Havaintoja ihmisestä

Älä stressaa - panosta palautumiseen

  • 32 min
  • toistaiseksi

“Pidän työstäni, mikä osin tekee vaikeaksi siitä irrottautumisen. Minulla on ollut aiemmin työuupumus, joten haluan olla tarkkana, etten lähde liikasuorittamiseen”, kertoo nimimerkki Maija kokemuksistaan.

Palautumiseen on panostettava joka päivä, kertoo Työterveyslaitoksella johtajana työskentelevä Jaana Laitinen.

“Palautumisessa mieli, aivot ja kroppa rauhoittuvat ja rentoutuvat. Se on elpymistä”, sanoo Laitinen.

Pitkään jatkunut kuormitus ja stressi altistavat erilaisille sairauksille ja vähentävät ihmisen kykyä ajatella luovasti.

“Jos kuormitun liikaa, luovuuteni loppuu kuin seinään” kirjoittaa Maija viestissään.

Palautumista olisi hyvä tapahtua jo työpäivän aikana. Tästä syystä ruoka- ja kahvitauot ovat tärkeitä. Se miten tauottaa päivänsä vaikuttaa myös yöllä tapahtuvaan rentoutumiseen.

Ohjelman toteuttanut työryhmä:

Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
Äänisuunnittelu: Tuomas Vauhkonen
Internet-tuottaja: Rainer Korhonen
Tuottaja: Anna Simojoki (loppukevät 2019)
Lukijat: Susanna Vainiola, Miika Laurila, Liisa Kämäräinen, Jari Rantschukoff ja Mira Stenström.
Kuvat: Tuuli Laukkanen
Puffi- ja tarinaäänitysvastaava: Teemu Sipilä

Lähetykset

  • to 30.5.2019 12.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Ujous tuntuu ihmisellä kokonaisvaltaisesti kehossa. Ääni alkaa väristä, sydän hakkaa ja naama punoittaa.

    Ujous on kuitenkin ensisijaisesti vain tunne - reaktio, jonka uusi sosiaalinen tilanne herättää. Ujous ei ole vika tai sairaus, ja se voi ajan mittaan lieventyä.

    Ujo ihminen saattaa vältellä vaikkapa juhlia tai kokouksia tunteakseen olonsa turvalliseksi. Samalla vähenevät oppiminen ja myönteiset kokemukset, huomauttaa kasvatustieteen professori Liisa Keltikangas-Järvinen toimittaja Satu Kivelän haastattelussa.

    Ohjelmassa kuullaan myös suomalaisten omia kokemuksia ujoudesta. Nimimerkki Maija tajusi ujoutensa vasta 33-vuotiaana. Ujous oli vahvasti hänen unelma-ammattinsa esteenä, mutta Maijasta tuli silti esiintyvä taiteilija.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä
    Lukijat: Laura Korhonen, Anniina Wallius, Mira Stenström ja Jorma Honkanen.
    Musiikki: Epidemic Sound

  • Rakkaus vetää puoleensa ja pelottaa. Tutkijoille se on edelleen mysteeri, sillä sitä ei voi typistää vaikka aivokemiaksi. Liioin ei ole olemassa psykologista kaavaa, jolla voisi ennustaa, ketä me rakastamme.

    Saatamme hakea rakkaudesta pikavoittoja tai ratkaisua pulmiimme, mutta rakkauden luonteeseen kuuluu muutos. Tutkija Keiju Vihreäsalon mukaan rakkauden ydin on kuitenkin sama niin romanttisessa suhteessa kuin vaikka ystävyydessä tai perheessä. Vihreäsalo kertoo toimittaja Satu Kivelän haastattelussa, että esimerkiksi pelko vaikuttaa rakkauteen vahvasti.

    Ohjelmassa kuullaan myös suomalaisten omia kokemuksia rakkaudesta. Eräs ohjelmaan osallistunut esimerkiksi kertoo, että kestävä rakkaus on ollut päätös, eikä onni voi olla tahratonta.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä.
    Äänisuunnittelu: Laura Koso.
    Tuottaja: Anna Simojoki.
    Kuvat: Tuuli Laukkanen.
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Laura Koso, Laura Korhonen, Marja Vehkanen ja Susan Grönholm.
    Musiikki: Epidemic Sound.

  • Musiikki vaikuttaa meihin niin monin tavoin, että kaikkia vaikutuksia emme edes huomaa. Aivomme esimerkiksi tunnistavat tutun musiikin rakenteita, vaikka emme olisi opiskelleet musiikin teoriaa päivääkään.

    Tutkimusjohtaja Mari Tervaniemi kertoo toimittaja Satu Kivelän haastattelussa musiikin vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin ja oppimiskykyyn.

    Ohjelmassa kuullaan myös suomalaisten omia kokemuksia musiikin merkityksestä. Esimerkiksi nimimerkki Jyrin elämänlaatua ja mielenterveyttä musiikin soittaminen ja kuunteleminen on parantanut.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä
    Lukijat: Pauliina Grym, Annina Aho, Juha Salomaa, Hannele Kurkela ja Tuukka Pasanen
    Musiikki: Epidemic Sound

  • Suomalaisen kasvatuskulttuurin sokea piste on se, että ihannoimme varhaista itsenäistymistä. Se voi kuitenkin estää lasten turvallista kasvua ja kehitystä.

    Lasten on luonnollista tarvita vanhempiensa seuraa, sanoo ohjelmassa haastateltava kasvatustieteen professori Juha T. Hakala. Hän kehottaa vanhempiaan hellittämään suorittamisesta ja nauttimaan läsnäolosta lasten kanssa.

    Ohjelmassa kuullaan myös suomalaisten henkilökohtaisia ajatuksia ja kokemuksia kasvatuksesta ja vanhemmuudesta.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Markus Virtanen, Teija Peltoniemi, Terhi Tammi ja Teemu Sipilä
    Musiikki: Epidemic Sound.

  • Teknologia on salakavalasti muuttanut meitä, ja lisää on luvassa. Älykkäät jääkaapit, seksirobotit ja itseohjautuvat autot odottavat kulman takana.

    Mitä tällainen tekee ihmisyydelle? Vuosituhannen alussa ei keskusteltu vaikka somettamisen vaikutuksista ihmissuhteisiiin. Nyt tiedetään, että monet sovellukset manipuloivat meitä ja käyttävät heikkouksiamme ja tarpeitamme hyväksi.

    Esimerkiksi hoivarobottien käyttö saattaa heikentää kykyämme tuntea myötätuntoa, arvioi ohjelmassa haastateltava akatemiatutkija Aku Visala. Hän on kiinnostunut teknologian ja koneoppivien järjestelmien vaikutuksista ihmisyyteen.

    Ohjelmaan osallistunut nimimerkki Mirja ottaisin mielellään robotteja kotiinsa. Vastuun päätöksistä hän kuitenkin haluaisin säilyttäisi ihmisillä.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Ippi Arjanne, Annina Aho, Jari Rantschukoff, Inkeri Kuisma ja Timo Asikainen.
    Musiikki: Epidemic Sound.

  • Viisaus edellyttää meiltä ihmisiltä paljon, mutta viisaasti toimiminen ei silti ole mahdotonta.

    "Viisas ihminen ei käsittele asioita pinnallisesti. Niinpä viisaan on vaikea olla kärkevä, koska hän ei ajattele asioita vain yhdeltä kantilta," arvelee ohjelmaan osallistunut nimimerkki Sanna.

    Toimittaja Satu Kivelä tapasi dosentti Eeva Kallion Oodi-kirjastossa Helsingissä. Kallio on tutkinut viisautta parinkymmentä vuotta. Hän ajattelee, että viiisautta edistävät ainakin itsetuntemus ja omien kokemustensa punnitseminen.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Salla Matusiak, Anna Simojoki, Miikkapekka Heikkilä, Anniina Wallius ja Tuomas Niemelä.
    Musiikki: Epidemic Sound.

  • Sinäkin teet päivittäin tuhansia ratkaisuja. Perustuvatko ne vapaaseen tahtoon?

    Tutkijat eivät ole yksimielisiä vapaan tahdon olemuksesta. Usko tahdonvapauteen kuitenkin vaikuttaa myönteisesti ihmislajin moraaliseen ja sosiaaliseen käyttäytymiseen. Se myös saa meidät kokemaan elämämme merkityksellisenä ja parantaa hyvinvointiamme.

    Jollain tapaa vapaa tahto liittyy ainakin itsehillintään. Akatemiatutkija Aku Visala on tutkinut vapaata tahtoa työkseen.

    “Vapaa tahto, jos sellaista on, on ihmisen kykyä hallita tekojaan niin, että häntä voi pitää teoistaan vastuussa”, määrittelee Visala.

    Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa vapaasta tahdosta keskustelevat akatemiatutkija Visala ja toimittaja Satu Kivelä. Ohjelmassa kuullaan myös ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia valintojen ja päätösten tekemisestä.

    Nimimerkki J-P Alanen ajattelee näin: “Uskon vapaaseen tahtoon. Ihminen voi tosin helposti luopua vapaasta tahdostaan.”

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä
    Lukijat: Pia-Maria Lehtola, Miikkapekka Heikkilä, Lena Nelskylä, Jyrki Koskenseppä ja Teemu Sipilä
    Musiikki: Epidemic Sound

  • Itsensä mollaaminen syö motivaatiota ja aiheuttaa stressiä. Jokainen meistä voi kuitenkin oppia myötätuntoa itseään kohtaan.

    “Yksinkertaisimmillaan itsemyötätunnon voi määritellä niin, että kohtelen itseäni kuin hyvää ystävää”, sanoo mindfulness-ohjaaja Mari Juote. Hän tietää itsemyötätunnon myönteisestä vaikutuksesta elämään sekä työnsä että oman kokemuksensa kautta.

    Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa myötätunnosta keskustelevat Mari Juote ja toimittaja Satu Kivelä. Ohjelmassa kuullaan myös ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia, jotka liittyvät itsensä kannustamiseen tai moittimiseen sekä sisäiseen puheeseen.

    “Olen ollut pitkään elämässäni vaativa, perfektionistinen sekä suorituskeskeinen erityisesti itseäni, mutta myös muita kohtaan”, kertoo nimimerkki Lotta kokemuksistaan.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Tuomas Vauhkonen
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä
    Lukijat: Mari Clusius, Marja Vehkanen, Tarja Oinonen ja Lena Nelskylä
    Musiikki: Epidemic Sound

  • Suomalaisten suhde tavaraan on viime vuosikymmeninä muuttunut. Aiemmin perintökalut yhdistivät menneet ja nykyiset sukupolvet, mutta eivät enää likikään aina. Tavarat ovat yhä vahvemmin osa yksilön identiteetin rakentamista.

    “Ainakaan kaikki milleniaalit eivät välttämättä arvosta enää perintökaluja. Sukupolvien sosiaalisia suhteita rakennetaan ja pidetään yllä median kautta esimerkiksi WhatsApp-viesteillä”, sanoo professori Terhi-Anna Wilska.

    Tavarat vaativat aikaamme ja huomiotamme. Niitä täytyy huoltaa, järjestellä ja karsia. Lisäksi kamaa on tuhottomasti. Moni kokee sen väsyttävänä.

    “Mehän tarvitaan vain vähän, jotta me tullaan toimeen. Meillä on silti kyltymätön halu tavaraan”, kertoo Wilska.

    Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa ihmisen suhteesta tavaraan keskustelevat professori Terhi-Anna Wilska ja toimittaja Satu Kivelä. Ohjelmassa kuullaan myös ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia liittyen tavaroihin ja esineisiin.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Tuomas Vauhkonen
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Jaana Sormunen, Airi Saastamoinen, Miikkapekka Heikkilä ja Marja Vehkanen.

  • Muualta Suomeen muuttaneiden naisten on vaikeampi saada töitä kuin kantasuomalaisten maisterisnaisten. Suomeen muutetaan ulkomailta etenkin perheen, työn tai opiskelun takia.

    Kulttuuritulkki Chiara Costa-Virtanen tuli Suomeen kuusi vuotta sitten. Italiassa hän oli toiminut johtotehtävissä, mutta Suomessa ovet työelämään eivät tahtoneet avautua.

    Nykyään hän on puheenjohtajana International Working Women of Finland -järjestössä.

    “Jaamme tietoa suomalaisesta työelämästä ja luomme verkostoja yhdessä”, kertoo Costa-Virtanen.

    Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisten naisten työllistymisestä keskustelevat kulttuuritulkki Ciara Costa-Virtanen, tutkijatohtori Tytti Steel ja toimittaja Satu Kivelä.

    Ohjelmassa kuullaan myös ihmisten lähettämiä henkilökohtaisia kokemuksia.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Denise Wall, Jari Rantschukoff, Marja Vehkanen ja Anniina Wallius

  • Trauma on henkinen haava. Sen saa aikaan traumatisoiva tapahtuma tai toistuva ja vaikea kokemus.
    Trauman määrittelyssä olennaisinta on ihmisen oma kokemus. Kyseessä ei ole mielenterveyden häiriö, vaan melko tavallinen osa ihmisen elämää.

    “Me kaikki koemme traumoja. Toiset selviävät niistä paremmin kuin toiset”, kertoo psykoanalyytikko Harri Virtanen.

    Henkiset haavat voivat olla myös kansallisia kuten esimerkiksi sodan kokemukset. Käsittelemättömät traumat eivät helposti, häviä vaan voivat siirtyä seuraaville sukupolville. Traumoista voi kuitenkin vapautua esimerkiksi terapian avulla.

    Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa traumasta keskustelevat psykoanalyytikko Harri Virtanen ja toimittaja Satu Kivelä. Ohjelmassa kuullaan myös suomalaisten henkilökohtaisia kokemuksia traumoista.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Tuomas Vauhkonen
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Anna-Liisa Haavikko, Jari Rantschukoff ja Mira Stenström

  • Unen tarve on yksilöllinen ja määräytyy geneettisesti. Osa meistä pärjää viiden tunnin levolla, toiset tarvitsevat seitsemän tuntia unta ja osa vielä enemmän. Uneen vaikuttaa geenien lisäksi muun muassa ikä. Se vaikuttaa siihen miksi lapsi simahtaa yhdeksältä, mutta teini valvoo yötä myöten.

    “Unen tarvetta ei voi muuttaa. Myös se, kuinka hyvin ihminen kestää satunnaista valvomista, on äärimmäisen yksilöllistä”, sanoo dosentti Tarja Stenberg.

    Uni vaikuttaa myönteisesti muistiin ja luovuuteen. Se suojaa myös monilta sairauksilta. Silti yhä useampi nukkuu huonosti. Maailman terveysjärjestö WHO onkin määrittänyt univajeen teollistuneissa maissa vallitsevaksi epidemiaksi.

    Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa haastateltavana on dosentti Tarja Stenberg, joka on tutkinut unta neljäkymmentä vuotta. Ohjelmassa kuullaan myös suomalaisten kokemuksia unesta ja nukkumisesta.

    Ohjelman toteuttanut työryhmä:

    Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
    Äänisuunnittelu: Laura Koso
    Tuottaja: Anna Simojoki
    Kuvat: Tuuli Laukkanen
    Työryhmään kuuluvat myös Rainer Korhonen ja Teemu Sipilä.
    Lukijat: Jari Rantschukoff, Marja Vehkanen, Salla Matusiak ja Miika Lauriala.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä