Sari Valto

Sari Valto: Rakkautta kahden kulttuurin voimin

  • 53 min
  • toistaiseksi

”Pohjoisen akan oli vaikea tottua kukkalähetyksiin, viikonloppujen croissanteihin, romanttisiin koti-iltoihin ja ihaniin ravintolailtoihin. Joskus huomiota oli niin paljon, että oli soitettava venttiilipuheluita siskolle. Onkohan tätä jo vähän liikaa? Ahistaa!” Näin kirjoittaa toimittaja Helena Liikanen-Renger tuoreessa kirjassaan Mon amour – parisuhdetta ranskalaisittain. Hän on ollut ranskalaisen miehensä kanssa yhdessä nyt kymmenisen vuotta ja he asuvat lapsineen Antibesissa Etelä-Ranskassa. Suhde sai aikoinaan alkunsa Suomessa laskettelurinteessä siten, että mies tarjoutui kantamaan Helenan suksia – varsin hämmentävää naiselle, joka oli kasvanut vankkaa tasa-arvoa ja naisen itsenäisyyttä korostavassa kulttuurissa.

Helena kirjoitti kirjan parisuhdekiemuroista havahduttuaan siihen, että kiireinen pikkulapsivaihe oli ohi ja heillä oli pariskuntana jälleen enemmän aikaa toisilleen. Miten ylläpitää liiton kipinää? Miten suhteessa näkyvät puolisoiden eri kansallisuudet? Helena alkoi myös tietoisesti tarkkailla ranskalaisten tuttaviensa parisuhteita. Millaisia piirteitä ranskalaisissa liitoissa tyypillisesti on ja miten ne eroavat keskimääräisestä suomalaisesta liitosta?

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbowilta on myös ilmestynyt tänä vuonna kirja: Rakastamisen taito. Mariannan sekä nykyinen että entinen mies ovat sattumalta italialaisia. Hän kuitenkin sanoo, että parisuhteen dynamiikka ja sen haasteet ovat universaaleja. Meillä on kulttuureista riippumatta rakkauden suhteen enemmän yhteisiä kuin erottavia piirteitä. Toki rakastumisen jälkeen toisesta aina paljastuu piirteitä, joita ei suhteen alussa nähnyt ja monikulttuurisessa liitossa nämä piirteet saattavat liittyä toisen omasta kulttuuristaan oppimiin tapoihin ja arvoihin. Kaikista haasteista voi kuitenkin selviytyä hyvän vuorovaikutuksen ansiosta.

Seuraavassa siis parisuhdeasiaa muutamin ranskalaisin ja italialaisin lisämaustein, olkaa hyvä!

Lähetykset

  • ti 17.4.2018 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Miksi aina on niin kiire? Miksi ei-tärkeät asiat elämässä vievät liikaa aikaa niiltä oikeasti tärkeiltä asioilta? Miksi on niin vaikeaa tiputtaa elämästään turhaa sälää? Olisiko aika tehdä elämänmuutos, jonka ytimessä on oppia käyttämään vuorokauden tunnit olennaisiin asioihin? Siis oppia tekemään oikeita päätöksiä.

    Teemme päivittäin huomaamattamme lukemattomia päätöksiä. Sanommeko turhalle kokoukselle kyllä vai ei, kuinka paljon käytämme aikaa sähköposteihin vastaamiseen, tartummeko työtehtäviin järkevässä järjestyksessä, katsommeko illalla telkkaria vai luemmeko kirjaa jne. Päätösten tekemiseen vaikuttavat monesti ulkoiset asiat: jos sanon ”ei” kokoukselle, pidetäänkö minua vaikeana ihmisenä tai jos vaikka rajaan kuormittavan ihmisen roolia elämässäni, hylätäänkö minut sosiaalisista piireistä?

    Priorisoinnin taidosta ja ei:n sanomisen vaikeudesta keskustelevat nyt Sari Valton kanssa tietokirjailija ja yrittäjä Saku Tuominen sekä työ- ja organisaatiopsykologi Liisa Uusitalo-Arola.

  • Minna Canth oli kirjailija, joka halusi teoksillaan vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin. Hän muun muassa toi esiin köyhyyden rakenteellisuuden ja ihmistä kapeuttavan vaikutuksen. Mutta missä ovat nykyajan minnacanthit? Yhteiskuntamme on yhä täynnä epäkohtia, mutta kirjoitetaanko niistä kirjoja? Vaikuttaako asiaan se, että kirjailijat ovat nykyään hyväosaista väkeä, jolla ei ole omakohtaista kokemusta esimerkiksi juuri periytyvästä köyhyydestä? Nykykirjallisuutta tuntuvat leimaavan yksilötasoiset kasvukertomukset, identiteetin etsintä ja ihmissuhdekiemurat. Kirjailijat näkyvät julkisuudessa enemmän viihdeohjelmien panelisteina kuin yhteiskunnallisina keskustelijoina.

    Kirjallisuushistorioitsija Minna Maijala arvostaa Canthin terävyyttä ja ärhäkkyyttä ja toivoisi näkevänsä myös nykykirjailijoissa vastaavaa halua puuttua yhteiskunnan epäkohtiin. Toisaalta hän miettii, että kirjailijoiden asema on ehkä ylipäätään muuttunut niin, ettei pelkästään kirjoja kirjoittamalla voi vaikuttaa asioihin.

    Mukana keskustelussa ovat kirjailijat Anja Snellman ja Sirpa Kähkönen, jotka molemmat ovat kirjoissaan ottaneet esille vaiettuja asioita. Kokevatko he vaikuttaneensa asioihin? Onko toisaalta heidän mielestään kirjailijan tehtävä ylipäätään olla yhteiskunnallinen ravistelija?

  • Hyvin suuri joukko suomalaisia elää lapsetonta arkea. 45-vuotiaista naisista joka viides ja miehistä yli 28 prosenttia on lapsettomia. Kaikki heistä eivät ole vapaaehtoisesti lapsettomia, mutta heidänkin määränsä on iso. Väestöliiton vuonna 2018 tekemän kyselyn mukaan 12 -15 prosenttia 20 - 40 -vuotiaista suomalaisista pitää lapsettomuutta ihanteenaan, kun vielä vuonna 2015 näin ajatteli 1,5 - 4 prosenttia lisääntymisikäisistä suomalaisista. On vaikea sanoa, onko nousu pysyvä ilmiö. Syntyvyys on kuitenkin kiistatta ollut laskussa jo vuosia.

    Toimittaja Anna-Sofia Nieminen ja käsikirjoittaja, sosiaalisen median asiantuntija Niku Hooli ovat pariskunta, joka on päättänyt olla hankkimatta lapsia. He kertovat oman ja monen muun pariskunnan ratkaisujen taustat kirjassaan Aikuisten perhe.

    Sari Valton ohjelmassa on mukana myös tutkija Anneli Miettinen Kelasta.

  • Yhä vähemmän kuukkeleita, pohjansirkkuja ja hömötiaisia Etelä-Suomessa? Entä sitten? Riittäähän noita lajeja. Tai mitä väliä on muutamalla kadonneella hyönteislajilla, kun jäljelle jää kuitenkin tuhansia lajeja? Eivätkö muutokset ole osa luonnon normaalia toimintaa? Mahtavatko tutkijat ja luonnonsuojelijat liioitella puhuessaan luonnon monimuotoisuuden jatkuvasta hupenemisesta? Eikö esimerkiksi Suomi ole metsää täynnä ja metsä puolestaan kuhise elämää?

    Tutkija toimittaja Juha Kauppinen vastaa näihin kysymyksiin perusteellisesti uudessa monimuotoisuutta käsittelevässä kirjassaan. Hänen mielestään monimuotoisuuden hupenemisen todellista merkitystä saatetaan vähätellä, jos ilmiön monimutkaisuutta ei tunneta. Hän havainnollistaa, miten esimerkiksi kuukkelin häviäminen metsästä aiheuttaa ketjureaktion koko ekosysteemissä ja viime kädessä metsäekosysteemi menettää puskurointikykyään, kykyään sopeutua ympäristössä tapahtuviin muutoksiin kuten ilmaston lämpenemiseen. Hän myös muistuttaa, että ihminen on olemassa vain osana ekosysteemiä ja että luonnon köyhtyminen vaikuttaa ihmiseen merkittävällä tavalla. Olemmehan riippuvaisia luonnosta kaiken sen suhteen, mitä tarvitsemme elääksemme.

    Luonnon monimuotoisuutta pitäisi siis varjella, mutta toisaalta luontoa kuten metsää Suomessa tarvitaan taloudellisessa mielessä. Metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta uskoo, että metsien taloudellinen käyttö ja monimuotoisuuden varjeleminen eivät ole toistensa pois sulkevia asioita. Hänen mielestään metsän jatkuva kasvatus on paras metsänhoitometodi.

  • Katkonaiset yöunet takana, taapero kiireellä päiväkotiin, puuroa rinnuksilta pyyhkien aamupalaveriin. Töissä ajatukset harhailevat lapsessa, kotiin päästyä on vaikeaa keskittyä lapseen, kun työt ovat jääneet kesken. Tätä on monen naisen elämä. Mutta se on myös tyytyväisyyttä siihen, että arjen kaaokseen onnistuu löytämään luovia ratkaisuja ja että työelämän kautta elämään saa sellaista intoa ja uuden oppimista, mitä ei kotiäitinä voisi saada.

    Viestinnän asiantuntija Anni Erkko huomasi lapsen saatuaan, että hänen ympärillään on paljon menestyneitä naisia, jotka keskittyvät vaativaan uraansa ja silti heillä on kotona pieniä lapsia. Miten he oikein sen tekevät? Hän päätyi haastattelemaan yhdeksää uraäitiä ja kirjoittamaan kirjan Uraäidin selviytymisopas.

    Maija Itkonen on yksi kirjassa tarinansa kertovista naisista. Hän on yrittäjä ja neljän lapsen äiti. Itkonen on oppinut alusta asti sukkuloimaan sujuvasti työn ja perheen välillä. Ensimmäinen lapsi oli vasta kolmen viikon ikäinen, kun Itkonen meni jo töihin. Kun yleensä lapsiperhearkea kuvataan vaikeaksi ja väsyttäväksi, niin Itkonen sanoo lasten olevan ihania ja antavan hänelle upeaa voimaa.

  • Jos työpaikalla alaiset luottavat esimieheensä ja toisiinsa, siitä seuraa paljon myönteistä: intoa, uskallusta, innovointia, työn imua. Tällaisessa työpaikassa myös esimerkiksi organisaatiomuutokset sujuvat paremmin kuin epäluottamuksen ilmapiirissä.

    Johtajilla on oman vuorovaikutuksensa kautta luottamuksen synnyttämisessä tärkeä rooli. Mutta entä jos johtajaksi valikoituu henkilö, jolla ei ole johtamistaitoja? Ja mitä kertoo ilmapiiristä tuoreet hoiva-alan esimerkit, joissa työntekijät eivät ole uskaltaneet tuoda epäkohtia ajoissa ilmi?

    Johtamisen professori Taina Savolainen Itä-Suomen yliopistosta vetää tutkimusryhmää, joka tutkii luottamussuhteita työpaikoilla. Tutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitokselta on väitöskirjassaan tutkinut työntekijöiden kokemuksia organisaatiomuutoksen keskellä ja luottamuksen merkitystä siinä prosessissa.

  • Hyvinvointivaltio passivoi ihmisiä ja lisää ihmisten piittaamattomuutta. Se on tehnyt toisten kustannuksella elämisestä yhteiskuntamoraalisen kansantaudin. Tätä mieltä on kulttuurin tutkija, sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa systeemiä pitäisi tiukentaa, eikä vastikkeettomia tukia pitäisi jakaa työkykyisille.

    Kansanedustaja, sosiologi Anna Kontula ei allekirjoita väitettä hyvinvointivaltion passivoivasta vaikutuksesta, vaan sanoo, että tämä usein kuultu väite on osoitettu tutkimuksissa vääräksi ajat sitten. Sen sijaan hän sanoo, että sosiaaliturvasta on muotoutunut liian monimutkainen järjestelmä, johon liittyy niin paljon vastikkeellisuutta ja kontrolli- ja kuribyrokratiaa, ettei ihmisten kannata ottaa sirpaletöitä vastaan. Jos nimittäin normista poikkeaa, joutuu elämään epätietoisuudessa siitä, milloin rahaa saa seuraavan kerran ja tämä byrokratian aiheuttama tilanne on se, joka Kontulan mukaan tuottaa passivoitumisriskin. Siksi hänen mukaansa sosiaaliturvajärjestelmää pitäisi yksinkertaistaa.

    Nykyisen hyvinvointivaltion pohja luotiin 1960-luvulla aivan erilaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Pitäisikö silloin luotua aatetta päivittää vastaamaan nykypäivän todellisuutta? Onko hyvinvointivaltio oikeastaan onnistunut tavoitteissaan: sen piti edistää työllistymistä ja vähentää köyhyyttä?

  • Neljäkymmentä prosenttia Suomen terveyskeskuksista kärsii lääkäripulasta. Eniten lääkäreistä on pulaa Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa, Kainuussa ja Keski-Suomessa. Miten tätä asiaa voisi parantaa? Ei ainakaan lisäämällä lääkärien koulutusmääriä, sanoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila. Hänen mukaansa nykyinen ja varsinkin tuleva lääkärimäärä pitää saada tehokkaampaan käyttöön ja terveyskeskustyöstä tehtävä lääkäreille houkuttelevampi. Mutta miten tämä tehdään, siinä onkin kysymys.

    HUS:n eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja ja yleislääketieteen erikoislääkäri Aki Lindén näkee, että terveyskeskusjärjestelmämme toimii suurimmalta osalta hyvin, ainoastaan hoitoon pääsyn pitäisi olla nopeampaa. Hänen mielestään terveyskeskuksiin pitäisikin palkata tuhat lääkäriä lisää.
    -Tuhat lääkäriä terveyskeskuksiin lisää eikä soteuudistusta tarvita, sanoo Lindén.
    Mutta miten lääkärit saataisiin menemään juuri niihin terveyskeskuksiin, joissa heistä on pulaa?

  • Ulkomaalaistaustaisten ihmisten määrä Suomessa on noussut tasaisesti pari viimeistä vuosikymmentä. Tällä hetkellä n 6,5 prosenttia väestöstämme on ulkomaalaistaustaisia. Maahanmuuttojärjestelmämme joutui kovalle koetukselle vuonna 2015, kun maahan saapui lyhyessä aikataulussa yli 30 000 turvapaikanhakijaa. Pitäisikö maahanmuuttopolitiikan suuntaa nyt muuttaa? Sari Valton vieraina ovat Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

  • Korvavaloa, hopeavettä, mustaa salvaa, ph-hoitoja, homeopaattisia tippoja. Ihmiset ovat valmiita tarttumaan kaikenlaisiin keinoihin hallitakseen oireiluaan. Terveyttä edistämään nappaillaan maailmanlaajuisesti satojen miljardien edestä ravintolisiä, vaikka monen tuotteen, esimerkiksi antioksidanttilisien, kohdalla lääkärit ovat toistuvasti kertoneet, ettei niillä ole mitään vaikutusta. Rokotekriittisten määrä on kasvussa, eikä mikään määrä tutkimustuloksia riitä vakuuttamaan kaikkia vanhempia, jotka lukevat huolestuneina keskustelupalstoilla tarinoita rokotteesta sairastuneesta lapsesta.

    Nykyisessä yhteiskunnassamme luottamus ylipäätään asiantuntijoihin on horjumassa. Asioista halutaan ottaa selvää itse.
    -Lääkärin vastaanotolle tullaan neuvottelemaan, ei enää hakemaan auktoriteetilta ehdotonta tietoa, kuvaa ilmapiiriä tutkija Pia Vuolanto Tampereen yliopistosta. Vuolanto johtaa kolmivuotista tutkimushanketta, jossa pyritään avaamaan lääketiedekriittisyyttä ja tutkimaan, millaista ajallista jatkumoa sillä yhteiskunnassamme on.
    Professori Juhani Knuuti on huolissaan huuhaatiedon sitkeästä leviämisestä. Hänen mielestään tieteilijöiden pitäisi voimakkaammiin tulla esille ja korjata julkisuudessa esiintyviiä vääriä terveysväittämiä. Tätä faktantarkistustyötä hän tekee itse omassa blogissaan.
    -Lääkäreitä toimii kyllä huuhaan puolella, mutta tutkitun tiedon jakamisessa he ovat passiivisempia,
    Knuuti napauttaa.

  • Selkä julmetun kipeä, mutta magneettikuvauksessa selästä ei löydetä mitään vikaa? Tai polveen on tehty tekonivel, mutta polvi juimii edelleen, vaikka kivun syy on poistettu? Lääkärit alkavat vihjailla, että kipu on kuviteltua? Tällaisessa tai vastaavassa tilanteessa kärvistelee miljoona suomalaista.

    Kysymys on kroonistuneesta kivusta. Se ei ole kuviteltua, vaan totta, mikä voidaan myös aivokuvantein todistaa. Kipu on kroonista, jos se on kestänyt 2–6 kuukautta tai pitempään kuin mitä kudosten normaali paraneminen edellyttäisi.

    Kipu koetaan aivoissa ja aivoja ”uudelleenkouluttamalla” voi kipua hallita paremmin, joskaan ei poistaa kokonaan. Lääkäri Helena Mirandan ja fysioterapeutti, terveystieteiden tohtori Tapio Ojalan mukaan meillä on vääriä uskomuksia kivusta. ”En voi enää harrastaa liikuntaa, koska selkäni on kipeä” tai ”selässäni on jotain vaarallisesti pielessä, koska siihen sattuu”. Mirandan ja Ojalan mukaan ihminen voi tehdä paljonkin oman elämänlaatunsa kohentamiseksi kivusta huolimatta.

    Ensimmäinen asia on sen hyväksyminen, että ei enää voi saada takaisin vanhaa kivutonta elämäänsä. Seuraavaksi pitää sopeutua siihen, että kipu tulee olemaan aina läsnä arjessa. Ja lopuksi on nähtävä, että kivusta huolimatta elämä voi olla hyvää.

    Tapio Ojalan elämässä selkäkivut ovat olleet vuosikymmeniä läsnä, Helena Mirandalla on kipuja joka päivä: migreeniä, lonkka-ja polvikipuja, nivelrikkoa ja hammassärkyä. He siis tietävät, mistä puhuvat ja vakuuttavat, että kipua pystyy hallitsemaan muullakin tavalla kuin vahvoilla särkylääkkeillä.

    Kuva: Unsplash

  • Suomalaiset rakastavat joululauluja. Tästä yhtenä esimerkkinä on Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien suosio: ne ovat tänäkin jouluna täyttäneet Suomen kirkot jo 46:nnen kerran. Joululauluja meillä on melkein kolmetuhatta, mutta vain muutamaa kymmentä niistä pyöritetään valikoimassa. Klassikoiden joukkoon on tässä sarjassa vaikea päästä. Sari Valton vieraina ovat Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professorina toiminut Reijo Pajamo ja kirjailija Liisa Enwald. He ovat molemmat tutkineet joululaulujen taustoja, tekijöitä ja kertomuksia.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä