Kalle Haatanen

Tiedustelun pitkä historia

  • 53 min
  • toistaiseksi

Valtioiden harjoittama tiedustelu on yhtä vanha ilmiö kuin valtiokin. Jo faaraoiden Egypti ja antiikin Kreikka ja Rooma harjoittivat tiedustelua. 1900-luvun alusta lähtien tiedustelu on kokenut monta murrosta. Lennättimen keksiminen moninkertaisti tiedustelutiedon määrän ja olennaisen tiedon seulominen tietotulvasta tuli entistä tärkeämmäksi. Maailmansotien aikana tiedustelun menetelmät kehittyivät merkittävästi ja tiedustelulla oli suuri vaikutus jopa sotatapahtumien lopputuloksiin.
Toisen maailmansodan jälkeen tiedustelun päämäärät ovat muuttuneet etenkin länsimaissa. Kun ennen hallitsija pyrki tiedustelun kautta säilyttämään oman valtansa, niin nykyään valtiollisen tiedustelun ensisijaisena tavoitteena on taata kansalaisten turvallisuus sekä ihmisoikeuksien ja demokratian toteutuminen.
Rikoskomisario Mikko Porvali on perehtynyt tiedustelun värikkääseen historiaan. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

Lähetykset

  • pe 18.5.2018 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Valtioiden harjoittama tiedustelu on yhtä vanha ilmiö kuin valtiokin. Jo faaraoiden Egypti ja antiikin Kreikka ja Rooma harjoittivat tiedustelua. 1900-luvun alusta lähtien tiedustelu on kokenut monta murrosta. Lennättimen keksiminen moninkertaisti tiedustelutiedon määrän ja olennaisen tiedon seulominen tietotulvasta tuli entistä tärkeämmäksi. Maailmansotien aikana tiedustelun menetelmät kehittyivät merkittävästi ja tiedustelulla oli suuri vaikutus jopa sotatapahtumien lopputuloksiin.
    Toisen maailmansodan jälkeen tiedustelun päämäärät ovat muuttuneet etenkin länsimaissa. Kun ennen hallitsija pyrki tiedustelun kautta säilyttämään oman valtansa, niin nykyään valtiollisen tiedustelun ensisijaisena tavoitteena on taata kansalaisten turvallisuus sekä ihmisoikeuksien ja demokratian toteutuminen.
    Rikoskomisario Mikko Porvali on perehtynyt tiedustelun värikkääseen historiaan. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Helsingin Sanomien omistajilla Eljas ja Aatos Erkolla olivat vahvat suhteet USA:han ja Englantiin. Myös poliittisesti Erkot olivat vahvasti suuntautuneita länteen ja läntisiin arvoihin. Kuitenkin kylmän sodan aikana Erkot joutuivat sovittamaan maailmankuvansa Kekkosen ajan realiteetteihin.

    Vuoden 1956 presidentin vaalien alla Eljas Erkko vastusti Kekkosta ja tämä antipatia näkyi Helsingin Sanomien sivuilla.

    Eljas Erkko halusi vähentää Neuvostoliiton vaikutusta julkaisemalla Helsingin Sanomissa läntisten uutistoimistojen uutisia. Erkko toi Suomeen myös Valitut Palat ja Aku Ankan.

    Vaaran vuosina Helsingin Sanomat ei arvostellut suoraan Neuvostoliittoa mutta muista itäblokin maista saatettiin kirjoittaa hyvin kriittisesti.

    Filosofian tohtori Aleksi Mainio on tutkinut Erkon dynastian suhdetta Suomen politiikkaan ja sen vaikutusta suomalaiseen mediaan.

    Toimittajana on Kalle Haatanen.

  • Kotirintaman työvoimapula ja vaikea elintarviketilanne pakottivat Suomen jatkosodan aikana siirtämään tuhansia venäläisiä sotavankeja töihin maatiloille. Vangeille tällainen komennus oli yleensä onnenpotku. Maataloissa olot olivat inhimillisemmät kuin vankileirillä ja siellä sai kunnon ruokaa.

    Vaikka valvovat viranomaiset antoivat tiukkoja ohjeita vankien kohtelusta, suhtautuivat isäntäperheet vankeihin mutkattomasti. Joskus vangista tuli lähes perheenjäsen tai jopa rakastettu. Sodan loputtua monessa perheessä yritettiin anoa, että tuttu vanki saisi jäädä Suomeen.
    Ira Vihreälehto on tutkinut suomalaisten ja maatöihin sijoitettujen sotavankien suhteita. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Oikeudenmukaisuuden tarpeesta ollaan yleensä yhtä mieltä. Mutta kun ruvetaan määrittelemään, mitä oikeudenmukaisuus on, törmätään nopeasti hyvin erilaisiin käsityksiin. Yhdelle oikeudenmukaisuus tarkoittaa ehdotonta yksityisomaisuuden suojaa, toiselle taas laajaa yhteisvastuuta. Viime aikoina Suomessakin oikeudenmukaisuuden moninaisuus on tullut esille aina kun on keskusteltu siitä, millainen nykyajan hyvinvointivaltion tulisi olla. Aalto yliopiston johtamisen filosofian professori Matti Häyry on pohtinut oikeudenmukaisuuden ja liberalismin suhdetta. Jos oikeudenmukaisuuden nimissä suhtaudutaan suvaitsevasti esimerkiksi toisiin uskontoihin niin pitääkö hyväksyä myös toisten vapautta rajoittamaan pyrkivät uskonnot? Kalle Haatasen ohjelmassa pohditaan oikeudenmukaisuuden ominaispiirteitä ja vapauden ja oikeudenmukaisuuden vaikeaa suhdetta.

  • Sosiologi Erving Goffmanin mukaan sosiaalinen kanssakäyminen on esittämistä. Me esitämme itseämme eri tavoin eri tilanteissa yhteiskunnan näyttämöillä. Me yritämme saada aikaan hyvä vaikutelma, jotta saisimme edistettyä pyrkimyksiämme.
    Yhteiskuntatieteiden tohtori Sari Kuusela on sitä mieltä, että työyhteisön tilaa ja rakennetta voi tutkia dramaturgian keinoin. Jokaisessa työyhteisössä syntyy jatkuvasti lukuisia tarinoita, jotka kertovat paljon siitä, miten yhteisö voi ja mihin suuntaan se on kehittymässä. Me jäsennämme maailmaa tarinoiden ja kertomusten kautta ja jaamme mielellämme näitä tarinoita muille. Klassisten tarinoiden roolit toistuvat usein myös työyhteisöjen sisäisissä tarinoissa. Jokaisella yhteisöllä on omat sankarinsa, auttajansa ja vastustajansa ja on voittajia ja häviäjiä. Sari Kuusela on työelämän ja johtamisen asiantuntija. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Suomalaisen tiedepolitiikan arvomaailma on ollut viime vuosien ajan murroksessa, sanoo Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Sari Kivistö.

    Nykyään korostetaan dynaamisuutta ja ketteryyttä ja yliopistolaitosta pidetään vanhanaikaisena.
    Kuitenkin monet tutkimuksen prosessit ovat väistämättä hitaista ja tieteen vaikutustakin voimaan usein arvioida vain pitkällä aikavälillä. Varsinkin humanististen aineiden ominaispiirre on se, että niissä tavoitellaan tietoa ja totuutta itsearvoisina eikä välttämättä pyritä ratkaisemaan ongelmia. Kaikkea tutkimusta ei voi tuotteistaa.

    Kivistön mukaan tutkijoiden tulee osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun mutta heidän pitää osallistua siihen kriittisesti ja omilla ehdoillaan.

    Nykyajan tiedepolitiikka pyrkii moniin tavoin rajoittamaan akateemista vapautta. Tieteeltäkin vaaditaan tiukkaa profiloitumista, brändäämistä ja painopisteiden hakemista. Tämä kaventaa tutkimuksen moninaisuutta ja rikkautta.

    Kirjallisuuden tutkija Sari Kivistö on pohtinut akateemisen sivistyksen perusluonnetta, merkitystä ja arvoa sekä Suomen tiedepoltiikkaa. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Suomalaisten enemmistö haluaisi kuolla kotonaan. Tämä toive ei useinkaan toteudu, sillä suurin osa suomalasista kuolee nykyään hoitolaitoksessa. Terho-kodin lääkäri Juha Hänninen sanoo, että monikaan ei kuitenkaan tiedä oikeasti, mitä kotona kuoleminen merkitsee. Usein voi olla niin, kuolevan viime toiveet ja tarpeet voidaan paremmin toteuttaa asiantuntevassa hoitolaitoksessa.
    Työskentely kuoleman läheisyydessä saattaa muuttaa ihmisen näkökulmaa elämään, pitkään saattohoitotyötä tehnyt Juha Hänninen pohtii. Kuolevat ihmiset ovat usein mukavia. He puhuvat tärkeistä asioista ja haluavat selvittää asioita. Pienet, mitättömät asiat menettävät silloin merkityksensä.
    Juha Hänninen on nähnyt monta kuolemaa ja hän pohtinut kuolemaa monelta eri näkökannalta. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Kun Minna Eväsoja opetteli japanilaista kalligrafiaa, hän joutui tekemään pelkää suoraa viivaa kuusi kuukautta. Japanilaisessa kulttuurissa muoto on hyvin tärkeä. Kun ihminen osaa tehdä muodon mahdollisimman täydellisesti niin se samalla myös vapauttaa mielen. Saman kuvion ja liikkeen loputonta toistamista ei Japanissa pidetä luovuutta tai yksilöllisyyttä kahlitsevana toimintona. Oma persoonallisuus tulee lopulta kuitenkin tiukan klassisen muodon läpi. Tämä ajattelu sisältyy paitsi kalligrafiaan myös muihin klassisiin japanilaisiin taidemuotoihin, muun muassa teetaiteeseen.
    Japanissa estetiiikka ja filosofia kulkevat käsi kädessä. Estetiikka, filosofia ja myös taidehistoria limittyvät toisiinsa. Myös uskonnolla merkittävä rooli tässä yhteydessä.
    Japanilainen käsitys opetuksesta ja oppimisesta poikkeaa länsimaisesta pedagogiikasta. Opettajat ovat hyvin tärkeitä auktoriteetteja mutta silti opettaja on parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjä. Oppilaan on itse löydettävä ja sisäistettävä oikea tieto. Tärkeämpää kuin itse tieto on se, että ymmärtää oma tietämyksensä rajat. Tärkeää on siis tietää, mitä ei vielä tiedä. Oppiminen on lopulta tutkimusmatka minuuteen.
    Filosofian tohtori Minna Eväsoja on perehtynyt japanilaiseen filosodiaan ja klassisiin taiteisiin. Hän nyt Kalle Haatasen vieraana.

  • Arjen ja mikrohistorian tutkimus on suosittu tutkimussuunta tällä hetkellä myös antiikin tutkimuksessa. Antiikin Rooman ajan kirjallisista lähteistä voi löytää vieläkin uutta tietoa esimerkiksi perhesuhteista, kansalaisten moraalikäsityksistä ja tapakulttuurista.
    Filosofian tohtori Jussi Rantala on perehtynyt antiikin Rooman valta- ja moraalikäsityksiin. Hän nyt Kalle Haatasen vieraana.

    Antiikin Rooman perheissä isällä oli vahva rooli. Isä oli perheen juridinen pää ja pojat yleensä seurasivat isäänsä virkauralla. Naisten tehtävänä oli huolehtia kotitaloudesta eikä heillä ollut juuri mahdollisuuksia toimia julkisessa elämässä. Vain uskonnollisissa riiteissä naisilla on omat roolinsa.
    Tytöt naitettiin hyvin nuorina, jopa 12-vuotiaina. Roomalaista perhe-elämää leimasi sekin, että hyvin usein lapset kokivat jo pieninä vanhempiensa kuoleman, koska eliniät olivat lyhyitä.

    Rooman aikana orjien asema saattoi vaihdella hyvin paljon. Suurin osa orjista oli hyvin alistetussa asemassa ja heidän kohtelunsa oli huonoa. Oppineet orjat saattoivat päästä hyviin asemiin, esimerksiksi kotiopettajiksi. Tällöin heitä saatettiin pitää jopa perhenjäseninä. Vaurastunut orja saattoi jopa ostaa itsensä vapaaksi.

    Antiikissa seksuaalisuus käsitettiin aivan eri tavoin kuin meidän aikanamme. Miesten väliset seksisuhteet olivat yleisiä eikä niitä pidetty mitenkään erityisenä seksuaalisena suuntauneisuutena. Seksi oli vapaille miehille yhtä arkinen asia kuin ruoka tai juoma.

  • Addiktioissa ristiriitaista on se, että ihminen voi toistaa sellaistakin toimintaa, joka ei tuota enää mielihyvää. Se johtuu siitä että motivaatio ja mielihyvä eivät mene ihmisen aivoissa samaa reittiä.
    Uhkapelin pelaajalle jokaisesta voitosta jää muistijälki. Tämä muistijälki synnyttää motivaation toistaa pelaamista pitkään senkin jälkeen kun viimeinen mielihyvää tuottanut voitto on tullut.

    Peliongelmaisen ja nettideittailuun addiktoituneen ihmisen riippuvuusmekanismit muistuttavat toisiaan.
    Tiedetoimittaja Antti Kivimäki vertaa addiktoitumista metsästykseen. Motivaatio pelaamiseen tai nettideittailuun pysyy yllä, koska toimintaa liittyy ennustettava yllätys. Pelaaja tai seuraa etsivä nettideittaaja uskoo, että joskus voitto tai etsitty sydänystävä osuu väistämättä kohdalle, vaikka osuman ajankohtaa ei voi ennustaa. Tämä virittää ihmisen saman tyyppiseen odotuksen tilaan kuin saalista odottavalla metsästäjällä. Addiktoitunut uhkapeluri ei tarvitse aina edes voittoa pelihimon ylläpitämiseksi. Myös läheltä piti – tilanteet ruokkivat addiktiota tehokkaasti. Esimerkiksi jos hedelmäpelissä voittorivi näyttää jäävän vain yhden kynnyksen päähän niin tämäkin kannustaa addiktoitunutta yrittämään uudelleen.
    Peliaddiktioihin liittyy aina myös illuusio pelin hallinnasta. Peliautomaattien pelaajilla on monia kikkoja, joilla pelaaja uskoo voivansa vaikuttaa koneen toimintaan.

  • Vapaussota on huono nimitys vuoden 1918 tapahtumille, sanoo poliittisen historian professori Seppo Hentilä. Mannerheimin johdolla tehty venäläisen sotaväen aseista riisuminen kävi varsin helposti eikä juuri aiheuttanut aseellista vastarintaa. Niinpä tätä episodia ei oikein voi kutsua sodaksi. Vapaussota-termi sopii huonosti kuvaamaan myöskään punakapinaa, sillä sosialidemokraatit olivat olleet koko ajan aivan yhtä tiekasti Suomen valtiollisen itsenäisyyden kannalla kuin porvarilliset puolueet. Vapaussota oli Hentilän mukaan keinotekoinen nimitys, joka ei kuvaa todellisia tapahtumia. Venäläisten aseistariisuminen ja punakapina olivat itse asiassa kaksi aivan erillistä tapahtumaa.
    Sodan jälkeen tilanne Suomessa oli ambivalenttinen. Toisaalta punaisia pidettiin pitkään vankileireillä eikä punaisten omaisten annettu edes surra vainajiaan. Toisaalta toteutettiin myös sosialistien vaatimia uudistuksia. Tampereella oli jo vuosi taistelujen jälkeen kaupunginvaltuustossa yksikertainen enemmistö. Ja saman aikaan otettiin käyttöön kahdeksantuntinen työpäivä ja torpparien vapauttamisohjelma.
    Historian poliittinen muisti on aina ollut valikoiva. Historian tapahtumia tulkitaan aina käsillä olevan ajan poliittista ja ideologista taustaa vasten.

  • Tampereen yliopiston sosiologian apulaisprofessori Eeva Luhtakallio on tutkinut suomalaista lähiöelämää ongelmalähiöiksi leimatuissa lähiöissä.
    Alempien tuloluokkien asuttamissa lähiöissä äänestysaktiivisuus on heikompaa kuin muunlaisissa kaupunginosissa. Näissä lähiöissä politiikkaan ja puolueisiin ollaan usein pettyneitä. Monella on selvästi yhteiskuntaan kuulumattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne. Jopa työssäkäyvillä ja aktiivisilla ihmisillä on usein se peruskokemus, että yhteiskunta on jossain todella kaukana ja sen missään tapauksessa aja minun etujani. Usein epäluulot yhteiskuntaa kohtaan on opittu jo vanhemmilta, jotka myös ovat kokeneet tulleensa syrjityiksi.
    Eeva Luhtakallio on sitä mieltä, että lähiödemokratian kehityshankkeissa on usein epäonnistuttu. Lähiöissä on toteutettu monenlaisia osallistamisprojekteja, mutta usein niistä ei ole jäänyt asukkaille mitään konkreettista hyötyä. Kaupunkien lähiöhankkeet jakavat usein ihmiset kahteen eri kategoriaan: toimijoihin ja asukkaisiin. Toimijat ovat virkamiehiä ja järjestöaktiiveja ja asukkaat ovat toiminnan passiivisia kohteita. Usein lähiöhankkeiden vetäjät eivät edes asu kohdelähiössä. Usein hankkeet kaatuvat jo siihen että virkamiehet ja asukkaat eivät puhu samaa kieltä eivätkä ymmärrä toisiaan.
    Luhtakallion mielestä lähiödemokratia voi toteutua vain jos asukkaat tuntevat olevansa arvostettuja ja tulevansa aidosti kuulluiksi.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä