Lindgren & Sihvonen

Vieraana estejuoksija ja suunnistaja Topi Raitanen

  • 58 min
  • toistaiseksi

22-vuotias juoksija Topi Raitanen teki kesällä läpimurtonsa, kun hän juoksi ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan Berliinissä 3000 metrin esteiden alkuerissä oman ennätyksensä 8.28,48 ja sijoittui lopulta EM-finaalin kahdeksanneksi.

Raitanen huipensi kautensa Ratinan stadionin Ruotsi-maaottelussa, jossa hän voitti sekä 3000 metrin esteet että maaottelun päätöslajin 1500 metriä upealla kirivoitolla, tuoden samalla Suomen miehille ensimmäisen maaotteluvoiton seitsemään vuoteen.

Raitanen on kahden lajin mies, joka on saavuttanut nuorten arvokisamitaleita myös suunnistuksessa. Miten suunnistustausta on auttanut nuorta estejuoksijaa? Entä miten korkealla ovat Raitasen tavoitteet estejuoksussa ennätyskauden 2018 jälkeen?

Väittelyissä salibandyuudistukset, Kokkolan Pallo-Veikot ja Petra Olli.

Lähetykset

  • pe 26.10.2018 13.02 • Yle Puhe

Jaksot

  • Lontoon 2012 kesäolympialaisten hopeamitalisti Tuuli Petäjä-Sirén (s. 1983) on kilpaillut purjelautailun olympialuokassa RS:X kansainvälisellä tasolla vuodesta 2006 lähtien. Hänet valittiin olympiavuonna 2012 myös Vuoden urheilijaksi.

    Lindgren & Sihvonen käyvät Petäjä-Sirénin kanssa läpi edellisillan Urheilugaalan tapahtumia sekä pohtivat Vuoden urheilija -tunnustuksen merkitystä urheilijoille ja urheilulajeille. Viime syksyn MM-kisoissa olympiapaikan Tokioon varmistaneelta Petäjä-Siréniltä kuullaan luonnollisesti myös purjelautailun vaatimista ominaisuuksista sekä RS:X-luokan kilpailujen rakenteesta ja luonteesta.

    Väittelyissä Vuoden jääkiekkoilija Marko Anttila, Bryggaren ja Kyrön huippu-urheilukritiikki sekä Federico Valverden taktinen virhe.

  • Vuosikymmenen viimeisen lähetyksen juhlavieraaksi saapuu Urheiluruudun ikoninen tv-kasvo ja yksi suomalaisen urheiluhistorian tutuimmista äänistä: Juha Jokinen.

    Vuonna 1937 syntynyt Jokinen on yksi suomalaisen urheiluselostuksen ja erityisesti tv-selostuksen pioneereja, jonka ääni välitti suomalaiskoteihin lukuisia 1900-luvun merkittävimpiä urheilutapahtumia.

    Vuoden 2014 Urheilugaalassa hänet palkittiin työstään Urheilun sinivalkoiset äänet -tunnustuksella yhdessä viiden muun selostajan kanssa. Jokinen muistetaan etenkin työstään suunnistuksen Jukolan viestin, F1:n, jääkiekon sekä tenniksen parissa, mutta myös monista kesä- ja talviolympialaisten selostuksistaan.

    Juha Jokisen kanssa palataan lähetyksessä suomalaisen tv-selostuskulttuurin alkuvuosiin, hänen työskentelytapoihinsa sekä ajatuksiin kollegoista ja aikalaisista. Millaista oli yhteistyö esimerkiksi Pentti Salmen, Anssi Kukkosen tai Seppo Kannaksen kanssa?

    Entä millaisia tuntoja Jokisessa herättävät tallenteet omista selostuksista mm. Lake Placidin, Los Angelesin ja Soulin olympialaisista? Miten Yleisradion selostajalegenda kommentoi urheilun nykyistä selostuskulttuuria 2010-luvun lähestyessä loppuaan?

  • Amanda Kotaja on Leo-Pekka Tähden ohella Suomen suurimpia parayleisurheilun tähtiä. 24-vuotias voitti marraskuussa toisen 100 metrin ratakelauksen maailmanmestaruutensa Dubain MM-kisoissa. Pyörätuolikelauksen T54-luokassa kilpailevalla Kotajalla on nyt yhteensä 13 MM- ja EM-mitalia, ja ensi vuonna Tokion paralympialaisissa tähtäimessä on myös olympiakulta päämatkalla 100 metrillä.

    Millainen oli Kotajan MM-kultaan päättynyt kausi ja millainen merkitys kelaustekniikkaan on ollut Leo-Pekka Tähden kustomoimilla lyöntikapuloilla, joilla Kotaja kilpaili nyt ensimmäistä kertaa arvokisoissa? Mihin syihin Kotajan mielestä perustuu se että Suomesta tulee niin kovia kelaajia, vaikka paraurheilun resurssit eivät ole monen suuremman maan tasolla? Mikä merkitys puolestaan Kotajalle oli Rion paralympialaisten 100 metrin kuudenteen sijaan päättyneellä kisalla, jota hän kutsuu uransa suurimmaksi pettymykseksi?

    Väittelyissä jatkoaika.comin taklausleirit, Wadan Venäjä-päätös sekä Kristiina Mäkelän taloushuolet.

  • Susijengin 35-vuotias kapteeni ja Torpan Poikien kasvatti Shawn Huff palasi täksi kaudeksi kotimaiseen Korisliigaan 11 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. ToPo:sta ja Espoon Hongasta maailmalle ponnistanut Huff ehti edustaa kahdeksaa seuraa neljässä eri maassa ennen toukokuussa 2019 solmittua kolmen vuoden sopimusta Helsinki Seagullsin kanssa.

    Mikä on Huffin mielestä ollut avain Korisliigaa johtavan Seagullsin kovaan liitoon syyskaudella? Mihin perustuu Gullsin pelaajiston tasaisuus pistetilastoissa sekä tehokkuus erityisesti koriin johtaneissa syötöissä ja pallonmenetysten minimoinnissa? Entä miten Eurooppaa yli vuosikymmenen kiertänyt korisammattilainen arvioi kotimaisten liigapelien tunnelmaa?

    Miesten A-maajoukkueen Susijengin kapteenina vuodesta 2015 toiminut Huff on pelannut toiseksi eniten miesten A-maaotteluita, edellään vain Seagulls-joukkuetoveri Tuukka Kotti. Miksi juuri Huff päätyi täyttämään maajoukkuepelit lopettaneen korislegenda Hanno Möttölän saappaat kapteenina? Entä mitä maajoukkuekapteenin tehtävät Huffille merkitsevät, kentällä ja sen ulkopuolella?

    Väittelyissä Sean Bergenheimin Babcock-Marner -kommentit, Lauri Markkasen alavireinen alkukausi sekä Megan Rapinoen pettymys miesfutiksen supertähtiin.

  • Hiihtovalmentaja ja entinen maajoukkuehiihtäjä Kalle Lassila on monille tuttu hillityn analyyttisestä otteestaan Yle Urheilun maastohiihdon asiantuntijana ja televisiokommentaattorina. Millainen oli sprinttihiihtäjänä kunnostautuneen Lassilan oma ura kilpahiihtäjänä? Lassila ehti urallaan 2005-2016 edustaa Suomea kolmissa MM-kisoissa sekä Vancouverin 2010 talviolympialaisissa, joissa hän oli perinteisen sprintin 10. sijallaan parhaiten menestynyt mieshiihtäjämme.

    Miten Lassila arvioi Rukan maailmancup-viikonlopun aattona Suomen hiihtomaajoukkueiden nykytilaa sekä erityisesti kirkkaimpien hiihtotähtiemme Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken valmistautumista tulevaan kauteen? Millaisia asioita Lassila toivoisi hiihtomaajoukkueen tekevän vielä nykyistä paremmin? Seefeldin MM-kisoissa kiistat urheilijoiden ja huoltoryhmien välillä saivat paljon julkisuutta, mutta millainen henki Lassilan tietojen mukaan maajoukkueessa tällä hetkellä vallitsee?

    Väittelyissä hiihdon supersprintit, KuPS:in tosi-tv-kokeilu sekä Krista Pärmäkosken harjoittelu.

  • Suomen miesten jalkapallomaajoukkue teki historiaa varmistamalla EM-lopputurnauspaikan voitolla Liechtensteinista, mutta toisenlaista historiaa nähtiin Kreikka-ottelussa, kun avauskokoonpanossa toppariparina pelasivat 25-vuotias Sauli Väisänen sekä hänen 22-vuotias pikkuveljensä Leo Väisänen.
    Italiassa ja Hollannissa ammatikseen jalkapalloilevien Väisäsen veljesten pelaajapolkuja maailmalle sekä maajoukkueen keskuspuolustajiksi pohtii lähetyksessä heidän äitinsä, Yleisradion tv-kuuluttaja Anna-Liisa Tilus.

    Millaista on futisvanhemmuus ja omien lasten futisunelmien mahdollistaminen arjessa? Miltä äidistä tuntui nähdä molemmat pojat samaan aikaan kentällä miesten A-maajoukkueen toppariparina? Ketä muita keskeisiä henkilöitä Tilus nostaa esiin Saulin ja Leon juniorivuosilta?

    Väittelyissä Töölön pitch invasion, Tottenham-kannattajien Mour-inho sekä maajoukkueuransa päättäneiden pelaajien mahdollinen paluu Huuhkajiin.

  • Nytkö viimeinkin? Suomen miesten jalkapallomaajoukkueella on perjantaina 15. marraskuuta mahdollisuus selvitä ensimmäistä kertaa arvokisojen lopputurnaukseen – 32:n epäonnistuneen MM- ja EM-karsinnan jälkeen. Huuhkajia vastaan Töölön jalkapallostadionin tekonurmella asettuu lohkojumbo Liechtenstein, ja voitto sinetöisi lohkopaikan kesän 2020 EM-kisoihin.

    Pitkän ja vaikean loukkaantumisen jälkeen Huuhkajiin lokakuussa palannut hyökkääjä Joel Pohjanpalo ei kuitenkaan ole historiallisessa ottelussa kentällä. Harjoitukset Talin uudella tekonurmella johtivat nilkan nivelsiteen repeämään. Bayer Leverkusenin kärkipelaaja jäi silti joukkueen mukana Suomeen ja kannustaa Huuhkajia perjantaina katsomosta käsin.

    Miten kova paikka hyökkääjälle on sivuun jääminen historiallisesta ottelusta? Millaiseksi Pohjanpalo kuvaa omaa rooliaan Huuhkajissa, kemiaansa Teemu Pukin kanssa sekä omia vahvuuksiaan hyökkääjänä? Entä mistä johtuu Pohjanpalon mielestä maajoukkueen nousu parissa vuodessa pohjamudista kisojen kynnykselle?

    Lindgren & Sihvonen jututti ilmalastassa paikalle linkuttanutta Pohjanpaloa joukkueen hotellissa Kalastajatorpalla.

    Väittelyissä poikkeuksellisesti vain yksi aihe, Huuhkajien ”sukupolvien unelma”, jonka väittelyvoittajan ratkaisee Yle Puheen Twitter-tilin äänestys.

  • "Lapsena olin varsinainen urheiluhullu, ja urheilulla oli ratkaiseva merkitys suomalaiselle identiteetilleni", kirjoittaa Kjell Westö kirjailijatoverilleen Juha Itkoselle äskettäin julkaistussa 7+7 -kirjeenvaihtokirjassa (Otava, 2019).

    Westö on pelannut nuorena käsipalloa Sparta IF:n riveissä sekä höntsäillyt jalkapalloa mm. Zoomin, FC Kynän, FC Tavastian ja Hufvudstadsbladetin joukkueissa. Lapsuuden pihapelit taas opettivat suomenruotsalaiselle pikkupojalle niin suomea kuin pelin kieltä.

    Suvun todelliset jalkapalloilijat ovat kuitenkin löytyneet kirjailijan ympäriltä: hänen isänsä John Eric, Werder Bremenin organisaatioon 17-vuotiaana lähtenyt poikansa Benjamin, veljensä Mårten sekä etenkin kaksi Suomen mestaruutta HJK:ssa voittanut veljenpoikansa Johannes olivat lähellä kansallista huippua. Lopulta kenenkään kohtalona ei kuitenkaan ollut futisura, mutta mitä heidän kokemuksensa ovat Westölle kertoneet futismaailmasta?

    Entä millaista on mm. HIFK:ta, HJK:ta, Barcelonaa, Arsenalia ja Argentiinaa kannattaneen Westön urheilufanius tänä päivänä?

    Väittelyissä Mario Balotellin tapaus, Kaisa Mäkäräisen toive sekä urheilijoiden verotiedot.

  • 26-vuotias Susanna Tapani on ringeten kolminkertainen maailmanmestari sekä jääkiekon viisinkertainen arvokisamitalisti. Kevään 2019 jääkiekon MM-kotikisoissa Tapani iski maalit sekä välierässä Kanadaa vastaan että finaalin jatkoajalle vieneen tasoituksen Yhdysvaltoja vastaan. Moni muistaa ottelusta kuitenkin erityisesti Jenni Hiirikosken hylätyn jatkoaikamaalin, Suomen “kahdeksan minuutin maailmanmestaruuden” sekä Tapanin epäonnistuneen yrityksen voittomaalikilpailussa, jonka myötä Yhdysvallat sinetöi lopulta voittonsa.

    Mitä Susanna Tapani miettii itse tuosta rankkarista, jota kertoo harjoitelleensa jopa kahden vuoden ajan? Miltä Suomen kotikisojen esitykset lajin mahtimaita Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan tuntuvat runsaan puolen vuoden jälkeen? Entä onko tasoero Pohjois-Amerikkaan aidosti kaventunut ja missä? Tällä kaudella Naisten Liigasta miesten puolelle TPS:n B-nuorten akatemiajoukkueeseen vaihtanut Tapani kertoo myös millaisiksi kokee eron miesten ja naisten jääkiekon välillä.

    Väittelyissä jääkiekkoilijoiden kaapistatulo, Uefan sakot Bulgarialle sekä naisten jääkiekon taklaussäännöt.

  • 26-vuotias pika-aituri Elmo Lakka on höylännyt puoli sekuntia omasta ennätyksestään viimeisen viiden vuoden aikana. Kesällä 2019 kellot pysähtyivät Sveitsissä aikaan 13,49, joka on Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi paras aika 110 metrin aidoissa. Edellä ovat enää Lakan oma valmentaja Antti Haapakoski (13,42) sekä Arto Bryggaren Los Angelesin olympialaisissa 1984 juoksema Suomen ennätys 13,35.

    Mitä vaatii yhden sadasosan tai yhden kymmenyksen pudottaminen omasta ennätysajasta? Millaiset ovat pika-aiturin ihanteelliset fyysiset ominaisuudet ja kuinka lähellä 183-senttinen ja 79-kiloinen Lakka niitä on? Millainen vaikutus kotikasvatuksella ja Elmo Lakan äidillä on ollut poikansa huippu-urheilu-uraan? Entä miltä tuntuu olla kahdessa päivässä 14 tuntia urheiluhierojan käsittelyssä lonkkia avaamassa?

    Väittelyissä Veikkausliigan europleijarit, Jortikan TPS-kritiikki ja Olympiakomitean Tokio-tavoitteet.

  • Viisi vuotta sitten jalkapallovalmentaja Jani Honkavaara nosti HIFK:n takaisin jalkapallon pääsarjatasolle 42 vuoden tauon jälkeen. Seuraavana kesänä siviiliammatti opettajana sai jäädä, kun Honkavaara teki jatkosopimuksen ja ryhtyi päätoimiseksi valmentajaksi. Toinen HIFK-kausi Veikkausliigassa päättyi kuitenkin potkuihin kesken kauden, ja lokakuussa 2016 Honkavaara nimitettiin Kuopion Palloseuran uudeksi päävalmentajaksi.

    Honkavaaran KuPS voitti kahdella ensimmäisellä kaudellaan hopeaa ja pronssia – ja nyt sillä on mahdollisuus varmistaa ensimmäinen Suomen mestaruus sitten vuoden 1976. Päättääkö samana vuonna syntynyt päävalmentaja viimein kuopiolaisten pitkän odotuksen? Millainen on tunnelma joukkueessa ennen mestaruuden ratkaisevaa viimeistä ottelua Turussa? Miten Honkavaara arvioi vastaan asettuvan runkosarjavoittaja Interin vahvuuksia? Entä mitä mieltä Honkavaara on toisen opettajan, Huuhkajia luotsaavan Markku Kanervan menestyksen avaimista?

    Väittelyissä Tero Pitkämäki, saksalaisseura St. Paulin turkkilaispelaajan potkut sekä Pep Guardiolan

  • Lauri Hakala, 37, on entinen lentopalloilija ja lentopallovalmentaja, jonka pitkään meriittilistaan kuuluvat mm. apuvalmentajan pestit Hollannin naisten ja Slovenian miesten maajoukkueissa sekä valinta Ruotsin pääsarjan Elitserienin Vuoden valmentajaksi 2018 Sollentuna VK:n päävalmentajana. Toukokuussa 2019 hän aloitti työt Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön uutena joukkuepelien lajiryhmävastaavana.

    Millaisena yli 12 vuotta ulkomailla työskennellyt ja Yhdysvaltojen yliopistourheilumaailmasta oppinsa ammentanut Hakala näkee suomalaisen joukkuepeli- tai palloilukulttuurin? Mitä Suomessa osataan ja mitä voisi tehdä paremmin? Entä miten lentopallon parissa koko uransa työskennellyt ihminen näkee lajirajojen yli ulottuvan yhteistyössä palloilulajien kesken?

    Slovenialaisessa ACH Volley Ljubljanassa ja Slovenian maajoukkueessa apuvalmentajana työskennellyt Hakala avaa myös kaksimiljoonaisen maan palloilukulttuuria sekä syitä sen poikkeukselliseen menestykseen 2010-luvulla etenkin koripallossa ja lentopallossa.

    Väittelyissä Jukka Jalosen NHL-optio, Annimari Kortteen tavoitteenasettelu sekä twiitistä käynnistynyt NBA-Kiina -konflikti.

Klipit

  • Tällä viikolla kuuntelijat ratkaisevat Lindgrenin ja Sihvosen paremmuuden väittelyssä. Kysymys kuului: "Jos Suomi varmistaa paikkansa EM-lopputurnaukseen, onko liioiteltua väittää että 'sukupolvien unelma' toteutui - Kyllä vai ei.

    Äänestys käynnissä torstaihin 21.11 saakka twitterissä @ylepuhe #lspuhe

  • Miten Aku Partasta ja Jarkko Kinnusta vapaa-ajallaan valmentava Kononen näkee suomalaisen kilpakävelyn nykytilan ja menestyksen edellytykset? Entä millä perusteella ja missä iässä tunnistaa potentiaalisen kilpakävelijän? Kilpakävelijän lähes neljän tunnin mittaista matkan viimeiset kilometrit ovat "silkkaa kipua". Miksi ihmeessä kukaan sellaiseen haluaa ryhtyä?

  • Vieraana manageri Jukka Virtanen, joka toimii mm. vuoden urheilija Leo-Pekka Tähden taustajoukoissa.

    Mita tarkoittaa se, että suomalainen huippu-urheilu, urheilu ja liikunta keskitetään kaikki olympiakomitean alle? Onko olympiakomitea ottamassa managerin roolin urheilijoiden varainhankinnassa?

  • Mikko Ilonen on maamme menestynein golffari, hän on ensimmäisenä suomalaisena voittanut European Tour -kisoja ja kilpaillut useasti myös lajin arvosteuimmissa major-turnauksissa. Palkintorahoja kisoista Ilosella on uran aika kertynyt useampi mijoona euroa. Mitä pääseminen golfin huipulle vaatii? Ja kuinka kovaa kilpailu maailman ammattilasiviheroillä on?

  • Enni Rukajärvi on kiistatta yksi maamme parhaimmista lumilautailijoista. Urallaan hän on saavuttanut muun muassa slopestylin maailmanmestaruuden ja olympiahopean. Lumilautailu on alusta saakka poikennut muista niin sanotuista perinteikkäistä talvilajeista. Huippu-urheilua se toki on, mutta lajin henki on usein kaikkea muuta kuin kilpailuhenkinen. Millaisena urheilijana Rukajärvi itsensä näkee? Ja ovatko hänen tavoitteensa kilpaurheilun vai kenties lumilautaelokuvien puolella?

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä