Yle Uutiset viittomakielellä

Ylen Mennään metsään -kampanja lähenee loppuaan

  • 3 min
  • toistaiseksi

Kampanja on järjestänyt yhteislenkkejä Suomen kansallispuistoihin.

Myös viittomakielisetkin osallistuivat kampanjaan viime sunnuntaina Sipoonkorven kansallispuistossa.

Sipoonkorven tapahtuma on osa Ylen Mennään metsään -polkujuoksukiertuetta, jonka aikana juostaan 40:ssä kansallispuistossa eri puolilla Suomea.

Tavoitteena on liikuttaa suomalaisia ihmisiä polkuja pitkin yhteensä matka, joka yltää maapallon ympäri eli noin 40 000 kilometriä.

Ylen kampanja päättyy lokakuun alussa.

Haastateltavina Ylen tuottaja Marko Kravun lisäksi Antti Kuusjärvi, Hannu Huusko, Kati Lakner, Katja Merentie ja Tuula Ekström. Tulkkina oli Katja Wongui.

Ohjelman tiedot

Kuva 16:9

Katsottavissa ulkomailla

Lähetykset

Näytä lisätiedotPiilota lisätiedot

Jaksot

Klipit

Yle Uutiset viittomakielellä

Yle TV1 - Yle Areena 30 pv

Yle Uutiset viittomakielellä kertoo päivän tärkeimmät uutisaiheet viittomakielellä. Ohjelma käsittelee myös kuuroihin ja viittomakieleen liittyviä aiheita. Uutisankkureina toimivat äidinkieleltään viittomakieliset kuurot. Uutiset toimitetaan vuoden jokaisena päivänä.

Katso myös

    Muualla Yle.fi:ssä