Radio Suomesta poimittuja

Koska olemme elossa - haastateltavana filosofi Esa Saarinen

  • 48 min
  • toistaiseksi

Filosofi Esa Saarisen mukaan kohtaamme koko ajan uusia asioita ja tilanteita, koska olemme elossa. Vuorovaikutuksen laatuun meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, sillä nykyajalle tunnusomaista on että ajaudumme tilanteesta toiseen ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta.

Esa Saarinen nostaa haastattelussa esiin myös ajatuksen perimmäisestä motiivista ja muistelee sekä Nokiaa että lapsuudenkotinsä lämpöä.

Filosofi Esa Saarisen ajatuksia kuultiin Radio Suomessa pyhäinpäivänä 4.11.2017. Toimittajana Markus Turunen.

Lähetykset

  • la 4.11.2017 11.03 • Yle Radio Suomi Oulu

Jaksot

  • Mikko Maasola puhuu. Kotikaupungin kävelykadulla parveilee pultsariviisikko. Seikkailee. Meillä ei ole mitään rakentavaa mielipidettä puliukoista. Mutta mitä alkuperäiset Viisikko-kirjat opettavat meille elämästä ja kaveriporukan seikkailujen syvemmästä merkityksestä?

  • Mikko Maasola puhuu. Kun koululainen tekee julisteen tai piirroksen, se on aina meille aikuisille uhka. Suuttuminen on ainoa oikea ele. Maasola antaa nyt esimerkkejä peruskoululaisten moraalittomista kuvista.

  • Mikko Maasola puhuu ja puhisee. Media voi uutisoinnillaan leimata paitsi jonkun ihmisen myös jonkun paikkakunnan. Onko Airisto nyt pilattu? Eikä nyt tarkoiteta Lenita Airistoa.

  • Mikko Maasola puhuu. Ovatko tyttö- ja poikakalenterit menneen maailman ilmiöitä - vai sittenkin tulevaisuutta?

  • Mikko Maasola puhuu. Suomi on kierrätyksen ykkösmaita, mutta paljon on vielä tehtävää. Mihin astiaan kuuluu ihmisroska? Vai kuuluuko se astiaan ollenkaan? Mikko tarjoilee ihmisroskan kierrätysoppaan.

  • Mikko Maasola puhuu. Ilman värejä maailma olisi kauhea paikka. Meillä on jo siniset ja vihreät, jonkun verran otsikoissakin, mutta mitä muita värejä tarvittaisiin kipeästi puoluekenttäämme?

  • Mikko Maasola puhuu. Suomalaisten Facebookin käyttö hiipuu. Antaako se kasvutilaa uusille ja vanhoille epäsosiaalisille medioille?

  • Mikko Maasolan puheenvuoro. Oli aika jolloin kaiken kauhun, piinan ja pinnallisuuden sai palauttaa pois kotoaan seuraavana päivänä, puoleen päivään mennessä. Videovuokraamot ovat kuitenkin häviämässä. Mitä muuta menetetään kuin täytettyjä muovikoteloita?

  • Mikko Maasola puhelee. 60 täyttänyt Madonna on värikkäämpi täti kuin kaikki omat sukulaistädit. Mutta mitä voimme oppia Madonnalta?

  • Mikko Maasola puhuu ja analysoi. Suomesta on löytynyt jo kuihtuvaksi luultu ihmistyyppi: puhumaton nuori mies. Se antaa toivoa, että kulttuurimme säilyy sittenkin originellina myös jatkossa.

  • Mikko Maasola puhuu suunsa kuivaksi. Onko veteemme tulossa outo synnin sivumaku? Meille on sanottu, että veden viihdekäyttöä on syytä välttää. Mutta ensin täytyy määritellä mitä se viihdekäyttö on.

  • Mikko Maasola puhuu. Onko parempi, että hapanimelä porsas on ravintolassa lautasella vai henkilökunnan edustaja? Suomalaisen ravintolakulttuurin viihdyttävää muutosta on syytä pohtia ääneen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä