Luontoretki.

Eläinten hampaita ja ruokailutapoja

  • 13 min
  • toistaiseksi

Mitä jos hammas katkeaa tai irtoaa, miten tärkeät hampaat ylipäätään eläimille ovat ja onko niistä syytä pitää huolta. Kasvavatko hampaat? Millä taktiikalla eläimet syövät? Ihmisellä kun on kädet, mutta kaloilla evät, linnuilla jalat ja siivet. Luontoretkellä Juhat Roiha ja Laaksonen suuntaavat Inkoon Kopparnäsin eteläkärkeen aamukahville pohtimaan syömisen arvoitusta. Nuotiolla juttu ryöpsähtää erilaisiin aiheisiin ja taitaa herroilla suurin osa eväistä jäädä syömättä. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

Lähetykset

  • su 17.3.2019 8.10 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Joskus vasta keväällä huomaa, että istutettu hedelmäpuu on talven aikana kaluttu paljaaksi. Ja se vetää varmasti mielen matalaksi. Vielä surullisempi tunnelma on, jos puulla on erityinen historia ja se on istutettu jonkun henkilön muistoksi. Pitkäperjantain luontoretkellä laulava puutarhuri Mikko Lagerström ja Juha Laaksonen muistelevat meille kaikille luonnonystäville tuttua, merkittävää biologia, luontoinnoittajaa ja Korkeasaaren johtajaa Ilkka Koivistoa. Kuva: Antero Tenhunen / Yle

  • Millä perusteella joistain eläimistä tulee lauman johtajia? Entä kuka tai ketkä lintuparvessa päättävät, onko syytä laskeutua lepäämään tai lähteä matkaan. Onko luonnossa demokratiaa? Päättävätkö urokset vai naaraat? Vaalipäivän Luontoretkellä luontoillan nisäkäsasiantuntija Heidi Kinnunen ja Juha Laaksonen keskustelevat onko luonnossa puolueita ja vaaleja ja pohtivat millä ominaisuuksilla joistain eläimistä mahdollisesti tulee johtohahmoja. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Se on poikasena kaunis kuin koru ja nuorenakin komea kuin mikä. Se syntyy ja elää ensimmäiset vuotensa joessa ja vaeltaa sitten mereen kasvamaan. Myöhemmin se palaa synnyinseuduilleen hajuaistin avulla. Se nousee jokeen kutemaan, jos reitti synnyinjoelle on vielä vapaa. Millainen kala on meritaimen? Se selviää luontoretkellä, kun tutkija Ari Saura vie Juha Laaksosen Espooseen meritaimenien kotijoelle. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Linnut laulavat ja valoisa aika pitenee päivä päivältä. Mutta miten kevät näkyy vesistöissä? Eroaako järven tai lammen talvinen ja keväinen maisema toisistaan, kun jääkansi on kuitenkin päällä? Näkyykö talvella kaloja, onko jääkannen alla sukeltaminen jännittävää? Millaisia kokemuksia voi saada snorklaamalla keväisissä rantavesissä? Luontoretkellä luontoelokuvien tuottaja Marko Röhr kertoo pinnanalaisia muistoja vuosien varrelta. Retkikaverina Vantaalla on Juha Laaksonen. Kuva: Minna Pyykkö / Yle

  • Uskoisitteko, että kaikki maailman ankeriaat ovat syntyneet Pohjois-Atlantilla Sargassomeressä? Ja että kaikki kynnelle kykenevät yksilöt myös palaavat tuhansien kilometrien päästä takaisin tuolle merialueelle lisääntymään? Entä uskoisitteko, että jos joku keksisi miten ankeriaat saadaan lisääntymään kala-altaissa, hänestä tulisi miljardööri. Luontoretkellä tutkija Ari Saura kertoo hämmästyttäviä tarinoita ankeriaista. Juha Laaksonen ihmettelee ja epäilee ankeriaiden omituisia elintapoja Espoossa, pienen Glimsinjoen jyrkällä rantatöyräällä. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Mitä jos hammas katkeaa tai irtoaa, miten tärkeät hampaat ylipäätään eläimille ovat ja onko niistä syytä pitää huolta. Kasvavatko hampaat? Millä taktiikalla eläimet syövät? Ihmisellä kun on kädet, mutta kaloilla evät, linnuilla jalat ja siivet. Luontoretkellä Juhat Roiha ja Laaksonen suuntaavat Inkoon Kopparnäsin eteläkärkeen aamukahville pohtimaan syömisen arvoitusta. Nuotiolla juttu ryöpsähtää erilaisiin aiheisiin ja taitaa herroilla suurin osa eväistä jäädä syömättä. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Pää, olkapää, silmät, korvat, suu, sorkat, peppu. Mihin luontokuvaajan kannattaa tarkentaa? Silmät ovat tunnetusti tärkeät, moni luontokuvaaja pitää valokuvaa suorastaan epäonnistuneena, jos kohteen silmät ovat epätarkat. Mitä mieltä asiasta oli Lisse Tarnanen? Luontoretkellä pohdittiin myös eläinten katsetta, millaisia ilmeitä on esimerkiksi kaloilla, käärmeillä ja linnuilla. Lissen retkikaverina Nurmijärvellä oli Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Miltä Atlantilla tuoksuu, kuinka pitkälle merellä näkee ja tuleeko keskellä merta mietittyä, että alla on kolme tai neljä kilometriä syvää ja matkaa määränpäähän on viitisen tuhatta kilometriä. Miten valtameret, meret ja järvet eroavat tunnelmaltaan toisistaan? Näkeekö Atlanttia ylittäessä lintuja tai nisäkkäitä? Utössä asuva Ilkka Lähteenmäki matkasi viime vuoden lopulla 12 miehisellä Swan 65-purjeveneellä Las Palmasista Karibialle. Millaisia muistoja purjehdusreissusta jäi mieleen? Näitä hetkiä ja merellisiä tunnelmia Ilkka Lähteenmäki ja Juha Laaksonen muistelevat rantakalliolla Utön valkopunaisen majakan alla. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Ruutanoiden talvenvietosta kerrotaan hurjia tarinoita. Yleisesti ne otsikoidaan ikävän kärkevästi: ruutanat viettävät talven humalassa, kännikala möyrii pohjamudissa, hönössä kylmimmät kuukaudet, maistissa syksystä kevääseen. Totuus on kuitenkin se, että ruutana ei juo alkoholia, mutta sen veressä sitä on talvella jonkin verran. Miten se on mahdollista? Ruutana talviolosuhteita Kirkkonummella selvittävät tutkija Ari Saura ja Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Millaisella lammella kaakkurit pesivät ja mitkä tekijät vaikuttavat niiden pesimämenestykseen? Kalastavatko kaakkurit kotilammellaan vai pitääkö niiden suunnata läheisille järville, millainen ääni kaakkureilla on? Vaikka vielä on talvi ja kaakkurit jossain Pohjanmerellä, niin luontoretki vietetään kuitenkin kaakkurilammella ja odotuksen intoa on jo selvästi ilmassa. Kaakkurikokemuksistaan kertoo luontokuvaaja Jari Salonen ja retkikaverina jäisellä Kiimalammella Nokialla on Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Lintuharrastajat keräävät erilaisia lintupinnoja. Aika monet merkitsevät muistiin elikset eli elämänpinnat tai vuodarit eli vuoden aikana havaitut lintulajit. Jotkut keräävät tietyn paikkakunnan vaikkapa Hangon pinnoja, jotkut taas merkitsevät muistiin lintutorni- tai saari pinnoja. Myös talvi-, kevät-, kesä- ja syyspinnat ovat suosittuja, jopa kuukausipinnat. Mutta mitä tekee Juha Kettunen. Hän on retkellä joka päivä, Juha kerää päivänpinnoja. Mistä oikein on kyse ja mikä on tämän aamun ja päivän tavoite? Retkikaverina Helsingissä on Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Millaista on kävellä metsässä Rovaniemen korkeudella tai Etelä-Suomessa. Onko talvinen metsä Rovaniemellä erilainen kuin vaikkapa siuntiolainen metsä? Luontoretkellä Mister Lordi, Tomi Putaansuu, kertoo suhteestaan talveen ja lumeen. Mikä talvessa kiehtoo ja miten keskustelu rönsyilee kun Juha Laaksonen vie Putaansuun lumiseen, siuntiolaiseen sekametsään retkelle ja kyselee hiihtämisestä, talven väreistä ja puhtaasta ilmasta. Monta asiaa tulee selväksi, esimerkiksi, että Rovaniemi on paikkakuntalaisittain Rollo ja Putaansuu jos joku tykkää lumesta ja jopa pakkasesta. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä