Heikelä ja Särre viihteellä

Sukellus viihdebisneksen kulisseihin

Viihde on viimeistään älypuhelimien myötä työntynyt kaikkialle. Meillä on jatkuva tarve viihdyttää itseämme, mutta emme useinkaan pysähdy miettimään kuluttamamme viihteen taustoja. Heikelä ja Särre miettivät.

Heikelä&Särre viihteellä -sarjassa koko elämänsä viihteen syövereissä kahlanneet kaverukset törmäyttävät viikoittain omat näkemyksensä viihdebisneksessä vallitsevista ilmiöistä keskenään. Kun mukaan sekoitetaan joka viikko viihdemaailman ykkösnimien näkemykset, niin näissä törmäyksissä kliseet ja somehype ammutaan alas, eikä mikään asia tai näkökulma ole pyhä.

Nyt hypätään viihdemaailman syvään päähän - osaathan uida?

Jaksot

  • Ollako vai eikö olla, siinäpä pulma! Heikelän ja Särren estradiviihteen teemajaksoissa lähdetään myös teatteriin.

    Jo tuhansia vuosia yleisöä viehättänyt teatteritaide porskuttaa edelleen. Heikelä ja Särre ottavat selvää, onko teatteri ikuista ja miten teatteri selviää kovassa kilpailussa viihteen kuninkuudesta. Herroja mietityttää myös, huutavatko häijyt teatteriohjaajat edelleen vai tehdäänkö teatteria tänä päivänä lempeämmällä otteella? Teatterin tekemisen todellisuutta avaa ohjaaja, dramaturgi Paavo Westerberg.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelän ja Särren estradiviihdejaksoissa kysytään myös, kuka vedättää ja ketä?

    Heikelä&Särre ovat helposti huijattavissa, mutta taikuus ja mystinen mentalismi kiehtovat viihteen erikoismiehiä. Lavataikuus on suurta viihdettä ja ihmiset haluavat hämmästyä yhä uudelleen taikuritähtien tempuista. Jaksossa paneudutaan taikureiden ammattiin ja kysytään, onko taikuus bisnestä? Entä miten komedia liittyy mentalismiin? Jakson asiantuntijana kuullaan mentalisti, taikuri Noora Karmaa.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelä&Särre ottavat staget haltuun ja omistavat kolme jaksoa estradiviihteelle ja sen tekijöille.
    Stand up on valloittanut jäähallit ja karismaattiset koomikot ihastuttavat yleisöä. Heikelällä&Särrellä läppä lentää, kun aiheena ovat komiikan salat ja huumorin kukat. Mutta miten ammattikoomikot osuvat ykkösellä maaliin ja vitsit uppoavat yleisöön kuin veitsi voihin? Ja onko naurun määrä koomikolle onnistumisen ainut oikea mittari? Jaksossa aihetta kommentoi koko kansan rakastama koomikko, näyttelijä Heli Sutela.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelä ja Särre pohtivat kolmen jakson verran kuuluisuuden kuplaa eri näkökulmista. Jaksoissa tutustutaan myös tekijöihin tähtien taustalla. Miltä tuntuu olla paimentamassa isoja egoja ja vaativia persoonia? Artistien taustalla vaikuttavat kuninkaantekijät pelaavat lastentarhamekaniikalla täyttääkseen toinen toistaan erikoisempia toiveita ja tarpeita. Suuruudenhullujen taiteilijoiden visioilla on paikkansa, mutta jonkun kerrottava faktat faktoina ja pidettävä sirkus pystyssä. Heikelä ja Särre ottavat tuntumaa tähtien elämään ja muistelevat mm. legendaarista Princen Helsingin keikkaa. Herrat saavat sisäpiirin näkemystä monessa liemessä keitetyltä Music Finlandin vientipäälliköltä Niko Kankaalta.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelän ja Särren kuuluisuuden kuplaa käsittelevissä jaksoissa kurkistetaan myös kulisseihin. Suomalaiset rakastavat maailmantähtien pällistelyä. Mutta mitä kaikkea vaatii, että kansalle saadaan katsottavaa ja todellisia superstaroja houkuteltua tänne pimeään pohjolaan? Heikelä ja Särre iskevät tarinaa isojen kansainvälisten tähtien kanssa puuhastelusta ja saavat asiantuntija-apua kokeneelta promoottorilta Timo Isomäeltä.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelä ja Särre ovat kolmen jakson ajan kuuluisuuden kuplassa. Tähdet saavat mahdollisuuksia, joita ei tarjoilla muille. Ihmiset ihailevat ja lieveilmiö-posset pyyhältävät perässä. Onko kuuluisuus onnellinen kupla vai ahdistava kirous? Heikelä ja Särre pohtivat tähteyden todellisuutta ja keskustelevat aiheesta Aikakoneen Sanin kanssa.
    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Miksi Suomessa tehdään diskoon surumielistä kaihoa?

    Suomalaisissa hittibiiseissä on usein ikävä mukana ja bileissä jorataan kyyneleet silmissä. Mistä suomalaisen musiikin mollimelankolia johtuu? Heikelä uskoo, että mitä synkempää tavaraa artisti suoltaa, sitä iloisempi tyyppi on kyseessä, kun mikki ei ole päällä. Särren mukaan suomalainen biitti on viileä, ei kuuma. Suomalaista sävelkieltä ja rytmiikkaa kommentoi lukuisten hittien nikkari Mariska.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelän ja Särren musagenrejaksoissa ihmetellään myös, mihin katosi särkijän läpi ahdettu ääni.
    Jatkuvatko räppäreillä lihavat vuodet ja he voivat jatkossakin raahata muistitikkua keikkabussiin ilman tuplabasarijengin häiriköintiä? Jaksossa syvennytään perkeleen musiikkiin ja pohditaan, uppoaako rock nykymaailman lökäpöksy-skeneen enää koskaan? Miten ihmeessä kitara saadaan takaisin valtavirtaan, kysytään rockkulttuurin parhaalta asiantuntijalta, Jone Nikulalta.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelä ja Särre puhuvat kolmen jakson verran eri musagenrejen erityispiirteistä ja tarttuvat yhtenä aiheena räpin ja iskelmän yhtäläisyyksiin.

    Räppärit haluavat puhutella koko kansaa ja tunkevat biiseihin mukaan iskelmän elementtejä. Onko tämä nyt hot vai not? Jaksossa Heikelä ja Särre pohtivat myös, ovatko suomalaiset puhdasveristä humppakansaa ja mikä rooli huumorilla on suomalaisessa menestysmusassa. Jaksossa kommentoi keväällä kuusi Emma palkintoa pokannut suosikkiräppäri Pyhimys.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelän ja Särren telkkarijaksoissa katsotaan myös tulevaisuuteen.

    Maailma on muuttunut. Telkkari ei ole enää olohuoneen tärkein huonekalu eikä höyhenen lailla ilmojen halki leijailevia näyttöpäätteitä huvita enää paiskata edes hotellihuoneen ikkunasta. Miten tästä eteenpäin? Onko televisiolla tulevaisuutta ja jos on, millaiselta se näyttää? Heikelä ja Särre pohtivat myös megaformaattien suosiota ja ideoivat, miten konseptoidaan Linnan juhlat uudeksi menestystuotteeksi tulevaisuuden telkkariin. Kommentaattorina jaksossa kuullaan Nelosen kotimaisten ohjelmien päällikköä Meira Norosta.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Heikelän ja Särren telkkariteeman jaksossa kysytään, onko TV ottanut niskalenkin leffasta suoratoistopalvelujen huippusarjojen myötä?

    Toinen toistaan koukuttavammat draamasarjat ovat viime vuosina hiipineet kuin varkain elokuvan, tuon viihdebisneksen Rolls Roycen rinnalle ja on aiheellista kysyä, kumpi on kuningas? Aihetta kommentoi tv-draaman ehdoton ykkösmies Roope Lehtinen, mies monen menestyssarjan taustalta.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

  • Viihteen erikoismiehet Heikelä ja Särre ottavat kolmen jakson verran keskusteluun rakastetun ja vihatun televisioviihteen.

    Vapaita TV-kanavia on Suomessa yli parikymmentä, mutta miksi telkkarista ei koskaan kuitenkaan tule mitään? Entä missä ovat uudet ideat? Ruutu on täynnä vanhoja formaatteja ja katsojille tarjoillaan samoja visailuja ja aution saaren kilpailuja vuodesta toiseen. TV-ohjelmatarjonnan todellisuutta valottaa kokenut tv-pomo Jani Hartikainen MTV:ltä.

    Työryhmä: Jussi Heikelä, Miika Särmäkari, Jenni Lähteenmäki, Kimmo Saarelainen

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä