Sisällissota 1918 - punaiset muistot

Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He ovat nyt äänessä.

Sisällissodan punaisen osapuolen muistojen pato murtui 1960-luvulla, kun mukana olleiden kertomuksia alettiin laajemmin kerätä ja tallentaa. Elävä arkisto, Kansan Arkisto ja Työväen muistitietotoimikunta avaavat nyt yhteistyössä ikkunan tähän arvokkaaseen aineistoon. Haastatteluäänitteet tarjoavat harvinaisen näköalan työväen ruohonjuuritason kokemuksiin ja tuntoihin.

27.1.1918 puhjennutta sisällissotaa edelsivät Venäjän maaliskuun vallankumouksesta 1917 alkanut kuohunta, luokkavastakohtien kärjistyminen, kiistellyt poliittiset ratkaisut,
väkivaltaisuudet ja yhteenotot. Nämä äänitteet kertovat, millaisena aika näyttäytyi tavallisten työväenmiesten ja -naisten muistoissa. Ne eivät ole eksaktia historiankirjoitusta vaan kertovat heidän ja laajemminkin punaisten kokemuksesta, motiiveista ja suhteesta suomalaiseen
yhteiskuntaan.

Kuvat © Työväen arkisto. Vas. neljä tunnistamatonta punakaartilaista (Atelier Helio, Turku), kesk. punakaartin sairaanhoitajat Tyyne Vikman ja Martta Leimu sekä Vilho Ahlberg Lappeenrannassa, oik. kaksi tunnistamatonta punakaartilaista (1918).

Jaksot

  • (7.2.1968) Helsinkiläiseen työläisperheeseen vuonna 1899 syntynyt Toini Wälläri kertoo alkuun nuoruutensa järjestötoiminnasta ja vuosistaan porvarisperheiden piikana sekä muistelee vuoden 1917 tapahtumia (13:30). Punakaartiin hän liittyi taloudellisten syiden takia ajatellen, että toimeentulo olisi siten turvatumpi, ja päätyi Helsingin A-komppanian mukana sairaanhoitajaksi rintamalle. Hän kuvailee mm. komppanian jäseniä, hierarkiaa, ilmapiiriä ja miesten suhtautumista nuoreen tyttöön. Lahden taistelussa komppania hajaantui, ja kertoja lähti tovereineen pakomatkalle kohti Pukkilaa. Hän selvisi suojeluskuntalaisten kuulusteluista eikä joutunut vangituksi. Sodan jälkeen Elannon myyjänä työskennellessään hän joutui piilottelemaan liikkeen takahuoneessa vankileiriltä karannutta veljeään ja tämän tovereita.

    Haastateltava Toini Wälläri, s. 1899 Helsingissä. Haastattelija Pulmu Manninen. Työväen muistitietotoimikunta/Työväen Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Punakaartin sairaanhoitajia Kaukaalla 1918. Työväen Arkisto.

  • (10.1.1968) ”Oman aatteen ja ajatuksen puolesta”, kuvaa Viljo Rautelin toimintaansa.
    Tervakoskella vuonna 1899 syntynyt Rautelin liittyi Napialan työväenyhdistykseen vuonna
    1914 ja toimi myös urheiluseura Pyrkivässä ja Jyryssä, joista hän kertoo muistelujensa aluksi. (8:55) Vuodesta 1917 hän muistaa, kuinka maaliskuun vallankumouksen seurauksena Lopella patteritöissä oleva venäläinen upseeristo riisuttiin aseista, ja kuinka vahtipartioita perustettiin ja sitten järjestäydyttiin Napialan komppaniaksi. Kertoja ehti olla komppanian mukana rintamalla kolmen kuukauden ajan, kunnes saksalaiset olivat lopulta vastassa ja riisuivat joukon aseista. Vangitut vietiin Hennalaan, josta kertoja siirrettiin myöhemmin Riihimäelle. Syyskesällä 1918 hän vapautui ensimmäisten joukossa, minkä jälkeen kulki työn perässä paikkakunnalta toiselle.

    Haastateltava Viljo Rautelin, s. 1899 Tervakoskella. Haastattelija Pulmu Manninen. Työväen muistitietotoimikunta/Työväen Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Punakaartin lähteviä ryhmäkuvassa vuonna 1918 Hintsalan työväentalolla Köyliössä, Loimaalla. Työväen Arkisto.

  • (20.10.1965) Rautatieläinen Yrjö Kallinen toimi vuonna 1917 Oulun työväenneuvoston sihteerinä. Hänet valittiin poliisitarkastajaksi rauhoittamaan mielialoja. Kallisen vastustuksesta huolimatta työväen järjestyskaarti kuitenkin aseistautui. (11:58) Tammikuun alussa hän sai kaupunkia
    lähestyvän valkoisten asejunan pysähtymään vakuuttamalla, että Oulun punakaarti luopuu aseistaan ja ettei seudun venäläinen sotaväki muuta toivo kuin kotiutusta Venäjälle.
    Sopimuksesta huolimatta valkoiset aloittivat taistelut. Kallinen tuomittiin myöhemmin kuolemaan maanpetturuudesta, koska "ei ollut estänyt kapinan puhkeamista". Tuomiota ei pantu täytäntöön, mutta rauhanmies joutui muiden mukana vankileireille. Kallisesta tuli myöhemmin kansanedustaja, ministeri ja opetusneuvos.

    Haastateltava: Yrjö Kallinen, s. 1886 Oulu. Haastattelija: Adolf Turakainen. Yle Arkisto.

    Kuva: Oululaisia ja torniolaisia punakaartilaisia (1918). Kuvaaja Mia Green, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

  • (30.4.1983) Viljo Sohkanen oli sisällissodassa Tikkurilan punakaartin välskärinä. Sohkanen vangittiin 12.4.1918 hänen ollessaan lomalla Viipurin rintamalta. Saksalaisten vallatessa
    Tikkurilan asemaa hän oli jäänyt auttamaan haavoittuneita. (12:26) Hän sai lähettää Suomenlinnasta kotiväelle kortin: ”Ei minulla täällä mitään hätää ole, kun te vaan saisitte olla
    siellä rauhassa.” Leirillä hän oppi, kuinka helposti nälkään kuoleminen kävi. Vappu Suomenlinnassa oli kuin elokuvasta: vankien laulaessa Kansainvälistä saksalaiset vartiosotilaat
    yhtyivät kuoroon, toivat sähkölamppuja valaistukseksi ja esittelivät kuvia perheistään.

    Haastattelun alussa Sohkanen kuvaa sotaa edeltäneitä sosiaalisia ongelmia, työttömyyttä ja nälkää. Kunnallisilta elimiltä kovisteltiin hätätöitä ja raha-avustuksia, mutta ”viranomaiset lähti karkuun”. Sohkanen sai myöhemmin sosiaalineuvoksen arvon.

    Haastateltava: Viljo Sohkanen, s. 1900 Viipuri. Haastattelija: Mauri Muttonen. Yle Arkisto. Haastattelua on hieman lyhennetty.Kuva: Vangittuja punakaartilaisia viedään Kreivi Kamenski - laivalla Suomenlinnaan 13.4.1918. Huopahattu päässään sivuttain seisova mies mahdollisesti
    Viljo Sohkanen. Työväen Arkisto/Lönnqvist(?), Foto Nyblin.

  • (1977) Lempi Kymlander liittyi punakaartiin 19-vuotiaana. Hän toimi Maarian komppaniassa
    sairaanhoitajana. ”Kun liityin punakaartiin, sisko pisti vastaan ja kaikki pisti vastaan. En ole sitä
    koskaan katunu. En edes vankina ollessa.”

    Haastateltava: Lempi Kymlander, os. Päivärinta, s.1897 Turussa. Haastattelija Teuvo Rasku.
    Kansan Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Punakaartin sairaanhoitajia vuonna 1918.
    Kansan Arkisto.

  • (1971) Alma Kumpulainen oli naimisissa ja kahden lapsen äiti Karjalan Raudussa vuonna 1918. Hänen miehensä taisteli punakaartissa ja joutui Viipurin vankileirille, josta vapautui huonossa kunnossa. Myös Alma joutui kaksivuotiaan ja seitsemän kuukautta vanhan lapsen kanssa Sortavalan vankileirille muiden naisten ja lasten sekaan. "Siellä toisia synty ja toisia." Koskettavana kohtaamisena syöpyi mieleen vankileirillä kuollut äiti, jonka kahden viikon ikäistä vauvaa Alma imetti.

    Haastateltava: Alma Kumpulainen, s. 1890. Haastattelija Anneli Ollikainen. Kansan Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Tuntemattoman tekijän piirros Orvot. Kansan Arkisto.

  • (3.8.1966) Arvo Sepänmaa oli 19-vuotias, kun Vilppulaan perustettiin eduskunnan hajottamisen jälkeen järjestyskaarti vuonna 1917. Punakaarti syntyi myöhemmin sotilaallisin perustein suojeluskuntien vastapainoksi. Aseellinen taistelu epäilytti Sepänmaata, mutta hänestä tehtiin komppanianpäällikkö. Valkoisten hyökätessä Vilppulaa kohti punaiset perääntyivät Lylyyn,jonne valkokaarti yritti heitä seurata. Lylyn ja Vilppulan välillä käydyt yhteenotot olivat ”kuin kahdeksan tunnin työpäivä”: iIlalla vetäydyttiin junalla kotiin, aamulla palattiin taas rintamalle tappelemaan. Helsingin ja Turun punakaartilaiset ryöstivät Lylyn osuuskaupan vilppulalaisten estelystä huolimatta.– Kun valkoiset olivat vallanneet Tampereen, antautuneet kerättiin Tampereen kauppatorille. Miehiä, lapsia, vanhuksia ja sairaita vartioivat konekiväärit. Ruuaksi jaettiin kaksi silakkaa. ”Kosken rannalle ammuttiin monta torpparipoikaa”, ja punaisten
    teloituksia seuraavat ”hienot rouvat ja herrat taputtivat intohimoisesti”. Sepänmaa sai neljän vuoden tuomion, josta istui seitsemän kuukautta. Vapautumisen jälkeen lapsuudenystävät eivät suostuneet tervehtimään.

    Haastateltava: Arvo Sepänmaa. Haastattelija: Jukka Hokkanen. Yle Arkisto. Kuva: Punavangit Tampereen torilla 6.4.1918. Työväen Arkisto.

  • (16.4.1968) Hattulalainen puuseppä Valfrid Kallio toimi vuoden 1917 levottomuuksissa miliisin apuna ja sisällissodassa komppanianpäällkkönä. Monen muun muistelijan tavoin hän korostaa työttömyyden ja elintarvikepulan osuutta tapahtumissa. Kallio taisteli mm. Uudessakaupungissa, Ruovedellä ja Helsingissä. (22:26) Pääkaupungin valtauksen jälkeen punavangit kerättiin Kauppatorille ja marssitettiin Ariadne-laivaan ruuatta ja juomatta. Suomenlinnan sementtipermannolla Kallio sairastui uudelleen keuhkokuumeeseen. ”Meitä pidettiin niin kuin karjaa ulkosuojissa.” Lääkäri pelasti hänet sairaalaan, jossa hän soi hoidon lisäksi ylimääräisiä ruoka-annoksia. ”Se lääkäri oli hyvä mies ja hoitajat hyviä ihmisiä.”

    Haastateltava: Valfrid Kallio, s. 1899 Parolannummi. Haastattelija: Yrjö Kaukiainen. Yle Arkisto. Kuva: Vankeja töissä Suomenlinnassa. Kansan Arkisto.

  • (23.1.1968) Punakaartin ensiapujoukoissa toiminut lempääläläinen Elli Nurminen kuvailee seikkaperäisesti Hennalan ja Hämeenlinnan vankileirien arkea ruokajonoineen, epähygienisine oloineen, vankien kidutuksineen ja täpötäydellä kivilattialla vietettyine öineen. Paitsi nälkää, kurjuutta ja täisiä vaatteita, muistaa kertoja kuitenkin myös yksittäisiä inhimillisiä vartijoita ja ystävällisiä saksalaisia sotilaita, joiden ansioista arki saattoi olla hitusen siedettävämpää.

    Haastateltava Elli Nurminen, s. 1899 Lempäälässä. Haastattelija Pulmu Manninen. Työväen muistitietotoimikunta/Työväen Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Hennalan kasarmit vuonna 1918. Työväen Arkisto.

  • (1976) "Mä en olis tietäny työväenliikkeestä mitään, ellen mä ois sitä koulua käyny", toteaa Elsa Rajala, joka liittyi Pispalan punakaartiin 14-vuotiaana. "Isä jäi sille tielle vain vaatteet
    palautettiin Raahesta. Enkä tänä päivänä tiedä, missä se on kuopattuna." Huhtikuusta syyskuuhun Elsa oli vangittuna Hämeenlinnassa. Vapaus koitti viiden kuukauden vankeuden
    jälkeen. Tuomiota ei Elsan mukaan tullut, mutta äidin oli käsketty antaa tytölle selkäsauna. Äiti tiesi, että moni vanki kuoli vapautumisen jälkeen ylensyöntiin ja oli ohjeistanut sukulaisia, ettei Elsalle saisi antaa liikaa ruokaa."Ei ikinä tee mieli kantaansa muuttaa. Ei niin kovaa paikkaa
    tuukkaan."

    Haastateltava: Elsa Rajala s. 1903 Tampereella. Haastattelija Heikki Halonen. Kansan Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Vangittuja punakaartilaisnaisia aseistettuine vartijoineen. Kansan Arkisto.

  • (19.2.1968) Sähkötyöntekijäin ammattiosastoon kuuluminen velvoitti osallistumaan punakaartin toimintaan, ja niinpä Werner Mela määrättiin alkuun kansanvaltuuskunnan kirjanpitäjäksi Ritarihuoneelle, sitten kuriiriksi toimittamaan rahalähetyksiä johdon ja Suomen Pankin välillä (16:15). Mies muistelee toimintaansa kuriirina sekä päätymistään Viipuriin
    matkanneen pakolaisjunan kyytiin. Koska tunnelmat Viipurissa viestivät häviöstä, oli pakomatkaa jatkettava ensin meriteitse Pietariin, josta vaihdettiin syvemmälle sisämaahan
    menevään junaan. Samassa junassa kertojan kanssa matkustivat mm. kansanvaltuuskunnan jäsenet Oskari Tokoi ja Hilja Pärssinen.

    Haastateltava: Werner Mela, s. 1890 Askolassa. Haastattelija: Pulmu Manninen. Työväen muistitietotoimikunta/Työväen Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Punakaartin
    Helsingin 4.pataljoonan 4.komppanian ryhmä vuonna 1918. Työväen Arkisto.

  • (9.2.1967) August Tiirikainen osallistui Kuopion seudun taisteluihin ja teki kaartin lentävässä osastossa asetarkastuksia. Eräässä laukaustenvaihdossa haavoittui talollinen; paikkakuntalaiset määrättiin kutsumaan lääkäri, mutta tätä ei ikinä haettu paikalle, minkä seurauksena Tiirikainen sai myöhemmin elinkautistuomion osuudesta murhaan. (21:04) Valkoisten voiton jälkeen hän
    kiesi vankipaikasta toiseen: Kuopiossa, Outokummussa, Hennalassa, Riihimäellä, Tammisaaressa, Lappeenrannassa, Sörnäisissä. Kiperiä tilanteita oli useampia – milloin vartija
    yritti pistää pistimellä, milloin vahingonlaukaus meni pihalla nenän edestä. Hennala oli hirvittävän siivoton, Tammisaaressa vartijat olivat töykeitä, mutta Riihimäki jäi mieleen hyvästä kohtelustaan ja inhimillisestä johtajastaan. ”Lihottiin hyväkuntoisiksi”. Naisopettaja opetti
    vangeille jopa laulua.

    Haastateltava: August Tiirikainen, s. 1895. Haastattelija ehkä Olavi Puusaari. Yle Arkisto. Kuva: Yksi Riihimäen vankileirin sairaalahuoneista hoitajineen vuonna 1918. Hoitajien kerrotaan suhtautuneen vankeihin hyvin. Työväen Arkisto.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä