Kulttuuriykkönen

Kisastudion Enqvist, Hosseini ja Kemppainen tv-käsikirjoitusten surkeudesta, apurahamarinasta ja tarinoiden imusta

  • 51 min
  • toistaiseksi

Kisastudion vakiovieraat Annu Kemppainen, Silvia Hosseini ja Kari Enqvist perkaavat viikon ajankohtaisia kulttuuriaiheita - kotimaisen televisiosarjojen heikko taso, tarinoiden ja kokemuksellisuuden ylivalta sekä uusi runovallankumous. Tuukka Pasanen tuomaroi.

Lähetykset

  • pe 14.9.2018 15.02 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Laulaja Anna Eriksson luki feministin Sarah Churchwellin The Many Lives of Marilyn Monroe-elämäkerran ja siitä alkoi viiden vuoden tutkimusmatka ikonisen filmitähden sieluun ja ruumiiseen. Päästääkseen pois tuosta Marilyn-huumasta Anna Erikssonin piti tehdä taide-elokuva kuoleman ja seksuaalisuuden välisestä suhteesta. Anna Eriksson on äsken palannut Venetsian elokuvajuhlista Helsinkiin Rakkautta & Anarkiaa-festivaalin pariin. "Vasta Italiassa ymmärsin, että elokuvani on radikaali, alitajuntani yllättää minut.", Anna Eriksson toteaa.

    Juontajana on Pia-Maria Lehtola

  • Ilmastonmuutos on ahdistava asia, mutta onneksi taide auttaa. Kulttuuriykkösessä keskustellaan siitä voiko taide tuottaa perusteltua optimismia ilmastonmuutoksen maailmassa. Vieraana ovat kirjailija Emma Puikkonen ja tekstiilitaiteilija Sonja Salomäki, jotka ovat kumpikin käsitelleet ympäristökatastrofeja niin taiteessaan kuin aktivismissaankin.

    Juontajana on Pietari Kylmälä.

  • Kulttuuriykkösen kisastudiossa Helsingin Musiikkitalolla viikon ajankohtaisista aiheista keskustelevat entinen eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen, yrittäjä ja kolumnisti
    Sami Kuusela, esseisti ja äidinkielen lehtori Silvia Hosseini.

    Seppo Tiitinen kertoo muistelmistaan "Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita", ja Silvia Hosseini innostuu muistelemaan takavuosien Vakoojan käsikirjaansa. TV-palkinnot Emmyt jaettiin jo 70. kertaa, ja parhaan draaman sai pahuutta ja väkivaltaa tursuava Game of Thrones. Sami Kuusela ei siedä kaupungeissa rehottavia muraaleja. Silvia Hosseini kyseenalaistaa kärsimyksen taiteen automaattisena ylevöittäjänä. Seppo Tiitinen uskoo, että suomalaisella omituisuudella on vientipotentiaalia.

    Lähetyksen juontaa Pauliina Grym.

  • Entinen Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko ja kulttuuritoimituksen esimies Pekka Tarkka on julkaissut tuoreet muistelmansa "Onnen Pekka". Tarkan mukaan Suomessa ei kulttuuridebattia ole koskaan oikein ollutkaan, mutta nykyään entistä vähemmän.

    Tarkka on ollut osapuolena tai "välissä" 60-70-lukujen kulttuuritaistoissa, kun kulttuuri ja politiikka nivoutuivat yhteen sekä todistamassa Uuden Suomen nousua sekä tuhoa. Romantikoksi tunnustautuvan Tarkan elämän varrella vilisevät kaikki V. A. Koskenniemestä Paavo Haavikkoon, Pentti Saarikoskesta Kaisa Korhoseen ja Pentti Linkolasta Väinö Linnaan. Juontajana Tuukka Pasanen.

  • Miten säveltäjät Händel, Puccini ja Wagner käsittelivät elämän perustotuuksia, rakkautta ja kuolemaa? Tosca, Lentävä hollantilainen ja l trionfo del tempo e del disinganno ovat esimerkkejä ajankohtaisista teoksista, jotka ravistavat myös aikamme ihmisiä. Mitä voimme ammentaa näista klassisista teoksista tänään, siitä keskustelemme Suomen Kansallisoopperan taiteellisen johtajan Lilli Paasikiven ja Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellisen johtajan, Petteri Pitkon kanssa.

    Juontajana on Pia-Maria Lehtola

  • EU:n uusi, kohuttu tekijänoikeuslainsäädäntö on herättänyt kauhua vapaan tiedonvälityksen aktivisteissa ja tyytyväisyyttä tekijänoikeusjärjestöissä. Tekijänoikeuksista, taiteen kuluttamisesta internetissä ja median muutoksista ovat keskustelemassa Lauri Kaira Gramexista, Ahto Apajalahti Effi ry:stä ja mediasääntelyn päällikkö Janne Holopainen Yleisradiosta. Mukana myös mepit Petri Sarvamaa ja Heidi Hautala.

    Ohjelman juontaa Pietari Kylmälä.

  • Aino Sunin ensimmäinen pitkä dokumenttielokuva Ei koskaan enää seuraa Mercedes Bentson eli Linda-Maria Roineen vaiherikasta elämää usean vuoden ajan.

    Poikaystävänsä pahoinpitelemasta teini-ikäisestä narkomaanista Linda-Mariasta kasvaa itsevarma naisräppäri Mercedes Bentso. Räp-lyriikoissa silmille lyö perheväkivalta ja itseinho. Turvallisen miehen mallin nainen löytää Solvalla-Jannesta, elinkautistaan istuvasta murhaajasta Janne Ranisesta.

    Studiovieraina ovat ohjajaa-käsikirjoittaja Aino Suni ja räppäri Mercedes Bentso alias Linda-Maria Roine.

    Ei koskaan enää on Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin (20.9.-30.9.2018) ohjelmistoa.

    Lähetyksen juontaa Pauliina Grym.

  • Kisastudion vakiovieraat Annu Kemppainen, Silvia Hosseini ja Kari Enqvist perkaavat viikon ajankohtaisia kulttuuriaiheita - kotimaisen televisiosarjojen heikko taso, tarinoiden ja kokemuksellisuuden ylivalta sekä uusi runovallankumous. Tuukka Pasanen tuomaroi.

  • Tuleeko ihmisestä erilainen ja vapaampi matkoilla vai löytääkö ihminen itsensä syvällisemmin vieraassa kulttuurissa? Matkustamisen vapaudesta ja ainutkertaisuudesta keskustelevat kirjailijat Johanna Elomaa ja Mirva Saukkola. Johanna Elomaa on asunut pidempiä aikoja Aasiassa ja Intiassa. Hänen kirjassaan Kaipuun väri on sininen, teemana on oma suhde Intiaan. Mirva Saukkolan vasta ilmestynyt kirja Once in a lifetime kertoo kulttuurimatkailusta ja hyvästä luksuksesta.

    Juontajana on Pia-Maria Lehtola

  • Kulttuuriykkösessä keskustellaan suomalaisten musiikkifestivaalien miesvaltaisuudesta. Naisesiintyjien vähyyttä musiikkifestivaaleilla on valiteltu vuosia. Asiat eivät ole parantuneet, vaikka sukupuolten tasa-arvosta on keskusteltu. Turussa järjestettävä FemFest kiinnittää huomiota erityisesti naisten ja muunsukupuolisten esillepääsyyn.

    Vieraina musiikintutkija Anna-Elena Pääkkölä, musiikintekijä ja laulaja Helena Haaparanta, sekä musiikkitoimittaja Arttu Seppänen.

    Juontajana on Pietari Kylmälä.

  • Puurakennukset hävisivät kaupungeista vaurastumisen myötä. Urbaani puurakentaminen nostaa päätään, mutta hitaasti. Arkkitehtuurin kaksivuotiskatsauksessa puu näkyi tänä vuonna vain perinnerakentamisessa ja puuverhoiluina. Puurakentamisella on puolustajansa, mutta mikä on tulppana toteutukselle?

    Lähetyksessä kuullaan arkkitehti Emmi Keskisarjaa Emmi Keskisarja & Janne Teräsvirta & Company Architects -toimistosta, rakennusliike Reposen toimistusjohtajaa ja rakennusmestaria Mika Airakselaa ja Helsingin historiallisia kerroksia ja muita kaupunkeja kuvannutta valokuvataiteilijaa Karoliina Veijoa. Lähetyksessä kuullaan myös Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon Ystävät DAMY ry:n puheenjohtajaa, arkkitehti Maire Mattista, joka on yksi Suomen arkkitehtuurin kaksivuotiskatsauksen 2018 tuomareista.

    Ohjelman juontaa Pauliina Grym.

  • eSports eli elektroninen urheilu on ennusteiden mukaan ensi vuonna jo miljardiluokan bisnes. Palkintorahaa jaetaan turnauksissa kymmeniä miljoonia ja jopa sadat miljoonat seuraavat selostettuja pelejä netissä tai loppuunmyydyillä areenoilla. Tämä on vasta alkusoittoa.

    Mitä eSports oikeastaan on, mitä huipulle pääseminen vaatii ja miksi teleyritykset kuten Telia ovat siitä kiinnostuneita? Kulttuuriykkösen vieraina Ylen eSports-selostaja ja Suomen Kilpapelaamisen liiton puheenjohtaja Teemu Hiilinen, Telian eSports-yksikön Raakel Aaltonen sekä eSportsia tutkiva tutkija-projektipäällikkö Max Sjöblom. Juontajana Tuukka Pasanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä