Sari Valto

Miten voi raitistua?

  • 54 min
  • toistaiseksi

Kalle Lähde joi 30 vuotta. Liikaa. Hän saattoi mennä töihinkin kahden promillen humalassa ja jatkaa juomista töissä. Illat hän istui baarissa ja lopulta joi yksin kotona. Lopulta tilanne luisui siihen, että Kalle itsekin tajusi, että oli vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa juomista, kunnes viina tappaisi hänet tai lähteä hoitoon.
Nyt Kalle Lähde on raitis, hän on kirjoittanut alkoholismista kaksi romaania ja toimii päihdeterapeuttina samassa hoitopaikassa, mistä itsekin sai avun.
Suomessa on arviolta yli puoli miljoonaa ihmistä, joka juo säännöllisesti yli kohtuullisena pidetyn rajan alkoholia. Varsinaisia alkoholiriippuvaisia on kahdeksan prosenttia miehistä ja kaksi prosenttia naisista. Työikäisten ryhmässä alkoholi on yleisin kuolinsyy.
Alkoholihaittojen vähentämisen esteenä on isoja asioita. Oys:n päihdepsykiatri Pekka Laine tietää, että alkoholismiin liittyy syyllisyyttä ja häpeää, minkä takia vain osa hoitoa tarvitsevista ylipäätään lähtee hoitoa hakemaan. Toinen ongelma on se, että hoitoon hakeutuva ei välttämättä kohtaa asiantuntevaa hoitajaa. Suomessa on Laineen mukaan huutava pula päihdepsykiatreista. Ja kolmas ongelma on, että päihdehoitoon on yhä vaikeampi päästä, kun kunnat ovat säästäneet laitospaikoissa ja vähentäneet maksusitoumusten kirjoittamista.
Mutta millainen on raitistusmisprosessi, jos nämä esteet saadaan ylitettyä? Pitääkö alkoholiongelmaisen saavuttaa täysraittius voidakseen sanoa onnistuneensa vai riittääkö juomisen vähentäminen?

Lähetykset

  • ti 7.5.2019 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • - Itsensä nimittely laudaksi, hintiksi, vammaiseksi tai bitchiksi on nykyään useimmissa tilanteissa sosiaalisesti hyväksyttävää. Silti muutama häpeäsana jää jäljelle. Haluan ottaa niistä takaisin käyttöön sen, joka parhaiten sopii viisikymmentäkaksivuotiaalle, lapsettomalle, vasten tahtoaan yksinäiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan niissä yksineläjien kertomuksissa, joita kulttuurimme tarjoaa. Haluan ottaa takaisin käyttöön sanan vanhapiika.

    Näin kirjoittaa ruotsalainen kirjailija ja kulttuuritoimittaja Malin Lindroth, jonka kirja Vanhapiika - tahattomasti yksinäisen tarina on noussut Ruotsissa puheenaiheeksi ja myyntihitiksi.

    Lindroth haluaisi, että vanhapiika-sanan negatiivinen kaiku poistuisi ja että sanasta tulisi kunniakas nimitys ihmiselle, jonka elämä yksin on ollut aivan yhtä arvokasta ja omakohtaisesti koettua kuin parisuhteessa elävienkin. Lindroth kokee, että kulttuurimme on voimakkaan parisuhdekeskeinen ja että ympäristön on siksi vaikeaa sovittaa yksin elävää naista millekään paikalle. Paikka on sitten lopulta yleensä ollut se alimmainen askelma statushierarkiassa ja juuri sen asian Lindroth haluaa korjata.

    Mitä Lindrothin kirjasta ajattelevat kirjailija Kaisa Haatanen, joka omissa kirjoissaan ja kolumneissaan on kertonut yksin elävän viisikymppisen naisen elämästä, sekä kirjailija Sisko Savonlahti, joka esikoisteoksessaan toi esille kolmikymppisen ilman parisuhdetta ja vakinaista työtä elävän kaupunkilaisnaisen pohdinnat elämänsä suunnasta?

  • Maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maailman köyhin puolisko, peräti 3,5 miljardia ihmistä yhteensä. Suomessa duunari saa käteensä alle 2000 euroa kuussa samaan aikaan kun toimitusjohtaja nostaa miljoonaoptioita. Rikkaassa maassa asuvalla on varaa ostaa ruokaa niin paljon, että voi heittää sitä kilokaupalla roskiin ja samaan aikaan toisella puolella maapalloa lapset kuolevat nälkään äitiensä syliin. Onko tämä annettu asioiden tila vai voisiko tälle tehdä jotain?

    Ja vielä esimerkki: tuhannet tieteilijät ovat tulleet siihen samaan tulokseen, että ilmastonmuutos etenee vääjäämättä ja että sen saisi hidastumaan määrätietoisilla poliittisilla päätöksillä. Tehdäänkö näitä päätöksiä ripeästi ja määrätietoisesti?

    Maailma on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen paikka. Mutta miksi ihmiset sopeutuvat vääryyksiin niin ihmeteltävän hyvin? Miksi he tyytyvät valtaisista palkkaeroista vain toteamaan, että maailma nyt vain on epäreilu paikka? Miksi ilmastonmuutostalkoissa on mukana vain pieni porukka, eivät kansat yhdessä? Miksi kansalaiset eivät ala vaatia muutoksia politiikkaan? Jotkut toki vaativatkin, mutta missä on iso, globaali liike, joka saisi kaikki mukaan vaatimaan todellisia muutoksia?

    Tästä keskustelevat nyt professori Arto O. Salonen sekä Sitran ilmastoratkaisujen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

  • Kalle Lähde joi 30 vuotta. Liikaa. Hän saattoi mennä töihinkin kahden promillen humalassa ja jatkaa juomista töissä. Illat hän istui baarissa ja lopulta joi yksin kotona. Lopulta tilanne luisui siihen, että Kalle itsekin tajusi, että oli vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa juomista, kunnes viina tappaisi hänet tai lähteä hoitoon.
    Nyt Kalle Lähde on raitis, hän on kirjoittanut alkoholismista kaksi romaania ja toimii päihdeterapeuttina samassa hoitopaikassa, mistä itsekin sai avun.
    Suomessa on arviolta yli puoli miljoonaa ihmistä, joka juo säännöllisesti yli kohtuullisena pidetyn rajan alkoholia. Varsinaisia alkoholiriippuvaisia on kahdeksan prosenttia miehistä ja kaksi prosenttia naisista. Työikäisten ryhmässä alkoholi on yleisin kuolinsyy.
    Alkoholihaittojen vähentämisen esteenä on isoja asioita. Oys:n päihdepsykiatri Pekka Laine tietää, että alkoholismiin liittyy syyllisyyttä ja häpeää, minkä takia vain osa hoitoa tarvitsevista ylipäätään lähtee hoitoa hakemaan. Toinen ongelma on se, että hoitoon hakeutuva ei välttämättä kohtaa asiantuntevaa hoitajaa. Suomessa on Laineen mukaan huutava pula päihdepsykiatreista. Ja kolmas ongelma on, että päihdehoitoon on yhä vaikeampi päästä, kun kunnat ovat säästäneet laitospaikoissa ja vähentäneet maksusitoumusten kirjoittamista.
    Mutta millainen on raitistusmisprosessi, jos nämä esteet saadaan ylitettyä? Pitääkö alkoholiongelmaisen saavuttaa täysraittius voidakseen sanoa onnistuneensa vai riittääkö juomisen vähentäminen?

  • Matti Klinge kirjoitti vuonna 1954 ylioppilaaksi ja aloitti samana vuonna Helsingin yliopistossa historiaopinnot. Piia Pohjalainen puolestaan aloitti 59 vuotta myöhemmin eli vuonna 2013 samassa yliopistossa valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijana. Onpa hän joskus istunut Klingen luennollakin.

    Nyt kaksi eri sukupolven edustajaa kohtaavat. Löytyykö yhteisiä ajatuksia ja kokemuksia akateemisesta maailmasta? Mikä on opiskelijaelämässä muuttunut vuosikymmenien mittaan? Mitä he ajattelevat yliopiston merkityksestä ja suomalaisen sivistyksen tasosta? Entä miten 2000-luvun opiskelija viettää vappua verrattuna -50-luvun opiskelijaan?

  • Ruuantuotannon osuus on neljännes ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Suurin osa päästöistä liittyy maidon- ja lihantuotantoon. Eläinperäisen ruuan syöminen hukkaa valtavasti maapallon resursseja. Kasviperäisessa ruuantuotannossa yksi hehtaari riittää ruokkimaan noin neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin eläinperäisessä tuotannossa. Näin sanoo WWF:n ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää. Hänen mukaansa suomalaisten olisi vähennettävä lihansyöntiä nykyisestä vuosittaisesta 81 kilosta 30 kiloon. Valkeapää muistuttaa, että suomalaisen tekemällä ruokavalinnalla on vaikutuksia maamme rajojen ulkopuolella. Kotimainen broileri on saatettu syöttää soijalla, jonka viljelemiseksi on Brasiliassa kaadettu trooppisia metsiä.
    MTK:n asiantuntija Jukka Rantala ei näe tilannetta huolestuttavana. Hänen mielestään lihansyöntimme on nykyisellään kestävällä tasolla. Suomessa naudanlihaa syntyy useimmiten maitotilan sivutuotteena ja lisäksi naudat käyttävät hyväkseen nurmia, joissa ei voisi kasvattaa ihmiselle kelpaavaa kasvilajia ja jotka myös sitovat hiiltä. Sikatuotannossa taas toimii kiertotalous: sioille syötetään muussa teollisuudessa syntyneitä sivutuotteita kuten mäskiä ja meijerihuuhteita. Broileritiloilla broilereille annetaan pääosin kotimaista viljapohjaista ravintoa.
    Mutta voitaisiinko meillä lihantuotantoa muuttaa vielä ekologisemmaksi? Entä onko kasvisruokavaliokaan ekologisesti tarkasteltuna ongelmatonta?

    Kuva: Unsplash

  • Tiesitkö, että fregattilinnut voivat olla ilmassa kymmenenkin tuntia putkeen? Tai että tervapääskyt lepäävät öisin taivaalla ja pystyvät olemaan muuttomatkoillaan ja talvehtimisalueillaan kuukausitolkulla ilmassa? Miten ihmeessä ne pystyvät nukkumaan? Tai miten delfiinit ja hait nukkuvat? Entä millaista on karhun talviuni?

    Ruuhkavuosia elävä ja univajeesta kärsivä tutkijakolmikko Henna-Kaisa Wigren, Anna Sofia Urrila sekä Kirsi-Marja Zitting ovat tehneet lastenkirjan Silmät kiinni, Silmu!, jonka esille nostamat uniasiat kiinnostavat myös aikuisia. Ihmisten ja eläimien nukkuminen ja unen säätely ovat hämmästyttävän samanlaisia. Evoluutiossa unen määrä on kuitenkin muodostunut eri lajeille hyvinkin erilaiseksi. Kirahvi nukkuu vain pari tuntia vuorokaudessa, koala peräti 22 tuntia.

    Unitutkija Henna-Kaisa Wigren Helsingin yliopistosta kertoo eläimien nukkumisesta ja unitutkija Tarja Stenberg samasta yliopistosta kertoo, mitä eläinkokeilla on saatu selville myös ihmisten unesta.

    Kuva: Unsplash

  • Mielenterveyskuntoutujista kaikkein näkymättömimpiä ovat he, jotka eivät pärjää yksin kotona, vaan ovat asumispalveluiden piirissä. Asumispalveluista 70 prosenttia ostetaan yksityisiltä tuottajita, jotka pyrkivät minimoimaan kuluja henkilöstöresursseista säästämällä ihan samalla tavalla kuin mitä vanhustenhoidossa on tapahtunut. Pitääkö kukaan tämän hoivabisneksen keskellä mielenterveyskuntoutujien puolta?
    Vieraina tutkija Markku Salo ja kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseurasta.

  • Miksi aina on niin kiire? Miksi ei-tärkeät asiat elämässä vievät liikaa aikaa niiltä oikeasti tärkeiltä asioilta? Miksi on niin vaikeaa tiputtaa elämästään turhaa sälää? Olisiko aika tehdä elämänmuutos, jonka ytimessä on oppia käyttämään vuorokauden tunnit olennaisiin asioihin? Siis oppia tekemään oikeita päätöksiä.

    Teemme päivittäin huomaamattamme lukemattomia päätöksiä. Sanommeko turhalle kokoukselle kyllä vai ei, kuinka paljon käytämme aikaa sähköposteihin vastaamiseen, tartummeko työtehtäviin järkevässä järjestyksessä, katsommeko illalla telkkaria vai luemmeko kirjaa jne. Päätösten tekemiseen vaikuttavat monesti ulkoiset asiat: jos sanon ”ei” kokoukselle, pidetäänkö minua vaikeana ihmisenä tai jos vaikka rajaan kuormittavan ihmisen roolia elämässäni, hylätäänkö minut sosiaalisista piireistä?

    Priorisoinnin taidosta ja ei:n sanomisen vaikeudesta keskustelevat nyt Sari Valton kanssa tietokirjailija ja yrittäjä Saku Tuominen sekä työ- ja organisaatiopsykologi Liisa Uusitalo-Arola.

  • Minna Canth oli kirjailija, joka halusi teoksillaan vaikuttaa yhteiskunnan epäkohtiin. Hän muun muassa toi esiin köyhyyden rakenteellisuuden ja ihmistä kapeuttavan vaikutuksen. Mutta missä ovat nykyajan minnacanthit? Yhteiskuntamme on yhä täynnä epäkohtia, mutta kirjoitetaanko niistä kirjoja? Vaikuttaako asiaan se, että kirjailijat ovat nykyään hyväosaista väkeä, jolla ei ole omakohtaista kokemusta esimerkiksi juuri periytyvästä köyhyydestä? Nykykirjallisuutta tuntuvat leimaavan yksilötasoiset kasvukertomukset, identiteetin etsintä ja ihmissuhdekiemurat. Kirjailijat näkyvät julkisuudessa enemmän viihdeohjelmien panelisteina kuin yhteiskunnallisina keskustelijoina.

    Kirjallisuushistorioitsija Minna Maijala arvostaa Canthin terävyyttä ja ärhäkkyyttä ja toivoisi näkevänsä myös nykykirjailijoissa vastaavaa halua puuttua yhteiskunnan epäkohtiin. Toisaalta hän miettii, että kirjailijoiden asema on ehkä ylipäätään muuttunut niin, ettei pelkästään kirjoja kirjoittamalla voi vaikuttaa asioihin.

    Mukana keskustelussa ovat kirjailijat Anja Snellman ja Sirpa Kähkönen, jotka molemmat ovat kirjoissaan ottaneet esille vaiettuja asioita. Kokevatko he vaikuttaneensa asioihin? Onko toisaalta heidän mielestään kirjailijan tehtävä ylipäätään olla yhteiskunnallinen ravistelija?

  • Hyvin suuri joukko suomalaisia elää lapsetonta arkea. 45-vuotiaista naisista joka viides ja miehistä yli 28 prosenttia on lapsettomia. Kaikki heistä eivät ole vapaaehtoisesti lapsettomia, mutta heidänkin määränsä on iso. Väestöliiton vuonna 2018 tekemän kyselyn mukaan 12 -15 prosenttia 20 - 40 -vuotiaista suomalaisista pitää lapsettomuutta ihanteenaan, kun vielä vuonna 2015 näin ajatteli 1,5 - 4 prosenttia lisääntymisikäisistä suomalaisista. On vaikea sanoa, onko nousu pysyvä ilmiö. Syntyvyys on kuitenkin kiistatta ollut laskussa jo vuosia.

    Toimittaja Anna-Sofia Nieminen ja käsikirjoittaja, sosiaalisen median asiantuntija Niku Hooli ovat pariskunta, joka on päättänyt olla hankkimatta lapsia. He kertovat oman ja monen muun pariskunnan ratkaisujen taustat kirjassaan Aikuisten perhe.

    Sari Valton ohjelmassa on mukana myös tutkija Anneli Miettinen Kelasta.

  • Yhä vähemmän kuukkeleita, pohjansirkkuja ja hömötiaisia Etelä-Suomessa? Entä sitten? Riittäähän noita lajeja. Tai mitä väliä on muutamalla kadonneella hyönteislajilla, kun jäljelle jää kuitenkin tuhansia lajeja? Eivätkö muutokset ole osa luonnon normaalia toimintaa? Mahtavatko tutkijat ja luonnonsuojelijat liioitella puhuessaan luonnon monimuotoisuuden jatkuvasta hupenemisesta? Eikö esimerkiksi Suomi ole metsää täynnä ja metsä puolestaan kuhise elämää?

    Tutkija toimittaja Juha Kauppinen vastaa näihin kysymyksiin perusteellisesti uudessa monimuotoisuutta käsittelevässä kirjassaan. Hänen mielestään monimuotoisuuden hupenemisen todellista merkitystä saatetaan vähätellä, jos ilmiön monimutkaisuutta ei tunneta. Hän havainnollistaa, miten esimerkiksi kuukkelin häviäminen metsästä aiheuttaa ketjureaktion koko ekosysteemissä ja viime kädessä metsäekosysteemi menettää puskurointikykyään, kykyään sopeutua ympäristössä tapahtuviin muutoksiin kuten ilmaston lämpenemiseen. Hän myös muistuttaa, että ihminen on olemassa vain osana ekosysteemiä ja että luonnon köyhtyminen vaikuttaa ihmiseen merkittävällä tavalla. Olemmehan riippuvaisia luonnosta kaiken sen suhteen, mitä tarvitsemme elääksemme.

    Luonnon monimuotoisuutta pitäisi siis varjella, mutta toisaalta luontoa kuten metsää Suomessa tarvitaan taloudellisessa mielessä. Metsäekologian dosentti Timo Kuuluvainen Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta uskoo, että metsien taloudellinen käyttö ja monimuotoisuuden varjeleminen eivät ole toistensa pois sulkevia asioita. Hänen mielestään metsän jatkuva kasvatus on paras metsänhoitometodi.

  • Katkonaiset yöunet takana, taapero kiireellä päiväkotiin, puuroa rinnuksilta pyyhkien aamupalaveriin. Töissä ajatukset harhailevat lapsessa, kotiin päästyä on vaikeaa keskittyä lapseen, kun työt ovat jääneet kesken. Tätä on monen naisen elämä. Mutta se on myös tyytyväisyyttä siihen, että arjen kaaokseen onnistuu löytämään luovia ratkaisuja ja että työelämän kautta elämään saa sellaista intoa ja uuden oppimista, mitä ei kotiäitinä voisi saada.

    Viestinnän asiantuntija Anni Erkko huomasi lapsen saatuaan, että hänen ympärillään on paljon menestyneitä naisia, jotka keskittyvät vaativaan uraansa ja silti heillä on kotona pieniä lapsia. Miten he oikein sen tekevät? Hän päätyi haastattelemaan yhdeksää uraäitiä ja kirjoittamaan kirjan Uraäidin selviytymisopas.

    Maija Itkonen on yksi kirjassa tarinansa kertovista naisista. Hän on yrittäjä ja neljän lapsen äiti. Itkonen on oppinut alusta asti sukkuloimaan sujuvasti työn ja perheen välillä. Ensimmäinen lapsi oli vasta kolmen viikon ikäinen, kun Itkonen meni jo töihin. Kun yleensä lapsiperhearkea kuvataan vaikeaksi ja väsyttäväksi, niin Itkonen sanoo lasten olevan ihania ja antavan hänelle upeaa voimaa.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä