Sari Valto

Onko vanhojapiikoja vielä olemassa?

  • 54 min
  • toistaiseksi

- Itsensä nimittely laudaksi, hintiksi, vammaiseksi tai bitchiksi on nykyään useimmissa tilanteissa sosiaalisesti hyväksyttävää. Silti muutama häpeäsana jää jäljelle. Haluan ottaa niistä takaisin käyttöön sen, joka parhaiten sopii viisikymmentäkaksivuotiaalle, lapsettomalle, vasten tahtoaan yksinäiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan niissä yksineläjien kertomuksissa, joita kulttuurimme tarjoaa. Haluan ottaa takaisin käyttöön sanan vanhapiika.

Näin kirjoittaa ruotsalainen kirjailija ja kulttuuritoimittaja Malin Lindroth, jonka kirja Vanhapiika - tahattomasti yksinäisen tarina on noussut Ruotsissa puheenaiheeksi ja myyntihitiksi.

Lindroth haluaisi, että vanhapiika-sanan negatiivinen kaiku poistuisi ja että sanasta tulisi kunniakas nimitys ihmiselle, jonka elämä yksin on ollut aivan yhtä arvokasta ja omakohtaisesti koettua kuin parisuhteessa elävienkin. Lindroth kokee, että kulttuurimme on voimakkaan parisuhdekeskeinen ja että ympäristön on siksi vaikeaa sovittaa yksin elävää naista millekään paikalle. Paikka on sitten lopulta yleensä ollut se alimmainen askelma statushierarkiassa ja juuri sen asian Lindroth haluaa korjata.

Mitä Lindrothin kirjasta ajattelevat kirjailija Kaisa Haatanen, joka omissa kirjoissaan ja kolumneissaan on kertonut yksin elävän viisikymppisen naisen elämästä, sekä kirjailija Sisko Savonlahti, joka esikoisteoksessaan toi esille kolmikymppisen ilman parisuhdetta ja vakinaista työtä elävän kaupunkilaisnaisen pohdinnat elämänsä suunnasta?

Lähetykset

  • ti 21.5.2019 10.00 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Jos amerikkalainen kirjailija Mark Manson olisi töissä Starbucks-kahvilassa, hän kirjoittaisi kahvimukin kylkeen nimen sijaan jotain tällaista: "Jonakin päivänä kuolet, ja niin kuolee myös jokainen rakastamasi ihminen. Sanomisillasi ja tekemisilläsi on merkitystä lähinnä vain muutamille ihmisille ja ohikiitävän hetken ajan. Tämä on Epämiellyttävä totuus elämästä. Kaikilla ajatuksillasi ja teoillasi vain välttelet tätä tosiasiaa. Olemme avaruuspölyn merkityksettömiä hiukkasia… Merkityksemme on vain omaa keksintöämme – me emme ole mitään. Helvetin hyvää kahvihetkeä."

    Tämä on ote Mansonin uusimmasta kirjasta Kaikki menee päin helvettiä.

    Mansonin viesti merkityksettömyydestämme on päinvastainen sille, mitä meille on jo pitkään toitotettu. Meillehän on juuri opetettu, miten tärkeitä olemme, miten voimme elää merkityksellistä elämää oma ainutkertainen tärkeytemme muistaen. Mutta juuri tämä yksilöllisyyttä korostava kulttuuri on saanut meidät Mansonin mukaan hakemaan onnea ja toivoa vääristä asioista. Minulle kuuluu tämä! Minä haluan tuota! Minulla on oikeus tähän! Olemme oppineet tekemään vaihtokauppoja: kun ostan tämän henkisen valmennuksen, tulen onnellisemmaksi. Kun alan seurata tuota ruokavaliota, muutun onnellisemmaksi. Teemme asioita vain oman elämämme parantamiseksi. Meillä ei ole enää suurta päämäärää. Tai sitten pakenemme merkityksettömyyttämme hedonistisesti viihteeseen.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Mark Mansonin mukaan ihminen tarvitsee kyllä toivoa ja merkityksellisyyttä pysyäkseen järjissään, mutta näitä on haettava eri tavoin kuin tähän asti. Onni ja parempi elämä ei löydy ostamalla jotain, liittymällä ideologiseen järjestöön tai ripustautumalla uskontoon, vaan se voi löytyä luopumalla onnen tavoittelusta. On hyväksyttävä, että kipu ja kärsimys eivät poistu elämästä, vaan ne on kohdattava. Älä toivo itsellesi jotain lisää vaan mieti mistä voit luopua. Älä toivo koko ajan jotain parempaa vaan näe tämän hetken hyvyys. Manson kannattaa Immanuel Kantin ajatuksia siitä, että on elettävä ihmisyyden periaatteen mukaan: on oltava nöyrä, ei saa käyttää muita ihmisiä välineinä, on oltava rehellinen, on tehtävä itsestään parempi ihminen.

    Mitä mieltä filosofit Sara Heinämaa ja Markus Neuvonen ovat Mark Mansonin ajatuksista?

    Toimittaja on Sari Valto.

  • Timo Wright lajitteli jätteitä ja eli muutenkin ympäristötietoista elämää. Paitsi että hän lenteli työ- ja vapaa-ajan matkoille Eurooppaan siinä missä muutkin. Ja tajusi: mitä merkitystä on näperrellä biojätteiden kanssa, jos sitä kautta saadut päästövähennykset mitätöityvät moneen kertaan pelkästään yhdellä Euroopan-lennolla?
    Senni Koskenvesa puolestaan oli rakastanut reissaamista lukioikäisestä lähtien. Mitä kauemmas, sen parempi! Hän oli juuri suhahtanut lentäen Tansaniaan, kun testasi huvikseen netissä hiilijalanjälkensä. Ja kauhistui: lennot tekivätkin hänestä, joka oli kuvitellut elävänsä ympäristöystävällisesti, melkoisen saastuttajan. Hän päätti sillä hetkellä: lentäminen loppuu tähän reissuun.
    Timo Wright ja Senni Koskenvesa reissaavat nykyään edelleen. Mutta matkustustapa on muuttunut: nyt he matkustavat maata myöten. Ja sanovat kokevansa paljon enemmän.

  • Tiesitkö, että fregattilinnut voivat olla ilmassa kymmenenkin tuntia putkeen? Tai että tervapääskyt lepäävät öisin taivaalla ja pystyvät olemaan muuttomatkoillaan ja talvehtimisalueillaan kuukausitolkulla ilmassa? Miten ihmeessä ne pystyvät nukkumaan? Tai miten delfiinit ja hait nukkuvat? Entä millaista on karhun talviuni?

    Ruuhkavuosia elävä ja univajeesta kärsivä tutkijakolmikko Henna-Kaisa Wigren, Anna Sofia Urrila sekä Kirsi-Marja Zitting ovat tehneet lastenkirjan Silmät kiinni, Silmu!, jonka esille nostamat uniasiat kiinnostavat myös aikuisia. Ihmisten ja eläimien nukkuminen ja unen säätely ovat hämmästyttävän samanlaisia. Evoluutiossa unen määrä on kuitenkin muodostunut eri lajeille hyvinkin erilaiseksi. Kirahvi nukkuu vain pari tuntia vuorokaudessa, koala peräti 22 tuntia.

    Unitutkija Henna-Kaisa Wigren Helsingin yliopistosta kertoo eläimien nukkumisesta ja unitutkija Tarja Stenberg samasta yliopistosta kertoo, mitä eläinkokeilla on saatu selville myös ihmisten unesta.

  • Miksi aina on niin kiire? Miksi ei-tärkeät asiat elämässä vievät liikaa aikaa niiltä oikeasti tärkeiltä asioilta? Miksi on niin vaikeaa tiputtaa elämästään turhaa sälää? Olisiko aika tehdä elämänmuutos, jonka ytimessä on oppia käyttämään vuorokauden tunnit olennaisiin asioihin? Siis oppia tekemään oikeita päätöksiä.

    Teemme päivittäin huomaamattamme lukemattomia päätöksiä. Sanommeko turhalle kokoukselle kyllä vai ei, kuinka paljon käytämme aikaa sähköposteihin vastaamiseen, tartummeko työtehtäviin järkevässä järjestyksessä, katsommeko illalla telkkaria vai luemmeko kirjaa jne. Päätösten tekemiseen vaikuttavat monesti ulkoiset asiat: jos sanon ”ei” kokoukselle, pidetäänkö minua vaikeana ihmisenä tai jos vaikka rajaan kuormittavan ihmisen roolia elämässäni, hylätäänkö minut sosiaalisista piireistä?

  • Suomessa halutaan sekä panostaa biotalouteen että kasvattaa metsien hiilinielua. Voimmeko siis sekä hakata metsää talouden tarpeisiin että antaa metsän kasvaa, jotta ilmastonmuutos hidastuisi? Tällä hetkellä metsä kasvaa Suomessa kiivaampaa tahtia kuin koskaan, mutta miten on hiilinielujen laita? Millaisin keinoin hiilinieluja olisi mahdollista kasvattaa metsissä ja maaperässä?
    Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Mikä merkitys hiilinieluilla itse asiassa on tämän tavoitteen saavuttamisessa? Sari Valton vieraina ovat Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää sekä yliopistotutkija Tuomo Kalliokoski Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutista.

  • Miksi ostaa kalliita goji-marjoja tai macajauhetta, kun Suomen luonto tarjoaa ilmaiseksi yllin kyllin superruokaa? Syötäviä villivihanneksia löytyy pihapiireistä ja lähipuistosta, joten kauas ei tarvitse mennä.

    Metlan raportin mukaan villiyrttien keräämisharrastus on lisääntynyt. Kerääjiä on selvityksen mukaan jo ainakin 40 prosenttia väestöstä. Monia kiinnostaa villikasvien vaikutus hyvinvointiin. Sisältäväthän ne viljeltyjä kasveja enemmän vitamiineja, antioksidantteja ja kivennäisaineita.

    Aina tällaista intoa kerätä kasveja ruuaksi ei ole ollut. Kaupungistuminen vieraannutti ihmisiä luonnosta. Hortoilukursseja vetävä tietokirjailija, matkailun kehittäjä ja opettaja Jouko Kivimetsä kertoo, että vielä parikymmentä vuotta sitten ihmiset tuhahtelivat, etteivät aio mitään rikkaruohoja syödä. Ja jos mennään pula-aikaan, niin Suomessa ihmisillä oli silloin nälkä, mutta he eivät osanneet hyödyntää ympärillään olevaa luontoa.

    Nyt taas hortoilusta on tullut todella trendikästä, mutta luonnon antimien arvostus ja tietämys eri kasvien hyötykäytöstä saisi Jouko Kivimetsän mukaan kyllä edelleen nykyisestä kasvaa.

    Kasvitieteilijä Sinikka Piippo on kirjoittanut kasveista monia oppaita, myös villivihanneksista. Hän sanoo, että arvostus villikasveja kohtaan nousee sitä mukaa, kun maailmalta tulee alati uutta tutkimustietoa, joka vahvistaa villikasvien terveellisyyden.

    Kuva: Unsplash

  • Pelkkä hengissä selviäminen ei riitä, vaan synnyttäjällä on oikeus vaatia enemmän. On oikeus vaatia, ettei naisen itsemääräämisoikeutta jyrätä eli ettei toimenpiteitä tehdä luvatta tai niihin painosteta. On myös oikeus vaatia, ettei kätilö tiuski tai ole kovakourainen tai ettei synnyttäjä joudu vähättelyn kohteeksi. Näin vaatii joukko synnytyskulttuurin kehittämisestä kiinnostuneita naisia, jotka ovat liittyneet yhteen somessa käynnistetyssä #MinäMyösSynnyttäjänä -kampanjassa.
    Kampanjan yhteydessä on puhuttu jopa väkivallasta, mikä on saanut osan kätilöistä varautuneeksi ja turhautuneeksikin. On myös ihmelty, miksi kampanjan nimessä halutaan viitata #metoo -kampanjaan, jossa kuitenkin kyse oli seksuaalisesta häirinnästä.
    Synnytyksistä keskustelevat Annamaria Mitchell, joka on kampanjan toinen koordinaattori ja kolme hyvin erilaista synnytystä kokenut äiti, sekä 25 vuotta kätilönä toiminut Raakel Shapcott.

  • - Itsensä nimittely laudaksi, hintiksi, vammaiseksi tai bitchiksi on nykyään useimmissa tilanteissa sosiaalisesti hyväksyttävää. Silti muutama häpeäsana jää jäljelle. Haluan ottaa niistä takaisin käyttöön sen, joka parhaiten sopii viisikymmentäkaksivuotiaalle, lapsettomalle, vasten tahtoaan yksinäiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan tuntenut olevansa kotonaan niissä yksineläjien kertomuksissa, joita kulttuurimme tarjoaa. Haluan ottaa takaisin käyttöön sanan vanhapiika.

    Näin kirjoittaa ruotsalainen kirjailija ja kulttuuritoimittaja Malin Lindroth, jonka kirja Vanhapiika - tahattomasti yksinäisen tarina on noussut Ruotsissa puheenaiheeksi ja myyntihitiksi.

    Lindroth haluaisi, että vanhapiika-sanan negatiivinen kaiku poistuisi ja että sanasta tulisi kunniakas nimitys ihmiselle, jonka elämä yksin on ollut aivan yhtä arvokasta ja omakohtaisesti koettua kuin parisuhteessa elävienkin. Lindroth kokee, että kulttuurimme on voimakkaan parisuhdekeskeinen ja että ympäristön on siksi vaikeaa sovittaa yksin elävää naista millekään paikalle. Paikka on sitten lopulta yleensä ollut se alimmainen askelma statushierarkiassa ja juuri sen asian Lindroth haluaa korjata.

    Mitä Lindrothin kirjasta ajattelevat kirjailija Kaisa Haatanen, joka omissa kirjoissaan ja kolumneissaan on kertonut yksin elävän viisikymppisen naisen elämästä, sekä kirjailija Sisko Savonlahti, joka esikoisteoksessaan toi esille kolmikymppisen ilman parisuhdetta ja vakinaista työtä elävän kaupunkilaisnaisen pohdinnat elämänsä suunnasta?

  • Maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maailman köyhin puolisko, peräti 3,5 miljardia ihmistä yhteensä. Suomessa duunari saa käteensä alle 2000 euroa kuussa samaan aikaan kun toimitusjohtaja nostaa miljoonaoptioita. Rikkaassa maassa asuvalla on varaa ostaa ruokaa niin paljon, että voi heittää sitä kilokaupalla roskiin ja samaan aikaan toisella puolella maapalloa lapset kuolevat nälkään äitiensä syliin. Onko tämä annettu asioiden tila vai voisiko tälle tehdä jotain?

    Ja vielä esimerkki: tuhannet tieteilijät ovat tulleet siihen samaan tulokseen, että ilmastonmuutos etenee vääjäämättä ja että sen saisi hidastumaan määrätietoisilla poliittisilla päätöksillä. Tehdäänkö näitä päätöksiä ripeästi ja määrätietoisesti?

    Maailma on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen paikka. Mutta miksi ihmiset sopeutuvat vääryyksiin niin ihmeteltävän hyvin? Miksi he tyytyvät valtaisista palkkaeroista vain toteamaan, että maailma nyt vain on epäreilu paikka? Miksi ilmastonmuutostalkoissa on mukana vain pieni porukka, eivät kansat yhdessä? Miksi kansalaiset eivät ala vaatia muutoksia politiikkaan? Jotkut toki vaativatkin, mutta missä on iso, globaali liike, joka saisi kaikki mukaan vaatimaan todellisia muutoksia?

    Tästä keskustelevat nyt professori Arto O. Salonen sekä Sitran ilmastoratkaisujen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

  • Kalle Lähde joi 30 vuotta. Liikaa. Hän saattoi mennä töihinkin kahden promillen humalassa ja jatkaa juomista töissä. Illat hän istui baarissa ja lopulta joi yksin kotona. Lopulta tilanne luisui siihen, että Kalle itsekin tajusi, että oli vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa juomista, kunnes viina tappaisi hänet tai lähteä hoitoon.
    Nyt Kalle Lähde on raitis, hän on kirjoittanut alkoholismista kaksi romaania ja toimii päihdeterapeuttina samassa hoitopaikassa, mistä itsekin sai avun.
    Suomessa on arviolta yli puoli miljoonaa ihmistä, joka juo säännöllisesti yli kohtuullisena pidetyn rajan alkoholia. Varsinaisia alkoholiriippuvaisia on kahdeksan prosenttia miehistä ja kaksi prosenttia naisista. Työikäisten ryhmässä alkoholi on yleisin kuolinsyy.
    Alkoholihaittojen vähentämisen esteenä on isoja asioita. Oys:n päihdepsykiatri Pekka Laine tietää, että alkoholismiin liittyy syyllisyyttä ja häpeää, minkä takia vain osa hoitoa tarvitsevista ylipäätään lähtee hoitoa hakemaan. Toinen ongelma on se, että hoitoon hakeutuva ei välttämättä kohtaa asiantuntevaa hoitajaa. Suomessa on Laineen mukaan huutava pula päihdepsykiatreista. Ja kolmas ongelma on, että päihdehoitoon on yhä vaikeampi päästä, kun kunnat ovat säästäneet laitospaikoissa ja vähentäneet maksusitoumusten kirjoittamista.
    Mutta millainen on raitistusmisprosessi, jos nämä esteet saadaan ylitettyä? Pitääkö alkoholiongelmaisen saavuttaa täysraittius voidakseen sanoa onnistuneensa vai riittääkö juomisen vähentäminen?

  • Matti Klinge kirjoitti vuonna 1954 ylioppilaaksi ja aloitti samana vuonna Helsingin yliopistossa historiaopinnot. Piia Pohjalainen puolestaan aloitti 59 vuotta myöhemmin eli vuonna 2013 samassa yliopistossa valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijana. Onpa hän joskus istunut Klingen luennollakin.

    Nyt kaksi eri sukupolven edustajaa kohtaavat. Löytyykö yhteisiä ajatuksia ja kokemuksia akateemisesta maailmasta? Mikä on opiskelijaelämässä muuttunut vuosikymmenien mittaan? Mitä he ajattelevat yliopiston merkityksestä ja suomalaisen sivistyksen tasosta? Entä miten 2000-luvun opiskelija viettää vappua verrattuna -50-luvun opiskelijaan?

  • Ruuantuotannon osuus on neljännes ihmisen aiheuttamista ilmastopäästöistä. Suurin osa päästöistä liittyy maidon- ja lihantuotantoon. Eläinperäisen ruuan syöminen hukkaa valtavasti maapallon resursseja. Kasviperäisessa ruuantuotannossa yksi hehtaari riittää ruokkimaan noin neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin eläinperäisessä tuotannossa. Näin sanoo WWF:n ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää. Hänen mukaansa suomalaisten olisi vähennettävä lihansyöntiä nykyisestä vuosittaisesta 81 kilosta 30 kiloon. Valkeapää muistuttaa, että suomalaisen tekemällä ruokavalinnalla on vaikutuksia maamme rajojen ulkopuolella. Kotimainen broileri on saatettu syöttää soijalla, jonka viljelemiseksi on Brasiliassa kaadettu trooppisia metsiä.
    MTK:n asiantuntija Jukka Rantala ei näe tilannetta huolestuttavana. Hänen mielestään lihansyöntimme on nykyisellään kestävällä tasolla. Suomessa naudanlihaa syntyy useimmiten maitotilan sivutuotteena ja lisäksi naudat käyttävät hyväkseen nurmia, joissa ei voisi kasvattaa ihmiselle kelpaavaa kasvilajia ja jotka myös sitovat hiiltä. Sikatuotannossa taas toimii kiertotalous: sioille syötetään muussa teollisuudessa syntyneitä sivutuotteita kuten mäskiä ja meijerihuuhteita. Broileritiloilla broilereille annetaan pääosin kotimaista viljapohjaista ravintoa.
    Mutta voitaisiinko meillä lihantuotantoa muuttaa vielä ekologisemmaksi? Entä onko kasvisruokavaliokaan ekologisesti tarkasteltuna ongelmatonta?

    Kuva: Unsplash

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä