Sunnuntaivieras

Pandahoitajan arki on paljon muutakin kuin pandojen rapsuttelua

  • 24 min
  • toistaiseksi

Anna Palmroth on Ähtärin eläinpuiston pandahoitaja. Ensimmäiset opit pandojen hoidosta hän kävi hakemassa Kiinasta puolisen vuotta sitten, viime kuukaudet hän on hoitanut Lumia ja Pyryä Ähtärissä. Pandahoitajan työ ei ole pelkkää pallokorvien rapsuttelua - vaikka on se sitäkin. Enimmäkseen se on kuitenkin ihan fyysistä työtä ja hyvin monipuolista hommaa kakkujen leipomisesta kouluttamiseen. Toimittajana on Pauliina Jaakkola.

Lähetykset

  • su 3.6.2018 16.15 • Yle Radio Suomi Rovaniemi

Jaksot

  • Sunnuntaivieras esittelee ajankohtaisia ja valtakunnallisesti kiinnostavia henkilöitä ympäri Suomen.

    Seinäjokelaiset Tanja ja Niklas Niemelä perustivat Houm-kirkon viitisen vuotta sitten, kun nuorille 20-30 -vuotiaille aikuisille ei tuntunut löytyvät sopivaa sijaa olemassa olevista uskonnollisista yhteisöistä.

    Niemelät ovat johtaneet Houmia nyt viisi vuotta. Vuodet ovat olleet antoisia, mutta eivät aina pelkästään helppoja.

    Houm toimii Seinäjoella, mutta on laajentamassa Tampereelle.

    Kolmekymppiset Niemelät ovat Hanne Leiwon vieraina juttelemassa muun muassa siitä, miltä hengellinen vastuu muista ihmisistä tuntuu.

  • Sami Inkinen perusti Yhdysvalloissa Trulia-palvelun, jonka myyntihinta oli yli kolme miljardia dollaria.
    Nyt hän rakentaa 2-tyypin diabeteksen poistoon tähtäävää Virta Health -firmaa, joka sai hiljattain 93 miljoonan dollarin sijoituksen.

    Ruokolahdelta Piilaaksoon ja yritysmaailman menestyjäksi ponnistanut Sami Inkinen pitää matkaansa maailmalle edelleen seikkailuna.

    Sami Inkisen tapaa Vesa Winberg.

  • ”Talvikaudella ei koskaan kannattanut pestä ikkunoita, joskus meri pesi ne.” Näin muistelee lapsuuttaan Utön saarella siellä edelleen asuva Hanna Kovanen.

    Hanna muutti lapsena pois Utöstä talvikausiksi, mutta 2000-luvun alkupuolella veri veti ympärivuotisesti takaisin Suomen eteläisimmälle rannalle. Vuodesta 2005 hän on pyörittänyt yhden naisen matkailuyritystään 40 vakituisen asukkaan saarella keskellä Itämerta.

    Tuuli ja meri määrittivät elämää ulkosaaristossa jo silloin kun Hannan isovanhemmat muuttivat saarelle ja rakensivat talon vuonna 1930. Luonnonolosuhteiden merkitys arkielämään ei ole Utössä muuttunut.

    Kalle Talonen teki viiden tunnin laivamatkan Nauvon Pärnäisistä yhteysalus MS Eivorilla ja tapasi Hanna Kovasen hänen isovanhempiensa rakentamassa talossa Utön kylätien varrella.

  • Entinen huippu-urheilija Tanja Poutiainen-Rinne elää nyt omien sanojensa mukaan elämänsä kiireisintä aikaa. Alppihiihtäjän uransa hän lopetti kuusi vuotta sitten. Nyt elämässä on perhe ja omien, vakavien loukkaantumisien kautta löytynyt uusi työ. Toimittajana Pekka Viinikka.

  • Millainen muutos artistille on kääntyä popista gospeliin? Mitä tapahtuu, kun Idols-tähti päättää valita Jeesuksen. Sunnuntaivieraana on laulaja, lauluntekijä Kristiina Brask. Toimittajana on Varpu Mäntymäki.  

  • Orimattilalainen Henri Kiviniemi tunnetaan näyttävistä räjähdyksistä. Hänen pommitehosteitaan nähdään Duudsonien lisäksi monissa muissa tv-ohjelmissa. Tehostemestari itse on kokenut kovia treenatessaan räjähteiden kanssa. Toimittajana Johanna Talasterä.

  • Oululainen Johanna Riihijärvi sai aikoinaan potkut omalta isältään palloiluhallia pyörittävästä yrityksestä. Samalla katkesivat välit myös sisaruksiin. Sisukkaalla naisella oli kuitenkin uusia suunnitelmia, joiden siivittämänä hän perusti kehitti miehensä Heikki Riihijärven kanssa aivan uudenlaisen kuntosalikonseptin.

  • Professori Heidi Kuusniemi on pitänyt aina fysiikasta ja matematiikasta. Pikkutytöstä alkanut innostus luonnontieteisiin on tehnyt Kuusniemestä arvostetun satelliittipaikannuksen tutkijan ja kehittäjän. Nyt työn alla ovat lähiavaruuden piensatelliitit.

  • Sisustusarkkitehti Marko Paananen on tullut television välityksellä tunnetuksi hyväntuulisuudestaan, mutta myös suorapuheisuudestaan. Markoa ei ole vähään aikaan kuvaruudussa nähty, mutta hän nauraa yhä herkästi ja sanoo asiasta, jos katsoo, että sanomisen aihetta on. Inno-ohjelmastakin tuttua Marko Paanasta haastattelee Ville Vanhala.

  • Sami Minkkinen on tamperelainen nelikymppinen mies. Koulutukseltaan kokki.
    Nykyään tämä kolmatta kertaa naimisissa oleva mies keskittyy rakkaudesta ja lempeydestä kirjoittamiseen Havaintoja parisuhteesta -blogissaan. Pettäminen voi olla parisuhteelle jonkin kauniin alku tai ero tuoda parhaimmillaan monelle uuden onnen. Mari Siltanen tapasi Minkkisen. Miehen, jolla on aina huivi kaulassa ja se, jos mikä, muita ärsyttää.

  • Jarna Kaplas on kolmekymppinen rohkea nuori yrittäjä ja seikkailija, joka on uskonut unelmiinsa. Hän pyörittää ravintolatoimintaa merikonteissa eri puolille Suomea. Miten Morton-burgereiden tarina Rautalammilla syntyi ja millaisia ajatuksia hänellä on yrittäjyydestä. Toimittajana on Varpu Mäntymäki.

  • Sunnuntaivieras Janne Auvisen näyttelijävanhemmat ristivät poikansa suorassa tv-lähetyksessä 60-luvulla. Parrasvalokasteesta huolimatta Auvisesta ei tullut esiintyjää. Sen sijaan hän on mies, joka seisoo show'n alkaessa seitsemännellä penkkirivillä tarkkailemassa. Auvinen siirtyi Turun Logomon tapahtumajohtajan pallilta Hämeenlinna Verkatehtaan toimitusjohtajaksi marraskuun alussa. Hän uskoo, että kulttuuritaloa ei voi johtaa kuin kovaa yritystä. Toimittajana Lauri Rautavuori.

Klipit

  • Sairaalaympäristö ruokkii joensuulaisen lääkintävahtimestari-kirjailijan Mika Kähkösen mielikuvitusta. Hän on työskennellyt jo parikymmentä vuotta keskussairaalan päivystyspoliklinikalla. Omassa työssään 48-vuotias Mika Kähkönen kohtaa elämän ja kuoleman ihan konkreettisesti. Näitä kokemuksiaan hän hyödyntää dekkareissaan, joita on syntynyt jo viisi. Uusin on nimeltään Kroonikko. Toimittajana on Lea Joutsensaari.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä