Ykkösaamu

ti 28.5.2019

  • 50 min
  • ei kuunneltavissa

Kiekkoihme? Maajoukkuepelaaja, psykologi Tuomas Grönman, Yle urheilun asiantuntija, jääkiekkovalmentaja Juha Juujärvi ja jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola.

Kolumni Janne Saarikivi. Mummoni oli fasisti, mutta oli silti ennen kaikkea mummo.

Huono ilmanlaatu uhkaa terveyttä. Erikoistutkija Pia Anttila, Ilmatieteen laitos ja kansanterveystieteen professori Jouni J.K. Jaakkola, Oulun yliopisto.

Italian vaalitulos, talous ja EU. Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius ja valtiotieteiden tohtori Pekka Korpinen.

Juontaja Marja Ala-Kokko. Toimittaja Jukka Vanninen, Johanna Östman ja Marko Tammi. Tuottaja Sakari Kilpelä.

Lähetykset

  • ti 28.5.2019 8.10 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Brexit-aika käy vähiin. Politiikan tutkija Mikko Kuisma.

    Arabialainen business-kulttuuri. Lehtori Päivi Käri-Zein, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.

    Kestävä kehitys kestämättömällä uralla. Vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen, kehitysjärjestö Fingo ja keskustan ministeriryhmän valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen.

    Tuholaismyrkyt näännyttävät lintuja. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKESin ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila ja vieraileva tutkija Sanna Mäkeläinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo.

    Kolumni Asta Leppä. Ikääntymistä peitellään ja halveksitaan, vaikka jokainen on joskus vanha.

    Juontaja Päivi Neitiniemi. Toimittajat Hannele Muilu ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Mitä on riittävä kunnianhimo ilmastopolitiiikassa? Sitran johtaja, dosentti Mari Pantsar ja toimitusjohtaja, dosentti Jouni Keronen, yrityskoalitio Climate Leadership Coalition.

    Miten ilmastonmuutos näkyy Grölannissa? Ulkomaankirjeenvaihtaja Kirsi Heikel, Yle.

    Turhan työn sankarit? Kymmenen vuotta kunta-, maakunta- ja sote-uudistamista. Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtaja Pauli Harju, Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies ja Pohjois-Savon maakuntajohtaja Marko Korhonen.

    Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurivaihto. Historioitsija Simo Mikkonen.

    Kolumni Paula Takio. Ei voi eikä saa olla niin, että suomalaista työelämää hallitsee pelko.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittajat Jukka Vanninen ja Atte Uusinoka. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Aiempaa enemmän pakolaisia saapuu taas Kreikan saarille. Mistä paine Eurooppaan kohdistuu ja mitä on odotettavissa? Sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi ja Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson studiossa.

    YK:n ilmastokokous alkaa maanantaina New Yorkissa. Kokouksen odotuksista kertoo Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas Brysselistä.

    Eriytyvien asuntomarkkinoinen vaikutuksista keskustelevat Suomen hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna, erityisasiantuntija Mika Ristamäki ympäristöministeriöstä ja Jämsän va. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen.

    Kolumnissa Sanna Ukkola on huolissaan kansalaisten vähäisestä innosta lukea kirjoja.

    Kaura on trendikäs supervilja. Tutkimusprofessori Kaisa Poutanen kertoo kaurabuumista.

    Ykkösaamun juontaa Hannele Muilu.
    Lähetystomittaja Silja Raunio.
    Valmisteleva toimittaja Kaija Kellman.
    Tuottaja Seija Vaaherkumpu.

  • Suomessa on juhlittu satavuotiasta hallitusmuotoa, mutta miten vahvistaa kansalaisen luottamusta ja kykyä osallistua päätöksentekoon. Sitran vanhempi neuvonantaja Liisa Hyssälä ja Åbo akademin valtiotieteiden professori Kimmo Grönlund.

    Millainen hallitus Israeliin vaalien jälkeen? Tutkijatohtori Timo R. Stewart, Helsingin yliopisto.

    Uuden tyylin terroria ja sodankäyntiä - droneiskuun vastataan kyberhyökkäyksellä? Strategian opettaja Antti Pihlajamaa, Maanpuolustuskorkeakoulu ja ylikomisario Sami Hätönen, Poliisiammattikorkeakoulu.

    Suomalaisten kootot törmäilyt ulkomailla - Konsulipalveluiden historia ja nykypäivä. Konsulipalveluyksikön päällikkö Pasi Tuominen.

    Kolumni Pekka Mattila. Miksi valtionyhtiön hyvä hallitus on jokaisen suomalaisen etu.

    Ulkomaanlehtikatsaus Berliinistä. Toimittaja Anna Saraste.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittaja Marja Ala-Kokko ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Uusi puolue Liike Nyt. Miksi? Kansanedustaja Harry Harkimo (liik.).

    Israelin vaalitulos? Pär Stenbäck, entinen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liiton pääsihteeri.

    Rinteen hallituksen budjettiesitys avattuna? Johtava tutkija Marita Laukkanen, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT),  veroasioiden päällikkö Sanna Linna-Aro, Suomen yrittäjät ja pääsihteeri Vertti Kiukas, Sosiaali ja terveys SOSTE.

    Kehittyvä ravintolakulttuuri. Ravintoloitsija Kim Mikkola, ravintola Inari ja horeca-tukku Kespron aluejohtaja Jerry Tiittala.

    Kolumni Tuukka Tervonen. "Yhteiskunnallinen somekeskustelu" on kuin faniteinien riitelyä.

    Juontaja Seija Vaaherkumpu. Toimittajat Kaija Kellman ja Hannele Muilu. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Hallitus ratkaisemassa ensimmäisen budjettiriihensä ongelmia. Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

    Ranskalaiset lakkoilevat eläkeuudistusta vastaan. Tutkimusprofessori Niilo Kauppi, Ranskan kansallinen tieteellinen tutkimuskeskus ja toimittaja Annastiina Heikkilä.

    Kuka ja miksi iskee Saudi-Arabian öljyntuotantoon? Lähi-idäntutkija, yliopiston lehtori, FT Susanne Dahlgren, Tampereen yliopisto.

    Kolumni Laura Hallamaa. Vauvakato ei ole sukupolveni vika.

    Juontaja Päivi Neitiniemi. Toimittajat Hannele Muilu ja Marja Ala-Kokko. Tuottaja Sakari Kilpelä. 

  • Euroopan pankkien vakaus? Pitkän linja talousvaikuttaja Sixten Korkman.

    Israelissa parlamenttivaalit. Ulkomaantoimittaja Sampo Vaarakallio, Yle.

    Miten toteuttaa hoitajamitoitus ja taata hyvä hoiva? Asiantuntija Elina Kiuru, Yksityinen sektori ja vanhustyö, Super ja kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.).

    Millainen Aino Sibelius todella oli? Elämäkerran kirjoittaja  tietokirjailija ja Helsingin yliopiston taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen.

    Kolumni Matti Mörttinen. Koomikko piristää politiikkaa - mutta pelle vaihtuu pian pelottelijaan, ja silloin on itku naurua lähempänä.

    Juontaja Seija Vaaherkumpu. Toimittajat Mira Stenströnm ja Marjo Näkki. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Kyberuhat Venäjältä nähtynä. Väitöskirjatutkija ja entinen tiedustelu-upseeri  Martti J. Kari Jyväskylän yliopistosta.

    Markkianreaktiot EKP:n neuvoston jälkeen. Ekonomisti Marianne Palmu, analyysiyhtiö Inderes.

    Politiikkaraati. Politiikan toimittajat Pirjo Auvinen, Yle, Lauri Nurmi, Iltalehti ja Hanna Vesala Ilta-Sanomat.

    Yhdysvaltain turvallisuuspoliittinen johto kaaoksessa? Ohjelmajohtaja Mika Aaltola, Ulkopoliittinen istituutti (johtaja 1.1.2020 alkaen).

    Kolumni Janne Saarikivi. Tekopyhyyttä valeuutisten äärellä.

    Juontaja Päivi Neitiniemi. Toimittajat Hannele Muilu ja Jukka Vanninen. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Mitä tehdä Postille? Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.).

    Euroopan talousnäkymät sumenevat - voiko EKP tukea pankkeja ja elvyttää? Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju ja Finanssivalvonnan osastopäällikkö Samu Kurri.

    Komissaarinimet julkistettu - millainen komissio muodostumassa? Ohjelmajohtaja Juha Jokela, Ulkopoliinen instituutti.

    Kolumni Pekka Seppänen. Vastuullisuus on vastuutonta.

    Compensate-säätiö - anekauppaa vai tapa siivota kulutusjälkensä? Säätiön perustaja Antero Vartia.

    Ulkomaanlehtikatsaus. Kerstin Kronvall, Pietari.

    Juontaja Seija Vaaherkumpu. Toimittajat Hannele Muilu, Marjo Näkki ja Silja Raunio. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Millainen on moderni ydinasepelote? Haastateltavana tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista.

    Katalonian itsenäisyysmieliset juhlivat kansallispäivää kaduilla ja toreilla. Soitamme Ismo Nykäselle Barcelonaan.

    Poliisihallitus haluaa lakkauttaa United Bortherhood -jengin laajojen pidätysten jälkeen. Kaksi rikoskomisariota studiossa.

    Työurien pidentäminen loppupäästä tarvitsee pehmeitä investointeja ikääntyviin työntekijöihin. Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax ja ekonomisti Ralf Sund keskustelevat.

    Saara Särmä kertoo kolumnissaan, miten käsitteet selventävät  maailmaa ja miksi muun muassa miesselitys on tarpeen.

    Ykkösaamun juontaa Päivi Neitiniemi. Lähetystä toimittivat Marja Ala-Kokko ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Miksi virolaislapsia ei kiinnosta omankielinen opetus Suomessa? Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo, Vantaa, opettaja Helja Kirber, Vironkielisen opetuksen seura ja viron kielen opettaja Tiina Maripuu, Vantaa.

    Jutta Urpilaisen komissaarisalkun sisältö? Ulkomaantoimittaja Petri Raivio, Yle.

    Vankien vaihdosta Ukrainan rauhanprosessin alku? Etyj-mission tarkkailija Itä-Ukrainassa Johanna Suhonen ja ulkomaantoimittaja Heikki Heiskanen, Yle.

    Kolumni Katri Saarikivi. Aivosi kuvittelevat ja arvaavat täydentämään puuttuvaa tietoa, mutta usein arvaukset ovat vääriä.

    Voisiko EKP elvyttää taloutta jakamalla "helikopterirahaa"? Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ja taloustieteen dosentti, tutkimusyhtiö GnS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen.

    Juontaja Marjo Näkki. Toimittajat Jukka Vanninen ja Mira Stenström. Tuottaja Sakari Kilpelä.

  • Kanalintujen metsästys alkaa huomenna. Metästyksen etiikasta ja riistanhoidon tarpeista keskustelevat järjestöpäällikkö Teemu Simenius Suomen metsästäjäliitosta ja Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Svensberg.

    Venäjällä käytiin sunnuntaina useita paikallisvaaleja ja kuvernöörivaaleja.
    Esimerkiksi Pietarissa valitaan uusi kuvernööri ja Moskovassa kaupunginvaltuusto. Lisäksi eri puolilla maata valitaan paikallisparlamentteja ja aluejohtajia. Tuloksista raportoi Erkka Mikkonen.

    Keskustan uusi puheenjohtaja saapuu studiovieraaksi.

    Tylsistyminen on ylellisyyttä, johon nykyään ei ole varaa. Se voi toimia myös kapinana, sanoo Anton Vanha-Majamaa kolumnissaan.

    Kevytautot eivät ilmesty Suomen tieliikenteeseen marraskuun alussa, vaikka eduskunta niin päätti viime joulukussa. Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ilmoitti perjantaina, että lainsäädäntö otetaan EU-komission nuhteiden vuoksi korjattavaksi, ja voimaantulo lykkääntyy. Päätöstä arvioivat Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen ja Autotuojat ja teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

    Juha Laaksonen kertoo peltopyyn elämästä.

    Juontajana Hannele Muilu. Toimittajina Marja-Ala-Kokko, Mira Stenström ja Jukka Vanninen. Tuottaja Katariina Lahtonen.

Klipit

  • Kolme vuotta on seurattu brittien tuskasta pyrkimystä erota Euroopan unionista, mutta politiikan tutkija Mikko Kuisman mukaan brexit on jo tapahtunut. “Brexit ei ole vain alku- ja päätepiste vaan laaja ilmiö, joka vaikuttaa kaikkeen arkiseen elämään. Se on laajempi ilmiö, joka vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan hyvin pitkään meidän kaikkien arkiseen elämään”. Mikko Kuismaa haastattelee Ykkösaamun Päivi Neitiniemi.

  • YK-raportin mukaan kestävän kehityksen toimissa on taannuttu ja tavoitteista on jääty kaikilla mittareilla. Eriarvoisuus lisääntyy, ilmastonmuutos etenee, jäteongelma kasvaa ja lajikato jatkuu. Suomi on kuitenkin kärkijoukoissa edistämässä kestävää kehitystä. Puutteita Suomellakin on muun muassa tasa-arvossa ja naisten kohtaaman väkivallan estämisessä. Kestävästä kehityksestä keskustelevat Fingon vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen ja entinen ympäristöministeri, keskustan ministeriryhmän valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen. Päivi Neitiniemi haastattelee. Kuva: Jamal Taraqai / EPA

  • New Yorkissa alkaa tänään YK:n ilmastohuippukokous. Tavoitteena on, että maailman maat ilmoittaisivat aikaisempaa kunnianhimoisemmista ilmastotavoitteista. YK:n tulisi julistaa globaali hätätila ilmastonmuutoksen vuoksi, sanovat Sitran johtaja Mari Pantsar ja yrityskoalitio Climate Leadership Coalitionin toimitusjohtaja Jouni Keronen. Kriisipoikkeustilan julistaminen antaisi poliitikoille mahdollisuuden tehdä isompia toimia nopeammin, patistavat Pantsar ja Keronen. Marjo Näkki haastattelee. Kuva: Nina Svahn/Yle

  • Neuvostoliitto lähetti Suomeen taiteilijoita vain kuukausia jatkosodan päättymisen jälkeen. Miten itänaapuri käytti kulttuuria voittaakseen suomalaisia puolelleen?

    Suomessa oli tulossa vaalit ja Stalin halusi edesautta SKDL:n ehdokkaita. Yliopistotutkija Simo Mikkonen on tutkinut Neuvostoliiton ja Suomen välistä kulttuurivaihtoa vuosina 1944-1960 kirjassaan "Te olette valloittaneet meidät". Minkälainen ilmapiiri Suomessa tähän aikaan vallitsi ja miten taiteilijat otettiin vastaan? Yliopistotutkija Simo Mikkonen Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta. Juontajana Marjo Näkki. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

  • Kasvukeskuksissa hinnat karkaavat pilviin ja muuttotappiokunnissa asunnot eivät kelpaa; Suomi on täynnä arvottomia asuntoja, jotka eivät mene kaupaksi. Monelle voi olla vakava ongelma, kun asunnon - olipa se omakotitalo, rivitalo-osake tai kerrostaloasunto - arvo laskee ja vaikeasti myytävä koti pitää kiinni paikkakunnalla.
    Romutuspalkkio vai muunlaista tukea, mitä asialle voisi tehdä?
    - Perhepolitiikan rooli on tässä hyvinkin tärkeä, sanoo erityisasiantuntija Mika Ristimäki ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osastosta.
    Asuntomarkkinoista keskustelevat Mika Ristimäki ja Suomen hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna.
    Hannele Muilu haastattelee.

    Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

  • Saudi-Arabia on esitellyt lennokkien ja risteilyohjusten palasia, joiden se väittää todistavan Iranin olleen öljynjalostamoon lauantaina 14. syyskuuta tehtyjen iskujen takana. Saudi-Arabian mukaan iskussa käytettiin 18 lennokkia ja seitsemää ohjusta. Asiantuntijoiden mukaan kyse oli liki virheettömästä iskusta Abqaiqin öljynjalostamoon.

    Marjo Näkin haastateltavina ovat strategian opettaja, kapteeni Antti Pihlajanmaa Maanpuolustuskorkeakoulusta ja poliisin miehittämättömän ilmailun asiantuntija, ylikomisario Sami Hätönen Poliisiammattikorkeakoulusta. He avaavat, miten tuhoisa väline lennokki on väärissä käsissä ja kuinka viranomaiset varautuvat lennokkien väärinkäytöksiin. Pihlajanmaa arvioi aluksi, että jalostamoisku oli hyvin koordinoitu.

  • Ravintolaruokailu lisääntyy Suomessa samalla kun ravintoloiden määrä kasvaa. Ruotsissa ja Tanskassa joka toinen ateria syödään kodin ulkopuolella ja sama kehitys tulee Suomeenkin.
    Ravintolassa halutaan päästä arjen yläpuolelle, mutta kovin kokeilunhaluisia suomalaiset eivät ravintoloissa ole. Ravintolatrendeistä kertovat Kespron aluejohtaja Jerry Tiittala ja aiemmin tanskalaisessa Nomassa työskennellyt ravintoloitsija Kim Mikkola ravintola Inarista. Seija Vaaherkumpu haastattelee. Kuva Jari Kovalainen / Yle

  • Ranskassa lakkoillaan syksyiseen tapaan. Myös pääministeri Antti Rinteen Pariisin vierailu, ranskalaispoliitikkojen korruptio ja Euroopan oma puolustus puhuttaa. Päivi Neitiniemen haastateltavina ovat professori Niilo Kauppi ja toimittaja Annastiina Heikkilä, joka kertoo, että ranskalaiset ovat tuohtuneita tavoitteista yhtenäistää maan eläkejärjestelmä ja vastustavat aikeita lakkoilemalla. Kuva:Ian Langsdon / EPA

  • Aino Sibelius oli suurmiehen vaimo, kodinhengetär, puutarhuri ja monipuolisesti lahjakas ihminen. Riitta Konttinen on kirjoittanut Aino Sibeliuksesta elämäkertakirjan, joka keskittyy nimenomaan Ainoon eikä hänen mieheensä säveltäjä Jean Sibeliukseen. Riitta Konttinen sanoo, että Sibeliukset puhalsivat yhteen hiileen ja tekivät kaikkensa Jeanin uran eteen. Konttisen mukaan Aino Sibelius oli kuitenkin arvoituksellinen: hän ei halunnut tuoda itseään esille eläessään millään tavalla. Haastattelijana Seija Vaaherkumpu.

  • Eurooppalainen yhteinen talletussuoja on saanut varovaista vihreää valoa aikaisemmin sitä vastustaneesta Saksasta. Suomi on suhtautunut ajatukseen yhteisestä talletussuojasta nihkeästi. Miten talletussuoja voitaisiin toteuttaa? Millaisessa kunnossa eurooppalaiset pankit mahtavat olla? Vastaamassa valtiotieteiden tohtori, ekonomisti Sixten Korkman. Aluksi Korkman kuitenkin arvioi Saudi-Arabian öjyntuotantoon tehdyn iskun vaikutuksia maailmantalouteen. Toimittaja on Seija Vaaherkumpu.

  • Vakoojia on maailmalla entistä enemmän, mutta työ on vaikeampaa hakkeroinnin takia. Esimerkiksi Kiinassa Yhdysvaltain vakoiluohjelma luhistui, kun kiinalaiset saivat hakkeroitua listan vakoilijoista. Toisaalta vakoilua tehdään entistä enemmän etäältä kyberkeinoin.
    Yhdysvalloissa tiedusteluorganisaatio suojelee omiaan tarvittaessa vaikka presidentiltä. Venäjän vallan ytimessä ollut agentti evakuoitiin kun presidentti Donald Trumpin pelättiin puhuvan sivu suunsa niin, että agentit paljastuvat. Vakoilusta ja Trumpin turvallisuuspolitiikasta kertoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Päivi Neitiniemi haastattelee. Kuva: Sascha Steinbach / EPA

  • Posti on suurten uudelleenjärjestelyjen edessä. Kolme erillistä asiaa hämmentää erityisesti: toimitusjohtajan palkka ja palkkiot, henkilökunnan palkkojen aiottu tuntuva lasku ja kolmanneksi: mikä on Postin perustoiminnan tulevaisuus?
    Posti on Helsingin Sanomien mukaan laskemassa jopa 8 000:n työntekijän palkkoja kirjepostin vähenemisen ja pakettipostin kiristyneen kilpailutilanteen takia.
    Postin kiistaan on ottanut kantaa pääministerikin. Antti Rinteen mukaan palkkojen alentamista pitäisi ehkä harkita kompensoitaviksi kertakorvauksella.
    - Posti on eittämättä isossa murroksessa, sanoo Ykkösaamussa omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.).
    Paatero toivoo, että postin ongelmat ratkaistaan työehtosopimusneuvotteluissa.
    Seija Vaaherkumpu haastattelee.

    Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä