Radio Suomi Lahti

Pienillä kulutusmuutoksilla säästää ympäristöä ja silkkaa rahaa

  • 11 min
  • toistaiseksi

Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista noin neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Syyt luonnonvarojen kovaan kulutukseen ovat energiantuotannossa ja liikenteessä sekä ruoan tuotannossa. Jo pienikin kulutustottumusten muuttaminen voi säästää ympäristön lisäksi merkittävän summan rahaa.
Lappeenrannan teknillisen ylipiston energiatekniikan professorin Lassi Linnasen mukaan suurimmat säästöt kotitalouksissa saa aikaan muuttamalla asumiseen, liikkumiseen, syömiseen ja juomiseen liittyviä tapojaan. Kymmenen prosentin kulutuksen vähentäminen vuodessa säästää keskivertokotitaloudessa noin 3500 euroa. Lemmikkien pito tai koiranjätökset ovat professorin mukaan pieni ongelma ympäristön kannalta.

Toimittajina ovat Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.

Lähetykset

  • ke 11.4.2018 12.30 • Yle Areena

Jaksot

  • Moni miettii vuodenvaihteessa työpaikan vaihtamista tai jopa vaihtaa entiset työt uusiin. Uusi vuosi on hyvää aikaä miettiä jopa alan vaihtoa. Hetken mielijohteesta paikkaa ei välttämättä kannata vaihtaa, kertoo henkilöstöpalveluyritys Baronan Päijät-Hämeen aluepäällikkö Lassi Kaarna. Moni löytää uuden työpaikan piileviltä työmarkkinoilta. Päijät-Hämeen alueella on tällä hetkellä 490 avointa, TE-palveluille ilmoitettua työpaikkaa. Avoimia työpaikkoja on edelleen runsaasti teollisuusaloilla ja vähiten toimistotöissä.

    Toimittajana ovat Taavi Salmivaara.

  • Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin osallistuu vuosittain noin miljoona suomalaista ympäri maata. Kirkkojen lisäksi laulutapahtumia pidetään kauppakeskuksissa ja ravintoloissa. Neljänkymmenen vuoden ajan lauluja säestänyt Salpausselän seurakunnan kanttori Marjaana Turunen kertoo, että seurakuntien laulutilaisuuksissa kuuluu edelleen hengellinen sanoma, vaikka lauluvihkoseen lisätään vuosittain uusia lauluja.

    Toimittajina ovat Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.

  • Sinfonia Lahti viettää Itsenäisyyspäivää konsertoimalla Sibeliustalolla perinteiden mukaan. Suomalaista musiikkia juhlistetaan Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12. Sinfonia Lahden intendentti Teemu Kirjonen kertoo, että orkesteri ei ole vangittu perinteisiin vaan se on laajentanut repertuaariaan viihdemusiikin puolelle jo pitkään, keväällä Sinfonia Lahti konsertoi yhdessä Egotripin kanssa. Eturivin artistit ovat myös hyödyntäneet omissa tuotoksissaan yhä enenevissä määrin sinfoniaorkestereita ja konserttisaleja.

    Toimittajina ovat Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.

  • Päijät-Hämeen uusi maakuntajohtaja Laura Leppänen pitää pääkaupunkiseudun kasvua takeena Päijät-Hämeenkin hyvinvoinnille.
    Tammikuussa maakuntajohtajana aloittava Leppänen haluaa myös kohentaa Päijät-Hämeen maakunnallista identiteettiä, minkä hän on huomannut olevan nyt huono. Tuleva maakuntajohtaja aikoo ensi töikseen vierailla kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa.
    Hän perää myös nuorille riittävästi hyviä koulutuspaikkoja, että he jäisivät töihin omaan maakuntaan. Tapio Enlund haastattelee maakuntajohtaja Laura Leppästä.

  • Kolmen suomalaisyrityksen yhteenliittymä tavoittelee merkittävää kasvua leikkaussalien valmistajana. Orimattilalainen Hermetel, lahtelainen Merivaara ja iittiläinen Halton yhdistivät noin kolme vuotta sitten puhdastiloihin, leikkaussalijärjestelmiin ja ilmanvaihtoon liittyvän osaamisensa. Kolmikko on tehnyt miljoonakaupat muun muassa Kymenlaakson keskussairaalaan. Petri Niemi haastattelee Hermetelin markkinointijohtaja Juha Ritalaa ja Inoroomin liiketoimintajohtaja Mikael Sokolinickia.

  • Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on lyhyen historiansa aikana paininut monenlaisten ongelmien kanssa. Sote-menot uhkaavat karata käsistä ja kunnilla ei riitä rahat kasvaviin menoihin, lisäksi yhtymän pitäisi varautua väestön vanhenemiseen ja kehittää muutenkin toimintaansa. Tätä hullunmyllyä johtaa toimitusjohtaja Eetu Salunen, joka toivoo yhtymälle työrauhaa. Suurimman omistajan Lahden kaupungin poliittinen johto on myös arvostellut voimakkaasti yhtymän taloudenpitoa.

    Toimittajina ovat Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.

  • Kauppakeskus Trio etsii uutta toimintaa tyhjiin liiketiloihin. Trion kävijämäärät ovat pudonneet pari prosenttia vuosittain ja kauppakeskuksessa on tyhjää tilaa. Trion kauppakeskuspäällikkö Saara Viento kertoo, että tilat omistava Citycon haluaisi tiloihin lisää julkisia palveluita ja muutakin toimintaa kuin pelkkää vähittäiskauppaa. Trio harkitsee myös puomitonta pysäköintiä, jolloin muutkin maksutavat nykyisen lisäksi olisivat mahdollisia.

    Toimittajina ovat Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.

  • Dokumentintekijä Keijo Skippari on nähnyt ja tallentanut eri vuosikymmeninä erilaista Lahtea kuvin ja filmein. Skipparin tekemät Lahdessa kuvatut kotiseutuelokuvat ovat olleet suosittuja, näytökset ovat olleet järjestäen täynnä. 1970-luvulla Lahteen muuttanut, vuoden lahtelaiseksi valittu Keijo Skippari toivoo, että lahtelaiset taltioisivat ympäristöään tulevia jälkipolvia varten.

    Toimittajina ovat Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.

  • Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailut tuovat Lahteen 700 kilpailijaa sekä huoltojoukot päälle tammikuun lopulla 2019. Kisojen pääsihteeri ja entinen huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen elää kiireistä kisakuumetta, mutta ehtii jutella Petri Niemen kanssa kisajärjestelyistä sekä muista kuulumisistaan.

  • Työn ohella tapahtuva opiskelu on yleistynyt. Taavi opiskelee venäjän kieltä. Marjo kertoi myös opiskelleensa aikuisiällä työn ohella. Molemmilla on kokemusta uusintatenteistä.
    Kuuntele miten Taaville ja Marjolle kävi aikuislukion uusintatenteissä.

  • Vierumäelle haudattujen punaisten mahdolliset omaiset pyritään selvittämään ennen vainajien siirtoa. Heinolan Vierumäelle arvioidaan haudatun sisällissodan aikana kolmisensataa ihmistä, mutta ei ole varmaa, keitä he ovat. Vainajat halutaan siirtää joukkohaudasta sopivampaan leposijaan, ja mahdollisia omaisia etsittäneen ainakin lehti-ilmoituksilla. Jyväskyläläinen Heli Särkkä uskoo isoisänsä haudatun Vierumäelle. Hanski Kinnunen haastattelee Särkkää.

  • Asikkalassa, Hartolassa ja Etelä-Lahdessa kokeiltu perhekeskusmalli laajenee maakunnalliseksi vuoden 2019 alussa. Perhekeskusmalli kokoaa matalan kynnyksen sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kuntien, seurakuntien ja järjestöjen palvelut yhteen. Tarkoitus on, että lapsille, nuorille ja perheille on tarjolla apua entistä varhaisemmassa vaiheessa ja nopeammin. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosagentti Elina Vesterisen ja projektipäällikkö Tuija Åstedtin mukaan perhekeskusmallissa ammattilaiset ovat paremmin perillä toistensa tekemisistä.

    Toimittajina ovat Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä