Näistä levyistä en luovu

Aitouden etsijä

  • 54 min
  • 24 pv

Vuosien varrella säveltäjä Olli Kortekangasta on ruvennut yhä vähemmän kiinnostamaan milloin jokin teos on sävelletty tai mille kokoonpanolle. Musiikin äärelle hänet pysäyttää jokin muu, jota on puhein vaikea selittää, mutta ehkä se voisi tiivistyä sanaan aitous. Aitoa ja rehellistä musiikkia Kortekangas löytää monesta eri genrestä ja hyvin erityyppisiltä taiteilijoilta.
Yhteiskunnallista valveutta varhaisteini-ikäisessä Ollissa herätti historiallinen vuosi 1968, jonka perhe vietti isän jatko-opintojen vuoksi Yhdysvalloissa. Martin Luther King Jr.:n ja Robert Kennedyn murhat, rasismin vastainen liikehdintä ja hippiliikkeen kukoistus jättivät elinikäiset jäljet tiedonnälkäiseen poikaan. Musiikillisiin elämyksiin kuuluivat Händelin Messiaan esitys Chicagossa sekä tutustuminen blues-musiikkiin, joka osaltaan selvitti tulevalle säveltäjälle tekstin ja tarinan merkitystä vokaalimusiikissa.
Suomen vuoden 1918 tapahtumista kertovan oopperan Veljeni vartija jälkeen Kortekangas viimeistelee ensi elokuussa Isonkyrön kirkossa kantaesityksensä saavaa oratoriota.
Toimittajana Anu Jaantila

Olli Kortekankaan musiikkivalinnat:

Jean Sibelius: Sinfonia nro 2 op. 43 D-duuri, katkelma 1. osasta Allegretto
Lontoon sinfoniaorkesteri, joht. Anthony Collins

Richard M. Sherman ja Robert B. Sherman: A Spoonful of Sugar (elokuvasta Maija Poppanen)
Julie Andrews, laulu, ja Disney-studio-orkesteri, joht. Irwin Kostal

Josh White: Southern Exposure
Josh White, laulu ja kitara

Frederic Chopin: Trois ecossaises op. 72/3
Regina Smendzianka, piano

Josquin Desprez: Ave Maria, gratia plena - virgo serena; neliääninen motetti kuorolle ja soittimille
Capella Antiqua München, joht. Konrad Ruhland

Béla Bartók: Jousikvartetto nro 6 Sz.114, 1. osa Mesto - Piu mosso, pesante - Vivace
Tatrai-kvartetti: Vilmos Tatrai, viulu, Mihaly Szuecs, viulu, György Konrad, alttoviulu, ja Ede Banda, sello.

Georg Friedrich Händel: Excelsus super omnes gentes Dominus kantaatista Laudate pueri
Emma Kirkby, sopraano, ja London Baroque, joht. Charles Medlam

Irving Berlin: How Deep Is the Ocean?
Eric Clapton, laulu ja yhtye, trumpettisoolo Wynton Marsalis

Lähetykset

  • pe 7.12.2018 14.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Vuosien varrella säveltäjä Olli Kortekangasta on ruvennut yhä vähemmän kiinnostamaan milloin jokin teos on sävelletty tai mille kokoonpanolle. Musiikin äärelle hänet pysäyttää jokin muu, jota on puhein vaikea selittää, mutta ehkä se voisi tiivistyä sanaan aitous. Aitoa ja rehellistä musiikkia Kortekangas löytää monesta eri genrestä ja hyvin erityyppisiltä taiteilijoilta.
    Yhteiskunnallista valveutta varhaisteini-ikäisessä Ollissa herätti historiallinen vuosi 1968, jonka perhe vietti isän jatko-opintojen vuoksi Yhdysvalloissa. Martin Luther King Jr.:n ja Robert Kennedyn murhat, rasismin vastainen liikehdintä ja hippiliikkeen kukoistus jättivät elinikäiset jäljet tiedonnälkäiseen poikaan. Musiikillisiin elämyksiin kuuluivat Händelin Messiaan esitys Chicagossa sekä tutustuminen blues-musiikkiin, joka osaltaan selvitti tulevalle säveltäjälle tekstin ja tarinan merkitystä vokaalimusiikissa.
    Suomen vuoden 1918 tapahtumista kertovan oopperan Veljeni vartija jälkeen Kortekangas viimeistelee ensi elokuussa Isonkyrön kirkossa kantaesityksensä saavaa oratoriota.
    Toimittajana Anu Jaantila

    Olli Kortekankaan musiikkivalinnat:

    Jean Sibelius: Sinfonia nro 2 op. 43 D-duuri, katkelma 1. osasta Allegretto
    Lontoon sinfoniaorkesteri, joht. Anthony Collins

    Richard M. Sherman ja Robert B. Sherman: A Spoonful of Sugar (elokuvasta Maija Poppanen)
    Julie Andrews, laulu, ja Disney-studio-orkesteri, joht. Irwin Kostal

    Josh White: Southern Exposure
    Josh White, laulu ja kitara

    Frederic Chopin: Trois ecossaises op. 72/3
    Regina Smendzianka, piano

    Josquin Desprez: Ave Maria, gratia plena - virgo serena; neliääninen motetti kuorolle ja soittimille
    Capella Antiqua München, joht. Konrad Ruhland

    Béla Bartók: Jousikvartetto nro 6 Sz.114, 1. osa Mesto - Piu mosso, pesante - Vivace
    Tatrai-kvartetti: Vilmos Tatrai, viulu, Mihaly Szuecs, viulu, György Konrad, alttoviulu, ja Ede Banda, sello.

    Georg Friedrich Händel: Excelsus super omnes gentes Dominus kantaatista Laudate pueri
    Emma Kirkby, sopraano, ja London Baroque, joht. Charles Medlam

    Irving Berlin: How Deep Is the Ocean?
    Eric Clapton, laulu ja yhtye, trumpettisoolo Wynton Marsalis

  • Kodikkaan rintamamiestalon seinillä ja pöydillä on vanhempien, lasten ja lastenlasten taidetta, maalauksia, piirroksia, uniikkeja lasiesineitä; korit ovat täynnä värikkäitä lankakeriä ja taidokkaita neuleita. Perhe käy myös konserteissa ja teatterissa, varsinkin talossa kasvaneen näyttelijäpojan esityksissä. Radiossa soi klassinen musiikki ja joka puolella on kukkia ja huonekasveja. "Rakastan värejä", sanoo talon emäntä, jonka kielenkääntäjän työhön aikanaan kuuluivat myös neulontaohjeiden kääntäminen ruotsista, ranskasta, italiasta ja saksasta suomalaisiin käsityölehtiin.
    Brita Svartströmin nuoruuteen kuuluivat suuret amerikkalaiset jatsin mestarit, ja he myös vierailivat Suomessa melko tiuhaankin 1950-luvulla. Kouluhipoissa soittivat tulevat kiintotähdet kuten Lasse Mårtenson ja Chrisse Schwindt. Naapuritalon Roozemanin perheen kotikonserteissa Brita Svartström on vakiovieras, ja elävän musiikin kuuntelu on syventänyt Svartströmin rakkautta viuluun, selloon ja pianoon. Ja sitten on tietysti Tshaikovski, jonka musiikki auttaa kaikkeen - alakuloon, levottomuuteen, unettomuuteen... Toimittajana Anu Jaantila

    Brita Svartströmin musiikkivalinnat:

    Wilhelm Peterson-Berger: Sommarsång sarjasta Frösöblomster
    Norrköpingin sinfoniaorkesteri, joht. Michail Jurowski

    George David Weiss/George Douglas: What A Wonderful World
    Louis Armstrong, laulu ja orkesteri

    Spencer Williams: Basin Street Blues
    Lil Hardin Armstrong, piano ja orkesteri, joht. Lil Hardin Armstrong

    Jerome Kern, sov. Antti Sarpila: Smoke Gets In Your Eyes
    Antti Sarpila, klarinetti, Marian Petrescu, piano, ja Keith Hall, rummut

    Pjotr Tshaikovski: Teema Rokokoo-muunnelmista sellolle ja orkesterille op. 33
    Mstislav Rostropovitsh, sello, ja Neuvostoliiton valtion sinfoniaorkesteri, joht. Gennadi Rozhdestvenski

    Pjotr Tshaikovski: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 1 b-molli, katkelma 1. osasta
    Andras Schiff, piano, ja

    Jean Sibelius: Konsertto viululle ja orkesterille d-molli op. 47, 3. osa Allegro, ma non tanto
    Baiba Skride, viulu, ja Tampere Filharmonia, joht. Santtu-Matias Rouvali

    Lasse Mårtenson, sov. Riku Niemi: Myrskyluodon Maija
    Karita Mattila, sopraano, ja Jyväskylä Sinfonia, joht. Riku Niemi

    Jules Massenet: Meditaatio (Intermezzo) oopperasta Thais
    Arthur Grumiaux, viulu, ja Istvan Hajdu, piano

    Pjotr Tshaikovski: Andante cantabile, katkelma
    Misha Maisky, sello, ja Orpheus-kamariorkesteri -

  • "Aina kun tulen töihin, käyn etsimässä radiokanavalta klassista", kertoo psykoterapeutti Maaret Kallio kollegojensa kanssa jakamansa vastaanottotilan musiikista. Isä toivoi tyttärestä urheilijaa, mutta voiton vei lopulta musiikki ja erityisesti musiikkiteatteri. Pianotunnit Maaret Kallio aloitti seitsenvuotiaana ja jatkoi niitä lukion loppuun asti, ja edelleen hän on perhejuhlien luottopianisti, joka hoitaa soolot ja säestykset. Hän lauloi vuosia myös nuorisokuoro Candominossa, ja antoisiin matkoihin liittyy paljon muistoja.
    Maaret Kallion työnkuva on monipuolinen; psykoterapeuttikoulutuksen lisäksi hän on opiskellut myös seksologiksi ja työnohjaajaksi, ja hänen suosittuihin parisuhdekursseihinsa kuuluu musiikki olennaisesti. Joskus tietty musiikki tuo mieleen tietyn asiakkaan menneisyydestä.
    Jatkuvasti uusia kappaleita etsivä Kallio jäsentää löytönsä listoiksi, ja jokaiselle aktiviteetille on olemassa oma listansa, jonka avulla voi löytää mielenrauhaa, tukea tai toivottua sysäystä toimintaan. Miksei itse kukin meistä laatisi mielikappaleistaan omaa juoksulistaa, kirjoituslistaa, surulistaa, ilolistaa, siivouslistaa... sellainen saattaisi hyvinkin helpottaa elämää. Toimittajana Anu Jaantila.

    Maaret Kallion musiikkivalinnat:

    J.S. Bach: Preludi soolosellosarjasta nro 1 G-duuri BWV1007
    Yo-Yo Ma, sello

    Toivo Kuula, sanat Eino Leino: Rukous op. 34/B/1 sekakuorolle
    Candomino, joht. Tauno Satomaa

    L. van Beethoven - Ryan Tedder (säv., sanat): Beethoven's 5 Secrets
    The Piano Guys ja American Heritage Lyceum Philharmonic, joht. Kayson Brown

    Karl Jenkins, sov. Orion/Beatmakers/Wil Malone: Allegretto, katkelma
    The London Session Orchestra

    Jean Sibelius, sov. Jussi Chydenius: Valse triste op. 44/1 (näytelmämusiikkia näytelmään Kuolema)
    Rajaton

    Iiro Rantala: Tears for Esbjörn
    Iiro Rantala, piano

    Kansanlaulu, sov. Jörn Dahl: Laer meg å kjenne
    Sissel (Kyrkjebö) ja yhtye

    Olafur Arnalds/Arnor Dan: So Far
    Dan Arnor, laulu, ja Olafur Arnaldsin yhtye

    W.A. Mozart: Requiem, osa Lacrimosa - Amen
    Arnold Schönberg -kuoro ja Wienin Concentus Musicus -kamariorkesteri, joht. Nikolaus Harnoncourt

  • Shanghai... Sofia... Pariisi... Budapest... "Ja Kuopio!" huikkaa väliin kapellimestari Jorma Panula käydessämme läpi hänen syyskuista aikatauluaan. Reissut eivät 88-vuotiasta maestroa rasita, ja viikot täyttyvät ulkomaisista ja kotimaisista mestarikursseista, kapellimestarikilpailujen tuomarin tehtävistä ja yksityisoppilaista - sekä tietysti kapukeikoista.
    Seitsemäs kansainvälinen Jorma Panula -kapellimestarikilpailu on juuri käynnissä Vaasassa, ja sitä varten on maestro itse ahkeroinut sekä esiraadissa että tuomaristossa. Tänä vuonna osanotto on erityisen suurta Espanjasta, josta toiselle kierrokselle pääsi kolmisenkymmentä kilpailijaa. Huippuja on kuitenkin harvassa, ja ohjelmassa Panula kertoo mitä kaikkea orkesteria johtavilta kiintotähdiltä vaaditaan. Suomen tällä hetkellä maailmalla menestyvä kapellimestaripolvi on hänen kouluttamansa. Erityisen mullistava on ollut Panulan käyttöön ottama oppituntien ja harjoitusten videointi, joka viimeistään paljastaa opiskelijan heikot kohdat.
    Vapaahetkinään Panula isännöi Piiparilassa, pohjalaiseksi konstruoidussa hirsitalossa, joka on aikanaan siirretty Lopelta kilometrin päähän Panulan nykyisestä kodista. Siellä harjoitetaan taidetta konserttien, taidenäyttelyjen ja kurssien muodossa, ja sinne kokoontuvat kapuluokan nykyiset ammattilaiset kesäisin eri puolilta maailmaa nauttimaan oman henkisen kotinsa perinnöstä. Toimittajana Anu Jaantila.

    Jorma Panulan musiikkivalinnat:

    Toivo Kuula, san. Eino Leino, sov. Kalevi Olli: Syystunnelma; yksinlaulu op. 2/1
    Jorma Hynninen, baritoni, ja Tampere Filharmonia, joht. Ulf Söderblom

    Modest Musorgski, orkestrointi Leo Funtek: Näyttelykuvia, osat "Kananpoikien tanssi munankuorissa" ja "Limozh - Limogesin tori, eukkojen riita markkinoilla"
    Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Leo Funtek

    Uuno Klami: Kalevala-sarja, osa Sammon taonta
    Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Jorma Panula

    Jean Sibelius: Sinfonia nro 6 d-molli op. 104, 2. osa Allegretto moderato
    Helsingin Kaupunginorkesteri, joht. Dean Dixon

    Gustav Mahler: Sinfonia nro 1 D-duuri, "Titaani", 2. osa "Kräftig bewegt, doch nicht zu schnell" Chicagon sinfoniaorkesteri, joht. Claudio Abbado

    Igor Stravinsky: Kevään pyhitys (baletti), katkelma viimeisestä kohtauksesta
    Columbia Symphony Orchestra, joht. Igor Stravinsky

    Jorma Panula, sanat Valtteri Virmajoki: Porlammin iltalaulu
    Tapiolan Kuoro, joht. Erkki Pohjola

Klipit

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä