keskusliitosta.
    Meillä puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta - kaikilla lapsilla on samanlaiset mahdollisuudet yhteiskunnassa. Mutta toteutuuko tämä mahdollisuuksien tasa-arvo Suomessa? Ajantasassa vieraana erityisasiantuntija Kirsi Pollari Lastensuojelun keskusliitosta. Toimittaja on Kati Lahtinen.

  • Peruskoulun ydin on kadonnut. Siitä hyvästä mikä oli, ei ole enää paljon jäljellä. Uudistuksia tehdään mielikuvien, ei empiiristen testausten perusteella. Arviointi on sattumanvaraista, opetuksesta on kadonnut yhtenäisyys. Samaa ainetta opetetaan eri kouluissa eri tavoin. Kokonaiskäsitys peruskoulun opetuksen nykytilasta on hukassa.

    Kouluhistorian tutkija, kasvatustieteen dosentti Jari Salminen Helsingin yliopistosta ilmaisi huolensa peruskoulun suunnasta viikonlopun Helsingin Sanomissa. Salmisen mukaan uudistusten keskellä on jopa hyljitty koulun perustehtäviä.

    Siitä on hyvä aloittaa. Mitä tehtäviä on hyljitty?
    Toimittajana Kati Lahtinen

  • Valitsijayhdistyksen nimissä ehdolle lähtevä Sauli Niinistö on Ylen tuoreessa kannatuskyselyssä ylivoimainen suosikki ensi vuoden alun presidentinvaaleissa. Niinistön kannatus on 76%, Pekka Haaviston 14% ja Laura Huhtasaaren 3%. “Matti Vanhasen kahden ja Tuula Haataisen prosentin kannatuslukemat ovat poliittisia kriisejä, joita ei voi kiertää ja joiden käsittelyt näissä puolueissa alkaa tänään”, ennustaa toimittaja Jussi Lähde.
    Presidentintekijäksikin nimetty Lähde sanoo, että gallupit kertovat nyt kahdesta asiasta: Niinistön poikkeuksellisesta kansansuosiosta ja politiikan evoluutiosta. “Persoonat ja henkilöt ovat nyt luotetuimpia kuin poliittiset puolueet. Puolueita ei koeta enää omaksi. Koska puolueilla ei ole enää aatepohjaa näkyvissä, koko maailma muuttuu kuluttajan suoriksi valinnoiksi. Ei kuluttaja tarvitse puoluetta kertomaan, ketä hänen tulisi äänestää. Olen varma, että seuraavissa presidentinvaaleissa kuuden vuoden kuluttua enemmistö ehdokkaista on kansanliikkeiden ehdokkaita. Puolueet tulevat jäämään tai joutuvat jättäytymään pois presidentinvaalien aktiivitoimijoista”.
    Jussi Lähdettä haastattelee Kati Lahtinen. Kuva:Yle uutisgrafiikka

  • Miki Liukkonen julkaisi keväällä suurromaaninsa "O", joka sai heti ylistäviä arvioita - HS: "Yksi vuosikymmenen tärkeimmistä romaaneista".

    Ajantasan Aleksis Kiven päivän vieras Liukkonen ei usko väitteisiin joiden mukaan uudet sukupolvet eivät lukisi. Digitaalisuus muuttaa kirjallisuutta, mutta lukeneisuus on taas muotia. On myöskin erittäin epäcoolia olla tyhmä.

    Jari Mäkäräinen haastatteli.

  • Ylen uutistoiminnan johtajaksi on nimitetty Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen. Häntä haastattelee Petra Ketonen.

  • Ruisleivän paisto onnistuu sekä sähkö- että leivinuunissa, vaan miten välttää kivikova leipä. Varpulan luomutilan emäntä Riitta Rantanen opettaa, mistä tunnistaa kypsän leivän. Leipäkurssilla vieraili toimittaja Mira Stenström.

  • Ruisleipätaikinan alustaminen käy kuntoilusta. Samettisen pehmeä taikina on valmista, kun taikinasta kuuluu tietynlainen ääni. Näin opastaa ruisleivän tekoa opettavan Varpulan luomutilan emäntä Riitta Rantanen.

    Varpulan luomutilalle Sipooseen on saapunut naisjoukko opiskelemaan, miten kansallisruokaamme valmistetaan. Osaa heistä arveluttaa ennakkoon ruisleivän työläys. Toimittajana Mira Stenström.

  • Ruisleipä valittiin taannoin Suomen kansallisruoaksi. Leiväntekoa opetetaan edelleen erilaisilla kursseilla, vaikka kaupasta ei hapanleipävalikoimaa puutu.

    Toimittaja Mira Stenström tutustuu minisarjassa ruisleivän tekoon Varpulan luomutilalla Sipoossa. Aluksi perehdytään taikinajuureen, jonka kanssa monelta aloittelijalta on usko loppua kesken. " Turhaan", opastaa tilan emäntä Riitta Rantanen.

  • Venäjän lähetystöt olivat kesäkuun alussa useissa maissa valokeilassa. Amnesty International järjesti mielenilmauksia Venäjän lähetystöjen edessä. Amnesty vaatii Venäjää tutkimaan homoiksi oletettujen miesten vainot ja sieppaukset Tshetsheniassa heti. Helsingissä Venäjän suurlähetystölle kokoontui muutamia kymmeniä ihmisiä. Suomessa lähes 15 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen vainottujen puolesta. Ohjelmassa haastatellaan asiantuntija Anu Tuukkasta Amnestyn Suomen osastosta sekä Tiina Tikkasta ja Heli Niemistä, jotka osallistuivat mielenilmaukseen. Toimittaja on Kaija Kellman.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä