Radio Suomi Jyväskylä

Radio Suomi Jyväskylä: Musiikintutkija Olli Heikkinen: laulujen sanat kertovat senkin mitä me emme muuten kehtaisi sanoa

  • 8 min
  • toistaiseksi

Perjantaina heti itsenäisyyspäivän jälkeen juhlittiin taas ja liput liehuivat saloissa. Suomalainen musiikki on saanut juhlapäivänsä kalenteriin Jean Sibeliuksen syntymäpäiväksi 8.12. Mikko Maasola kutsui aamulähetyksen vieraaksi muusikon, musiikin tutkijan ja opettajan ja muun muassa Miljoonasade yhtyeestä tunnetuksi tulleen Olli Heikkisen. Eikä kysymys ollut yhtään pienempi kuin, mitä on suomalainen musiikki ja voiko sitä määritellä. Vai onko se ainoa määrittelevä tekijä suomen kieli. Mutta mistä ne suomenkieliset sanat kertovat ja ennen kaikkea - mitä ne meille merkitsevät?

Lähetykset

  • pe 8.12.2017 15.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Pakkanen paukkui sopivasti Jyväskylän satamassa lauantaina 5.1.2019, kun Radio Suomen alueellinen lauantailähetys sukelsi savuisiin nuotiotunnelmiin. Kaupungin keskellä kotakahvilan nuotiolla mieleenpainuvimpia luontoretkiä muistelivat jyväskyläläinen Harri Räihä sekä kaupungin matkailu- ja markkinointipäällikkö Susanne Sarvilinna. Yllättäen kumpaakin yhdisti viehtymys liikkua luonnossa vesiteitä pitkin. Harri Räihän mieleen nuotion loimu toi mieleen muistoja erämaasta:

  • Jämsäläinen Matti Jokiniemi on ehtinyt tehdä yhtä jos toista. Mies näyttelee, toimii kyläaktiivina ja metsästää, mutta tunteepa hän hävittäjälentokoneet siinä missä ladun tekemisenkin. Nykyään Jokiniemi on paikallisen latuosuuskunnan toimitusjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri ja työmies. Radio Suomen lauantailähetyksessä 29.12.2018 Riina Mäentausta kävi hiihtämässä Jämsän Himoksen ensilumenladulla. Siellä vastaan tuli latua hoitavan Jokiniemen lisäksi hiihtäjät Tommi Rasi sekä Pepi Salonen, joka iloitsi treenibaanastaan:

  • Tämä saa sydämen tykyttämään. Jos mielisi tekee huutaa, vaan et kehtaa, kuuntele tämä. Japanilaisen taistelulajin, kendon, harrastajista lähtee ääntä ja pelottavaa sellaista.

  • Mikael Lampisen joulu kuluu automarketin kassalla. 21-vuotias nuorimies kertoo olevansa työssä kaikki mahdolliset pyhät. Ihmisrakas Lampinen tykkää morotella tuttuja ja rupatella asiakkaiden kanssa ostosten lomassa. Kilpailuhenkinen luonne pistää vauhtia viivakoodailuun. Lampinen ei pääasiassa kummastele asiakkaiden ostoksia, mutta sillon tällöin joku ostos hihnalla saa miehen uteliaaksi. Toimittajana Prismassa Riika Raitio.

  • Jyväskyläläinen Venla Kupiainen elää tavanomaista nuoren naisen elämää. Hän opiskelee, seurustele ja harrastaa tanssia. Arjessa Kupaista varjostaa kuitenkin jäytävä yksinäisyyden tunne, josta on vaikea päästä eroon. Lomakaudet ja joulu ovat esimerkiksi vaikeita aikoja, sillä silloin yksinäisyyden tunne voi ryöpsähtää voimakkaaksi. Kupiainen joutui kestämään vuosia kiusaamista, minkä jäljiltä hänen on ollut vaikea uskoa, että toiset ihmiset pitäisivät häntä tutustumisen arvoisena. Radio Suomen alueellisessa lauantailähetyksessä Keski-Suomesta Kupiainen kertoo yksinäisyydestä sekä siitä, miten sitä hänen mielestään voi kitkeä:

  • Marko Virtanen erotettiin JYPin päävalmentajan pestistä viime keväänä. JYPissä aikanaan pelannut ja organisaatiossa kymmenen vuotta valmentanut Virtanen ei ole seuralle katkera. Sanonta kuuluukin, että on liigavalmentajia, jotka on erotettu, ja on liigavalmentajia, jotka tullaan erottamaan.
    Nyt Virtasella on ollut aikaa kaikelle sille, mikä on jäänyt tekemättä kiekkouran aikana. Kiekko on kuitenkin koko ajan mielessä, nyt katsetta on käännetty pikku hiljaa kohti tulevaisuutta jääkiekon parissa.
    Marko "Veltsu" Virtanen vieraili Radio Suomi Jyväskylän lauantailähetyksessä jutustelemassa Jussi Lindroosin kanssa.

  • Laulaja, lauluntekijä ja opettaja Antti Kleemola tehtailee kappaleita monille suomalaisille artisteille, mutta myös itselleen. Tällä hetkellä musiikin moniottelija on tyytyväinen työtilanteeseensa. Hän pystyy yhdistämään musiikin tekemisen ja opettamisen. Lauluja kirjoittaessaan hän noudattaa Laura Sippolan oppia, jonka mukaan kirjoittaessa on paras mennä häpeää kohti. Mikä itselle on kipeää, koskettaa todennäköisesti myös muita. Tänä vuonna Kleemola julkaisi yhden henkilökohtaisimmista lauluistaan, joka kertoo pojan suhteesta äitiinsä. Antti Kleemola Mikko Maasolan vieraana Radio Suomen Jyväskylän lauantailähetyksessä:

  • Jyväskylässä paikallisliikenteen busseilla pääsi jälleen huristelemaan maksutta lauantana 8.12.2018 - sillä edellytyksellä, että päässä oli tonttulakki. Tonttulakkia ei tosin kukaan ole ennalta määritellyt. Myös näkymätön tai asenteeseen perustuva lakki kelpasi maksuvälineenä. Radio Suomen lauantailähetyksessä Riina Mäentausta ja juontaja Mikko Maasola seurasivat, millä mielellä väki kulki onnikalla erikoisena päivänä. Osa osasi ottaa tilaisuudesta ilon irti tekemällä bussiretkestä kiertoajelun. Seppälän pysäkillä bussia odotti Riitta Sillanpää:

  • Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 alla professori ja myyrätutkija Hannu Ylönen kohtasi yllätyksen. Hänelle myönnettiin korkea-arvoinen kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki. Itsenäisyyspäivän aattona moni asia oli kuitenkin auki - esimerkiksi se, millä perusteilla se on hänelle myönnetty ja kenen pyynnöstä? Se oli kuitenkin selvää, että tunnustus tuntui hyvältä. Radio Suomen Jyväskylän aamulähetyksessä Ylönen katsoi, että kunniamerkki ei ole tunnustus yksin hänelle, vaan koko tiimille, jonka kanssa hän tutkijana on tehnyt työtä. Tunnustuksen saaminen ihmetytti paitsi tutkijaa itseään myös vähän hänen teini-ikäisiä lapsiaan:

  • Lapsuudessa topakalla pikku-Minnalla oli tapana kauhistella kauppiasisälleen, miten ruokakaupassa myytävät kukat syövät kukkakauppiaiden elantoa. 22-vuotiaana hän ilmoitti ryhtyvänsä itse kukkakauppiaaksi. Jyväskyläläisessä Parviaisen kauppiassuvussa asiaa ei kummasteltu, ja suvun hyvä maine auttoi nuorta naista alkuun. Minna Savolaisen yrittäjäura sai huomiota tänä vuonna, kun 44-vuotias kukkakauppias valittiin Keski-Suomen vuoden yrittäjänaiseksi. Savolainen muisteli uransa vaiheita Riika Raition haastattelussa Radio Suomen lauantaivieraana.

  • Kirjailija ja rikospoliisi Mikko Porvali tuntee harteillaan isovanhempiensa kokemukset, mutta ei pane sitä pahakseen. Porvali ammentaa kirjoissaan sukunsa historiasta. Hän arvostaa sitä, että on itse voinut tehdä valintoja vapaasti, toisin kuin esimerkiksi isovanhempansa. Porvalin ura poliisina oli vähällä tyssätä heti alkuunsa pahaan silmien taittovirheeseen, mutta lääketiede tuli avuksi. Työkseen Porvali tutkii rikoksia, mutta tuntee samalla vetoa selvittää, mitä lähihistoriassa todella on tapahtunut. Radio Suomen Jyväskylän lauantailähetyksessä Mikko Porvali kertoo, miten hän onnistuu yhdistämään monta vaativaa työtä:

  • Muusikko Timo Rautiainen on kolmen lapsen isä ja myös jo isoisä. Hän tuli isäksi ensimmäistä kertaa 25-vuotiaana. Nuorena isänä Rautiainen olisi mielellään ottanut vastaan sen maltin ja läsnäolon taidon, joka vaikkapa nelikymppisellä isällä yleensä on. Oma isä opetti Rautiaiselle mm. käytöstapoja ja kunnioittavaa suhtaumista naisiin. Tärkeä muisto hänestä liittyy kansanmusiikkiin. Kuuntele Timo Rautiaisen mietteitä isyydestä Radio Suomen lauantaiaamussa. Toimittajana Riika Raitio.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Saarijärveläinen Tiina Mäkinen teki töitä, kun terveys yllättäen petti. Reuma ja sidekudosten kipuja aiheuttava fibromyalgia pysäytti kesken työuran. Seurasi puolen vuoden raskas kamppailu sen hyväksymiseksi, ettei oma keho kestä tavallista työntekoa. Valoa elämään toi kuitenkin tuttu ja rakas paikka: hevostalli ja erityisesti ruuna Humiseva - josta yllättäen sukeutui tämän vuoden ravikomeetta. Jalkavaivoista kärsineen kuusivuotiaan Suomen hevosen viritti huippukuntoon viime talvinen runsaan lumen treeni Saarijärvellä. Timo Hytönen pääsi aamutuimaan Humisevan ja Tiina Mäkisen seuraan kotitallille Saarijärven Korpikylälle.

  • Leikatut hiukset lähetettiin Little Princess Trust -järjestölle Englantiin. Järjestö valmistaa peruukkeja aidoista hiuksista lapsille ja nuorille, jotka sairastavat syöpää. Suomessa peruukkeja ei tehdä aidoista hiuksista. Jyväskyläläinen parturi-kampaaja Sarita Rajala leikkasi Kertun hiukset, molemmat olivat tyytyväisiä lopputulokseen.

  • Ilmavoimien varusmiesten joukkokoulutuskauden päättöharjoitus järjestetään Hallin tukikohdassa Jämsässä 15.–22.11.2019. Harjoitukseen osallistuu joukkoja Ilmavoimien lisäksi Jääkäriprikaatista, Porin prikaatista ja Karjalan prikaatista. Osallistujia on noin 1000 henkilöä ja sen tavoitteena on kouluttaa varusmiehiä, reserviläisiä ja henkilökuntaa poikkeusolojen tehtäviin. Harjoituksessa lennetään Hornet- ja Hawk -kalustolla Hallin tukikohdasta käsin maanantaista torstaihin klo 12–18 rajoittuen Jämsä-Tampere-Vaasa-Oulu-Jyväskylä -väliselle alueelle. Jussi Lindroos kävi tapaamassa harjoituksen johtajaa, eversti Antti Koskelaa Radio Suomen Keski-Suomen ja Etelä-Savon iltapäivälähetyksessä.

  • Laukaassa asuva Mirka Remonen toteutti unelmansa ja ryhtyi koirien turkkien trimmaajaksi. Jo ennen trimmaajaksi ryhtymistä hänellä oli tapana hoitaa omien lemmikkiensä - nykyisellään neljän kääpiösnautserin turkit. Hyvä trimmaaja osaa ja tietää turkkien kannalta olennaiset riskit, joita varsinkin näin syksyn ja talven taitteessa ovat erityisesti tassut ja kainalot. Niihin kertyvä kosteus ja hiekka voi pahimmillaan aiheuttaa vakavia haavaumia. Eli vaikka sanonta kuuluu, ettei ole koiraa karvoihin katsominen - oman lemmikin turkki on hyvä käydä säännöllisesti läpi. Aamureportteri Timo Hytönen lähti tapaamaan Mirka Remosta ja sai heti kättelyssä neliääniset haukut.

  • Kun työyhteisössä kiusataan, tilanne sairastuttaa koko työyhteisön. Kiusattujen tarinoita esittelevä Askel parempaan - näyttely avaa kiusattujen tarinat ja muistuttaa, että jos kiusaaminen tunnistetaan siihen on aina puututtava. Vastuussa ovat niin esimiehet, johto kuin työyhteisön jäsenetkin. Avainsana kiusaamistilanteiden ratkaisuun on avoin keskustelu.Kiusaamisesta ja Askel parempaan -näyttelystä keskustelivat Radio Suomen torstaiaamussa Jyväskylästä väitöstutkija Sini Tuikka, Jyväskylän nuorkauppakamarin puheenjohtaja Susanna Hämäläinen ja toimittaja Timo Hytönen.

  • Itseohjautuvuus on tämän päivän työelämän trendi. Se voi lisätä luovuutta, mutta pahimmillaan kuormittaa työntekijää. Luovuutta tuottava itseohjautuvuus on perusteltu tavoite, jonka ratkaisuksi on tarjottu monenlaisia keinoja johtamishierarkioiden poistamisesta yksilöiden itsensä johtamisen taitojen vahvistamiseen. Näin kertovat Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen tutkijat Kaija Collin ja Soila Lemmetty lauantaina julkaistavassa kirjassaan "Siedätystä johtamisallergiaan! Vastuullinen johtajuus itseohjautuvuuden, ja luovuuden tukena työelämässä." Collin ja Lemmetty vierailivat Radio Suomi Jyväskylän aamulähetyksessä Jussi Lindroosin vieraana.

  • Kuva: Tomi Hänninen

    Rallin MM-osakilpailuista Ylen urheilua seuraavalle yleisölle tuttu kaksikko - toimittaja Riku Salminen ja Ylen ralliasiantuntija Riku Tahko - päättivät lähteä mukaan rallin F-sarjan viimeiseen osakilpailuun Petäjävedellä. Kymmenenteen Kyläseppä-ralliin osallistumiseen vaikutti se, että rallin reitit ovat tuttuja erityisesti parivaljakosta Tahkolle, sen sijaan kartturiksi lähtevä Salminen tunnusti Yle Radio Suomen Jyväskylän aamussa, että hänelle kyseessä on ensimmäinen kerto oikeassa rallikisassa. Aikaisemmin kaksikko on kokeillut koemielessä rallireittiä muun muassa Harjun EK:lla Jyväskylän MM-rallissa. Rallin kynnyksellä Rikut sai vieraakseen radion aamustudioon Timo Hytönen.

  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu on mukana Viitasaaren keksintöjen viikolla, jossa esitellään erityisesti maaseudun asukkaiden ja yrittäjien avuksi kehiteltyä robotiikkaa. Tulevaisuudessa fyysistä työtä helpottavat erilaiset päälle puettavat lihaksia voimistavat ja selän, käsivarsien ja jalkojen luustoa suojelevat työasut ja pellolla saattaa liikkua automaattinen puimuri. Moni asia, jota on totuttu näkemään vain tieteiselokuvissa saattaa olla hyvinkin pian totta. Timo Hytönen tutustui RoboCountryside hankkeen Toni Pekkolan ja Emilia Lahdenperän kanssa robotiikkaan ja myös seurustelurobotti Alexaan.

  • Viitasaaren kalakaverit saavutti useita mestaruuksia Lappeenrannassa Saimaan kanavalla pidetyissä onginnan Suomenmestaruuskisoissa. Timo Hytönen saikin siis todella asiantuntevaa seuraa, kun lähti Viitasaarelle aamukalalle.

    Nuoret nestarit Jesse Niskanen, Niko Saastamoinen, Senni Niskanen, Sanni Niskanen ja Jori Kuusinen kertoivat miten heidän mielestään kalan saa nappaamaan. Ja tulihan sitä kalaa: haastattelun aikana tuli yksi ahven ja yksi särki. Vaikka reportteri yritti ensin ihan väärin keinoin.

  • Ravikansan vuoden päätapahtuma eli Kuninkuusravit kokoaa viikonvaihteessa Lahden Jokimaalle kymmeniä tuhansia lajin ystäviä. Keski-Suomesta kruunua lähtee tavoittelemaan kolme hevosta: tammoina kuningattaren kruunua tavoittelevat Liisan Tulilintu Äänekoskelta ja Hetviina Petäjävedeltä.

    Hankasalmelta ravikuninkaan kruunua puolestaan lähtee tavoittelemaan ennakkosuosikkina pidetty Tähen Toivomus. Ravien alla Säkinmäen kylälle huippuoria ja sen valmentajaa Pauli Raiviota lähti tapaamaan Timo Hytönen.

  • Karstulan ja Kyyjärven rajalla Kimingin kylässä asuva Vili Varis on kova yrittämään. Hän aloitti yrittämisen jo nuoresta eli kahdeksanvuotiaana. Nyt kuusitoistavuotiaana hänen pihatöitä ja viherpalveluja tarjoava yrityksensä palvelee jo yli sataa asiakasta ja on tänä kesänä työllistänyt myös muita nuoria.

    Vilin vieraaksi riensi Henri Bergin juontamassa aamulähetyksessä maanantaina aamureportteri Timo Hytönen.

  • Suomen kieli ja kulttuuri kiinnostavat monia niin paljon, että he tulevat opiskelemaan niitä kesälomallaan Suomeen. Jyväskylän kesäyliopiston intensiivikurssilla on ollut tänä kesänä poikkeuksellisen paljon opiskelijoita, peräti 60 eri puolilta maailmaa. Titta Puurunen tapasi kurssilaista kolme: sakalaisen Maikan, englantilaisen Miken ja venäläisen Timon.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä