Koe uusi yle.fi
Ykkösaamun kolumni

Rysky Riiheläinen: Paljon onnea Kansakunnan turvallisuuspoliittinen linja, 3 v.

  • 4 min
  • toistaiseksi

Hyvin tarkkaan kolme vuotta sitten esitteli tasavallan presidentti Sauli Niinistö uuden turvallisuuspoliittisen linjansa radiossa Suomen kansalle. Presidentin kyselytunnilla Niinistö avasi aktiivisen vakauspolitiikan pilarimallia, jossa neljä eri ulottuvuutta säätyvät suhteessa toisiinsa niin, että Suomen tilanne pysyy mahdollisimman vakaana ja turvallisena.

Malli muuten putkahti maailmaan lähes päivälleen yhdeksän kuukautta sen jälkeen, kun maailma joutui ihmettelemään, keitä olivat vihreät miehet Krimillä.

Niinistön pilarimalli koostuu uskottavasta puolustuskyvystä, kahdenvälisistä yhteistyöverkostoista muun muassa Ruotsin, Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, hyvistä ja selkeistä suhteista Venäjään sekä kansainväliseen toimintaan YK:ssa ja muualla vastaavantyyppisissä rakenteissa. Nämä pilarit sitten säätyvät sen mukaan, että Suomen turvallisuus pysyy pystyssä. Kun jokin pilareista heikkenee, on muita vahvistettava. Niinistön omin sanoin: "Näistä neljästä jalasta muodostuu sellainen tasapaino, jota tässä vaiheessa on varjeltava ja sen varassa voimme katsella tulevaisuutta."

Ennen pilarimallia puhuttiin paljon Suomen aidalla olemisesta, jolla viitattiin nimenomaan maamme asemaan suhteessa Natoon. Silloin oltiin Natoa lähellä, muttei kuitenkaan haettu jäsenyyttä. Jo pitkään on hoettu, ettei Suomi voi olla lähempänä Natoa olematta jäsen, mutta aina vaan on tuntunut löytyvän konsteja tiivistää yhteistyötä.

Niinistön mallissa olennaista on jatkuva valmius säätää maamme asemaa olosuhteiden muuttuessa, sillä Suomen turvallisuuden varmistamiseen ei ole olemassa patenttiratkaisua. Edes Nato-jäsenyys toteutuessaan ei olisi sellainen, vaikka se toki vahvistaisi yhtä pilareista merkittävästi. Ja vastaavasti heikentäisi toista.

Osittain pilarimallin myötä puolustuspolitiikka on noussut ulkopolitiikan rinnalle jäsentämään Suomen suhteita muuhun maailmaan. Vuosikymmeniä suomalaisille opetettiin, että turvallisuuspolitiikka on ulkopolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa. Ulkopolitiikka hoiti ennen yksinään asioita ulospäin ja sen epäonnistuessa käyttöön olisi sitten otettu itsenäisesti toteutetun puolustuspolitiikan luomat mahdollisuudet.

Nyt lukuisat kahdenväliset ja monenkeskiset puolustuspoliittiset järjestelyt ovat olennainen osa myös turvallisuuspolitiikkaamme. Tilanne aiemmasta on muuttunut merkittävästi tässä asiassa. Aiemmin kaikkeen hämärästikään puolustukselliseen avunantoon viittaavaan suhtauduttiin penseästi. Vastikään EU solmi puolustuksen pysyvän rakenteelliseen yhteistyön perustamissopimuksen. Tässä sopimuksessa mainittiin Suomen aloitteesta myös EU:n sisäinen avunantovelvoite.

Olemme siis EU:ssa tällä hetkellä valmiit tarpeen tullen antamaan ja saamaan sotilaallista apua. Tämä on merkittävä muutos suomalaisen turvallisuuspolitiikan pitkässä linjassa, vaikka emme edelleenkään ole sotilaallisesti liittoutunut maa, eikä meillä näin ole minkään muun maan tai maaryhmän antamia turvatakuita.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu on kuvannut tilannetta, että "Sotilaallinen liittoutumattomuus on entistä vähemmän Suomen turvallisuuspoliittisen toiminnan peruslähtökohta, ja Suomi on tasaiseen tahtiin karistanut entisen puolueettoman maan ominaispiirteitä pois harteiltaan."

Pilarimalli on myös yksi selitys istuvan presidentin valtaisalle kansansuosiolle. Hänen takanaan kun seisoo turvallisuuspoliittisesti erittäin kirjava joukko. Monet kun huomaavat pilareista juuri sen itselleen tärkeän ulottuvuuden ja olettavat sen pohjalta presidentin kannattavan juuri sitä itselle mieleistä politiikkaa.

Niinistölle ulkopoliittista vaihtoehtoa kaipaavat oikeastaan vain hyvin vahvasti Nato-jäsenyyttä kannattavat ja toisaalta ne, jotka syystä tai toisesta haluavat irrottautumista länsi-integraatiosta.

Yleinen mielipide elää näkemykseni mukaan, jos ei nyt ihan valheellisessa, niin ainakin hyvin näennäisessä konsensuksessa Suomen turvallisuuspoliittisen linjan ja tilanteen suhteen. Jos mitään äkkinäistä ei tapahdu, ei tästä ole haittaa. Mutta mikäli kansakunta joutuu äkillisen, merkittävän päätöksenteon eteen, syntyy melkoinen mekkala, koska tilannekuva on niin hajautunut. Kovinkaan moni Suomen kansalainen tuskin pystyisi kuvaamaan sisäistetysti Suomen turvallisuuspoliittista asemaa ja toimintatapaa.

Käynnissä olevat presidentinvaalit voisivat olla hyvä preppauskurssi koko kansalle siitä, missä nyt ollaan ja minne tästä tilanteesta on syytä edetä. Valistuneet kansalaismielipiteet ovat tärkeitä lenkkejä maamme turvallisuuden rakentamisessa.

Rysky Riiheläinen: Paljon onnea Kansakunnan turvallisuuspoliittinen linja, 3 v. Ykkösaamun kolumni 27.11.2017

Lähetykset

  • ma 27.11.2017 9.00 • Yle Areena

Jaksot

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ihmettelee rehtorien hiljaisuutta, kun hallitus leikkaa koulutuksesta.

  • Kolumnisti Marko Kilpi pohtii miltä tuntuu ulkopuolisuus, se joku joka ei kuulu "meihin".

  • Kun perehtyy oman kotitalon historiaan, alkaa miettiä, mitä kaikkea kerrostalon seinät ovat nähneet. Onkohan joku syntynyt tai kuollut olohuoneessani, kirjoittaa Reetta Räty.

  • Kirjailija Laura Lindstedt kohautti toissa vuonna Finlandia-palkintopuheessaan ja palaa nyt vieraskolumissa ruotimaan suomalaista ilmapiiriä itsenäisyysjuhlan alla.

  • Tehostamisen myötä työtä tekeviä käsiä on vähemmän, vaatimusten perässä pysyminen koettelee jaksamisen rajoja. Joku uskaltaa hypätä oravanpyörästä, mutta suurelle osalle se ei ole taloudellisesti mahdollista. Kieltenopettaja Paula Takio muistuttaa kolumnissaan, että ihmisestä ei saa lisätehoja irti puristamalla.

  • Ratkaisemattomassa Palestiina/Israel konfliktissa muistellaan tänä vuonna selkkauksen kolmea merkittävää käännettä. Sata vuotta sitten Britannian hallitus antoi lupauksen juutalaisten "kansallisen kodin" perustamisesta Palestiinaan, ja viime kesäkuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Israel valtasi koko alueen. Syksyllä 1947 silloin vielä nuori maailmanjärjestö, Yhdistyneet Kansakunnat, otti ensimmäisen kerran kantaa Palestiinan kysymykseen. Tuosta ajasta kertoo kolumnistimme Hannu Reime.

  • Katsotaan eteenpäin, se oli ajan henki sodan jälkeen. Työ täytti päivät.
    Sodasta ei puhuttu, nälkäisinä mentiin nukkumaan ja yöllä nähtiin painajaisia. Heli Vaaranen muistaa kolumnissaan tuttuja sotilaita.

  • Kolumnisti Janne Rysky Riiheläinen onnittelee kansakunnan poliittista linjaa. Riiheläinen pohtii, että tasavallan presidentin Sauli Niinistön kolme vuotta sitten esittelemän pilarimallin myötä puolustuspolitiikka on noussut ulkopolitiikan rinnalle jäsentämään Suomen suhteita muuhun maailmaan.

  • Henkinen ilmastomme ei pääty valtiollisille rajoillemme, joten kansallisen itsetunnon vahvistamisen ohella olisi paikallaan pureutua esimerkiksi yläilmakehän virtauksiin tai Kreikan ja Italian historiaan, suosittelee kosmologi Kari Enqvist.

  • Kaukana kotoa on helppo kääriä voittoa taskuun ympäristöstä piittaamatta. Kanadalaiset käyvät Lapissa kuokkimassa malmin, suomalaiset touhuavat eukalyptuksesta sellua Etelä-Amerikassa. Tiistain kolumnisti Pekka Juntti muistuttaa, että maapallon luonnonvarat ovat rajallisia ja ne ovat meillä vain lainassa.

  • Maanantain kolumnisti Jari Ehrnrooth pohtii Kiinan markkinatalouden kehityksen vaikutuksia. Onko lopputuloksena Kiinan muuttuminen liberaaliksi demoratiaksi vai taantuvatko länsimaat kommunistisen Kiinan taloudellisen maailmanvalloituksen myötä?

  • Saudi-Arabiassa, Libanonissa ja Syyriassa tapahtuu. Iranin vaikutusvalta alueella on kasvanut. Monesta tekijästä voi päätellä, että jotain uutta ja ehkä varallista muhii Lähi-idässä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä