Koe uusi yle.fi
Ykkösaamun kolumni

Hannu Reime: Palestiina vuonna 1947

  • 5 min
  • toistaiseksi

Päivälleen 70 vuotta sitten YK:n yleiskokous hyväksyi suunnitelman Britannian hallitseman mandaatti-Palestiinan jakamisesta kahtia. Alueelle perustettaisiin juutalais- ja arabivaltio ratkaisuna maata piinanneeseen väkivaltaan ja terrorismiin. Aseistetut järjestöt  molemmin puolin  kävivätterroristista kamppailua toista väestöryhmää sekä brittihallintoa vastaan.

Tuhoisin ja näyttävin britteihin kohdistettu pommi-isku tehtiin heinäkuussa 1946. Yli 90 ihmistä kuoli, kun maitotonkkiin kätketyt räjähteet tuhosivat yhden siiven Jerusalemin King David hotellista, jossa Palestiinan brittihallinto piti päämajaansa. Iskun suunnitteli ja toteutti MenahemBeginin johtama Irgun Tzvai Leumi eli Kansallinen sotilasjärjestö, jonka tavoitteena oli Jordanin molemmille rannoille ulottuva juutalaisvaltio.

Irgun ja vieläkin jyrkempi terroristiryhmä Lehi räjäyttivät pommeja mieluiten sellaisilla paikkakunnilla, joissa arabit ja juutalaiset elivät sovussa keskenään. Ilmeisenä tarkoituksena oli provosoida väkivaltaa ja näin lopettaa veljeily arabien kanssa. Suosittu iskukohde oli "punainen Haifa", pohjoinen satamakaupunki, jossa juutalaiset ja arabityöläiset työskentelivät yhdessä samoilla mandaattihallinnon alaisilla työpaikoilla: rautateillä, öljynjalostamossa ja satamassa.

70 vuotta sitten Palestiinan asukasluku oli noin 1~800~000, kaksi kolmannesta arabeja ja kolmannes juutalaisia. Enemmistö juutalaisista oli maahanmuuttajia ja heistä huomattava osa Natsi-Saksasta paenneita tai kuolemanleireiltä hengissä säilyneitä. Nykyisessä Israelissa ja Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla asuu yhteensä runsaat kymmenen miljoonaa ihmistä, hepreaa puhuvia Israelin juutalaisia ja arabiankielisiä palestiinalaisia molempia jotakuinkin yhtä paljon.

YK:n suunnitelman mukaan Palestiina oli tarkoitus jakaa kahteen valtioon, joista kumpikin koostuisi kapeiden käytävien toisiinsa yhdistämästä kolmesta osasta sekä kansainväliseen hallintaan jäävästä Jerusalemista ympäristöineen, Betlehem mukaan lukien. Israelilais-brittiläinen historioitsijaja Oxfordin yliopiston emeritusprofessori Avi Shlaim on todennut värikkäästi, että suunnitellut valtiot muistuttivat kartalla kahta toisiinsa kietoutunutta käärmettä valmiina tappavaan iskuun tai toisen kuristamiseen.

Palestiinan jakosuunnitelman eli päätöslauselman 181 hyväksymiseen vaadittiin kahden kolmasosan enemmistö äänestykseen osallistuneista YK:n jäsenvaltioista, joita silloin oli kaikkiaan 56. Äänestäneistä 72 prosenttia kannatti päätöslauselmaa ja 28 prosenttia vastusti. Puolesta äänestivätmuun muassa Yhdysvallat ja Länsi-Euroopan maat sekä Neuvostoliitto ja muotoutumassa ollut itäblokki. Päätöstä vastustivat odotetusti kaikki arabimaat. Palestiinaa hallinnut Britannia pidättyi käyttämästä ääntään, kuten teki myös muun muassa Jugoslavia.

Syitä Stalinin johtaman Neuvostoliiton käyttäytymiseen YK:n Palestiina-äänestyksessä on pohdittu paljon. Neuvostoideologit olivat aina suhtautuneet hyvin kielteisesti sionismiin, jopa liikkeen vahvasti neuvostomieliseen äärimmäiseen vasemmistoon. Nyt linja oli muuttunut.Sionistien ja pian perustettavan Israelin valtion auttaminen ei rajoittunut diplomaattiseen tukeen YK:ssa. Neuvostoblokkiin keväällä 1948 siirtynyt Tšekkoslovakia toimitti Palestiinan juutalaisten armeijalle Haganalle aseita, joilla joidenkin arvioiden mukaan saattoi olla ratkaiseva osa toukokuussa perustetun Israelin menestykselle ensimmäisessä sodassa ympäröiviä arabimaita vastaan. Tšekkiläisvalmisteinen kivääri toimi vielä 1950-luvullakin Israelin armeijan standardiaseena.

Tukiessaan sionisteja ja Israelia puhtaan geopoliittisesti ajatteleva Stalin mitä ilmeisimmin pyrki heikentämään brittien maailmanvaltaa. Kun uusi juutalaisvaltio sitten liittoutuikin läntisen eikä itäisen imperiumin kanssa, myös Neuvostoliiton suunta muuttui. Epäonnistuneen politiikan syntipukiksi kelpasi hyvin Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen juutalaissyntyinen pääsihteeri Rudolf Slánský, joka kymmenen muun kommunistijohtajan kanssa hirtettiin näytösoikeudenkäynnin jälkeen Prahassa vuonna 1952. Päätöslauselma 181 ei koskaan toteutunut. Kahden valtion sijasta Palestiinaan muodostui sodan ja karkotusten seurauksena kaavailtua juutalaisvaltiota huomattavasti suurempi ja etnisesti "puhtaampi" Israel. Suunnitellun arabi-Palestiinan alueen jakoivat keskenään Israel ja Britannian perustama vasallivaltio Jordania. Gazan miehitti Egypti.

Palestiinan arabeille jakopäätöstä seuranneet tapahtumat olivat kansallinen katastrofi, josta käytetään arabiankielistä nimitystä al-Nakba. Yli 700~000 ihmistä pakeni tai karkotettiin kodeistaan sekä kaupungeista että maaseudulta, ja lukuisat arabikylät pyyhkäistiin kokonaan kartalta.

Pakolaisia ei päästetty palaamaan koteihinsa, kun ensimmäisen Israelin ja arabien välisen sodan taistelut olivat tauonneet vuonna 1949. Muutama vuosi ennen YK:n äänestystä Palestiinan sionistien johtaja David Ben-Gurion piti tärkeän puheen ammattiyhdistysliike Histadrutin kokouksessa. Israelin tuleva pääministeri painotti, että lopullisena päämääränä ei saa olla juutalaisvaltion perustaminen Palestiinaan, vaan Palestiinan muuttaminen juutalaisvaltioksi. Tätä ohjelmaa ovat kaikki Israelin hallitukset noudattaneet tähän päivään saakka.

Siirtokuntien perustaminen miehitetyille alueille on johdonmukaista jatkoa periaatteelle, joka muotoiltiin yli 70 vuotta sitten: alue kuuluu vain yhdelle kansakunnalle. On vaikeaa kiistää väitettä, että näin estetään oikeudenmukainen ja hyväntahtoinen ratkaisu israelilaisten ja palestiinalaisten riitaan.

Hannu Reime: Palestiina vuonna 1947  29.11.2017 Ykkösaamun kolumni

Lähetykset

  • ke 29.11.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Kun perehtyy oman kotitalon historiaan, alkaa miettiä, mitä kaikkea kerrostalon seinät ovat nähneet. Onkohan joku syntynyt tai kuollut olohuoneessani, kirjoittaa Reetta Räty.

  • Kirjailija Laura Lindstedt kohautti toissa vuonna Finlandia-palkintopuheessaan ja palaa nyt vieraskolumissa ruotimaan suomalaista ilmapiiriä itsenäisyysjuhlan alla.

  • Tehostamisen myötä työtä tekeviä käsiä on vähemmän, vaatimusten perässä pysyminen koettelee jaksamisen rajoja. Joku uskaltaa hypätä oravanpyörästä, mutta suurelle osalle se ei ole taloudellisesti mahdollista. Kieltenopettaja Paula Takio muistuttaa kolumnissaan, että ihmisestä ei saa lisätehoja irti puristamalla.

  • Ratkaisemattomassa Palestiina/Israel konfliktissa muistellaan tänä vuonna selkkauksen kolmea merkittävää käännettä. Sata vuotta sitten Britannian hallitus antoi lupauksen juutalaisten "kansallisen kodin" perustamisesta Palestiinaan, ja viime kesäkuussa tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Israel valtasi koko alueen. Syksyllä 1947 silloin vielä nuori maailmanjärjestö, Yhdistyneet Kansakunnat, otti ensimmäisen kerran kantaa Palestiinan kysymykseen. Tuosta ajasta kertoo kolumnistimme Hannu Reime.

  • Katsotaan eteenpäin, se oli ajan henki sodan jälkeen. Työ täytti päivät.
    Sodasta ei puhuttu, nälkäisinä mentiin nukkumaan ja yöllä nähtiin painajaisia. Heli Vaaranen muistaa kolumnissaan tuttuja sotilaita.

  • Kolumnisti Janne Rysky Riiheläinen onnittelee kansakunnan poliittista linjaa. Riiheläinen pohtii, että tasavallan presidentin Sauli Niinistön kolme vuotta sitten esittelemän pilarimallin myötä puolustuspolitiikka on noussut ulkopolitiikan rinnalle jäsentämään Suomen suhteita muuhun maailmaan.

  • Henkinen ilmastomme ei pääty valtiollisille rajoillemme, joten kansallisen itsetunnon vahvistamisen ohella olisi paikallaan pureutua esimerkiksi yläilmakehän virtauksiin tai Kreikan ja Italian historiaan, suosittelee kosmologi Kari Enqvist.

  • Kaukana kotoa on helppo kääriä voittoa taskuun ympäristöstä piittaamatta. Kanadalaiset käyvät Lapissa kuokkimassa malmin, suomalaiset touhuavat eukalyptuksesta sellua Etelä-Amerikassa. Tiistain kolumnisti Pekka Juntti muistuttaa, että maapallon luonnonvarat ovat rajallisia ja ne ovat meillä vain lainassa.

  • Maanantain kolumnisti Jari Ehrnrooth pohtii Kiinan markkinatalouden kehityksen vaikutuksia. Onko lopputuloksena Kiinan muuttuminen liberaaliksi demoratiaksi vai taantuvatko länsimaat kommunistisen Kiinan taloudellisen maailmanvalloituksen myötä?

  • Saudi-Arabiassa, Libanonissa ja Syyriassa tapahtuu. Iranin vaikutusvalta alueella on kasvanut. Monesta tekijästä voi päätellä, että jotain uutta ja ehkä varallista muhii Lähi-idässä.

  • Juhlavuoden vietto herätti uskoa luovuuteen ja toiveita jostain uudesta. Hankkeita on tuhansia. Nyt Suomi 100 -aiheet tunkevat jo korvista ulos ja holtiton brändäys on synnyttänyt kyllästymisen koko juhlaan.

  • Maanantain kolumnisti Jussi Viitala puolustaa pienen Turkimusojan raakkuja ja taimenia ja perustelee, miksi meidän muiden kannattaisi suojella luontoa.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä