Sisällissota 1918 - punaiset muistot

”Mentiin kattomaan teurastuksen jälkiä”

  • 49 min
  • toistaiseksi

(1986) Haastateltava kertoo Tampereen valtauksen aikana kuulemastaan ja näkemästään. Hän itse ei kuulunut punakaartiin toisin kuin velipoika. Tämä säilyi hengissä onnella, kun joka kymmenes otettiin vankirivistä ammuttavaksi. Naapurin 16-vuotias, kaartiin kuulumaton poika sai kahden vuoden tuomion pelkistä puheistaan. Haavoittuneita ammuttiin, ja puhuja kuvailee ”teurastuksen jälkiä” yksityiskohtaisesti.

Haastattelija: Keijo Pakkala. Yle Arkisto. Haastattelua on hieman lyhennetty. Kuva: Kaatuneiden ja ammuttujen punakaartilaisten ruumiita Tampereen Mustalahden kalliolla. Työväen Arkisto.

Lähetykset

  • pe 6.4.2018 14.13 • Yle Areena

Jaksot

  • (18.8.1966) Isänsä leipomossa työskennellyt Gabriel Lätti ryhtyi 17-vuotiaana Porvoon punakaartin lähetiksi ”puolilapsellisuudesta ja puolipakosta” (3:19). Alussa ei kaikilla ollut

    aseitakaan, ja vahdit tekivät kierrostaan puupyssyillä. Ensin vallankumous vaikutti leppoisalta, kun kaartilaiset tanssivat Porvoon seurahuoneella aamusta iltaan. Keskimmäinen Yrjö-veli oli valkoisten puolella, vanhin veli ja Gabriel punaisissa. Kun hän kohtasi Yrjön Tampereella, tämä kehotti häntä palaamaan kotiin, koska ”nu är spelen spelat”. Pojan antauduttua valkoisille hänet laskettiin parin päivän kuluttua pois: ”Mene vain kotiis leipomaan isäs kanssa.” Haastateltava: Gabriel Lätti.
    Haastattelija: Erkki Kumpunen. Yle Arkisto. Kuva: Nuori poika punakaartilaisen asussa talvista taustafondia vasten keväällä 1918. Työväen Arkisto.

  • (22.2.1967) Varkauden lähelle Ruokojärvelle tammikuussa 1918 perustettuun järjestyskaartiin kuuluivat käytännössä kaikki paikalliset miehet. Se perustui kyläkunnan yhteispäätökseen järjestyksenpidosta punakaartien aiemmin tekemien ryöstöjen ja murhien johdosta. Oman kaartin tehtävänä oli ainoastaan vahtipalvelus, ja aseetkin olivat vain hälytyksiä varten. Varkauksia ja murhia ei omalla kylällä tapahtunut, mutta elintarvikkeiden pakkoluovutukset tulkittiin myöhemmin ryöstöiksi. Rauhallinen tilanne muuttui vakavammaksi, kun valkoiset hyökkäsivät seudulle. Kertoja Väinö Heiskanen toimi myöhemmin teatterinjohtajana.

    Haastateltava: Väinö Heiskanen, s. 1898 Varkaudessa(?). Haastattelija ehkä Olavi Puusaari. Yle Arkisto. Haastattelua on hieman lyhennetty. Kuva: Punakaartilaisia aseineen ryhmäkuvassa vuonna 1918. Työväen Arkisto.

  • (11.9.1967) Sementinhioja Aarne Nurminen liittyi Lappeenrannan punakaartiin syksyllä 1917. Kaarti katsottiin vastavedoksi suojeluskunnille. Huhuttiin, että työläisille oli varattu jäkälää syötäväksi ja suurporvarit kätkivät elintarvikkeet varastoihinsa. Nurminen oli mukana takavarikoimassa Kaukaan herrojen piilottamia ruokatarpeita ja alkoholia – pullot kuitenkin rikottiin kivijalkaan. Nurminen taisteli mm. Luumäellä. Punakaarti ei hänen mukaansa rääkännyt vankeja, toisin kuin valkoiset. ”Näin omin silmin kun punakaartilainen oli murhattu ja jäsenkirja painettu pistimellä rintaan.”

    Haastateltava: Aarne Nurminen, s. 1895. Haastattelija: Unto Miettinen. Yle Arkisto Kuva: Lappeenrannan punakaartin neljännen rykmentin linnoitustykistö vuonna 1918. Työväen Arkisto/Oy Uolevi, Viipuri.

  • (14.2.1967) Aarne Nurminen toimi Helsingissä työväenmiliisinä vuonna 1917. Hän kuvaa haastattelussaan maaliskuun vallankumouksen luomia tunnelmia ja yhteiskunnallisen tilanteen kärjistymistä vuonna 1917: mielenosoituksia, eduskunnan hajottamista ja suurlakkoa. Porvarit perustivat "voimisteluseurojen" ja "palokuntien" nimellä toimivia asekaarteja, ja "se kiihotti tietysti punakaartia puolustautumaan”. Sisällissodassa Nurminen taisteli miliisikomppaniassa mm. Keravalla, Lempäälän ja Valkeakosken välillä ja Okeroisissa, jossa kainalokepitkään eivät pidätelleet häntä rintamasta.

    Haastateltava: Aarne Nurminen, s. 1891 Helsingissä. Haastattelija ehkä Olavi Puusaari. Yle Arkisto. Kuva: Helsingin Työväen järjestyskaarti syksyllä Eläintarhan urheilukentällä 1917. Työväen Arkisto/Atelier Regina.

  • (8.8.1966) Lahtelaisesta metallimiehestä tuli punakaartin plutoonanpäällikkö. Ilmari Roos taisteli mm. Padasjoella, Vääksyssä, Tampereella ja Kotkassa. Päälliköiden valinta oli melko sattumanvaraista, ja useimmat olivat ”halkometsästä, tehtaista tai räätälinliikkeistä”. Kaikki kaartilaiset eivät osanneet edes ampua. Kurittomimmat jopa uhkailivat komppanianpäälliköitä, jos nämä estävät omavaltaisen perääntymisen. Osa oli mukana lähinnä päiväpalkan houkuttamina, mutta ”oikeassa vallankumouksessa ei ole päiväpalkkoja, vaan sitä pitää tehdä urakalla”.

    Haastateltava: Ilmari Roos. Haastattelija: Jouko Sinkkanen. Yle Arkisto. Kuva: Mahdollisesti punakaartilaisosasto marssilla vuonna 1918. Työväen Arkisto.

  • (1986) Haastateltava kertoo Tampereen valtauksen aikana kuulemastaan ja näkemästään. Hän itse ei kuulunut punakaartiin toisin kuin velipoika. Tämä säilyi hengissä onnella, kun joka kymmenes otettiin vankirivistä ammuttavaksi. Naapurin 16-vuotias, kaartiin kuulumaton poika sai kahden vuoden tuomion pelkistä puheistaan. Haavoittuneita ammuttiin, ja puhuja kuvailee ”teurastuksen jälkiä” yksityiskohtaisesti.

    Haastattelija: Keijo Pakkala. Yle Arkisto. Haastattelua on hieman lyhennetty. Kuva: Kaatuneiden ja ammuttujen punakaartilaisten ruumiita Tampereen Mustalahden kalliolla. Työväen Arkisto.

  • (15.10.1966) Aleksander Pekkanen ei osallistunut sisällissodan sotatoimiin, mutta hänet määrättiin ryhtymään punaisen Haminan rahatoimenhoitajaksi (21:10). Muurari piti ”Haminan kaupungin isänä” pyörimässä sairaalan, työtuvan, poliisin, palolaitoksen ja virastot. Erimielisyyksiä tuli järjestys- ja punakaartissa vahvoilla olleen ”huonon aineksen” kanssa. ”Kaarti toimi oman päänsä mukaan.” Joidenkin kaartilaisten Kouvolassa tekemä pappien murha ja muut vastaavat rikokset iskostivat valkoisiin kovan koston hengen.

    Haastateltava: Aleksander Pekkanen. Haastattelija: Jouko Rissa. Yle Arkisto. Kuva: Punaisten puhelinkeskus Tampereella 1918. Työväen Arkisto.

  • (7.2.1968) Helsinkiläiseen työläisperheeseen vuonna 1899 syntynyt Toini Wälläri kertoo alkuun nuoruutensa järjestötoiminnasta ja vuosistaan porvarisperheiden piikana sekä muistelee vuoden 1917 tapahtumia (13:30). Punakaartiin hän liittyi taloudellisten syiden takia ajatellen, että toimeentulo olisi siten turvatumpi, ja päätyi Helsingin A-komppanian mukana sairaanhoitajaksi rintamalle. Hän kuvailee mm. komppanian jäseniä, hierarkiaa, ilmapiiriä ja miesten suhtautumista nuoreen tyttöön. Lahden taistelussa komppania hajaantui, ja kertoja lähti tovereineen pakomatkalle kohti Pukkilaa. Hän selvisi suojeluskuntalaisten kuulusteluista eikä joutunut vangituksi. Sodan jälkeen Elannon myyjänä työskennellessään hän joutui piilottelemaan liikkeen takahuoneessa vankileiriltä karannutta veljeään ja tämän tovereita.

    Haastateltava Toini Wälläri, s. 1899 Helsingissä. Haastattelija Pulmu Manninen. Työväen muistitietotoimikunta/Työväen Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Punakaartin sairaanhoitajia Kaukaalla 1918. Työväen Arkisto.

  • (10.1.1968) ”Oman aatteen ja ajatuksen puolesta”, kuvaa Viljo Rautelin toimintaansa.
    Tervakoskella vuonna 1899 syntynyt Rautelin liittyi Napialan työväenyhdistykseen vuonna
    1914 ja toimi myös urheiluseura Pyrkivässä ja Jyryssä, joista hän kertoo muistelujensa aluksi. (8:55) Vuodesta 1917 hän muistaa, kuinka maaliskuun vallankumouksen seurauksena Lopella patteritöissä oleva venäläinen upseeristo riisuttiin aseista, ja kuinka vahtipartioita perustettiin ja sitten järjestäydyttiin Napialan komppaniaksi. Kertoja ehti olla komppanian mukana rintamalla kolmen kuukauden ajan, kunnes saksalaiset olivat lopulta vastassa ja riisuivat joukon aseista. Vangitut vietiin Hennalaan, josta kertoja siirrettiin myöhemmin Riihimäelle. Syyskesällä 1918 hän vapautui ensimmäisten joukossa, minkä jälkeen kulki työn perässä paikkakunnalta toiselle.

    Haastateltava Viljo Rautelin, s. 1899 Tervakoskella. Haastattelija Pulmu Manninen. Työväen muistitietotoimikunta/Työväen Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Punakaartin lähteviä ryhmäkuvassa vuonna 1918 Hintsalan työväentalolla Köyliössä, Loimaalla. Työväen Arkisto.

  • (20.10.1965) Rautatieläinen Yrjö Kallinen toimi vuonna 1917 Oulun työväenneuvoston sihteerinä. Hänet valittiin poliisitarkastajaksi rauhoittamaan mielialoja. Kallisen vastustuksesta huolimatta työväen järjestyskaarti kuitenkin aseistautui. (11:58) Tammikuun alussa hän sai kaupunkia
    lähestyvän valkoisten asejunan pysähtymään vakuuttamalla, että Oulun punakaarti luopuu aseistaan ja ettei seudun venäläinen sotaväki muuta toivo kuin kotiutusta Venäjälle.
    Sopimuksesta huolimatta valkoiset aloittivat taistelut. Kallinen tuomittiin myöhemmin kuolemaan maanpetturuudesta, koska "ei ollut estänyt kapinan puhkeamista". Tuomiota ei pantu täytäntöön, mutta rauhanmies joutui muiden mukana vankileireille. Kallisesta tuli myöhemmin kansanedustaja, ministeri ja opetusneuvos.

    Haastateltava: Yrjö Kallinen, s. 1886 Oulu. Haastattelija: Adolf Turakainen. Yle Arkisto.

    Kuva: Oululaisia ja torniolaisia punakaartilaisia (1918). Kuvaaja Mia Green, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

  • (30.4.1983) Viljo Sohkanen oli sisällissodassa Tikkurilan punakaartin välskärinä. Sohkanen vangittiin 12.4.1918 hänen ollessaan lomalla Viipurin rintamalta. Saksalaisten vallatessa
    Tikkurilan asemaa hän oli jäänyt auttamaan haavoittuneita. (12:26) Hän sai lähettää Suomenlinnasta kotiväelle kortin: ”Ei minulla täällä mitään hätää ole, kun te vaan saisitte olla
    siellä rauhassa.” Leirillä hän oppi, kuinka helposti nälkään kuoleminen kävi. Vappu Suomenlinnassa oli kuin elokuvasta: vankien laulaessa Kansainvälistä saksalaiset vartiosotilaat
    yhtyivät kuoroon, toivat sähkölamppuja valaistukseksi ja esittelivät kuvia perheistään.

    Haastattelun alussa Sohkanen kuvaa sotaa edeltäneitä sosiaalisia ongelmia, työttömyyttä ja nälkää. Kunnallisilta elimiltä kovisteltiin hätätöitä ja raha-avustuksia, mutta ”viranomaiset lähti karkuun”. Sohkanen sai myöhemmin sosiaalineuvoksen arvon.

    Haastateltava: Viljo Sohkanen, s. 1900 Viipuri. Haastattelija: Mauri Muttonen. Yle Arkisto. Haastattelua on hieman lyhennetty.Kuva: Vangittuja punakaartilaisia viedään Kreivi Kamenski - laivalla Suomenlinnaan 13.4.1918. Huopahattu päässään sivuttain seisova mies mahdollisesti
    Viljo Sohkanen. Työväen Arkisto/Lönnqvist(?), Foto Nyblin.

  • (1977) Lempi Kymlander liittyi punakaartiin 19-vuotiaana. Hän toimi Maarian komppaniassa
    sairaanhoitajana. ”Kun liityin punakaartiin, sisko pisti vastaan ja kaikki pisti vastaan. En ole sitä
    koskaan katunu. En edes vankina ollessa.”

    Haastateltava: Lempi Kymlander, os. Päivärinta, s.1897 Turussa. Haastattelija Teuvo Rasku.
    Kansan Arkisto. Ote elämäkertahaastattelusta. Kuva: Punakaartin sairaanhoitajia vuonna 1918.
    Kansan Arkisto.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä