Hyppää sisältöön

Taivaallinen pimiö

· dokumentti · kulttuuri · Sallittu kaikenikäisille

Valokuvaaja ja elokuvantekijä Jean Hermanson kuvasi ruotsalaisten tuotantolaitosten työntekijöitä 1960- ja 1970-luvuilla. Hermansonin kuvausavustajana toiminut Nils Petter Löfstedt tiesi, kuinka paljon Hermansonia harmitti, ettei hän ollut koskaan selvittänyt kuvattaviensa nimiä. Kun Jean Hermanson kuoli elokuussa 2012, hän jätti jälkeensä kuva-arkiston, jonka valtaosa oli ennen näkemättömiä otoksia. Nils Petter Löfstedt ryhtyi etsimään kuvissa näkyviä ihmisiä ja yritti samalla löytää Hermansonin kulttuuriaarteelle pysyvän sijoituspaikan. Ruotsalainen dokumenttielokuva. (U)

poistui 3.1.2021 käynnistyskerrat 8 133

Katso myös