Kulttuuriykkönen

Tappouhkauksia mepeille, internetin tuho ja sananvapauden loppu - EU:n uusi tekijänoikeuslaki kuumentaa tunteita

  • 52 min
  • toistaiseksi

EU:n uusi, kohuttu tekijänoikeuslainsäädäntö on herättänyt kauhua vapaan tiedonvälityksen aktivisteissa ja tyytyväisyyttä tekijänoikeusjärjestöissä. Tekijänoikeuksista, taiteen kuluttamisesta internetissä ja median muutoksista ovat keskustelemassa Lauri Kaira Gramexista, Ahto Apajalahti Effi ry:stä ja mediasääntelyn päällikkö Janne Holopainen Yleisradiosta. Mukana myös mepit Petri Sarvamaa ja Heidi Hautala.

Ohjelman juontaa Pietari Kylmälä.

Lähetykset

  • ti 18.9.2018 15.54 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Naiset kokevat kehonsa suhteen ahdistavia vaatimuksia, joita synnyttävät yhteiskunnan paineet, myytit ja ennakkoluulot. Tällä viikolla saa ensi-iltansa Body positive! -niminen draamakomedia Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Siinä jokaisella on ainutlaatuinen suhde kehoonsa.
    Kehollisuudesta keskustelemassa Musiikkitalossa Emma Salokoski sekä Emma Salokoski Voices -kuorosta Laura Salokoski, Veera Raatikainen, Karolina Sveiby ja Sanni Reilin. Jakke Holvas juontaa.

  • Muotitaiteilija Matti Seppäsestä piti tulla pappi mutta hän valitsi kuitenkin muodin. Pirkko Vekkelin toimittama kirja Matti Seppäsen elämäntyöstä muotitaiteen parissa on juuri ilmestynyt. Matti Seppäsen mieliväri on aina ollut valkoinen. "Se on puhtaiden käsien väri."

    Mikä on suomalaisen miesten muodin tilanne, tulemmeko kokemaan uuden kulta-ajan, siitä ovat keskustelemassa Matti Seppänen ja kansainvälistä menestystä saanut Frennin muotisuunnittelija Jarkko Kallio.

    "Miehet osaavat pukeutua paremmin kuin naiset", on Matti Seppäsen näkeymys suomalaisesta muodista. Hänen mielestä suomalainen mies on rauha.

    Juontajana on Pia-Maria Lehtola.

  • E. L. Karhu on eturivin näytelmäkirjailijoitamme ja hänen tekstejään esitetään ympäri Eurooppaa. Karhu puhuu Kulttuuriykkösessä suomalaisen teatterimaailman sukupuolista, näytelmäkirjallisuuden asemasta ja toiminnastaan kaanoneita vastaan. Hänen mukaansa ”julkifeministit elävät Suomessa yhä väkivallan uhan alla”. Teatterinäyttämö sen sijaan antaa tilaa käsitellä yhteiskunnallisesti vaikeita asioita.

    Juontajana on Pietari Kylmälä.

  • Saako Michael Jacksonin musiikista nauttia Leaving Neverland -kohudokumentin jälkeen? Verenluovutuspalvelu tarjoaa luovuttajille ilmaisia tatuointeja, Karl Lagerfeldin kuoleman jälkeen muotimaailman suuret nimet käyvät vähiin ja televisiota katsoessa tuntuu siltä kuin olisi aikamatkalla menneisyyteen. Kisastudiossa kulttuurin ajankohtaisista aiheista keskustelevat entinen suojelupoliisin päällikkö ja eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen, muoti- ja tyyliasiantuntija Mirva Saukkola ja yrittäjä Sami "Hupparihörhö" Kuusela.

    Ohjelman juontaa Pauliina Grym.

  • Kirja-alan järjestöt ja yritykset vaativat eduskuntavaaliehdokkaita ottamaan kantaa lukutaidon tilaan. Onko lukutaidottomuus Suomessa todella totta? Keskustelemassa Äidinkielen opettajain liitosta Anne Helttunen, Lukukeskuksesta Ilmi Villacís sekä EK:sta Mirja Hannula.
    Jakke Holvas juontaa.

  • Tamperelaissyntyisen kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan, avantgardistin Minna Canthin syntymästä tulee 19.3.2019 kuluneeksi 175 vuotta. Canth otti aikanaan kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin, erityisesti tyttöjen ja naisten asemaan. Monet hänen esille tuomistaan aiheista ovat edelleen ajankohtaisia.

    Kolmen naissäveltäjän juhlakonsertti Tampere-talossa, kunnioittaa Minna Canthin elämäntyötä sekä muistuttaa vahvan suomalaisnaisen asemasta nykypäivän muuttuvassa maailmassa. Minna Canthista on keskustelemassa kirjailijaa tutkinut Minna Maijala, konsertin dramaturgi Kaarina Hazard ja säveltäjä Lotta Wennäkoski.

    Juontajana on Pia-Maria Lehtola.

  • 7.3.1936 Saksa miehitti demilitarisoidun Reininmaan - samana päivänä Helsingin Taidehallin edessä liehuivat natsiliput. Sata vuotta saksalaista taidetta -näyttelyn avajaiset olivat suurvaltapoliittinen juhla suomalaisen taidemaailman ytimessä.

    Suomalainen taidemaailma on ollut suurvaltapoliittinen pelikenttä koko 1900-luvun ajan. 30-luvulla ja sodan aikana jylläsi Saksa, toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kilpailivat rahoittamillaan näyttelyillä suomalaisten sydämistä ja mielistä. Helsingin Taidehallin entinen johtaja Maija Koskinen on tutkinut tuoreessa väitöskirjassaan kuvataidemaailman politisoitumista kylmän sodan aikana. Entä millaista on poliittinen vaikuttaminen nykyisessä suomalaisessa taidemaailmassa?

    Juontajana on Pietari Kylmälä.

  • Jarkko Tamminen haaveili pitkään omasta amerikkalaistyylisestä sketsihow’staan ja sai toteuttaa sen Peacock-teatterin lavalle tänä vuonna. Tamminen ja Lotta Lehtikari, yksi Sketsijengin näyttelijöistä, pohtivat sketsihuumorin syvintä olemusta ja käsikirjoittaja Mike Pohjola kertoo, miten menestyskomediasarja The Officesta tehtiin supisuomalainen Konttori. Aikaperspektiiviä antaa huumorinfilosofi Jarno Hietalahti Jyväskylän yliopistosta. Mille antiikin aikana naurettiin?

    Lähetyksen juontaa Pauliina Grym.

  • M/S Romantic aiheuttaa myötähäpeää, hallitus erosi, mutta poliittinen satiiri on valjua Suomessa. Jakke Holvaksen juontamassa Kulttuuriykkösen kisastudiossa keskustelevat talouden tuntija Sixten Korkman, esseisti Silvia Hosseini ja taidehistorian tuntija Pia Maria Montonen.

  • Kirjailija Hannu Mäkelä kirjoitti kirjan oman sielunkumppanin löytämisestä ja sen menettämisestä. Hänen kirjansa Valo, Kertomus rakkaudesta, vie venäläiseen tapaan rakastaa ja suhtautua kuolemaan.

    Hannu Mäkelä ja venäläinen filologi ja toimittaja Svetlana Aksjonova olivat naimisissa viisi vuotta, sitten Svetlana äkillisesti menehtyi. Hannu Mäkelä pohtii rakkautta, kuolemaa, pyhyyttä ja Svetlanaa, joka tarkoittaa valoa, aurinkoa.

    Hannu Mäkelän heinäkuussa ilmestyvä romaani kertoo Jeanne d´Arcista, eräästä ranskalaisesta neitsyestä, jota hänen mielestään voi kutsua esifeministiksi. Kirjailijan elämään on myös tullut uusi rakkaus, kuin salama kirkkaalta taivaalta.

    Juontajana on Pia-Maria Lehtola.

  • Kaija Saariaho on tunnetuin suomalainen nykysäveltäjä. Hänen poikansa, ohjaaja Aleksi Barrière tekee kansainvälistä uraa musiikki- ja teatterinäyttämöllä. Pietari Kylmälän haastattelussa he puhuvat perhesuhteista, musiikista, taiteilijuudesta ja erityisesti taiteilijan yhteiskunnallisesta vastuusta.

  • Kulttuuriykkönen tarkastelee kaupallista radiota Juha Jokelan näytelmän pohjalta tehdyn Esitystalous 3 -näytelmästä tehdyn Radio Stage -kuunnelman kautta. Lähetyksessä kuullaan käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Jokelaa ja näyttelijöitä Martti Suosaloa, Ria Katajaa, Henna Hakkaraista ja Raimo Grönbergiä.

    Kaupallinen radio samankaltaistuu ja kanavat muistuttavat entistä enemmän toisiaan, sanoo Tampereen yliopiston radiotutkija Marko Ala-Fossi. Kaupallinen radio saapui Suomeen 1980-luvun puolessavälissä, samaan aikaan amerikkalaisen pikaruokaketjun kanssa, ja näissä onkin paljon yhteistä.

    Kokemuksistaan kaupallisen radion palveluksessa kertoo Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Susanna Laine, joka työskenteli eri kanavilla, muun muassa Iskelmällä ja SuomiPopilla, yhteensä kymmenen vuotta. RadioMedia ry:n toimitusjohtaja Stefan Möller avaa kaupallisen radion tavoittavuuslukuja ja markkinaosuutta.

    Lähetyksen juontaa Pauliina Grym.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä