Ykkösaamun kolumni

Aleksis Salusjärvi: Suomi 100 on jo hapoilla, meneekö loppusuora nationalistiseksi pönötykseksi?

  • 4 min
  • toistaiseksi

Kolme vuotta sitten odotin kymmenen muun toimittajan kanssa Valtioneuvoston kokoushuoneessa pääministeri Alexander Stubbia (kok.). Kokoushuoneen nimi oli Nousukausi, ja ilmassa oli sananmukaisesti juhlan tuntua, sillä meidät oli kutsuttu kuulemaan uutisia valtiomme satavuotisjuhlista.

Suuntaviivoja piirrettiin isolla pensselillä. Stubbin mukaan tärkeintä oli se, että Suomi 100 -kokonaisuus ei saa olla pönöttävä eikä nationalistinen. Hän halusi satavuotiaan Suomen olevan kansainvälinen ja eurooppalainen maa, jonne mahtuu viidentoista vuoden kuluttua puoli miljoonaa ulkomailta tänne muuttanutta uudisasukasta.

Satavuotias Suomi oli pääministerin mukaan maa, jossa yhdessä tekeminen ja luovuus määrittävät kansakuntamme henkistä tilaa. Sana "luovuus" toistui lyhyessä juhlatiedotteessa kolme kertaa. Sillä tarkoitettiin luovia aloja elinkeinona sekä taidetta ja kulttuuria, joista Suomi tunnetaan maailmalla.

Näin taaksepäin katsoen tuntuu liikuttavalta, että Stubb halusi Suomen olevan tänä vuonna, juuri nyt, maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla.

Nyt kun näitä juhlavalmisteluita on tehty yli tuhat päivää, näyttää kokonainen aikakausi vaihtuneen matkan varrella.

Syrjäytymisestä on tullut nuorten aikuisten epidemia. Turvapaikanhakijamäärät ja EU:n jakautuminen ovat tehneet kansainvälisyydestä kiusallisen puheenaiheen. Kiristynyt populistinen maailmanpolitiikka varjostaa juhlavuottamme.

Ennen kaikkea holtiton satavuotisbrändäys on synnyttänyt kyllästymisen koko juhlaan. Kun loppukiri aloitettiin pari vuotta etuajassa, maaliviivan lähestyessä maitohapot polttavat kehon jokaista lihasta ja suu vääntyy väkisin irvistykseen.

Noin vuosi sitten sähköpostini alkoi täyttyä juhlavuositiedotteista. Käytännössä jokainen suomalainen instituutio on ottanut valtiomme syntymäpäivän näkyvästi ohjelmaansa ja kuuliaisesti nakuttanut kasaan asianmukaiset tiedotteet, kutsut ja pressitilaisuudet.

Tammikuussa Suomi 100 -aiheet alkoivat tulla jo korvista ulos, ja kevään mittaan koko aiheeseen oli mahdotonta löytää enää mitään tuoretta näkökulmaa. Tällä hetkellä pinnalla näyttää olevan se pahin pelko, eli pönötys. Nationalismiakaan ei tarvitse kissojen ja koirien kanssa etsiä.

Arvioidaan, että Jopa 800 000 suomalaista on eri tavoin mukana juhlavuoden ohjelmassa. Tällä hetkellä Suomi 100 -tuotteita on tehnyt yli 200 yritystä, karaokelevyistä lenkkimakkaraan ja tennissukista muovivihtaan. Erilaisia juhlavuosihankkeita on viitisen tuhatta.

Valtio rahoittaa juhlavuoden kulunkeja parillakymmenellä miljoonalla. Suuri kuluerä ovat toimikunnat eli byrokratia. Ämpäreittäin kahvia on juotu ja erilaisissa kokoushuoneissa merkkipäivää on puitu ja punnittu kuukausikaupalla ympäri valtakunnan.

Nyt suuren ja historiallisen juhlapäivän aattona tuntuu kisaväsymys syövän rotan lailla juhlaintoa. Suuret teemat ja kansallisen huomion kiintopisteet synnyttävät aina oman ummehtuneisuutensa.

Kun keitän kotona Suomi 100 makaronia, kuuraan vessanpönttöä juhlavessaharjalla ja kulautan juhlavuosikossua suuhuni ennen Tuntemattoman sotilaan juhlavuosiversion katsomista, en tunne oloani isänmaalliseksi vaan hölmöksi.

Juhlavuoden aaton lähestyessä paljastetaan Helsingin Kasarmitorilla Talvisodan muistomerkki, mikä tuskin tuo iloa ja naurua päivään.

Taiteen ja kulttuurin saralla itsenäisyys tuntuu suorastaan mahdottomalta aiheelta. Ja samalla kun koko taiteen kenttä osallistuu yhteisvoimin juhlavuositempauksiin, monet omaehtoista sisältöä tuottava tahot ovat jääneet vaille avustuksia.

Suurten teemavuosien perintö on melkein aina vähäinen. Kun vuosituhat vaihtui, moni taiteilija käsitteli aihetta teoksissaan. Uuden alun ja suuren vuosilukumullistuksen ajateltiin jäävän historiaan ihmiskunnan virstanpylvääksi.

Taaksepäin katsoen on helppo nähdä, että millennium-vimma oli enimmäkseen kitschillä kyllästetty vähäpätöinen kupla. Sen henkisenä perintönä meillä on tukku keskinkertaisia romaaneja, Euroviisu-tason lauluja ja iltotulitteiden raskasmetallipäästöjä puistoissa.

Toivotaan, että Suomi 100 ei jää samanlaiseksi muistoksi. Kuten sanotaan, ikä on vain numero, ja Stubbia kaivaten toivon sen näyttävän joltain muulta kuin pönöttävältä nationalismilta.

(Korjaus 15.11.: Täsmennetty Talvisota-muistomerkin paljastushetkeä (30.11.) muotoon "juhlavuoden aaton lähestyessä". Byrokratian osuus Suomi 100 -hankeen kuluista on muutettu "suureksi" "suurimman" sijaan. Loppuun lisätty tieto, että kirjoittaja on mukana hankkeessa, joka oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.)

 

Lähetykset

  • ti 14.11.2017 7.45 • Yle Areena

Jaksot

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä