Arto Nyberg

Orpojen karhujen keinoemo Sulo Karjalainen kertoo suojateistaan: "Yksi nielaisi tuttipullon tutin, toinen innostui maalaamisesta ja kolmas kävi omin nokkineen ostoksilla"

  • 13 min
  • toistaiseksi

Kuusamolaisesta Sulo Karjalaisesta on tullut keinoemo kuudelle karhulle. Ensimmäiset tulivat hänen hoitoonsa orpoina pentuina 1990-luvun alussa.
Karhumieheksi nimetty Sulo Karjalainen on ruokkinut karhunpentuja tuttipullolla. Kuolleen emonsa vierestä nukkumasta löydetty Vyöti-karhu nielaisi vahingossa tutin. – Säikähdin, sillä tutti ei sula karhun mahalaukussa. Mietin, että karhunpennun vatsa täytyy avata, sillä se ei suostunut syömään, Sulo kertoo. Nälkiintynyt Vyöti onnistui kuitenkin muutaman päivän kuluttua oksentamaan tutin sisuksistaan.
Sulo Karjalainen on oppinut vuosien saatossa ymmärtämään karhujensa mielenliikkeitä. – Karhut puhuvat minulle sihinämäisellä ääntelyllä ja ilmeillään, toteaa karhumies.
Kuusamon suurpetokeskuksen karhuille on kehittynyt erikoisia kykyjä: yksi on oppinut tunnistamaan kauppa-auton äänen, toinen tekee kuvataidetta. Karhut kuorivat itse omat appelsiininsa. Videolla myös nähdään hellyttäviä pätkiä karhujen arkitouhuista.

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

TV-lähetyksen ääniraidat suomi stereo

Katsottavissa ulkomailla

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Ei tulossa olevia jaksoja

Klipit

Arto Nyberg

Arto Nyberg -ohjelman idea on yksinkertaisen klassinen, mutta toimiva. Kolme mielenkiintoista, ajankohtaista vierasta ja asioihin perehtynyt toimittaja. Luvassa on ihmisiä yhteiskuntaelämän eri osa-alueilta, tuttuja ja tuntemattomia - ihmisiä, joilla on sanottavaa.

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä