Sunnuntaivieras

Luonnon elämykset ovat puutarhuri Markku Halosen elämän suola

  • 19 min
  • toistaiseksi

Sunnuntaivieraana on puutarhuri Markku Halonen Pohjois-Karjalasta Rääkkylästä. Hänet tunnetaan hehtaarin perinnekukkapellosta ja Kukkakuhhaus -tapahtumasta. 47-vuotias Halonen on myös murteella haastava lintujen ystävä.
Rääkkylän Haapasalmella sijaitseva puutarhatila tuo leipää pöytään ja luonto puolestaan tarjoaa virkistystä ja voimaa. Markku Halosella riittää maauskoa, vaikka maaseudun tulevaisuus ja asuttuna pysyminen huolettaakin. Toimittajana Lea Joutsensaari.

Lähetykset

  • su 26.5.2019 16.30 • Yle Radio Suomi

Jaksot

  • Kesävieraana tänä vuonna 80 täyttävä säveltäjänero Kaj Chydenius. Haastattelussa tapaamme hänet kesäpaikassaan Huhtarannan piilopirtissä Jyväskylän kupeessa. Toimittajana Mikko Maasola.

  • Radio Suomen Kesävieraana on Naantalin terveyskeskuksen ylilääkäri Kristian Kallio. Puhetta terveydestä, elämästä ja vähän kuolemastakin. Toimittajana on Ari Welling.

  • Uinnin kolminkertainen Euroopan mestari, jyväskyläläinen Jere Hård yöskentelee nykyään palomiehenä.

    Uintiuran päätyttyä hän ei ollut heti kiinnostunut kilpauinnin seuraamisesta, mutta kipinä omaan entiseen lajiin on pikku hiljaa sittemmin palannut.

    Jere Hårdia jututtaa Jorma Hietamäki.

  • Radio Suomen kesävieraana on tänään vakaakätinen ja tarkkasilmäinen lapualaismies eli vuoden darts-urheilija, hallitseva lajin Suomenmestari ja EM-pronssimies Pauli Finnilä. Toimittajana Kati Latva-Teikari.

  • Radio Suomen kesävieraana on sote-uudistuksen edelläkävijä, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen. Syksyllä eläkkeelle jäävä Pentti Itkonen on ollut mukana sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksessa jo lähes parikymmentä vuotta. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriä on pidetty malliesimerkkinä hyvästä sotemallista. Toimittajana Sirkka Haverinen.

  • Sairaanhoitaja Hanna Tapio kulkee Kirkkoniemessä töissä joka toinen viikko Rovaniemeltä.
    Työmatkaa tulee yhteen suuntaan viisi ja puolisataa kilometriä. Silti joka kerta kun eteen avautuu Kirkkoniemen maisema, matkan raskaus unohtuu.
    Hanna on kulkenut Norjassa töissä jo kahdeksan vuoden ajan. Parhaita puolia on työpaikallakin valitseva norjalainen elämänasenne, iloisuus ja positiivisuus. Ja suomalaista sairaanhoitajaa arvostetaan eri tavalla kuin kotimaassa, sekä työntekijänä että myös palkassa.
    Toimittajana on Vesa Vaarama.

  • Ruskon piirinuohooja Mauri Hirvosen neljä muutakin veljeä on ollut nuohoojina, kuten myös veljesten isoisä. 12:n lapsen perheen oma huoneen ja keittiön kokoinen koti paloi aikoinaan Utajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Sieltä nuorin lapsi päätyi monen mutkan ja orvoksi jäämisen kautta Varsinais-Suomeen.

    Nuohoojaura alkoi jo 13-vuotiaana ja siitä lähtien työ on vienyt vieraiden ihmisten koteihin, joista on sittemmin tullut tuttuja. Sosiaalisuus ja tarinaniskentä ovatkin olennaisia osia nuohoojan työssä, ainakin Maurin kohdalla.

    Monenlaisia vaiheita on riittänyt, Mauri on katoilta pudotessaan muun muassa murtanut selkärankansa, mutta palannut aina töihin.

    Kalle Talonen jututtaa Radio Suomen Sunnuntaivierasta Mauri Hirvosta työn touhussa Ruskolla. Nytkin aloitetaan tikkaiden juurelta, kuten viimeiset vajaat 50 vuotta on tehty.

  • Sunnuntaivieraana on puutarhuri Markku Halonen Pohjois-Karjalasta Rääkkylästä. Hänet tunnetaan hehtaarin perinnekukkapellosta ja Kukkakuhhaus -tapahtumasta. 47-vuotias Halonen on myös murteella haastava lintujen ystävä.
    Rääkkylän Haapasalmella sijaitseva puutarhatila tuo leipää pöytään ja luonto puolestaan tarjoaa virkistystä ja voimaa. Markku Halosella riittää maauskoa, vaikka maaseudun tulevaisuus ja asuttuna pysyminen huolettaakin. Toimittajana Lea Joutsensaari.

  • Sunnuntaivieraana on tänään politiikan jättävä europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Puoli vuosisataa politiikassa toiminut Jaakonsaari on toiminut europarlamentissa kymmenen vuotta, sitä ennen ministerinä ja eduskunnassa 30 vuotta. Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen hän liittyi vuonna 1969 ja aloitti poliittisen uransa Oulun kaupunginvaltuustossa kolme vuotta myöhemmin.

    Eurooppa on parhaillaan valitsemassa itselleen uutta parlamenttia, mutta Liisa Jaakonsaarelle nämä ovat ensimmäiset vaalit viiteenkymmeneen vuoteen joita hän tarkastelee kokonaan sivusta. Nyt Liisa Jaakonsaari on Timo Sipolan haastateltavana Oulun kävelykadulla Rotuaarilla.

  • Paltamolainen Mari Saarenpää oli mukana kaksi vuotta kestäneessä ja vuodenvaihteessa päättyneessä perustulokokeilussa. Kuukausittain 560 euron suuruista perustuloa saadessa Saarenpään elämä muuttui monella tavalla. Hän lähti mukaan maahanmuuttaja nuorten tukihenkilöksi, jossa saadut kokemukset vetosivat tunteisiin, joissa kyyneleiltäkään ei vältytty.
    Radio Suomen Sunnuntaivieras Mari Saarenpää kertoo perustulokokeilun kokemuksista ja sen aiheuttamista elämän muutoksista.
    Toimittajana on Arto Loukasmäki

  • Sunnuntaivieraana Jussi-palkittu näyttelijä Oona Airola. Oona on tuttu Oma maa ja Hyvmyilevä mies -elokuvista sekä Ylen:n draamasarjasta Meidän pitää puhua. Oonan kanssa pohditaan kotimaisemissa parisuhdetta, sen muutosta ja siinä kasvamista viimeisen sadan vuoden aikana. Aihetta peilataan sekä Oonan tekemien roolien että oman elämän kautta. Toimittaja Kaje Komulainen.

  • Entinen Supon ylietsivä Timo Myyryläinen toimi 1990-luvun alussa poliisiyhdysmiehenä Pietarissa. Hän pääsi aitiopaikalta seuraamaan myrskyisää aikaa itänaapurissa. Neuvostoliitto hajosi ja sen raunioille syntyi uusi Venäjä. Järjestäytynyt rikollisuus rehotti samalla kun monet suomalaisyritykset saapuivat Venäjän vapautuville markkinoille. Moni suomalaisfirma joutuikin maksamaan suojelurahaa rikollisille. Poliisityön ohella Timo Myyryläisellä on rakas harrastus vanhan tavaran kauppa Lappeenrannan keskustassa. Toimittajana Kalle Schönberg.

Klipit

  • Sairaalaympäristö ruokkii joensuulaisen lääkintävahtimestari-kirjailijan Mika Kähkösen mielikuvitusta. Hän on työskennellyt jo parikymmentä vuotta keskussairaalan päivystyspoliklinikalla. Omassa työssään 48-vuotias Mika Kähkönen kohtaa elämän ja kuoleman ihan konkreettisesti. Näitä kokemuksiaan hän hyödyntää dekkareissaan, joita on syntynyt jo viisi. Uusin on nimeltään Kroonikko. Toimittajana on Lea Joutsensaari.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä