Kevyet mullat

Lukeminen

  • 56 min
  • toistaiseksi

Lukeminen kannattaa aina. Eikä vähiten siksi, että hyvä kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä ja monimutkaistuvaa yhteiskuntaa ja uusia tekstityyppejä. Näitä taitoja luulisi tässä ajassa tarvittavan. Todellisuudessa kehitys on päinvastaista. Suomi on edelleen lukutaidon kärkimaita, mutta sekä lukeminen että lukutaito ovat rapistumassa.

Äänessä on Lukukeskuksen viestintä- ja hankepäällikkö Emmi Jäkkö sekä lukutaitoa ammattikouluihin vienyt, Kiiltomato.netin päätoimittaja Aleksis Salusjärvi. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

Lähetykset

  • to 1.11.2018 10.02 • Yle Puhe

Jaksot

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Yle Puheen Kevyet mullat -ohjelma luo katsauksen menneiden vuosien merkkipaaluihin.

    Musiikkilehti Rumban viimeinen painettu numero ilmestyi 24. toukokuuta 2019. Verkkolehden julkaisu jatkuu edelleen. Äänessä Rumban viimeinen päätoimittaja Jukka Hätinen ja lehteen aikaisemmin kirjoittanut, Nelonen Media radioiden musiikkipäällikkö Jussi Mäntysaari. Haastattelujen lomaan Oona Mattila lukee otteita Rumban sivuilta ja Wikipediasta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Yle Puheen Kevyet mullat -ohjelma luo katsauksen menneiden vuosien merkkipaaluihin.

    1970-luvun arkkitehtuurissa tasakatto oli kova sana. Vaikka estetiikka on rakentamisessa edelleen arvossaan, tasakattojen kultakausi alkaa olla takana päin. Äänessä ovat omaa arkkitehtitoimistoa johtava Esa Ruskeepää sekä neuvontainsinööri Timo Jokela Peruskorjaamisen ja rakentamisen kehityskeskukselta. Haastattelujen lomaan Oona Mattila lukee otteita Wikipedista ja nettipalstoilta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Yle Puheen Kevyet mullat -ohjelma luo katsauksen menneiden vuosien merkkipaaluihin.

    Pelkästään hyvään tuuriin perustuvat lautapelit ovat korvautumassa pikkuhiljaa hauskemmilla party- ja haastavimmilla strategiapeleillä.

    Lautapeliopas.fi:n päätoimittaja Mikko Saari puhuu lautapelien evoluutiosta. Kansalliskirjaston ‘Nopista bitteihin: 200 vuotta suomalaista pelaamista’ -näyttelystä sekä lautapelien historiasta kertoo kirjastonhoitaja Jussi Omaheimo.

    Haastattelujen lomaan Kati Keinonen lukee lautapelitietoutta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Yle Puheen Kevyet mullat -ohjelma luo katsauksen menneiden vuosien merkkipaaluihin.

    Pöytäviina, Sorbus, Vinetto, Cat-sarja, Herba-likööri ja Minttu-Suklaa... voi olla, että aika on kullannut muistot, mutta etenkin netin keskustelupalstoilla fiilistellään vahvasti omaan nuoruuteen kuuluneita juomia. Suomalaisten kadonneista suosikkijuomista kertovat Altian tuotepäällikkö Katja Berntzen, viestintäpäällikkö Niina Ala-Luopa ja tutkimuspäällikkö Milla Sorsakivi. Haastattelujen lomaan Pekka Vitikka lukee Altian tuotetietoja. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Kirjahyllyjen väheneminen suomalaiskodeista liittyy huoneistojen kokoon, sisustustrendeihin mutta myös lukemisen vähenemiseen. Ilmiö liittyy myös ajatteluun, ettei kaikkea tarvitse omistaa itse, mahdolliseen kirjatarpeeseen vastaa tabletilta luettavat sähkökirjat sekä kattava kirjastoverkostomme.
    Ulkoistammeko kirjahyllyjen myötä myös sivistyksemme? Äänessä monipuolinen kirjanrakastaja, tutkija, suomentaja, kuvittaja ja kirjailija Virpi Hämeen-Anttila sekä Avotakan ja Meidän Mökki lehden päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Suomi on ollut pitkään lukevaa kansaa. Sen on voinut päätellä kirjamyynnistä, kirjastojen lainausmääristä ja kirjakerhojen suosiosta. Parhaimmillaan kirjakerhoihin on kuulunut yli puoli miljoonaa suomalaista. Nykyisiä jäsenmääriä kerhot eivät ilmoita tarkasti, mutta lukemisen vähenemisen myötä myös kirjakerhojen suosio on laskenut selvästi.

    Äänessä pitkän uran kirjakerhojen puolella tehnyt kirjailija Outi Pakkanen, Emmi Jäkkö Lukukeskukselta ja äänikirjapalvelu BookBeatin Sari Forsström. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Sarjakuvat suunnataan entistä useammin aikuisille, lapsille kohdistettujen sarjakuvien määrä on vähentynyt selvästi. Jopa kestosuosikki Akun Ankan levikki on laskussa. Sarjakuvien suosion lasku liittyy yleisempään trendiin, sillä lukeminen on ylipäätään vähentynyt.

    Äänessä ovat pitkän uran sarjakuvien parissa tehnyt, kustannustoimittaja Vesa Kataisto sekä suomalaisen sarjakuvan menestystarinoita tutkinut, tietokirjailija Ville Hänninen. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Kirjoituskone yhdessä puhelimen ja laskukoneen kanssa on vaikuttanut merkittävästi hyvinvointiyhteiskunnan syntymiseen. Kirjoituskoneen ansioksi luetaan kaupan ja finanssitalouden kasvu, ja etenkin naisten parempi työllistyminen. Kirjailijoiden työhön ja teksteihin kirjoituskone vaikutti myös merkittävästi.

    Äänessä edelleen kirjoituskoneella tekstinsä tuottava Antti Tuuri sekä kirjoituskoneen merkityksiä suomalaisessa kirjallisuudessa tutkinut Veijo Pulkkinen Helsingin yliopistosta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Lukeminen kannattaa aina. Eikä vähiten siksi, että hyvä kirjallisuus kehittää kykyä ymmärtää muita ihmisiä ja monimutkaistuvaa yhteiskuntaa ja uusia tekstityyppejä. Näitä taitoja luulisi tässä ajassa tarvittavan. Todellisuudessa kehitys on päinvastaista. Suomi on edelleen lukutaidon kärkimaita, mutta sekä lukeminen että lukutaito ovat rapistumassa.

    Äänessä on Lukukeskuksen viestintä- ja hankepäällikkö Emmi Jäkkö sekä lukutaitoa ammattikouluihin vienyt, Kiiltomato.netin päätoimittaja Aleksis Salusjärvi. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Nostalgian kohteena kaikkien aikojen legendaarisin, Nintendon kehittämä ja alun perin 1983 julkaisema, Nintendo Entertainment System, eli NES 8-bittinen videopelikonsoli.

    Äänessä pelaamisella elantonsa ansaitseva NESRetku Petri Himmeä, digitaalisen kulttuurin dosentti Petri Saarikoski Turun yliopistosta, sekä lukuisia tietokirjoja pelaamisesta kirjoittanut Juho Kuorikoski. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Mukana kulkevat ja ilman verkkovirtaa toimivat käsikonsolit ovat oma lukunsa pelaamisen maailmassa. Suomessa käsikonsolit eivät koskaan saavuttaneet samanlaista suosioita kuin esimerkiksi Japanissa. Toisaalta, meillä suosittu kännykkäpelaaminen on suoraa jatkumoa käsikonsolipelaamiselle.

    Äänessä ovat digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen Turun yliopistolta, Mikko Heinonen Pelikonepeijooneista sekä erilaisia pelejä myyvän Poromagian Pekka Lepistö. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Kukapa meistä ei olisi pelannut nuoruudessaan flipperiä; ohjaillut metallikuulaa mailoilla, maanittelulla ja pienillä tönäisyillä. Korvissa soi vieläkin se kopsahdus, jonka vapaapeli saa aikaaan, kunnes kone tilttaa! Flipperien suosiosta kertoo sekin, että pelistä on tehty lukemattomia eri versioita videopeleinä kotitietokoneille ja pelikonsoleille.

    Flipperiä pelataan edelleenkin, mutta ketkä pelaavat ja missä? Äänessä flipperiharrastaja Juuso Mäkinen sekä uusia ja käytettyjä flippereitä myyvän Victor Finlandin Ilkka Hieta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä