Sari Valto

Rakkautta kahden kulttuurin voimin

  • 53 min
  • toistaiseksi

”Pohjoisen akan oli vaikea tottua kukkalähetyksiin, viikonloppujen croissanteihin, romanttisiin koti-iltoihin ja ihaniin ravintolailtoihin. Joskus huomiota oli niin paljon, että oli soitettava venttiilipuheluita siskolle. Onkohan tätä jo vähän liikaa? Ahistaa!” Näin kirjoittaa toimittaja Helena Liikanen-Renger tuoreessa kirjassaan Mon amour – parisuhdetta ranskalaisittain. Hän on ollut ranskalaisen miehensä kanssa yhdessä nyt kymmenisen vuotta ja he asuvat lapsineen Antibesissa Etelä-Ranskassa. Suhde sai aikoinaan alkunsa Suomessa laskettelurinteessä siten, että mies tarjoutui kantamaan Helenan suksia – varsin hämmentävää naiselle, joka oli kasvanut vankkaa tasa-arvoa ja naisen itsenäisyyttä korostavassa kulttuurissa.

Helena kirjoitti kirjan parisuhdekiemuroista havahduttuaan siihen, että kiireinen pikkulapsivaihe oli ohi ja heillä oli pariskuntana jälleen enemmän aikaa toisilleen. Miten ylläpitää liiton kipinää? Miten suhteessa näkyvät puolisoiden eri kansallisuudet? Helena alkoi myös tietoisesti tarkkailla ranskalaisten tuttaviensa parisuhteita. Millaisia piirteitä ranskalaisissa liitoissa tyypillisesti on ja miten ne eroavat keskimääräisestä suomalaisesta liitosta?

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbowilta on myös ilmestynyt tänä vuonna kirja: Rakastamisen taito. Mariannan sekä nykyinen että entinen mies ovat sattumalta italialaisia. Hän kuitenkin sanoo, että parisuhteen dynamiikka ja sen haasteet ovat universaaleja. Meillä on kulttuureista riippumatta rakkauden suhteen enemmän yhteisiä kuin erottavia piirteitä. Toki rakastumisen jälkeen toisesta aina paljastuu piirteitä, joita ei suhteen alussa nähnyt ja monikulttuurisessa liitossa nämä piirteet saattavat liittyä toisen omasta kulttuuristaan oppimiin tapoihin ja arvoihin. Kaikista haasteista voi kuitenkin selviytyä hyvän vuorovaikutuksen ansiosta.

Seuraavassa siis parisuhdeasiaa muutamin ranskalaisin ja italialaisin lisämaustein, olkaa hyvä!

Lähetykset

  • ti 17.4.2018 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Viiden euron t-paita voi tuntua kivalta löydöltä, jonka voi huoletta napata ostosreissulla mukaan. Todellisuudessa kyseessä on lopputulos monimutkaisesta prosessista, jonka aikana on käytetty tuhansia litroja vettä, kulutettu maaperää, heitetty vaarallisia kemikaaleja ympäristöön, ajeltu ja lennelty materiaalin koostamisen ja kuljettamisen takia maasta toiseen ja mahdollisesti osallistuttu työntekijöiden orjuuttamiseen nälkäpalkalla ja altistettu heitä monenlaisiin terveysongelmiin pölyisissä ja kemikaalihöyryisissä tehdassaleissa. Lisäksi halpa t-paita rispaantuu käytössä nopeasti ja niin siitä on tullut jätettä, jolle pitäisi tehdä jotain.

    Samaan aikaan pientä muutosta on kuitenkin havaittavissa vaateteollisuusrintamalla. Markkinoille putkahtelee pieniä kierrätysmateriaalia hyödyntäviä vaateyrityksiä, joille vastuullisuus on kaiken toiminnan lähtökohta. Jotkut suuretkin vaatebrändit käyttävät osassa tuotantoaan kierrätyskankaita. Mutta tämä on vielä vaatimattoman mittakaavan toimintaa valtaisilla pikamuotimarkkinoilla.

  • Opettajat käyttivät mielivaltaista kuria. Pärstäkerroin vaikutti: oppilaita suosittiin sen mukaan, miten varakkaasta perheestä nämä tulivat. Opetus oli auttamattoman vanhanaikaista. Ruoka kuin pula-ajalla. Oppilaiden pahoinvointi ja ahdistus ohitettiin. Tytöt elivät sisäoppilaitoksessa ilman aikuisten todellista tukea. Koulussa tapahtui itsemurhayrityksiäkin, mutta tapahtumat lakaistiin maton alle ja niistä vaiettiin.

    Tällainen oli kirjailija Pepi Reinikaisen kokemus tiivistettynä Porvoon Naisopisto ja Tyttölukiosta 1960-luvulla. Pepi joutui tuohon Nunnalaksi kutsuttuun sisäoppilaitokseen vasten tahtoaan 16-vuotiaana ja kävi lukiota neljä vuotta. Noita vuosia leimasi jatkuva ahdistus ja masennus; Pepi koki koulun vankilaksi. Hän joutui kielteisen asenteensa takia opettajien silmätikuksi. Kotiväeltäänkään hän ei saanut tukea, sillä perhe oli hajonnut ja äiti asui kaukana.

    ”Nunnala aiheutti minussa trauman, jota olen käsitellyt tässä vuosikymmenien varrella useaan otteeseen. Olin rikottu jo Nunnalaan mennessäni, eikä sieltä saanut mitään apua identiteetin rakentamiseen. Koulu jätti minut sisäisen kaaoksen valtaan ja rakennustyö piti aloittaa kuin miinukselta. Nyt vasta olen alkanut nähdä, että noista vaikeista ajoista on poikinut myös jotain hyvää. Ne asiat, jotka kantoivat minua silloin, ovat kantaneet läpi kaikkien näiden vuosien. Kirjoittaminen ennen kaikkea. Kirjoitin silloin päiväkirjaa ja sain apua tyttöryhmästä, joka terapoi toisiaan iltaisin. Sittemmin olen kehittänyt Elämänkaarikirjoitus-metodin ja siitä on tullut elämäntyöni. Kirjoituskursseilla ryhmän keskustelu on olennaisessa osassa,”kertoo Pepi.

    Pepi Reinikainen kertoo tästä kaikesta Nuoruuteni Nunnala – Sisäoppilaitoksen salatut vuodet -kirjassaan (Docendo), joka perustuu hänen autenttisiin lukioaikaisiin päiväkirjamerkintöihinsä.

    Identiteettitutkija Päivi Fadjukoff näkee Pepin tarinassa yhtymäkohtia nykyaikaan. Edelleen koulussa saattaa olla niin, että opettaja huomioi vain ne ”menestyjät”, jotka muistuttavat heitä itseään ja ohittaa ne, joihin hän ei koe samuutta. Edelleen nuori saattaa kokea, että hänen ahdistuksensa ja hämmennyksensä ohitetaan tyystin, eikä hänellä ole kotonakaan aikuista, joka tukisi. Nuoruuden valinnat ovat vaikeita ja on riski, että nuori jää vuosiksi tuuliajolle, kun hänen käsitys itsestään on jäänyt niin haparoivaksi

    Entä miten meistä jokainen joutuu miettimään omaa identiteettiänsä läpi elämänsä? Asia tulee ajankohtaiseksi, kun kriisi iskee tai työelämä vaatii muuttumaan. Kysymys identiteetin rakentamisessa on siitä, millaisen tarinan elämästäni itselleni luon. Millainen minä olen suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan?

  • Suomessa on puolitoista miljoonaa merkittävästi ylipainoista ihmistä. Marjaana Lehtinen on ollut heistä yksi. Isoimmillaan hän painoi 170 kiloa. Neuvolassa tarvittiin kaksi vaakaa, lentomatkoilla piti pyytää jatkopala turvavyöhön ja huvipuistoissa pelotti, ettei mahdu laitteisiin. Pienten lastensa perässä oli vaikea juosta. Koko ajan väsytti ja kehossa oli paha olo.

    Laihdutuskuurit epäonnistuivat yksi toisensa perään kuten ne epäonnistuvat 95 prosentilla laihduttajista. Mutta nyt Marjaana on onnistunut. Käänne tapahtui hienovaraisen lääkärin vastaanotolla. Lääkäri sanoi, että Marjaanan terveys on vielä nyt hyvä, mutta millainen on tilanne parin vuosikymmenen kuluttua? Ihmisen nivelet kun eivät kestä suurta ylipainoa loputtomiin. Marjaana pääsi sairaalan laihdutusryhmään. Hän hyväksyi lopulta, että hänen ruokavaliossaan on parantamisen varaa ja että kunnon eteen on tehtävä jotain.

    Viime vuonna hänet kruunattiin Miss Plus size –kisan voittajaksi, hänen kehopositiivisuuden puolesta puhuvaa blogiaan ja Instagram-tiliän seuraa kymmeniä tuhansia ihmisiä ja viimeiseksi hän on kirjoittanut yhdessä tietokirjailija Varpu Tavin kanssa kirjan elämästään.

    Varpu Tavin mukaan yksi Marjaanan onnistumisen selityksistä on se, ettei Marjaana lähtenyt liikkeelle itseinhosta vaan ajatteli enemmänkin terveyttään. Varpun viesti onkin kaikille naisille, että kannattaa tavoitella omannäköistä hyvää oloa eikä välittää ympäristön odotuksista. Itsevarmuus on rakennettava kuntoon ennen laihduttamista, eikä ajatella, että vasta laihtuneena voisi tuntea itsensä varmaksi.

    Marjaana Lehtinen ja Varpu Tavi keskustelevat Sari Valton kanssa myös ajankohtaisesta kehopositiivisuudesta. Mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan ja miten sen viestiä saatetaan väärin ymmärtää.

  • Koraania on täysin mahdollista tulkita niin, että naisten ja miesten tasa-arvo toteutuisi muslimiyhteisöissä. Islam on mitä suurimmassa määrin rauhanuskonto, eikä väkivallan teot ole sen opin mukaisia. Näin sanoo tanskalainen Sherin Khankan, joka on Pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami. Perustamassaan moskeijassa Khankan myöntää avioeroja naisille ja pyytää saarnoissaan muslimeja olemaan kriittisiä ja tulkitsemaan Koraania ja muita pyhiä tekstejä nykyajasta käsin. Kirjassaan Nainen on islamin tulevaisuus hän kertoo uskovansa, että uusi nuori sukupolvi ja erityisesti naiset ovat lähteneet liikkeelle uudistamaan islamia. Hän myös uskoo, että mikäli rauhanomainen ja suvaitsevainen islamintulkinta leviäisi, se olisi omiaan vähentämään islamofobiaa.

    Mutta onko naisista islamin uudistajiksi? Vai törmäävätkö uudistusliikkeet aina käsitykseen islamin muuttumattomuudesta? Mitä mieltä Khankanin ajatuksista ovat suomalaiset tutkijat? Vieraina islamintutkija Susanne Dahlgren Tampereen yliopistosta sekä islamintutkija Sylvia Akar Helsingin yliopistosta.

  • Onko siitä tullut nykyään ihmisyyden mitta, että osaa käyttää nettiä ja omistaa älypuhelimen? Tällainen kommentti tuli Ikäteknologiakeskuksen laajaan iäkkäiden ihmisten pankkiasiointiin liittyvään kyselyyn.

    Voiko nykyään enää olla yhteiskunnan täysivaltainen jäsen, jos ei omista nettiliittymää? Pankkien konttoreita on harvennettu ja harvennetaan edelleen, Kelan ja muiden viranomaisten palvelu on pitkälti digitalisoitu ja verotus siirtyy ensi vuonna entistä vahvemmin verkkoon.

    Tietoja kaikista uudistuksista saa - netistä. Kuitenkin puoli miljoonaa suomalaista elää verkon ulkopuolella. Kenen pitäisi ottaa vastuu heidän opastamisessaan verkkopalveluiden äärelle? Ehkä meidän kaikkien. Ylen tuoreen kyselyn mukaan noin 40 prosenttia vastanneista kertookin neuvovansa omaa lähivanhustaan joko päivittäin tai viikottain. Kaikilla ei kuitenkaan ole omaisia ja tuttavia neuvomassa. Siksi ulkopuolistakin neuvontaa tarvitaan.

    74-vuotias Unelma Krakau tekee vapaaehtoistyötä Enter ry:ssä ja antaa verkkoneuvontaa vierihoitona palvelutaloissa ja kirjastoissa. Hän neuvoo opastettaviaan viranomaisasioiden hoitamisessa, mutta haluaa myös kannustaa iäkkäitä löytämään netin muut hyödyt ja huvit kuten vaikkapa pasianssin peluun, hotellivarausten tekemisen ja sääsovelluksen.

    "Neuvontatyössäni olen huomannut, että ikä ei välttämättä korreloi asenteen kanssa. Alle 70-vuotias saattaa heti ilmoittaa, ettei halua käyttää puhelinta kuin soittamiseen ja piste, kun taas yli 90-vuotias saattaa olla hyvinkin innokas oppimaan uusia sovelluksia."

    Ikäteknologiakeskuksen erikoisasiantuntija Lea Stenbergin mukaan iäkkäiden opastaminen itsenäiseen verkon käyttämiseen on olennaisen tärkeää, mutta pitäisi muistaa myös ihmisen yksityisyydensuoja pankkiasioissa:

    "Raha on yllättävän intiimi asia. Haluanko antaa pankkitunnukseni toiselle neuvonnan ajaksi, jolloin toinen pääsee näkemään tilitietoni? Monet iäkkäät toivoivat kyselyssämme harjoitustunnuksia, joilla sovelluksen käyttämistä olisi turvallista treenata."

  • Puiden huminaa, lintujen laulua, puron solinaa, laineiden liplatusta. Usvaisia soita, huikaisevia saaristomaisemia, tuoksuvia mäntymetsiä, tiheää aarniometsää, karuja kalliopolkuja. Jokainen Suomen neljästäkymmenestä kansallispuistosta on ainutlaatuinen maastoltaan ja maisemaltaan. Olisiko tämä kesä se, jolloin lähdet tutustumaan johonkin niistä?
    Tietoa kansallispuistoista ja luontoretkeilystä on tarjolla paljon. Nyt keskustelevat eräopas Pepe Forsberg, jolta on yhdessä Mikko Sorsan kanssa ilmestynyt retkeilijän opas Etelä-Suomen kansallispuistoista ja tekeillä on oppaat muistakin Suomen alueista. Valokuvaaja Tea Karvisen kirja Kansallispuistot - maamme luonnon helmet on todistus hänen seitsemän vuoden rupeamastaan, jonka aikana hän kävi tutustumassa kameran kanssa maamme jokaiseen kansallispuistoon.
    Luonnossa on eheyttävää rauhaa ja parantavaa voimaa, siitä Pepe ja Tea ovat yhtä mieltä. He kannustavat jokaista lähtemään metsään.

  • Myytin mukaan jo Hippokrates sanoi, että kaikki sairaus alkaa suolistosta ja että olkoon ruoka lääkkeesi.

    Suoliston yhteyttä aivoihin ja sairauksiin tutkitaan nykyään kiivaasti. Suoliston matalalla bakteeritasolla on todettu olevan yhteyksiä muun muassa allergioihin ja diabetekseen mutta myös masennukseen. Tutkimus on vasta alussa, mutta jos suolisto todella ohjaa elimistömme ja mielemme toimintaa merkittävällä tavalla, niin voimmeko me itse vaikuttaa suoliston hyvinvointiin? Millaisella ruokavaliolla voimme pitää suoliston mikrobitason kunnossa? Ja erityisesti: millainen yhteys ruokavaliolla on mielialaamme? Tiedetään ainakin, että masentuneiden on todettu syövän muita enemmän hiilihydraatteja ja muita vähemmän kasviksia.

    Miten siis pitäisi syödä, jos haluaa pitää mielensä tasaisena ja hyvinvoivana? Tästä keskustelevat erikoislääkäri Pirjo Lindfors sekä ravitsemusasiantuntija Patrik Borg.

  • Transsukupuolisiksi tarkoitetaan ihmisiä, joiden kokemus omasta sukupuolesta on ristiriidassa syntymässä määritellyn sukupuolen kanssa. Kolmekymppinen musiikkipedagogi Demian Seesjärvi ja notaarin virasta elokuussa eläköityvä Marja-Sisko Aalto ovat transtaustaisia ihmisiä. Molemmat tiesivät jo varhain lapsena, etteivät he ole sitä sukupuolta, mitä ympäristö heistä luuli.

    Demian oli vanhoillislestadiolaisen suurperheen esikoinen. Vanhemmat hiljensivät nopeasti Demianin puheet, kun tämä kertoi haluavansa olla poika. Sellaista asiaa kuin transsukupuolisuus ei tuossa kulttuurissa ollut olemassa. Vaientaminen ja väkisin tyttömäisiin asioihin ohjaaminen saivat Demianin tuntemaan, että hänen syvin olemuksensa on jotenkin viallinen ja jopa arvoton. Häpeä painoi vahvasti hartioilla taakkana.

    Häpeän taakan muistaa myös Marja-Sisko lapsuudestaan. Vanhemmat näkivät hänet Ollina, yhtenä poikana kuuden veljen joukossa, mutta Olli itse tiesi olevansa tyttö nimeltä Marja. Tästä hän yritti puhua vanhemmilleen, mutta nämä katkaisivat puheet alkuunsa ja pitivät niitä kiittämättöminä ja sopimattomina. "Ajattele, millainen häpeä olisi, jos tämä tulisi esille!” he painottivat. Esille sen oli kuitenkin pakko tulla, mutta vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun Olli Aalto oli Imatran kirkkoherra, naimisissa ja kolmen lapsen isä. Kun lapset lähtivät maailmalle, tunsi Olli ajan olevan kypsä. Hän lähti vihdoin sukupuolenkorjausprosessiin ja hänestä tuli myös ympäristön silmissä Marja-Sisko.

    Demian Seesjärvi puolestaan hakeutui sukupuolenkorjaushoitoihin käytyään ensin terapiassa. Hän oli ammattikorkeakouluopintojensa aikana rakastunut tyttöön, mutta ei tuntenut oloaan kotoisaksi naisparisuhteessa. Saatuaan terapiassa asiat selvitettyä hän ymmärsi olevansa transmies ja näki hoidot ainoana vaihtoehtona.

    Marja-Sisko joutui vaihtamaan työpaikkaa, kun Imatran seurakunta ei sulattanut kirkkoherransa muuttumista naiseksi. Suvaitsevamman työyhteisön Marja-Sisko löysi Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulista, missä hän alkoi hoitaa notaarin virkaa. Demian puolestaan joutui pelkäämään työkalunsa eli laulajan äänensä menettämistä. Ääni toki muuttui, mutta pysyi työkaluna. Demian toimii nykyään musiikkipedagogina ja auttaa ihmisiä löytämään oman äänensä ja voimaantumaan sitä kautta. Marja-Sisko on edelleen yhdessä lastensa äidin kanssa ja Demian kumppanina on yhä se nainen, johon hän opiskeluaikan rakastui. Vaikeudet ovat vaihtuneet tasapainoiseen elämään.

    Viime vuonna Tampereen ja Helsingin yliopistollisten sairaaloiden transklinikoille hakeutui reilu 900 ihmistä sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Heistä arviolta 70 prosenttia päätyi sukupuolenkorjausprosessiin. Osalla prosessi voi sisältää hormonihoitoja ja kirurgisia toimenpiteitä. Suomessa juridisesti voi muuttaa sukupuoltaan vain jos on käynyt lääketieteellisen tutkimus,- ja hoitoprosessin läpi.

  • Suomen Puolustusvoimat täyttää tänä vuonna sata vuotta. Miltä näyttävät laitoksen seuraavat sata vuotta? Millainen merkitys nykyisenkaltaisella armeijalla on uudenlaisten uhkien maailmassa? Puolustusvoimat kouluttaa vuosittain noin 22 000 varusmiestä ja siviilipalveluksen suorittaa noin 2500 henkilöä. Onko koulutus hyvin organisoitu? Ovatko kasarmilla vietetyt päivät tehokkaita vai kulkeeko iso osa päivistä tyhjäkäynnillä? Entä onko siviilipalveluksen käyneiden taidoista hyötyä kriisin uhatessa? Mitkä ovat nykyjärjestelmän ongelmakohtia?

    Pitäisikö tasa-arvo toteuttaa tälläkin saralla ja tehdä armeijasta pakollinen myös naisille? Vai olisiko syytä miettiä koko järjestelmän uusimista? Vaihtoehtoina voisivat olla valikoiva asevelvollisuus niin, että koulutettaviksi tulisivat vain motivoiduimmat ihmiset tai varusmiespalvelun korvaaminen koko ikäluokalle pakollisella kansalaispalvelulla.
    Mihin päin varusmiespalvelun tulisi kehittyä, siitä keskustelevat Maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen sekä varusmiesten terveyskäsityksiä väitöskirjassaan tutkinut sosiologi Anni Ojajärvi.
    Kuva: Raine Martikainen/Yle

  • Tomi heräsi yöllä siihen, että äiti soitti hänelle. He juttelivat niitä näitä ja äiti päätti puhelun sanomalla ”hyvää yötä”. Aamulla isä soitti ja kertoi äidin kuolleen yöllä. Kuolema oli tapahtunut ennen kuin Tomi oli herännyt puhelinsoittoon.

    Tällainen tarina sisältyy sosiaalipsykologi Jeena Ranckenin väitöskirjaan, jota varten hän keräsi suomalaisilta kertomuksia yliluonnollisista kokemuksista (Yliluonnollinen kokemus, 2017). Mistä tuo Tomin kokemus johtui? Todennäköisesti hän näki unta, mutta miksi hän koki päinvastoin heräävänsä unesta? Onko telepatiaa olemassa? Mitä enneunen näkeminen voi kertoa aivojen toiminnasta? Miksi jotkut näkevät muita herkemmin enneunia?

    Havaintopsykologi Jukka Häkkinen, jolta on ilmestynyt kirja aiheesta (Outojen kokemusten psykologia), toimi aiemmin Skepsis ry:ssä.
    toimi aiemmin Skepsis ry:ssä. Ihmiset tulivat usein kertomaan hänelle yliluonnollisiksi kokemiaan asioita ja kysyivät selitystä niille. ”Usein kävi niin, että en osannut selittää henkilön kokemusta. Tämä johtuu siitä, että ihmiset voivat kokea uskomattoman monenlaisia outoja asioita.”

    Yliluonnollisiksi nimettyjä kokemuksia tutkitaan runsaasti psykologian, neurotieteiden ja lääketieteen saralla ja uusia selityksiä on monelle kokemukselle löydetty. Aina kaikkea ei kuitenkaan voida selittää hallusinaatioksi, virhetulkinnaksi tai ylipäätään aivoperäiseksi ilmiöksi. Tutkija Jeena Ranckenin mielestä ei haittaa, vaikka aina tieteellistä selitystä ei löytyisikään. ”Elämässä on asioita, jotka saavat jäädä mysteeriksi.”

  • Julkiset anteeksipyynnöt - sekä instituutioiden että julkisuuden henkilöiden esittämät anteeksipyynnöt - ovat 2000-luvulla voimakkaasti lisääntyneet. Milloin anteeksipyyntö on uskottava? Millaisilla ”olen pahoillani, jos joku loukkaantui” -tyylisillä sanankäänteillä sen voi vesittää? Ja jos valtiollisella tasolla anteeksipyyntö ei johda mihinkään kuten korvauksiin tai nykyisten epäkohtien korjaamiseen, niin mitä merkitystä sillä on?

    Onko anteeksipyytämisestä tullut automaatti, jonka avulla valtiollisella tasolla yritetään kuitata menneet epäoikeudenmukaisuudet ja henkilötasolla puhdistetaan omaa imagoa? Toisaalta onko jokin tapahtunut vääryys, esimerkiksi kansanmurha jo liian suuri, että pelkkä anteeksipyyntö tuntuu siihen verrattuna mitättömältä? Kollektiivisen anteeksipyynnönhän voi aina esittää, mutta voiko kollektiivisesti antaa anteeksi?

    Julkisen anteeksipyytämisen kulttuurista keskustelevat didaktiikan yliopistolehtori Jan Löfström Helsingin yliopistosta sekä viestintäkonsultti Harri Saukkomaa.

  • Äärimmäisen traumaattisen lapsuuden kokeneesta ihmisestä tulee tasapainoinen ihminen, rakastamiseen kykenevä vanhempi. Miten se on mahdollista? Ja toinen ihminen sortuu henkisesti heti, kun tapahtuu jokin pieni vastoinkäyminen elämässä. Miksi? Miksi vaikuttaa siltä, että jotkut selviytyvät vahvoina mistä vaan kuin itsekseen ja toiset jäävät räpiköimään traumoissaan loppuiäkseen? Mitkä asiat vaikuttavat siihen, miten hyvin ihminen selviytyy henkisesti vaikeista kokemuksista ja tilanteista?
    Psykologiassa puhutaan resilienssistä eli kyvystä säilyttää toimintakyky haastavissakin tilanteissa. Kyvystä uskoa siihen, että jos teet virheen, niin et tee välttämättä virheitä koko loppuikääsi. Kyvystä ymmärtää, että jos jollain elämänalueella on vaikeuksia, niin vaikeuksien ei tarvitse yltää kaikkiin muihinkin elämänalueisiin. Nimittäin ihminen, jonka resilienssi on matala, alkaa määritellä koko elämäänsä ja toimintakykyänsä sen mukaan, jos jollain alueella on vaikeaa.

    Kysymys ei ole luonteenpiirteestä vaan opitusta taidosta, vaikka joillakin tätä resilienssikykyä onkin luonnostaan enemmän kuin toisilla. Lapsuuden lämpimät ihmissuhteet ja kannustava ympäristö tukevat resilienssin kehittymistä. Mutta tätä kykyä voi myös oppia. Joskus elämä opettaa sitä meille tahtomattammekin. Mitä enemmän vastoinkäymisiä tulee kohdalle ja samalla tulee kokemusta siitä, että niistä on mahdollista selvitä ja että niistä on mahdollista selvitä entistä vahvempana, sitä paremmaksi resilienssi kehittyy.

    Mutta entä jos elämä pukkaa päälle monta ikävää tilannetta yhtaikaa? Meneekö kestämisen ja toipumisen raja aina jossain vai voiko joku kestää mitä vain?

    Resilienssin käsitteestä keskustelevat psykoterapeutti Krisse Lipponen sekä psykologi Aku Kopakkala.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä