Yle Pohjois-Karjala

Lähiruokaa tuottajalta suoraan asiakkaalle - Ylä-Karjalaan perustettiin virtuaalinen tuoretori

  • 6 min
  • toistaiseksi

Lähiruoka kulkee Ylä-Karjalassa entistä usemmin tuottajalta suoraan asiakkaalle. Apuna on virtuaalinen tuoretori eli nettisivusto, jossa tuottajat ovat esillä tuotteineen.
Ylä-Karjalassa on tehty töitä sen eteen, että ruuantuottajat ja kuluttajat kohtaisivat entistä helpommin, kertoo MTK-Pielisen Läheltä lähelle -lähiruokahankkeen vetäjä Anneli Ollilainen. (toim. Milla Holm)

Lähetykset

  • ma 5.2.2018 11.25 • Yle Areena

Jaksot

  • Naismetsästäjien määrä on selvässä kasvussa. Turvallinen metsästys vaatii sopivat asusteet ja oikein mitoitetun aseen. studiovieraina Jaana Puhakka P-K:n Jahtinaiset ry:stä, sekä Jarkko Jokinen Jokierä Oy:stä. Toimittajana Tapio Laakkonen.

  • Jalkapallojuniorit saivat asiantuntevaa opetusta Liperin Ylämyllyllä. Junioireita opasti Eeva-Maria Saari. Nainen on melkoinen guru potkutekniikkojen opetuksessa, sillä Eeva-Marian opetusta kuuntelevat esimerkiksi Suomen miesten maajoukkueen jalkapalloilijat. Tapio Laakkonen tapasi Eeva-Maria Saaren ja kaksi junioria, Milla Toivasen ja Joona Malisen...

  • Kontiolahtelainen majuri Juha Ratinen on väitellyt tohtoriksi suomalaisen liikekannallepanojärjestelmän kehittymisestä. Mies on intohimoinen viinien ystävä ja Juhan ääni muistuttaa Peter von Bachin ääntä. Toimittajana Tapio Laakkonen.

  • Kontiolahtelainen Mika Törrö on tuore Suomen vahvin mies -kisan voittaja. 205-senttinen ja 180-kiloinen Mika on istunut vankilassa 11 vuotta, lapsuus meni pääasiassa koulukodeissa. Nyt mies on ollut kuivilla päihteistä noin kolme vuotta ja vertaistuen avulla elämä näyttää paremmalta.

  • Yle uudizii karjalakse 23.3.2018. Uudizii lugou Hiloin Natoi.

  • Tuomas Törrönen on vammaisurheilun ammattivalmentaja. Millaisia muutoksia 20 vuoden matka on tuonut paraurheiluun? Siru Päivinen haastattelee.

  • Enon koulukeittiön dreamteam voitti kouluruokakilpailun Helsingin Messukeskuksessa maaliskuussa. Leena Koponen kertoo, millaisella porukalla voitto haettiin Pohjois-Karjalaan Enoon.

  • Yle uudizii karjalakse 16.3.2018. Uudizii lugou Hiloin Natoi.

  • Suomen Luonnonsuojeluliiton norppalähettiläät Jannika Kemppi ja Juho Iso-Aho vierailulla Joensuun Rantakylän koululla. Leo, Aino ja AnneSofia kertovat norppa-ajatuksiaan.

  • Lettejä on tytöille tehty aina, mutta lienevätkö lettikampaukset koskaan olleet niin suosittuja kuin nyt? Ei ole iästäkään kiinni, etteikö letteihin perustuvia kampauksia voisi tehdä, sen on osoittanut mm. Viikingit-televisiosarjakin. Internet on pullollaan lettien teon opasvideoita, kirjoja julkaistaan teemaan liittyen ja niin edelleen. Saapa nähdä, esiintyykö Saara Aalto Euroviisuissa 2018 lettikampauksessa - sellaisessa kuin UMK-finaalissa maaliskuussa näimme?
    Sarah Laukkanen perehtyi lettien tekemiseen 12-vuotiaan Helmi Hilosen ja 13-vuotiaan Janette Karvisen kanssa. Tytöt ovat joensuulaisen FC Hertat -jalkapallojoukkueen junioripelaajia. Mukana jutussa myös Janetten äiti, kampaaja Seija Weeman-Karvinen.

  • Martti Suosalo on pääosassa Heikki Kujanpään ohjaamassa ja osin myös käsikirjoittamassa elokuvassa Suomen hauskin mies, Suomen sisällissodan loppumelskeisiin sijoittuva elokuva kertoo kuolemaan tuomituista vangeista, jotka valmistavat henkensä kaupalla näytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen viihdykkeeksi. Pääosaa Toivo Parikkana esittää Martti Suosalo, ohjauksesta vastaa Heikki Kujanpää. Siru Päivinen haastattelee.

  • Yle uudizii karjalakse 9.3.2018. Uudizii lugou Hiloin Natoi.

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

  • Konevanhus DC-3 vieraili Joensuussa hakemassa päivitystä navigointivarustukseensa. Lähes viikon reissulla päivitettiin myös lentäjien valmiudet ilmaveteraanin ohjaimiin.

  • Kari Rontti kuvasi autopalon Joensuussa.

  • Suomen Punaisen Ristin Konttiin on tuotu valtava määrä avustuksia Joensuussa.

  • Joensuun kauppahalli aiotaan purkaa. Rakennuksen arkkitehtuuri on herättänyt ristiriitaisia tunteita.

  • The LittleBigMusic teatteri- ja musiikkiryhmän johtaja Samuli Moilanen antaa esimakua siitä, miltä kuulostaa ryhmän Maestro ja Antonio -tragikomedia.

  • Joensuun lyseo täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Kaupan ja teollisuuden tarpeisiin syntynyt koulu on nähnyt Joensuun kasvun ja muutoksen. Kuvat: Joensuun lyseo ja Pohjois-Karjalan museo.

  • Koreografi Ritva Kasurinen viettää kesät mökillään Kesälahdella.

  • Antero Pasanen on säilyttänyt 1960-luvun nostalgisen Soli 125 -moottorisahan.

  • Liperiläinen Timo Flink löysi vanhan Auster MK 5 -lentokoneen ladosta Ruotsista. Koneen raato oli maannut ladossa vuodesta 1968. Neljän vuoden kunnostustyön jälkeen kone lentää nyt Joensuussa.

  • Maatalousyhtymä Pikkunupun yrittäjä Niina Kaplas kertoo, kuinka he yrittävät pitää rusakot poissa luomuviljelmiltään.

  • Suomalaisen muotoilun merkkituotteita ovat Mariskooli-kulho, Unikko-kuosi ja Pehtoori-kannu. Niiden rinnalle voidaan kenties nostaa Leea-salpa, jonka tuotanto ehdittiin lopettaa välillä. Salpojen kysyntä nousi niin korkeaksi, että klassikko otettiin uudelleen tuotantoon. Perinteikäs Leea-salpa on monelle tuttu esimerkiksi mummolan kaappien ovista.

  • Lieksan Vaskiviikkoa vietetään 24.7.-1.8.2015. Tänä vuonna teemasoitin on pasuuna. Soitinta kokeilee toimittaja Anu Rummukainen ja opastajana Lieksan Vaskiviikon toiminnanjohtaja Minna Kajander.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä