Ykkösaamun kolumni

Hannu Reime: Kruununprinssi yllättää

  • 5 min
  • toistaiseksi

Saudi-Arabiasta kuuluu kummia. Kruununprinssi Muhammad bin Salman, iäkkään ja lievästi muistisairaan kuninkaan poika, on lyhyessä ajassa tehnyt päätöksiä, jotka ovat hämmästyttäneet muuta maailmaa. Puolitoista viikkoa sitten prinssi pidätytti suuren joukon kuningaskunnan mahtimiehiä, joista korkea-arvoisimmat pantiin kotiarestiin viiden tähden hotelliin pääkaupungissa Riadissa. Pidätettyihin kuuluu muun muassa liikemies ja vaikutusvaltainen miljardööri Alwalid bin Talal, joka on Saudien hallitsijasuvun jäsen ja kuningaskunnan ensimmäisen hallitsijan Ibn Saudin pojanpoika. Myös kaksi edesmenneen kuninkaan Abdullahin poikaa otettiin kiinni.

Äkkijyrkkää poliisitointa perusteltiin korruptioepäilyillä. Korruptiota Saudien valtakunnasta varmasti löytyy runsain mitoin, mutta kovin uskottavalta ei sellainen selitys tässä yhteydessä kuulosta. Ennemminkin näyttää siltä, että kruununprinssi yksinkertaisesti haluaa keskittää vallan itselleen ennen isänsä poistumista valtaistuimelta. Tässä hän rikkoo pitkää perinnettä, jonka mukaan kuningaskunnan päätöksenteossa on pyritty etsimään konsensusta Saudi-suvun eri haarojen välille. Kruununprinssi on vasta 32-vuotias, joten hän voi hallita maata vielä vuosikymmenten ajan. Muhammad bin Salman on myös pyrkinyt antamaan itsestään kuvan uudistajana, joka haluaa viedä Saudi-Arabian öljynjälkeiseen aikaan.  

Vain tunteja ennen pidätyksiä olivat Al Arabiya  TV:n katsojat joutuneet todistamaan omituista esitystä. Riadiin kiireisesti matkustanut Libanonin pääministeri Saad Hariri ilmoitti Saudien omistamalla kanavalla, että hän eroaa, koska pelkää henkensä puolesta. Hariri syytti kovin sanoin Irania ja sen liittolaista, Libanonin shiia-muslimien poliittis-sotilaallista järjestöä Hizbollahia vehkeilystä itseään vastaan. Hizbollah eli Jumalan puolue on parhaiten järjestäytyneitä poliittisia ryhmiä Libanonissa, ja sen asevoimat ovat maan armeijaa vahvempia. 

Pääministerin eroilmoitus vaikutti hyvin omituiselta ja epäuskottavalta. Haririlla tosin on Saudi-Arabian kaksoiskansalaisuus, mutta miksi hän Libanonin hallituksen päämiehenä matkustaisi vieraan valtion pääkaupunkiin ilmoittamaan erostaan? Saad Haririn isä, Rafiq Hariri, murhattiin Beirutissa vuonna 2005, ja epäilyt teosta kohdistuvat Hizbollahiin ja sitä tukevaan Syyrian hallitukseen. Mitkään riippumattomat lähteet eivät kuitenkaan ole kertoneet, että hänen poikansa henkeä olisi juuri nyt uhattu, eikä Hizbollah muutenkaan näytä pyrkivän muuttamaan Libanonin uskonlahkojen välistä vallanjakoa. Järjestöllä on joka tapauksessa huomattava päätösvalta kotimaansa asioissa. Haririn hallituksessa sillä on ollut omat ministerinsä.

Libanonissa onkin levinnyt käsitys, että saudi-isännät olisivat yksinkertaisesti pakottaneet Saad Haririn ilmoittamaan erostaan, ja että pääministeri ei olisi puhunut omalla äänellään. Presidentti Michel Aoun, joka nimitti Haririn hallituksen vuosi sitten, sanoo, että eroilmoitus ei ole pätevä, ellei sitä ole annettu Libanonin maaperällä. Hizbollah syyttää suoraan Saudi-Arabiaa Haririn sieppaamisesta ja pitämisestä panttivankina. Siihen suuntaan viitannevat myös tunnetun brittiläisen journalistin Robert Fiskin saamat tiedot, joiden mukaan saudipoliisit olisivat piirittäneet Haririn koneen sen laskeuduttua Riadin lentokentälle ja ensimmäisenä toimenaan takavarikoineet puhelimet pääministeriltä ja hänen henkivartijoiltaan.

Sunnalaisen islamin jyrkintä suuntaa, wahhabilaisuutta, edustava Saudi-Arabia on jo useiden vuosien ajan käynyt erilaisia sijaissotia shiialaista Irania vastaan. Eteläistä naapuriaan Jemeniä saudit pommittavat säälimättä tarkoituksenaan kukistaa paikalliset, Iranin tukemat huthi-kapinalliset. Myös muissa Lähi-idän kaoottisissa ja tuhoisissa sisällissodissa Saudi-Arabia on toimittanut apuaan iranilaismielisten liikkeiden vihollisille, joihin kuuluu myös fanaattisia sunni-ryhmiä.

Iranin vaikutusvalta onkin tosiasiassa kasvanut Lähi-idässä. Syyriassa Bashar al-Assadin hallitus on onnistunut pysymään vallassa Iranin lähettämien kaartilaisten, Libanonista tulleiden Hizbollahin taistelijoiden ja Venäjän pommitusten avulla. Mutta Irania ovat vahvistaneet myös maan vihollisten itsensä tekemät katastrofaaliset päätökset. Hizbollahia olisi tuskin syntynyt lainkaan, ellei Israel olisi hyökännyt Libanoniin kesällä 1982 ja sen jälkeen miehittänyt maan eteläisintä osaa vuosikausien ajan ja näin nostattanut Etelä-Libanonin shiiat vastarintaan. Ja Irakin pääkaupungissa Bagdadissa istuu nyt Iranin kanssa liittoutunut shiialainen hallitus siksi, että Yhdysvallat syöksi Saddam Husseinin Ba'ath-puolueen vallasta hyökättyään maahan vuonna 2003.

Saudi-Arabian jyrkkää Iranin vastaista politiikkaa, joka nyt henkilöityy erityisesti kruununprinssi bin Salmaniin, kannattaa lämpimästi ainakin kaksi tärkeää poliittista johtajaa: Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu. Uutena presidenttinä Trump suuntasi toukokuussa ensimmäisen ulkomaanmatkansa Saudi-Arabiaan eikä edeltäjiensä tavoin lähinaapureihin, Kanadaan tai Meksikoon. Kesäkuussa hän jopa aluksi hyväksyi saudien painostustoimet Qataria vastaan; Qatarin emiirin katsottiin suhtautuvan liian pehmeästi Iraniin. Jo vaalikampansa aikana Trump arvosteli Iranin kanssa solmittua ydinsopimusta "huonona diilinä". Netanjahu puolestaan on vuosikausia julistanut, että sopimusta ei olisi pitänyt edes tehdä.

Jotakin uutta ja potentiaalisesti vaarallista Lähi-idässä on muhimassa. Aktiivisena toimijana on tällä kertaa Saudi-Arabia.

 

 

Lähetykset

  • ke 15.11.2017 8.05 • Yle Areena

Jaksot

  • Rasisti ei halua maahanmuuttajasta suomalaista, mutta ei sitä halua hardcore-suvaitsevainenkaan. Toinen luokittelee maahanmuuttajan uhaksi ja kuluksi, toinen taas pelkäksi sorretuksi uhriksi, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

  • Kinastelua siitä, kumpi on tyhmempi tai viisaampi mies vai nainen käydään edelleen myös tieteessä. Kosmologi Kari Enqvist pohtii kolumnissaan, mitä mitataan, kun mitataan älyä ja miten sitä mitataan.

  • Haluaisitko löytää kumppanin, mutta nettideittailu ei sinun kohdallasi toimi? Kannattaa lähteä kotoa ja tehdä sellaista, mikä saattaa pelottaa, kirjoittaa psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Digitaalinen maailma on synnyttänyt uudenlaisen byrokratiaviidakon. Teemme digitaalisesti yhä enemmän täysin tarpeettomia asioita, joille vanhana analogisena aikana ymmärsimme nauraa, kirjoittaa Taneli Heikka.

    Vuosi sitten muutin Yhdysvalloista takaisin Suomeen. Kotimaani oli miehitetty. Uudet johtajat tahdittivat kansalaisten jokaista askelta, puuttuivat jokaiseen työtehtävään ja kontrolloivat väsymättä jopa lasten elämää.

    Olen yrittäjä. Työstä sopimiseen menee toisinaan kauemmin kuin itse työtehtävän suorittamiseen. Pitkää työsopimusta ei aina ehditä allekirjoittaa ennen kuin työt on tehty.

    Työstä sopiminen on kuitenkin helppo vaihe. Laskutus on moderni ooppera, jossa pulska leidi ei koskaan laula viimeistä aariaansa. Ensin on täytettävä palvelun ostajan lähettämä alihankkijan rekisteröintilomake, minkä jälkeen työtehtävä voidaan tilata toisella lomakkeella. Tämän jälkeen alkaa omia ohjelmistoja ja ammattilaisia työllistävä laskutus. Matkalaskut lähetän kolmanteen palveluun, johon saan salasanat, kun atk-tuki palaa lomilta.

    Kuulen paljon vastaavia kuvauksia ihmisten työpaikoilta. Lääkärit eivät enää vain hoida, tutkijat tutki tai opettajat opeta. He täyttävät lomakkeita, joita työpaikan hallinto heille kiihtyvällä tahdilla lähettää.

    Elämästä on kadonnut luottamukseen perustuva arkijärki. Kädenpuristus tarkoittaa nykyään vain sitä, että käsidesiä on syytä taas käyttää ja uusi digitaalinen lupaprosessi on avattava.

    Tuttavani esimerkiksi joutui ylitöihin, koska hänen oli hyväksyttävä alaistensa ylityöt omassa monimutkaisessa järjestelmässään. Tunnin ylityö ei riittänyt yhden ylityön kuittaamiseen.

    Miksi näin on käynyt?

    Yksi selitys on, että digitoitua byrokratiaa pidetään tehokkaana. Niinpä sitä lisätään. Kun sihteerit ja assistentit irtisanottiin, luultiin, koneet tekevät heidän työnsä. Nykyään kovapalkkaiset johtajat ja asiantuntijat tekevät sihteerin ja assistentin työt noita koneita käyttämällä. Heiltä vain puuttuu sihteerien ja assistenttien ammattitaito suostutella byrokraatit luopumaan kaikkein älyttömimmistä ideoista. Teemme digitaalisesti yhä enemmän tarpeettomia asioita, joille analogisena aikana ymmärsimme nauraa.

    Kun käyn ministeriössä, en pääse ovelta eteenpäin ilman ennakkoilmoittautumiseen perustuvaa kirjautumista. Kun käyn pankissa, joudun kuulusteluun, joka saa minut kaipaamaan niitä vapauden aikoja, kun nimeni tallennettiin Tiitisen listalle. Jonninjoutava paperinpyöritys ei muutu tehokkaaksi liike- ja viranomaistoiminnaksi sillä, että se on digitoitu.

    Joskus tälle turvallisuusinnostukselle on hyvät syynsä. Usein ei. Yksittäistapauksista päätellään, että huijareita on enemmän kuin ennen. Sen jälkeen, kun yksi kansanedustaja haksahti nigerialaiskirjeeseen, olemme täyttäneet arkemme hallintajärjestelmillä, lupaprosesseilla, ilmoittautumisilla ja rekisteröinneillä.

    Jonninjoutava paperinpyöritys ei muutu tehokkaaksi liike- ja viranomaistoiminnaksi sillä, että se on digitoitu.

    Sain Wilmasta pyynnön suostua siihen, että tokaluokkalaiseni voi käydä koulupäivän aikana leikkipuistossa. Kun käyntiä puistoon sateen vuoksi siirrettiin päivällä, lupa oli annettava uudestaan. Annan kahden lapseni ruokavalioon, retkiin, uskontokasvatukseen ja valokuviin liittyviä suostumuksia, kommentteja ja lausuntoja niin paljon, että sille on raivattava työpäivästä oma aikansa.

    En tunne sinun työsi, työttömyytesi ja vapaa-aikasi yksityiskohtia, mutta veikkaan, että byrokraattinen pilkunpimputtaminen on lisääntynyt ja ihmisten tarpeiden tyydyttäminen vähentynyt. Hallinto ei enää palvele työntekijöitä vaan työntekijät palvelevat hallintoa. Tällainen järjestelmä ei elä pitkään. Kommunismissa tehtiin mitä hallinto määräsi, ei sitä, mitä toiset ihmiset tarvitsivat. Miten sille systeemille kävikään?

    Asioita voi tehdä toisellakin tapaa. Sen sijaan että lähetätte tuntemattomille ihmisille suostumuskaavakkeita ja lomakelinkkejä, kutsukaa heidät kahville. Jutelkaa yhteistyökumppanienne kanssa. Ihmisten tapaaminen vie vähemmän aikaa kuin sählääminen lupien ja prosessien kanssa. Ottakaa sellainen riski, että jokainen yhteyttä ottava ihminen ei ole todennäköinen veronkiertäjä, Isis:n pommintekijä tai venäläinen agentti. Pankaa kapuloita rattaisiin vapaan elämän puolesta. Vaatikaa tilaa ja aikaa tutustumiselle ja luottamuksen rakentamiselle.

    Olkaa organisaatiotottelemattomia. Kun työpaikalla esitellään uusi lupaprosessi, arviointikaavake tai rekisteröintihanke, kyseenalaistakaa se. Torjukaa edes joka toinen. Pankaa kapuloita rattaisiin vapaan elämän puolesta. Vaatikaa tilaa ja aikaa tutustumiselle ja luottamuksen rakentamiselle.

    Hyväksyttiinkö organisaatiossanne vahingossa huijareiden lähettämä lasku? Ikävä juttu. Ette tarvitse uutta järjestelmää. Tarvitsette lisää täyspäistä henkilökuntaa talousosastolle.

    Muistatteko ajan, kun Jorma ja Marjatta hoitelivat reskontraa ja palkkoja? Jatta teki turvallisuusselvityksen katsomalla toimistoon tulevia silmiin, ja Jomppa otti vastaan epämääräisen kuittiläjän ja laski rahat tiskiin. Se oli halpa ja järkevä tapa, ja Suomesta rakennettiin yksi maailman onnellisimmista ja toimivimmista yhteiskunnista.

  • Kolumnisti Asta Leppä pohtii nuorten elämää ja onnellisuutta. Hän toteaa, että nykyään nuori saa olla yksilö, kunhan mahtuu tiettyyn muottiin.

    Säkenöivänä syyssunnuntaina, vaeltaessamme pitkospuita pitkin ruskan värejä tapailevan suon yli, poikani sanoi olevansa onnellinen. Sellaista lausetta ei kuule usein aikuisenkaan, saati sitten nuoren suusta.

    Jäin miettimään, mitä onni tarkoittaa teini-ikäiselle.

    On tutkittu, että lapsi kaipaa onnelta arkisia asioita ei tivolireissuja, rantalomia ja leluvuorta, vaan yhdessäoloa ja kiireettömyyttä mutta mikä on nuorten käsitys onnesta?

    Yläkoulussa ja lukiossa moni masentuu, menettää opiskelumotivaationsa ja kokee uupumusta. Osa ahdistuksesta kuuluu normaaliin kasvuun, mutta on muutakin.

    On tämän ajan taakkaa.

    Yleisen määritelmän mukaan elämme individualismin, yksilöllisyyden, aikaa. Itse en kuitenkaan ole asiasta niin varma. Yksilöllisyys tuntuu usein vain juuri tietynlaiselta yksilöllisyydeltä.

    Esimerkiksi amerikkalaispsykologi Judith Rich Harrisin mukaan vanhemmat yrittävät kyllä tukea lapsensa persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä, mutta vain tietyn kaavan mukaan. Erilaisuus on siis jo lähtökohtaisesti ennalta määriteltyä ja rajoitettua liian erilainen ei saa olla.

    Osaltaan tästä kertoo sekin, miten suurta ahdistusta erityislasten vanhemmat joutuvat kasvatustyössään kokemaan. Erityislapsi vilkas, keskittymiskyvytön, impulsiivinen, introvertti, epäsosiaalinen tai hahmotushäiriöitä kokeva on nimenomaan liian erilainen. Kun vielä joitakin vuosikymmeniä sitten hyvinkin erilaiset lapset mahtuivat samaan luokkahuoneeseen, niin nyt muista poikkeavaa oppilasta pidetään liki taakkana, joiden vuoksi toisten opiskelumahdollisuudet huononevat.

    Kärjistyneimmillään kehitys näyttäytyy rapakon takana, jossa autististen lasten määrä on nelikymmenkertaistunut ja ADHD-diagnoosit lisääntyneet peräti neljäkymmentä prosenttia tämän vuosituhannen aikana. Asianosaisten kärsimystä vähättelemättä: kaventavatko lisääntyvät diagnoosit samalla myös normaaliuden rajoja?

    Erilaisuuden sietäminen on muutoinkin hakusessa. Jo arjen asenteissa individualismin ajan nuoret voivat olla jyrkkiä toisiaan kohtaan. Aiempien vuosikymmenten tapaan nuoret vahtivat yhä, ovatko kaverin tossut ja huppari oikeaa merkkiä ja yhtä tarkasti vahditaan seksuaalisuutta ja sukupuoliroolien noudattamista.

    Vaikka Pride-kulkue keräsi satatuhatta marssijaa Helsinkiin ja tasa-arvoinen avioliittolaki sai hurjan kannatuksen, sama riemu ei näy ainakaan vielä täällä pikkukaupunkien ja maaseudun perukoilla. Usein jo sellainen tyttö tai poika suljetaan kaveripiiristä, joka ei noudata perinteistä mies- tai naiskuvaa. Jos läheisessä yläkoulussa nuori tulisi ulos kaapista, omien nuorteni mukaan "tyyppi saisi kuulla asiasta jokaikinen päivä." Ehkä juuri siksi 72 prosenttia seksuaalivähemmistönuorista saa yhä kuulla asiattomuuksia ja joutuu aika ajoin ahdistelluksi.

    Niinpä jos ajan koulukeskuksen läpi iltapäivällä, alueen kouluista purkautuva nuorisomassa on hätkähdyttävän samannäköistä. Se on paradoksaalista, olisihan nykynuorilla enemmän valinnanvaraa itseilmaisuun kuin koskaan aiemmin.

    Muistelen, kuinka repiviä irtiottoja teimme omassa nuoruudessamme viikonloput olivat kosteita ja tukka sojotti.

    Samaan aikaan nuoret ovat monessakin suhteessa kunnollisempia kuin ikinä. Harva vanhanaikaisesti "kapinoi". Tupakointi on vähentynyt, viinanjuonti niin ikään. Muistelen, kuinka repiviä irtiottoja teimme omassa nuoruudessamme viikonloput olivat kosteita ja tukka sojotti. Yhteen aikaan näpisteltiin kaupoista, sitä teki jopa nykyisin professorina toimiva kaveri. Tämän ajan standardeilla isosta osasta tuon ajan nuorista olisi mitä todennäköisimmin tehty lastensuojeluilmoitus.

    Tuolloin omaa itseä ja paikkaa maailmassa haettiin rajuimman kautta. Silloin siihen oli varaa ja kai tarvekin. Mutta onko enää?

    Ehkä kilpailu tulevaisuuden aurinkopaikoista on tänä päivänä niin kovaa, ettei mogailu enää kannata. Lääketieteelliseen tiedekuntaan pääsee etelässä vain puolisenkymmenen prosenttia kokeeseen osallistuneista, oikeustieteelliseen saman verran.

    Vanhempi nuoreni haki viime keväänä täkäläisen lukion luonnontiedelinjalle 9,5 keskiarvolla. Hän ei päässyt sisään.

    En yhtään ihmettele, että osa nykynuorista kokee riittämättömyyden tunteita.

    Mitä on siis nuoren onnellisuus tänään? Että saa hyvän keskiarvon koulussa? Että kerää viulusoolollaan aplodit konservatorion kevätkonsertissa tai nousee juoksukisojen palkintopallille? Tai että on koulussa kova jätkä tai makea muija, joka vahtii muiden miehuutta ja naiseutta ja pompottaa ja kiusaa niitä, jotka eivät yllä standardeihin?

    En yhtään ihmettele, että osa nykynuorista kokee riittämättömyyden tunteita.

    Luonnossa kukaan ei vaadi kuitenkaan olemaan kuin oma itsensä.

    Ja juuri siksi keskellä ei-mitään, ruokkoamatonta suota, jonka yllä korppi lentää kraakkuen ja jossa suopursu tuoksuu hurjana, nuori voi tokaista olevansa onnellinen.

  • Oikeustoimittaja Päivi Happonen kysyy blogissaan, minne katosi lakialoite, joka heittäisi kiusaajan toiseen kouluun.

  • Maapallo on tänään ihmiselle valtavasti parempi paikka kuin menneinä aikoina, kirjoittaa uusi kolumnistimme, ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka.

  • Jos taivas onkin putoamassa niskaamme, viivytystaistelun voi jokainen aloittaa jo tänään: avaa kirja ja lue, kirjoittaa kansallisen lukutaitofoorumin asiantuntija Aleksis Salusjärvi.

  • Ruotsin Haaparannalla asuva toimittaja Pekka Juntti on kirjoittanut kirjeen vuoteen 2100.

  • Somea syytetään samanmielisten kaikukammioksi. Mutta voiko kuplia vältellä sulkeutumalla kuplaan, josta käsin paheksuu somekeskustelua tai moralisoi ruutuaikaa, kysyy toimittaja Reetta Räty.

  • Kiinassa koulutus on menolippu parempaan elämään, ja se on helpommin kaupunkilaisen ulottuvilla, kirjoittaa Jenny Matikainen.

  • Kun poliitikko uikuttaa tulleensa maalitetuksi, se on kunnon keskisormenojennus kaikkia niitä kohtaan, jotka on joskus oikeasti maalitettu, sanoo Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittajaTuija Siltamäki.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä